Jälleen kerran itseni uneen itkin, tappion katkeraa kalkkia taas tänäänkin litkin. Muille onnea vaan suodaan, kun taas minulta se viedään, kuinka kauan tätä enää siedän? Katkeruudessako kärvistelen lopun ajan, tiedän jossain vaiheessa vastaan tulevan rajan, ajatukseni ovat aivan hujan hajan, kateus on tehnyt sydämeeni majan. Jos en tähän tilaan pian lohtua etsi, saattaapi tää hyvinkin olla villen viimeinen sketsi, koska ei kukaan jaksa yksinäisyyttä loputtomiin saakka, onko tämä nyt kiitos siitä, tämäkö on syntieni taakka?
