Rummut pärisivät kun kävelin kohti aurinkoista Jerusalemia. Jylhät kivimuurit kohoavat edessäni ja tornisteri painaa selkääni. Koko illan olin pohtinut kysymystä lopulliseen totuuteen: miksi oravanhäntäpeurat lisääntyvät vailla estoja. Kysymys oli mietityttänyt minua siitä asti kun lähdin keskisestä Mesopotamiasta. Vastauksen hakeminen oli kuitenkin toissijaista, sillä lopullinen totuus harvoin on näin pitkän pohtimisen arvoinen. Nyt jokainen paikka on kuitenkin oikea paikka ja jokainen hetki on hyvä.
Ikuisten kysymysten ääressä havahduin vartiomiehen pysäyttäessä minut. Hänen silmämunansa olivat valkoiset ja tunsin kuinka hänen sarveiskalvonsa taittoivat voimakkaasti valoa hänen katsoessaan minua. Pupilli oli musta ja eloton.
Mies oli minulle ystävällinen ja päästi minut sisään kaupunkiin. Pakenin yön tullen muurin yli murtaen jalkani, sillä minun oli pakko tavata tuo vartiomies uudestaan.
Mutta portilla ei ollut sama mies. Tämän miehen sarveiskalvot eivät aiheuttaneet vastaavaa reaktiota, jonka aikaisemmin olin ennen Jerusalemia kokenut vain Assyyrian aavikoilla tavattuani erään beduiinimiehen, jolla oli kaksi sierainta. Hänen tietoisuutensa ilmensi itseään. Hän kertoi keitaalla minulle, että maailma rakentuu informaatiovirran tulkinnasta.
Tietyllä tavalla todellisuus on aina ulottumattomissa, koska emme koskaan poimi kaikkia palasia mitä informaatiovirta yrittää meille lähettää. Hän selitti, että olemme liian kiireisiä kulkemaan omassa tietoisuudessame läpi A:sta Z:aan, ettemme edes huomaa väliin jäännyttä kahtakymmentäkolmea kirjainta.
Mies portilla ei ollut minulle ystävällinen. Mies uhkaa ristiinnaulita ja kuohia minut. Hän uhkaa hakata minua munuaisille valtavilla karahkoilla. Paljon muutakin hän uhkaa, mutta ydinjatkeeni ei enää rekisteröi mitä hän minulle sanoo.
Tunnen tutun tunteen.
- Assyyria, seitsemän vuotta.
Olin jälleen nuoruuteni Babyloniassa.