IRC-Galleria

Elämäni vihoviimeinen Kintulampi meni sitten seuraavasti:

Eilen noin kolmen maissa saavuin kokoontumispaikalle innokkaassa mielentilassa. Yhtä pitkää karhua myöhemmin lähdimme taksilla kohti edellä mainittua Tampereen liikuntatoimen ylläpitämää retkeilytilaa. Perillä oli hämmentävän valoisaa ja lämmintä. Järkytyksestä toipumiseen meni tunti ja yksi kalja lisää. Kintulampi paikkana ja mökkinähän tunnetusti on kostea, kylmä ja pimeä. Ei tällä kertaa. Tällä kertaa paikka vaikutti ensinäkemältä rauhan ja seesteisyyden tyyssijalta tyynine lampineen ja joutsenperheineen. Tinnitys vaivasi koko porukkaa, ja malttamattomana odottelimme, että jälkijoukko saapuisi mukanaan ghettoblasteri, jotta hermostuttava hiljaisuus saataisiin loppumaan. Paria kaljaa, yhtä poltettua puhelintolppaa ja aggressiivista halonhakkuuta myöhemmin joutsenet päättivät vaihtaa maisemaa. Järkeilimme, että ne lensivät viikonloppua pakoon Ikaalisiin.

Yksi hiillosmakkara ja yksi R.E.Min levy myöhemmin päätin mennä sytyttämään saunan. Rutikuivat ja ettensanoisi esimerkillisesti hakatut halot roihahtivat kiitettävän helposti palamaan. Ja jälleen yhtä kaljaa myöhemmin päästiin saunaan. Ilta oli jo tässä vaiheessa pimentynyt, ja totesin helpottuneena, että Kintulampi oli karistanut syyspäivän koreutensa, ja oli taas rehellisesti kylmä, märkä ja pimeä. Tytöt menivät ensin kuten tapoihin kuuluu. Löylyt olivat hyvät ja vesi jumalaisen raikasta. Pojatkin änkesivät saunaan jossain vaiheessa, vaikkakin antoivat tyypillistä enemmän aikaa naisten vuorolle. Perinteinen yhteislaulusessio lähti käyntiin vähän nihkeästi esilaulajan puuttuessa porukasta. Pari tuuraajaa kaikeksi onneksi ja suruksi löytyi, ja muutamia tyypillisimpiä suomalaisia poprallatuksia myöhemmin laulutuokio kuoli omaan mahdottomuuteensa. Kaiken lisäksi aikaisempien reissujen suvereeni tunnelmannostattaja Guantanamera uupui soittolistasta samaisen esilaulujan puuttumisen johdosta. Kiuaskin hyytyi jossain vaiheessa, ja pari uintireissua ja yhtä kaljaa myöhemmin poistuin saunasta hivenen pettyneenä.

Sisällä päätettiin yksimielisesti aikaistaa aamupalan nauttimista 10 tunnilla. Seuraavan kaljan verran puhdistuneet, ja pelottavan rauhalliset kirjastonysvät mussuttivat antaumuksellisesti aamuksi varattuja eineksiä. Puolen yön aikaan tunnelma oli masentava. Viitisentoista opiskelijaa istui pitkän pöydän ympärillä jauhaen kukin eri väristä paskaansa, ja kumoten pullollisia väkijuomia. Hyvän humalanikin olin hikoillut saunanlauteilla eikä tunnelma varsinaisesti innostanut tekemään asialle mitään. Kaipasin Nosferatua ja puheenjohtajan puhetta, ja vietin hiljaisen hetken molempien muistoksi. Monivuotinen Kintulampiveteraani Herra JP oli kanssani samoilla linjoilla, ja vetäytyikin mielenosoituksellisesti nukkumaan. Vietin jo mielessäni hyvien Kintulampiperinteiden hautajaisia, kunnes yllättävä optimismi kaivautui jostakin syvimmästä sisimmästäni, ja päätin yrittää vielä viimeistä, mitä oli yritettävissä illan pelastamiseksi. Jokeripullollinen Vat 69:ä Kolmeksi Leijonaksi naamioituna löytyi reppuni pohjalta, ja runtelin korkin päättäväisesti mökin paljon nähneitä lattialautoja vasten. Viskiä siemaillessa seurasin kuinka tunnelma alkoi hiljalleen kohota. Varapuheenjohtaja piti kuin pitikin lyhyen, mutta ytimekkään ja niin kaivatun puheenjohtajan puheen. Perinteiselle puhelinkilpailullekin löytyi lopulta oikea sääntöjenmukainen voittaja, vaikka hädissään olimme jo harkinneet tekstiviestien sallimista kisan päättämiseksi. Voittaja herra JF lauloi usean rohkaisuryypyn saattelemana samaista suomalaista itsesäälikappaletta, mitä saunassa jo harjoiteltiin. Tuuletin mielessäni, kun herra JP ylösnousi. Soimasin itseäni pessimismistä seuratessani kuinka tunnelma hiljalleen kehittyi normaaliin Kintulampitasoonsa.

Illan jatkuessa porukka hupeni hiljalleen. Muutama teki välikuolemia, ja muutama ylösnousi hetkeksi jatkaakseen kestävämpien kanssa yön selättämistä. Lopulta pöydän ääreen jäivät enää vain kokeneimmat karpaasit: minä, herra P, herra M, ja neidit A ja C. Soitimme samoja levyjä tunnista toiseen, keskustelimme rahan haalimisen turhuudesta ja muusta maailmanparantamisesta, seurasimme kuinka aamu-usva kerääntyi lammen pinnalle, ja yritimme turhaan vangita aamun ensimmäisiä hetkiä filmille. Aamukahdeksalta kaikki väkijuomia sisältävät pullot pöydällä olivat tyhjiä. Minä olin ollut hereillä 26,5h ja olin humalassa. Herra P ja juuri herännyt neiti H olivat seuranani. Jaahasimme urheasti vielä tunnin kunnes väkivaltaisten haukottelujen seurauksena päätimme luovuttaa. 1,5 tuntia myöhemmin havahduin siihen, että kaikki yön aikana ajoissa seurasta vetäyneet olivat kerääntyneet sänkyni ympärille, ja osoittivat minua sormella: "Herää vanha happo!" Se oli tietysti hallusinaatio ja tuntia myöhemmin heräsin oikeasti sekavassa mielentilassa ulostautumaan mökistä. Matka parkkipaikalle oli rasittava. Aamulla olin kehitellyt nerokkaan suunnitelman aamun selvittämiseksi. Jos juo tarpeeksi kauan, lähtöhetkellä on vielä humalassa eikä siis krapulassa, ja jos kaikki menisi nappiin, ehtisin omaan sänkyyni ennenkuin krapulanoutaja saapuisi vaatimaan omiaan. No kaikki ei mennyt nappiin, ja kotimatka oli tuskallisen pitkä. Ennen pitkää löysin kuitenkin itseni kotoa edessäni pizza ja puoli litraa mehua ja televisiossa 101. Lopulta nukuin.

Se oli hyvä Kintulampi. Ja se oli hyvä, että se oli viimeinen, koska tämänkertaisesta henkilökohtaisesta suorituksestani tuskin voi enää parantaa. Ja kuka haluaisi?