Mikä on, kun ei voimia löydy, että itsensä ehjäks sais. Selkä suoraks notkon sijaan, selvinpäin fiksusti hetken päästä, jälleen mua rakastaa alettais. Tuntuu vain että yksin ei jaksa, korsiaan kekoon paritta kantaa, kun olis Toinen, kuka kertos ja välittäs,se sekoilun lopettamiseen hyvän syyn antaa. Yksin oot kuin juureton puu, ei oikein ole otetta mistään. Ihanat silmät ja naurava suu, ajatukset tärkeysjärjestykseen pistää. Mutta silti polku sekavuudesta selvyyteen on kuljettava yksin. Kunhan olen matkan loppuun kulkenut, viinan pois mielestäni sulkenut, vastaa Seireenit kutsuviin katseisiini ihmetyksin.