IRC-Galleria

Ensin päivä kulkee normaalisti. Hymyilet ja naurat
ja teet kaikkea mitä päivääsi kuuluukin.
Sitten tulee hetki
- se jolloin kaikki tuntuu muuttuvan.
Ei enää tuttuja rutiineja
Ei enää koskaan
Hetki joka on lyhyt
ja silti niin pysäyttävä
Jokin katoaa elämästäsi
Ei koskaan enää
enää ikinä



Toiset valkoisin siivin kevyesti
viimeiset henkäyksensä ilmaan
toiset saa itkemään


-


LUCKY.

tänään on yksinkertaisten ajatusten päivä
ja silti ne ovat liian monimutkaisia minulle
saa tuntemaan tyhmäksi



--



''Tarvitaanko me sitä keltasta?''
''Joo, kai sitä pitäis hakee lisää kun tohon ainakin menee ja sit..''
''Eiks se punanenkin ollu loppu?''
''Joo.. Ja vihreekin on ihan vähissä.''
''Jos käydään tossa kaupassa sitten.. Mut hei, joko sulla on nälkä?''
''No vähän kieltämättä.''
''Tilataan pitsaa! Mä en nyt jaksa mitään..Samaa kun eilenkin?''
''Joo, ihan samaa ku eilen ja toissapäivänäkin!''
''Saakeli nyt tarviin kyllä kahvia! Hei tehään niin, että eka tilataan ne pitsat, sitten koukataan Aulan kautta kahvilla ja sitten mennään hakee ne pitsat.''
''Etsä es kahvia jaksa ite keittää?''
''No en! Jaksaisitsä sitten?''
''No en!''


''Nonni!
- tai hei.. Tilataanko taksi? Vittu tästähän on joku puol kilsaa matkaa!''


me ahkerat <3

Anteeksi, olisiko lusikkaa lainata?

syksy nielaisee kaiken
kameran linssin takana vääristynyt kaupunki
aamuisin leikkaan sanomalehdestä
päivämäärät
kiinnittääkseni ne jääkaapin oveen
- katso äiti!
näin monta olen jaksanut!

tuhlaatko koskaan aikaasi
huomataksesi että puistoissa kylmempi tuuli
supermarkettiin pakoon kaikkea
tarjousmaitotölkit
rakentaisin niistä suojamuurin
- enhän ole,
se vain näyttää siltä!

joskun olen miettinyt
jos joka aamu joku vetäisi maton altasi
jäisit kotiin mustelmissasi
elämästä
selviäisit vähemmällä kivulla
- kiitos ja näkemiin,
supermarketeissa sanotaan
vaikka eiväthän minua näe uudelleen


koulussa joku kehui työntäneensä molemmat kätensä silppuriin

you can't find me and my ugly ugly world anymore

Pyyhi ikunoista pölyt suorista eteisen matto
katso että kirjahyllyssä on vain kirjoja
älä roiku verhotangoissa älä pompi sohvalla
älä sano kuulevasi mitään mitä muut eivät kuule
älä vastaa jos ei kysytä älä kysy kun tiedät ettei vastata
seiso suorassa ota hattu päästä älä unohda takkia
ja sun ajatukset ois parasta pitää pään sisällä
seiso suorassa ja kuvittele että tää on näytelmä
seiso suorassa ja ne luulee että sä oot samanlainen
ehkä sutkin valitaan vielä


jos ei niin kuvittele että tää on näytelmä




--



''Rakastatsä mua vielä huomenna?''
''Tietty hei!''
''Entä vuoden päästä?''
''Haloo, totta kai!''
''Rakastatsä mua vielä ku oon vanha?''
''Ai miten vanha?''
''No vaiks seitkyt.''
''Joo.''
''Niin mut, entä..''
''Kuuntele hei, mä rakastan sua ihan aina, vaikka sä oisit 25 tai 75, ihan sama.''
''Ai oikeesti vai?''
''Ihan ihan oikeesti!''
-
''Entä jos mä leikkaan nää rastat, ni rakastatsä mua sit - ?''
''No vittu en ikinä!''



--



あいきょう (愛嬌)
あいきょう (愛敬)
けいぼ (敬慕)

tämä elämä lyö
tuhkasiivet tuhansiksi murusiksi
niillä toisilla on kai jotain mitä en omista
teräväreunainen kuu repii
puiden latvoihin takertuneet pilvenriekaleet
ilman verhojakin sisällä pimeää
vain jääkaapissa valo ja sekin kylmä
sanomalehdistäkö rakennettiin seinät ja katto
maton alla tallottu menneisyys
peilissä kai tahrainen tulevaisuus
se minkä tiesin jo aikasemmin


vain satukirjoissa on onnellinen loppu

tuhat naakkaa värjää taivaan mustaksi
tässä kaupungissa viemäreissäkin on krokotiileja
katso mihin astut
älä kävele suojatieseepran yli
puutarhaletkut käärmeitä
kukissa on värit vain perhosten takia
leijona leikkipuistossa voi saada aikaan tuhoa
supermarketin pakastealtaissa pirajoita
tänään ei kai syödä päivälliseksi kalapuikkoja
kirahvinkaulat savupiipuissa
tuuli tuo etelästä punaiset joutsenet
kun kuolet haaskalinnut juhlivat



vallankumous jossa sinä häviät

katso miten lokakuu on maalannut kaikki lehdet
pudottanut maahan kuin neulankärjen tanssijat
sateenvarjoihmiset vaelluksellaan
tuulitupakkamaailmaan
mustat puunrungot horisonttia piirtämään
punainen ja harmaa lokakuu
julman kaupungin hyiset verisuonet

matkalla sinne mihin menetkin
näet kolmetoista pikkulintua
pehmeät höyhenet kastuneet
siivet jotka eivät koskaan enää kantaneet
joku oli maalannut punaisella merkkejä tiehen
tahdottomat kulkevat

neonkylttisade ja betonituuli
kertovat sinulle miten pitäisi elää
tai miten pitäisi olla elämättä
julmassa kaupungissa jonka lokakuu nielaisi

minä olen vanki unohdettu selliin
avaa mulle portti taivuta ne kalterit
minä olen juossut ihan liian kauan
ihan liian kauan pyöreässä huoneessa
suljetussa aitauksessa hyisessä avannossa
katkaise se nauha aukaise ne solmut
en koskaan huuda sulle en huuda sulle ikinä