Miksi turhaan kaikkeni annoin, miksi Siipies alle mä jäin? Sä suojelevas aina mua vannoit, lupasit mun hyvä on näin. Silti yksin täällä mä itken, ei toivoa enää missään näy. Taivaan Jumalan mielestäni kitken, ainut matkani alas Tuonelaan käy. Tästä lähtien matkaan vain yksin, enää kehenkään luota mä en. Katsoo kansa nyt mua ihmetyksin, päivä päivältä enemmän, pimenen.