IRC-Galleria

Herääminen aamulla omasta sängystäni tuli yllättäen, matka kohti totuuden olomuotoa oli alkanut. Löysin keittiöstä jälkiä H2O:n ylettömästä käytöstä, hetken pohdittuani vajosin nirvanaan, osasyyllisenä oli nauttimani virtsa. Siirryin pitkin intialaisia mantroja, en tiennyt etsiväni elämän tarkoitusta, jonka kuitenkin jätin löytämättä. Herääminen tapahtui jälleen, tälläkertaa omasta vuoteestani. Neuvosto oli kokoontunut, aivan kuten oletinkin. Koolla oli kolme edustajaa kustakin lajista, niin kuin perinne ja kirjoitukset sanelivat. Koko maailman kaikki heimot olivat paikalla. Kaikki muut paitsi ihminen...

Tiesin eksyneeni väärälle astraalitasolle, kaikki tuntui merkityksettömältä. Takaani kuuluva lepakon ääni tuli yllätyksenä. Käännyin ja kohtasin narusta roikkuvan sademetsän, tiesin että olin palannut kotiin. Kameleonttisohva vaihteli sävyjään kuin ikiaikainen asetoniperoksidi, taistelu oli vihdoin alkanut. Epätasaisen ottelun jälkeen heräsin sukellusveneestä. Hataria muistoja, flashbackeja.. taistelukenttä oli elänyt 12 tuntia taukoamattomana vellovana massana, vaikka kumpikin osapuoli tiesi taistelun lopputuloksen. Häviäjä ei ole se joka voittaa, vaan se joka voittaa häviäjän. Tiesin, että minun oli pian johdettava soturini taisteluun. Jokakesäinen videolähetys kulki taistelukenttämme ohi, ruumini materialisoitui samalla hetkellä kun postiluukusta tipahtanut aamulehti kolahti kerrostalon seitsemännen kerroksen lattialle. Hajosin kappaleiksi, ympärilläni tuhoutuva universumi ei ollut vieras, olin tavannut sen aikaisemmin. Se oli osa minua. En ollut missään ja olin silti kaikkialla. Tämä todellisuus tuntui huomattavasti todellisemmalta kuin aito todellisuus, olin kaikkea mitä näin - ja en mitään. Nauroin kun mukatodellisuus alkoi muodostua ympärilläni - se ei ollut oikeaa todellisuutta. Minä olin todellisuus.

Tietoisuus iski hitaasti vasten pohkeita. Tajusin heränneeni täysin vieraalta maaperältä - omasta kodistani. Lähdin tutkimaan tätä merkillistä ympäristöä. Oli normaalia olettaa ympärillä palavien kaksikomponenttiräjähteiden olevan vaarattomia. Sitä ne myös olivat ja valtaisa räjähdys heitti minut jaloilleen. Räjähdys pirstoi lähellä olevat huonekalut ehjiksi. En stressannut räjähdystä sen enempää, vaikka se poistikin kaiken motoriikan ja tajunnan ympärillä olevasta todellisuudesta. Lähdin jatkamaan matkaa, se että kehoni sen enempää kuin aivonikaan eivät totelleet niille annettuja käskyjä ei haitannut muutakuin menoa. Ympäristö alkoi nyt näyttää tutulta, rehevät metsät ja vuoristopurot kielivät minun saapuneen aavikolle. Tiesin että oli typerää lähteä ylittämään merta ilman ankkuria, joten päätin leirityä vuorokauden ympäri ja yöksi. Päivät aavikoilla keskikesällä ovat kylmiä, joten olin alasti.

Aamulla en herännyt.

Typerää.. mietin jälkeenpäin. Taisi olla tavallinen perjantai-ilta, heräsin oletetusti palaselta elbaiittia, alkuun huolestuin unohtaessani kaavan {Na(Li,Al)3Al6(BO3)3[Si6O18](OH)3(OH)}. En muistanut sitä myöskään jälkeenpäin. Lauantai oli edennyt jo hiljaista vauhtia. Sitten kävi kuten olin pelännytkin, paranoiani triggeroitui lailla suntion. Päätin mobilisoitua nopeasti ja lähdin juoksemaan kohti edessäni vallitsevaa aamukasteen turmelemaa helvettiä. Ajankulua oli vaikea arvioida, tuskin sillä oli mitään väliäkään, sisätilan paranoiavapaus on miellyttävää kun on
virittäytynyt luonnossa kosmisen värähtelyn tahtiin.
Hieno tietoisuus.