IRC-Galleria

Naesia tulloo ja naesia männöö. Yks oel pullee ja toene muestutti jännöö. Yks ol rinnoeltaan laata ja toene nii rehevä, yks hyvännäköne naata ja toene liiannii mehevä. Yks noetu liikoo, toene ee virkanna mittää, yks muestutti vanahoo piikoo, yhen silimät harotti läntee ja ittää. Yhen evväät ol männä varmmaa pilalle, mut eippä siinnä ku verestä akkoo tilalle. Yks emäntä ol liijannii vieraskorree, ja naamaltaannii muestutti vanahoo poikoo Jorree. Sitte ol se yks nuapurin likka, jota vaevas alituiseen aena se hikka. Sitte ol viel yks eukko aevoja vaella, pikkuse koskenkorvoo ni johan alko käättäätyä hullun laella. Parree melekeen olla ilima akkoo, eepähän kukkaa ennee nyrkilläkkää hakkoo. Ee oo kukkaa noetumassa ku kyliltä tulloo, misseepä oltiin, missee piilottelet pulloo? Suap olla iteksee herran raahassa, muute taetoo olla aenut paekka haavassa.

Miksi turhaan kaikkeni annoin, miksi Siipies alle mä jäin? Sä suojelevas aina mua vannoit, lupasit mun hyvä on näin. Silti yksin täällä mä itken, ei toivoa enää missään näy. Taivaan Jumalan mielestäni kitken, ainut matkani alas Tuonelaan käy. Tästä lähtien matkaan vain yksin, enää kehenkään luota mä en. Katsoo kansa nyt mua ihmetyksin, päivä päivältä enemmän, pimenen.

Minun sydämeni on niiin iso, että se jaksaa kantaa kaikki maailman huolet.

Minun sydämeni on niiiin iso, että se pysäyttää kaikki Amorin nuolet.

Minun sydämeni on niiiiin iso, että käytössä on vain puolet.

Valitettavasti sydämeni on niin iso, että minulla ei ole voimia vastaamaan sen tarpeisiin..

Voi kun tietäisi Tyttö, kuinka ajatuksissani on. Kuinka pahalta tuntuu, kun on Hän onneton. Kunpa ujoudeltani pystyisin sanomaan sen, mitä koko ajan ajattelen ja tunnen. Kunpa tietäisi Tyttö, kuinka tärkeä mulle on Hän. Vaikka kaukana on, säilyy sydämessäni loppuelämän. Sen tiedän vaikka molemmilla muita ollut on, tämä tunne tulee olemaan aina loputon. Vaikka Häntä koskaan saisikaan en, silmissäni Hän tulee olemaan aina täydellinen. Jo ystävyys Hänen kanssaan voittaa kaikki naiset, Hänen kanssaan aatteeni ovat erilaiset. Kaiken se kärsi, kaiken se kesti, rakastan Häntä ikuisesti.

Riemujen rikkaus ja surujen summa, älynvälähdys ihme ja kumma. Ajatusten uusien loputon virtaus, asioiden omaksuminen ja niiden kirkkaus. Mieli on rikas, mies on vain köyhä, ajatus kirkas, itsekuri löyhä. Eteenpäin elävän mieli, vaik ei moraalia lainkaan, apunani äidinkieli, mitkä lyriikan lahjat sainkaan! Riimitellen eteenpäin, ilman hidasta itsemurhaa, sen kertoi mulle Kallein näin, on viinan latkiminen turhaa. Katse tulevaisuuteen elän päivän kerrallaan, tartun mahdollisuuteen, olla itse omana herranaan.

Synkässä savossa sisäänpäin kääntynyt ukko, oli ennen iloinen mutta suu kääntyi lukkoon. Ei nauttinut enää linnunlaulusta, ei kevätpuron solinasta, kiristi paidankaulusta, ahdistui puheensorinasta. Tiesi kaveripiiri vastaan tulleen rajan, kun vei pullo nykyään kaiken ukon ajan. Mutta eipä kaverit huolestuneet mistään, vaikka ukko elämänsä pirstaleiksi pistää. Ainut Joka huolestuu, on ukon silmissä tähdet ja kuu. Ainoa, jota ukko ystäväksi kutsuu, huomaa hädän ja Mielensä mustuu. Hän on ainoa joka ukosta välittää, muita ukko lähinnä säälittää. Hän huutaa nyt ukko saatana, sun elämäs on reilaan saatava! Eihän täs oo mitään järkee, jos sä joka päivä muistutat särkee! Mä en kohta haluu ees tuntee sua, jos et ala muuttua! Ukko otti heti neuvosta vaarin, ja kaatoi pullot viemäriin isoin kaarin, ja päätti hetkellä sillä, nyt loppui juominen, oon pannut kaiken pilalle, pakko saada muuta tilalle, alkoi uuden luominen. Ja kun alkoi ukko viinasta laistaa, ei aikaakaan kun alkoi aurinko paistaa. Jälleen ukko linnunlaulun kuuli, ja hymyntapaiseen vääntyi ukon huuli, ja mielen valtasi hyvä tuuli, ja kuka ansaitsi kiitoksen, sekö Jota ukko Ystäväksi kutsuu? Se juuri.

Haltioituneena kuuntelen tasaista Tuhinaasi, vartioin Untasi varjon lailla. Ikävä on aikoja jolloin Sinut uneen lauloin, edessä ajat entistä ikävämmät. Suloisuus lapsen poistuu sisimmästä, Pojasta mies kun varttuu. Ei enää Isän polvi kutsuvana katso. Aika on lemmen ja aikuisuuden, mut lahjaks kai roolin, vaarin Sä suot <3

Rakkautta sieltä, rakkautta täältä, viedään kaikki, parhaat päältä.

-Nautitaan,
-Lupaillaan,
-petetään,
-paetaan,
-palataan,
-karataan.

Mut aina jostain uus varataan.

No ootko sä onnellinen? No en oo!
No teetkö sä ketään onnelliseks? No en tee!
No mee sit vittuun mun elämästä! No en mee!
Mä vaan tahdon et munkin mahas alkas perhosii lentelee!

-luvataan,
-jatketaan,
petetään, kun juomaan ratketaan,

Taas yksin. Lähtöpisteessä.
Ottasko joku vaarin mun vihjeestä? Jos Et pysty antamaan edes
niin paljoa kuin Tahdot ottaa, Älä ota.
Edes kesäkissaa.

Minua pelottaa tämä hetki. Minua pelottaa huominen. Minua pelottaa tulevaisuus. Mitä jos Jumalaa ei ole? Mitä jos taivas puuttuu? Minua pelottaa kuolla, mutta vielä enemmän minua pelottaa elää. Entä jos Läheisemme kuolevat ennen meitä? Entä jos lapsemme kuolevat ennen meitä? Miksi elää, ja olla näkemässä se, mitä eniten pelkää tapahtuvan? Olemme saaneet elämän lahjan, mutta pakettiin kuuluu myös se, että näemme Toisten kuolevan. Elämä on kovaa, sanotaan, mutta onko kuolema yhtä rankka kokemus? Eikö se olisi melkoinen armomurha, jos pyytäisi teloitettavan, koska ei halua olla todistamassa Rakkaimpiensa poislähtöä? Sillä taas aikaansaisi sen, että juuri ne Rakkaat, joiden puolesta kuolisit, joutuisivat samaan epäkiitolliseen tehtävään kuin mistä itse halusi kuolemallaan eroon. Tästä maailmasta erkautuminen ei ole mahdollista siten, Ettet onnistuisi pahoittamaan kenenkään mieltä. Aina löytyy Joku, joka välittää juuri Sinusta. Ihmisissä ja varsinkin Meissä useimmissa suomalaisissa on se pieni vika, että Me sanomme sen Toisillemme liian myöhään. Toivonkin, että tämän hajatelman lukijat toivottavat läheisilleen ja kanssaeläjilleen hyvää joulua sanoen. " Minä välitän Sinusta, tai Olet tärkeä. " Koska ikinä ei tiedä milloin on liian myöhäistä. Hyvää, lämpöistä ja rauhallista joulua. Nauttikaa Toisistanne! <3 <3 <3

Sulasointuja säätelin sulassa sovussa, pistelin päästelin pienellä polulla, vastaan väittelin varmana vääryydestä, tosin tietoinen täysin toisten tärkeydestä, mutta miimikot muita mielenköyhyydessä matkii, riimeillä ritarillisten runonsa ratkii, onneks on omia onnensa onkijoita, antamassa ain arpansa anteliaimmin.