IRC-Galleria

Eräs ilta tullessani luontoretken tapaiselta sain kipinän kirjoittaa siitä muutaman rivin, mutta en silti ole mikään minkkien vapauttaja tahi muukaan vastaava puunhalaaja ja porkkanan syöjä. Tämä on eräänlainen kirjallisten taitojen hiontakirjoitelma tajunnanvirran muodossa.
Enkä tiedä onko tässä mitään sen suurempaa järkeä muutenkaan, mutta tähän sen nyt kuitenkin pistän.


Hetki Luonnossa


Kun nyt aloitit lukemaan tätä lausetta, lue se loppuun ja lue toinenkin. Sillä tässä toisessa lauseessa olet luonnossa. Olet hetken vapaa, irti niistä rutiinien ketjuista, jotka sinua kahlitsevat.
Paikkaan johon jätit ruumiisi on saasteiden, puheensorinan ja kärsimättömyyden kansoittama. Onneksesi et ole nyt siellä, kuoresi on, mutta sielusi ei. Nyt sinä olet keskellä rauhaa, linnunlaulua ja lehtien havinaa. Vaellat hiljakseen, ympärillesi ihastuneena pälyillen, antaen katseesi kiertää puiden latvoissa ja niiden välistä vilahtelevien taivaankappaleiden seassa. Kuljet polkua pitkin, polkua, jonka ovat luonnon omaksi valtatieksi tallaneet ne, joiden kieltä meidän ihmisten ei ole suotu ymmärtävän.
Kuulet linnut, haistat puut, koet rauhan, näet taivaan ja tunnet maan. Viisi aistia, jotka sielu tarvitsee ollakseen yhtä luonnon kanssa. Olet puu, olet lintu, olet taivas ja maa, koska olethan osa luontoa, tuota suurta kokonaisuutta, joka peilaa itseään joka suunnasta minne ikinä annatkin katseesi osua. Ymmärrät nyt evoluution mahtavuuden. Ymmärrät nyt puiden havinan ja lintujen laulun. Ymmärrät nyt mikä todella olet.
Poistuessasi luonnosta, aistisi alakavat heiketä, tulet sokeaksi, kuuroksi ja tunteettomaksi, juuri siksi koneeksi joka aamuisin keittää kahvia, siksi joka nyökkää päivästä toiseen samoille naapureille ja siksi joka aina iltaisin sulkee verhot, avatakseen ne taas aamulla. Rutiinit toistuvat, päivät kuluvat ja stressi lisääntyy. Mutta joinakin ohikiitävinä mietteliäinä hetkinä kävellessäsi kaupungin aidan yli kurkoittavan puun oksan ali, saatat kuulla kahahduksen. Sieluko se siellä huokaa?