Kaukana siltä reitiltä
Jolle lähdettiin valo silmissä
Joku muutti sen
Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien
miinakentälle -
--
Joka kevät hän katselee lumien sulamista, miten talven ennen niin valkoinen mutta nykyään jo nokinen peite vedetään hiljalleen syrjään. Miten maa maalataan taas vihreällä. Keltaisten kukkien täplittämä perhosten tanssilattia.
Joka kevät hän odottaa kesää ja haaveilee. Vaeltelee, katselee, kuuntelee. Haaveilee.
''Ehkä tänä kesänä?''
Tietenkään mitään ei tapahdu. Ei niin ole käynyt edellisinäkään kesinä. Ne suuret autolautat jättävät auringossa kylpevän harmaan sataman. Linnut etelään, kirkuen, ehkä sinunkin siellä lämmin. Kypsä vilja kaatuu vahvemman alla.
Syksyn viitta. Kaunis katsella, punaista kultaa ja purppuraa. Raskas kantaa, niskaan ryöppyävät sateet, kuka veti kaihtimet auringon eteen. Yksin hiljaa kaduilla, mukulakivillä kompastellen, tyttö sinä unohdit sateenvarjosi.
''Mitä siitä? Kyllä joku sen vielä tuo takaisin!'' Melkein vihaisesti, sähähtäen. Kissa jolkottaa pelästyneenä pensaikkoon. Potkiskellen kiviä ja niitä lehtiä, jotka ennen vielä antoivat toivoa.
Yksin hiljaa kaduilla, kompastellen mukulakivillä. Kaatuen, ei kättä nostamaan ylös. Ei ikinä verta ei kyyneleitä kauan sitten ne kovetettiin möykyksi sisälle.
Odottaen uutta kevättä.
Katulamput taivuttaen niskansa syylliseen kumarrukseen.
--
- Pala siitä mistä meidät luotiin
Painaa enemmän kuin oli tottakaan
Pelottavinta kun silmät aukaistaan
Naamiot on meitä varten
Joilla on sellaiset arvet, joiden kertomaa ei tahdo kuuluttaa
Helppoa oli kääntää pää kohti kaikkea, mikä vaan kiiltää
Kaiken jälkeenkin vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien
miinakentälle
[pala siitä, apulanta]