IRC-Galleria

Mr. Heroine feat. Julius Aleksanteri sanoo:
:D ei ei mitään !
Mr. Heroine feat. Julius Aleksanteri sanoo:
Ootas.
Mr. Heroine feat. Julius Aleksanteri sanoo:
Mä oon neljävuotiaana muuten karannut markkinoilla ja palannu tunnin päästä kahen kilpikonnanpoikasen kanssa, jotka voitin merimieheltä muistipelissä.

<3

moi oon julius aleksanteri moi moikka moi ja tahdon sanoo et "stripparityylinen tanssi" ja sit lopusta kukaan muu ei saa selvää jotenka sensuroidaan se tästäkin ja jätetään salaisuudeksi vastedeskin harmittaako sua nyt?
arvaa hei voisin olla joulupukki jos en olis näin komea!
mut koska oon, oon sit pokekouluttaja ja toi yks toinen on mun pokemon.
ja mun pokemon sanoo ja samoin mun isobroidikin että näytän valon villeltä nuorempana ilman viiksiä ja kuulemma kuulostankin siltä.


- ystävällisin terveisin Julius Aleksanteri !

-

[moi oon sofia ja moi toi yks on tyhmä mut ei se mitään. pokemonit rocks <3 eli minä. ja joo niin sanonkin, mut se really näyttää&kuulostaa!]

moi oon julius aleksanteri ja sanon että myös pokekouluttajat!

[moi oon sofia ja tää on erittäin tyhmää]

moi oon edelleen julius ja toisen nimen toivottavasti muistattekin kannattais koska oon vielä joku vuosi linnan juhlissa ja otan kai mun pokemoninkin mukaan jos se on kiltisti tänään ja myöhemminkin ehkä.

[lol apua]

moi oon se sama tyyppi edelleen, se joka pääsee vielä linnaan, tuutko harjaa mun tukan?

[älä tuu, järkyttyisit sydänjuurias myöten. mä harjaan ni sun ei tarvii.]

tiedän että kaikki/ mikä mulle kuuluu/ on oikeasti ihan/
jonkun muun/ mä en tunne mitään/ ja seinät mun/
ympärillä kasvaa/ luuletsä että kaiken/ voisi vielä muuttaa/
en usko enää/ mihinkään joka/ ei oo näkyvää/ on turha sanoo/
yhtään mitään/ kun kaikki on jo/ kertaalleen ajateltu/
liian fiksusti mulle/ ihan turha juosta/ kun kaikki reitit on jo/
kertaalleen kuljettu/ ne väittää ettei televisiota/
sais laittaa muka/ pesukoneeseen/ kuulemma räjähtää

ihan niin kuin mä täällä

ihan turha pelata kun kaikki on jo kertalleen voitettu

Herra Heroiini [semikasvissyöjä] goes blues | "oon oravien sukua" sanoo:
Löytyykö? ;>

ajantaju sanoo:
eipä taida .

ajantaju sanoo:
hoo, elleivät 50+ puutteessa elävät matit kiinnosta

Herra Heroiini [semikasvissyöjä] goes blues | "oon oravien sukua" sanoo:
: D

Herra Heroiini [semikasvissyöjä] goes blues | "oon oravien sukua" sanoo:
Vanhemmat miehet on charmikkaita! ;D

ajantaju sanoo:
jotain rajaa

ajantaju sanoo:
; D 

Herra Heroiini [semikasvissyöjä] goes blues | "oon oravien sukua" sanoo:
rajaa mille?

ajantaju sanoo:
nyt hei, vi ska gå till titta på en film. rajaa vanhuksien iskemiselle

ajantaju sanoo:
bä-ää.

ajantaju sanoo:
tuhmia unia, mun kuvia < 3

Herra Heroiini [semikasvissyöjä] goes blues | "oon oravien sukua" sanoo:
Vanhuksia ei isketä, niitä kolkataan!

Sofia nousi kuolleista maailmaan eräänä tihkuisena yönä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli pikkuinen ja he söivät paljon. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä katsottiin kieroon.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään baarit, niinpä niinpä ajanvietteeksi tuli anatomiaa käsittelevät kirjat.

Sofia kehittyi kolmannellakymmenellä varsin vulgaariksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä oranssit silmät.
Heikkoudesta seuraten hän oli suuresti v-mäinen. Lempiruokaansa kaurapuurokeittoa hän sai työskennellen nautintoainevastaavana.

Sofia ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä itsemurhana. Alkoholia hän kauppaa kadulla.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.


--


"Funtsin tänään, että jos mulla joskus on omakotitalo, konttorirottavaimo, kaks lasta ja joku helvetin mersu - ai niin ja koirakin vielä - niin sitten on kyllä sun aika tarttua toimeen!
Sillon sä nouset ja meet johonkin kellariin tai varastoon tai autotalliin tai mihin ikinä menetkään ja sitten etsit sieltä jonkun mahdollisimman jämäkän työkalun, vaikka sitten lapion tai lumikolan tai haravan tai minkä tahansa - "

"Mitä mä jollain lumikolalla teen?"

" - ja kumautat mua päähän sille silleen ''herää pahvi''-tyyliin tietty!"

"Käyks paistinpannu?"

"Ihan loistavasti! Mitäköhän mä tekisin ilman noin täydellisen fiksuja ihmisiä ku sä?"

"Sit sulla ois jo nyt se omakotitalo ja kersat."


(kiva kun mulle uskotaan vastuullisia tehtäviä.)

Korkeaan verkkoaitaan on saksittu reikä. Ihmisenmentävä - mitä nyt hiukan joutuu varomaan, ettei terävä verkko revi vaatteita. Aidan toiselta puolelta alkaa ryteikkö, polvenkorkuista aluskasvillisuutta ja taipuisia puuntaimia. Kun niitä työntää syrjään, ne sinkoutuvat vauhdilla takaisin, suhahtaen terävästi. Yksi oksista sivaltaa kipeästi poskelle, vesi herahtaa silmiin.

Sateen jäljiltä on märkää, heinikko kastelee lahkeita entisestään. Housut eivät enää valu vettä, mutta tuntuvat kylmiltä ja nihkeiltä ihoa vasten. Märät hiukset takertuvat kaulalle ja kasvoihin.

Lintupojan kasvoissa on likaviiruja. Silmät ammollaan, pupillit laajenneet. Silmäripsissä kimaltelevat vesipisarat. Vapisevalla äänellä, vähän kimeästi: "Monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen vain sekoittaa niitä."
Se ojentaa käden takana kulkevalle, joka sitaisee kuraisella kädellä rastat kiinni niskaan ja tarttuu sitten käteen.
"Mun tukka ei toivu tästä kyllä ikinä."
Naureskelua.

Läpimärät kengät litisevät mutaisella polulla.
Lintupoika näkee tässäkin kai jotain tähtiä. Se heilauttaa käsiään, tulkaa. Pimeässä. taskulampun valossa sen kalpeat kasvot hohtaa valkoisina. Silmissä sillä on eri värisiä pilkkuja.
Viimeisenä rämpivä Mats huutaa yhtäkkiä:
"Jos me tästä vielä selvitään, mä toteutan mun Brasilia-suunnitelmat!"

Sen viimeinen tupakka ei syty. Kastunut.


-

Mikään ei kelpaa meille
sä olet ja mä olen ja valitan

Mulla on kaapissa muroja joita kukaan ei syö
mun päässä on asioita joita kukaan ei näe

On kai helvetin vaikeaa olla aikuinen tai ainakin melkein
jos on muumijoulukalenteri
huudan pään sisällä

Anarkisti-intiaanit mun sarjakuvissa

Äiti kävi iltapäivällä, sanoi kalpeaksi.
Katson peilistä - silmät näyttävät tummemmilta kuin ennen. Joskus lapsuudessa naapurin mummo sanoi, että silmät tummenevat, kun ihminen tekee pahaa.
Kun ihminen tekee
pahaa.
Eteisessä on posti kahden viikon ajalta. Sitä ei viitsi selata läpi, ei mitään tärkeää, kuten ennenkään, ne metallinen luukku naarmuuntuneessa ovessa suoltaa yhä vain lähikaupan mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä, joissa ne toimittajat, joita ei hyväksytty oikeisiin sanomalehtiin, paasaavat asioista, jotka eivät kiinnosta enää. Kai ne on katkeria. Tahtovat äänensä kuuluviin ja käyttävät - raukat -, sivistyssanoja, vaikka eivät itsekään niitä ymmärrä. Maailmaasyleilevät tekopyhät. Mainokset ovat muuten vain lohduttomia kaiken muun harmaan keskellä punaisine kissankokoisine kirjaimineen. Kukaan ei tahdo niiden typeriä tarjouskaurahiutaleita, ketään ei kiinnosta typerä astiankeräys-kampanja! Ei ketään, ei ketään, ei ketään kiinnosta.
Minuakaan ei kiinnosta, vaikka en olekaan kukaan.
Olen seurannut keittiön ikkunasta ihmisiä. Alapuolella kulkee tie ja sen yli suojatie, se näyttää kahdeksannesta siltä, kuin joku olisi huvikseen sutaissut muutaman valkoisen viivan matkallaan maalaamaan vuoristoja lumisiksi. Ihmiset ovat muurahaisia.
Muurahaisia,
mutten enää osaa nauraa niille.
Kuvittelevat olevansa ahkeria, niillä on kiire joka paikkaan ja silti eivät koskaan saavu perille.
Matkalla ei-minnekään, tarjouskaurahiutaleet muka-kantaaottavissa tekopyhissä kangaskasseissaan. Joku niistä on varmasti sen lehden päätoimittaja.
- Tuo tuolla, tuo punatakkinen, olen varma, että tuo juuri kirjoitti sen artikkelin, jonka kiinnitin oveeni harjoitellakseni nauramaan. Mutta kun kuljen sen ohi, tekee mieli vain
itkeä.


Hiljaa olevalle puhelimelle huutaen:
"Kukaan ei kaipaa minua, niin, mutta en minäkään kaipaa ketään, ketään, kuuletko?! Ollaan sujut!''

Itselleen, kuiskaten:
''En ketään, helvetti, en ketään.''

anteeksi
mun on mentävä nyt
olisin kai tahtonut
saavuttaa enemmän
mutta hävisin

huono häviäjä

kello kahdelta iltapäivisin
yläkerran naapurini
juoksee ympyrää
se miettii kai missä pitää sen kameraa
yhdeksältä illalla keittää kahvia
öisin huutaa apua
ja kuuntelen miten aika ruoskii jälkensä
lattiaan seiniin kattoon
ja ranteisiin
ohut valkea iho ja verisuonet
älä kysy mistä tiedän tämän kaiken
ensilumi sataa silmäripsille
ja itken

Yhdentoista aikaan päivisin
postimies tuo valkeita kirjeitään
ne on laskuja tiedän vilkaisemattakin
kuulen se äänestä
ne huutaa ahneutta
vihreällä maalasin pöytälamppuni
kuvittelen eläväni niityllä
sähkömetsä ja betonikaupunki
tämä on pakkopaita
ja päättymätön katakombi
tämä on ansa
tämä on ansa

anna minun olla
anna minun tukehtua
tunteisiini

Monet kerrat bussipysäkillä
kaulahuivi ja kastuneet kengät
surullisuus tiivistyy sadepilvenriekaleiksi
minä olen jänis ja kettu
syön tällä vain itseäni
sisältäpäin
hapenpuute ja liian pieni ruukku
savupiiput antavat kuolettavan iskunsa
pyörätuolilla videovuokraamoon
rampa sydämestään

sataa päälleni enkä viitsi edes juosta
ansaitsen kai tämän