IRC-Galleria

Puistonpenkillä istuen tyttö kietoo keltaisen sadetakkinsa tiukemmin ympärilleen. Muut ihmiset katsovat hieman oudoksuen, sade on lakannut jo tunteja sitten. Vielä kostean raikas ilma. Tuoksuu sateelta. Tyttöä paleltaa.

Useat kulkevat ohi kiiruhtaen, ehkä vain nopeasti vilkaisten. Kai tyttö on heistä kummajainen. Epänormaalius ei mahdu heidän aikataulun tahdittamiin kiiltokuvaelämiinsä. Hän istuu siinä penkillä, jalat ristissä, ja katselee sadetakin kauluksen takaa vilpittömän uteliaasti. Toiset vilkuilevat kiusallisina toiseen suuntaan. Eivät uskalla kohdata katsetta?

Onko teillä, mustahattuinen herra, jotain salattavaa? Entä te, rouva, mitä piilottelette kaapeissanne? Hei, nuori mies, luuletteko unohtaneenne jotain? Miettikääpä.

Odottamatta viereen istahtaa vaivalloisesti ryppyinen vanha mies. Miehellä on väsyneet, mutta iloiset kasvot ja pitkä, harmaa tukka. Talutushihnansa päässä kiirehtimätön kilpikonna.
Vanhus hymyilee tytölle, ensimmäinen tänään. Tyttö hymyilee takaisin.

Vanhus nousee ja vilkuttaa lähtiessään taas jatkamaan kilpikonna perässään. Tyttö jää vielä paikalleen istumaan, keltaisessa sadetakissaan ja sinisissä saappaissaan. Hetken päästä tytön kapeat sormet avaavat takin napit yksi kerraallaan, sadetakki jää penkin käsinojalle. Silmät hymyilevät.



Ehkä hyvä olla.

katsotaan
miten laivat saapuvat satamaan
kuunnellaan
tuuli kutsuu lapsiaan
jäädään vielä hetkeksi
ja muistellaan
toisinaan
nukahdetaan

kissapenaalissa kuollut siili ja sulkakynä
luvataan
ei koskaan

Sinisiä pilviä ei ole olemassakaan
päiväkodissa minulle sanotaan
väriliituja tussipurkeissa
laitoin niitä sinne tahallani
olen kai ilkeä
hiekkalaatikolla lyön itseäni

Eihän auringonsäteitä näekään
koulussa minulle väitetään
sormet luovat varjoja ikkunaan
älä tule tielle
välitunnilla portaissa kaadun


keitä ne olivat ne siivekkäät
lapsuuden satukirjoissa
oletko sinä sellainen
eihän sinua silloin olekaan
katso tarkkaan
minulle kotona sanottiin





tahdon kertoa sinulle
mutta vasta sitten kun
sinä olet kertonut minulle

miten tuli sytytetään

katsot alas minuun päin kuin mielisairaaseen

Pilvet ovat matalalla tänään
kuin lampaita niityllä
pumpulitukkoja sairaalassa
steriilit valkoiset seinät
ja silti tahroja
- näetkö?
suurennuslasin läpi.

Katso perhosia, kuulevatko ne sanasi
hengityksesi, sydämesi lyönnit
tanssivat ilmavirroissa
alapuolellaan asvaltti
- pudotus?
älä ajattele sitä niin!

Polvesta vuotaa verta
oliko se puutarhan aita
rikkoontunut pullo
pitäisi muistaa korjata
- mitäkö?
sinut.
anna minä puhallan

Aurinko paistaa, hiekka polttaa paljaiden jalkojen alla. Ihmiset juoksevat, huutavat ja nauravat ympärilläni. En kuule mitään, ne ovat kuin epätarkasti siveltimellä maalattuja läikkiä maisemataulussa. Kai ihmisillä on hauskaa. En tiedä, en kuule, en ymmärrä niiden puhetta. Puhuvatko ne minulle?
Istun ja kuuntelen kuulematta mitään, katselen näkemättä mitään mitä muut näkevät.

Meri on peto.
Viileä vesi syö sisältäpäin, pureskelee, repii palasiksi jotain mitä en tiennyt olevan olemassakaan. Nielaisee syleilyynsä.
Hiekkalinnoissa prinsessat viettävät tanssiaisiaan. Minä tiedän niitä paremmin, ovat allekirjoittaneet kuolemantuomionsa, kohta tulee aalto, jäljelle ei jää mitään. Velkoisen vaahdon suolainen suudelma. Ei tanssikenkiä sinulle, prinssi.

Ja minä pistelen tikkuja hiekkaan, rakennan kuolleiden metsän, puiden hautausmaan. Niiden varjot auringossa, hennot viivat, verisuonet hietikossa. Sielujen kadotettujen. Käteni varjolla kosketan. Yhtäkkinen raju tuulenhuokaisu kaataa niistä muutaman. Kuiskaan.

''Anteeksi.''

Ja tänään minulla on taas uusi kummallinen päivä kummallisessa maailmassa
jatkuu ensi numerossa

tänään soi päässä liikaa lauluja
jotta voisin muistaa sanoja
pakko istua paikallaan sattuu pää
haluaisin juosta

joku lyö rumpukapulalla ikkunaan
en ovea avaa vastaakaan
lehtimyyjä tai mies menneisyydestä
tahtoisin karata

sade hakkaa pisaroita ikkunaan
aurinko tappaa ne uudestaan
musiikkia johon haudata kyyneliä
minä maalaisin säveliin ulottuvuuksia
hei sinä joka kadotit kissasi
se on minulla tule hakemaan

eilenhän meitä oli vielä monta
minä, minä, joukkoa loputonta
katso minä, me voitetaan
haluaisin hävitä