IRC-Galleria

Hyvää yötä, nyt silmäni suljen.
Viimeiseen uneen, yksin mä kuljen.

Alas astun, viimeiseen lepoon.
Aikani taistelin, jokaiseen hengenvetoon.

Nyt on mun vuoro, taistelu lopettaa.
Sen tietää kun on hetki, elämä opettaa.

Onnea toivotan, Teille lähtiessä.
Teillä on kaikki, vielä edessä.

Unessa Kasvosi eteeni piirrän, ajatuksen voimalla kasvoihin Silmäsi siirrän. Sormella kauniin Hymysi rajaan, toisella sotken Hiuksesi hujan hajan. Näin Sinut jälleen luokseni saan, hetken Me kaksi, ainoastaan.

Isä ihana huomas Pojan itkeneen, kaiken pahan olon sisälle kitkeneen. Jätti rauhaan silmät vettyneet, ruumiin väsyneen, mielen pettyneen. Ainut lohtu Ääni taivaista, Tyttö ihana auttoi vaivaista. Siinä jälleen Olit kerran, iso apu, pienen herran.

Kiitos siitä, että Olet jaksanut välittää.
Kiitos, kun Olet ollut suuri apu.
Kiitos, kun Olet kuunnellut.
Kiitos, kun Olet neuvonut.
Kiitos, kun Olet opastanut.
Kiitos, kun Olet rohkaissut.
Kiitos, kun Olet muistanut.
Kiitos, kun Olet koskettanut.
Kiitos, kun Olet naurattanut.
Kiitos, kun Olet piristänyt.
Kiitos, kun Et ole kääntänyt selkääsi.
Kiitos Vieraanvaraisuudestasi.
Kiitos Sanoistasi.
Kiitos Teoistasi.
Kiitos kun Olet ollut Ystäväni.
Kiitos kun Olet ollut enemmän.
Kiitos kun Olet ollut lähellä.
Kiitos kun Olet ollut läsnä.
Kiitos kun Olet.
Kiitos kaikesta.
Kiitos kun Olet Sinä.

Mietin mistä kirjoittaa, mistä kertoisin. Millä mieleni virvoittaa, millä tarinani verhoisin. Kertoisinko ajoista, jolloin kaiken hukkaan laitoin. Ei tietoakaan rajoista, jotain muistan sieltä täältä vaivoin. Vai kertoisinko siitä, kuinka Kauneuttas palvoin? Kun mikään ei riitä, vaikka sisällä kalvoi. Vai kertoisinko hetkestä tästä, kuinka olo voi parantua? En lakannut välittämästä, vaikka masennus vaivasi mua. Vai Haluisitko kuulla, kuinka Lapseeni rakastuin? Saatoin isyydestä kaikenlaista luulla, kunnes Omaani mä hullaannuin. Jos totta puhutaan niin en voi näitä Sun kaa jakaa, koska musta kaikenlaista huhutaan ja jotain saattas tulla nurkan takaa. Sun pitäis olla hetken Mä, ja nähdä omin silmin, sitten voisit sanoo Tä, ku Oisit nähny koko filmin. Mun elämä ei oo ikinä ollu sielt helpoimmast päästä. Välil tuntuu et oon tehty tulest, välillä et jäästä. Mut nyt ku oon tullu, ni aion myös jäädä. Oon nimittäin sen verran hullu, et ei mua kuka tahansa täältä häädä.

Elämä on kärsimystä, valitusta, tilitystä. Luottotiedon päivitystä, lainanottoo, kulissien pystytystä. Työsuhteen päättymistä, uuden työn etsimistä, rakkauden löytämistä, pettämistä, jättämistä. Uuden luomista, ilman huomista.

Kuka olet? Herra omatunto? Mihinkäs jäi järki, vai loppuko siltä kunto? Täältä tullaan veli hopea, aijaijai on se tuo omatunto sitten nopea! Tiedätkö miksi olemme tänään täällä? Koska olemme kuulleet että sä tanssit heikolla jäällä. Sun tekoset on kantautunut mieleen asti, ja jo siihen sun kannattas suhtautua vakavasti. Ja jos aiot pitää myös pumpussa virrat päällä, sun kantsis lopettaa pelleily hyvällä säällä! Vaikka toistaseks pumppus on käynnissä pysyny, ni arvaa vaan kuka on sydäriä kysyny? Et sammutettas ihan kokeeks vaan, jos sillä sun silmäs me avataan.

Mikä on kärpäsen elämäntyö, onko se että se jätteitä syö? Päivät pitkät roskia tonkii, mahansa pohjalle muruja onkii. Tyhjillä silmillään se laipiota möllöttää, surisee, pörisee, olla öllöttää. Hikiselle iholla se nesteitä nauttimaan saapuu, kunnes viimeinen matka koittaa ja kärpäslätkän iskuun kaatuu. Kärpänen kenenkään surematta tomuksi maatuu, ja uusi on kiusana, ennen kuin lätkän heiluttaja laantuu.

Mä sielun peilistä näin, nyt on aika mennä eteenpäin, vaikka vielä paleltaa, nyt on voimaa jatkaa matkaa. Vaikka välillä kone sakkaa, ei sydän vielä lyömästä lakkaa, vielä jotain lisää kaipaa, kun tuntuu et ei oo muuta ku aikaa. Ehkä toista rinnalle, kun on itse päässy pinnalle, ehkä vielä joskus vois, saada toisen ja onnellinen ois, ja ilman huolen häivää, vois elää tätä päivää. Vaan kun taas kone sakkaa, ei miettimästä lakkaa, kannattaako jatkaa, enää tätä matkaa. Mutta pilke silmäkulmassa, auttaa tässä pulmassa, sen avulla eteenpäin mä luistan, niin kauan kuin pitää sen mä muistan.

Hurjat polut kuljettu on, mieli kun on aina ollut levoton. kaikkee on tehty, mut kaikest ei oo jääty kiinni, en oo ku muutaman kerran saanu raudat ranteisiini. Veitsen terällä oon eläny, hengenlähtö ollu lähellä, välillä oon pelänny, mut se ei tekojani vähennä. Mut teoistaan täytyy maksaa, sen oon oppinu kantapään kautta, kaikenlaista paskaa, ottanu niskaan kavereiden tautta. kortti palo, ja Nainenki jätti, ei pala valo, meinas nurkkaan lentää rätti. Mut täs viel ollaan, ja huipulla tuulee, enää en lähe joka jollaan, mut kenties ne viel musta kuulee ;)