IRC-Galleria

Tänä aamuna, kun kello soi 8:30, ensimmäistä kertaa aikoihin olisin halunnut vain vetää peiton pään yli ja jatkaa nukkumista. Ensimmäistä kertaa koko kesänä peiton ulkopuoli tuntui kylmältä ja vihamieliseltä. Syksy siis on lopultakin tulossa. Hyvä hyvä. Kurkkukin oli kipeä. Nousin kuitenkin ylös, ja valmistauduin matkustamaan Helsinkiin tekemään taas yhtä haastattelua. Yhden kerran sorruin vielä petollisen sängyn pohjalle 6 minuutiksi ennen kuin petasin sen päättäväisesti, vain myöhästyäkseni siitä helvetin junasta. Tällä kertaa vika oli ihan täysin omassa päässä, vaikka VR:ää on normaalisti niin mukava syyttää kaikesta maailman pahasta. Saavuin asemalle ajoissa, mutta jostain kumman syystä pallosin asemalla nostamassa rahaa, vain todetakseni, että tilillä oli kokonaiset 9.33 rahaa. Sitä ihmettelin kriittiset 5 minuuttia, jonka aikana muuan InterCity2 168 lähti iloisesti kolistelemaan kohti Helsinkiä. Soitin siis nolona haastateltavalle, joka suhtautui asiaan ymmärtäväisesti, ja nuokuin rautatieasemalla tunnin verran ennen seuraavan junan lähtöä.

Varsinainen haastattelu meni kohtuullisen hyvin, vaikka haastateltava (vanhempi naishenkilö) suhtautuikin sangen vihamielisesti kysymyksiini. "Siis kokoajanhan täällä on ongelmia! Mihin tahansa työhönhän liittyy ongelmia. Eihän mikään toimi täydellisesti. Ja kaikkihan miun tehtävistäni liittyy tietojohtamiseen!" Nojoo, sehän on ihan sallittua suhtautua vihamielisesti itseään kaksikymmentä vuotta nuorempaan saman sukupuolen edustajaan, jolla kaikki on vielä edessä, ja jonka tissit roikkuu vähemmän, ja josta saattaa tulla menestyneempi kuin itsestä! Kaiken kaikkiaan haastattelusta sai hyvää aineistoa paitsi, että tallennusvälineen (mp3-soitin) ohjelmisto päätti kaatua kriittisellä tallennushetkellä enkä siis saanut haastattelusta muistiin kuin hätäisiä raapusteluja ruutupaperille. Kurkkukipukin oli pahentunut koko päivän, ja koko maailmaan väsyneenä sotkin ennätysvauhtia rautatieasemalle raapustelemaan haastattelusta muistiin loput, mitä tuli mieleen. Junamatkan nukuin kuin vauva, mikä olikin parasta tämän päivän osalta. Tampereelle selvittyäni kävin toteamassa metsossa, kuinka vastenmielinen paikka se on, eikä taaskaan ollut paikalla mitään mielenkiintoista luettavaa. Pyöräilin kotiin todetakseni, että Imperiumin vastaisku DVD:n levy oli unohtunut soittimeen, ja olin siis vain palauttanut tyhjän kotelon. Yritin pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli kuuntelemalla Exciteria ja lukemalla scifiä, jonka kirjoittaja ei ymmärrä hyvien henkilöhahmojen arvoa tarinankerronnassa.

Kämppikset saapuivat onneksi jossain vaiheessa, ja vietimme pari tuntia onnellisesti moralisoiden suomalaista alkoholikulttuuria ja juoden kahvia. Paneelin lopputulos: saa olla nössö eikä vetää kaikkia maailman huumeaineita sekasi, saa juoda jos on muutaki elämää, kuin juominen ja holhous hiiteen alkoholipolitiikasta!

Nyt pää tuntuu kuumeiselta, ja sen vuoksi käyn tupakalla, haen lämmintä mehua ja aukaisen telkkarin ensimmäistä kertaa tälle viikolle.

1. Grab the nearest book.
2. Open the book to page 123.
3. Find the fifth sentence.
4. Post the text of the next 3 sentences on your blog along with these instructions.
5. DonÂ’t you dare dig for that "cool" or "intellectual" book in your closet! I know you were thinking about it! Just pick up whatever is closest.

"En sen jälkeen, kun näytit, ettet ole uskollinen." Leo käänsi katseensa ja nieleskeli. "Toivon, etten olisi näin kylmän ja järkevän kiukkuinen sinulle, mutta -"

Philip K. Dick
Palmer Eldritch - kolmesti merkitty mies

Tarkoitus avartaa mieltä scifin osalta. Siksi tämä.

Kyllä haastatteluun voi mennä, vaikka on lakannut kynsiä transsissa viimeisen puoli tuntia, vaikka olisi pitänyt päntätä haastattelurunkoa. Placebo on tehnyt I Feel You:sta coverin... oho. Ei paskempi, vaikka valovuosien päässä alkuperäisestä tulkinnasta sekä fiiliksestä. Jahas ja 32 minuuttia haastattelun alkuun. Minkälainenhan namusetä siellä tällä kertaa on. Luultavasti joku konservatiivimulkku uniformussa. Ohhoi... veikkaanpa, että mies tarjoaa vähän lisää teknistä näkemystä tietojohtamiskysymyksiin. Jepujee... no kaveri oli onneksi sitä mieltä, että gradun kirjoittaminen riittää valmistumiseen substanssista viis.

Siihen luotamme...

Miten tätä raportoisi. Perjantai oli kovin lupaava. Matkustin Helsinkiin haastattelemaan tärkeitä ihmisiä, ja myöhästyin ensimmäisestä 4 minuuttia, koska eksyin Kaisaniemeen aleksanterinkadulle suunnistaessani (on se mahdollista, ja olen kohtuullisen ylpeä siitä, että en osaa liikkua Helsingissä). No haastateltava ei ollut harmissaan, ja hymyili namusetämäisesti koko haastattelun ajan. Päätin taas diplomaattisesti vain nyökytellä, ja olla kuin en tajuaisi mitään. Aineisto oli lupaavaa, joten se sallittakoon. Ja sedästä pääsi tunnissa eroon. Toinen haastateltava oli maailman rasittavin naiseläjä, jonka kanssa kommunikointi ei onnistunut. Informantti ei ymmärtänyt kysymyksiäni, eikä tutkija tämän vastauksia. Tutkijalla on onneksi lupa tuottaa oma subjektiivinen analyysinsä aineistosta, joten ei sekään puolituntinen toivottavasti hukkaan mennyt. Yhtä haastattelua myöhemmin tepastelin infernaalisessa helteessä ensimmäiselle vastaanosuvalle terassille kerrassaan tyytyväisenä itseeni, ja kappas, löysin vessasta sormuksen, joka nyt koristaa vasenta nimetöntäni merkkinä kihlauksestani Mr Feathersin kanssa. Hetken aikaa herkuttelin ajatuksella, että sormus olisi arvokaskin, mutta taitaa kyllä olla ihan peruspääsiäismunahely. No riemu se on pieniki riemu. Kaljahimo kutitteli vielä Tampereen rautatieasemallakin, mutta reippaasti pidin pintani ja pyöräilin alkon kautta kotiin. Kotona takavarikoin kämppikseltä hyvää musiikkia, ja lähdin testaamaan adrenaalitykytystä lenkille. Lenkki oli huono, mutta musiikki pelasti kaiken, mikä oli pelastettavissa. Erittäin tyytyväisenä päivääni menin nukkumaan tuntien itseni valovuosia paremmaksi ihmiseksi, kuin kaikki ne jotka olivat valuneet samaan aikaan kaupungille etsimään itseään tuopin pohjalta.

Lauantain työpäivä oli vastenmielinen, ja painelinkin sen innoittamana pikavauhtia synttärikemuihin, jossa tarjoiltiin mustikkaboolia ja hekumallista mutakakkua. Sohon kautta Dorikseen jossa juttelin pitkät pätkät Monroe II:n kanssa. Taas sain kuulla kuinka "Sä oot niin saatanan söpö!". En yrjönnyt vastaukseksi, vaikka mieli teki. Varmaankin on kiittäminen nousuhumalaa. Kolmen aikaan päässä keikkui siihen malliin, että harkitsin jatkojen skippaamista, mutta muutaman päättäväisen kommentin seurauksena sipsuttelin kiltisti ranskalaisten kanssa kommuuniin. Jatkoilla en juonut, mikä oli hyvä asia. Jauhoin ihmissuhdepaskaa, ja lankesin jo kerran koluttuun kuoppaan. Ei kaduta, vaikka fiksumpiakin juttuja on tullut tehtyä. Nukuin ehkä tunnin, ja pyöriskelin rauhattomasti kaksi. Aamulla ei ollut morkkista (henkistä tahi fyysistä), ja tunnin päättäväisen heräilyn seurauksena valuin kotiin. Kotona katsoin tähtien sotaa, vaikka se vaatikin kolme yritystä. Puolitoistatuntia tehokasta tajupoislepoa ja klubille ihmettelemään alaikäisiä ja todistamaan Miken ja Andyn sekoilua. Setät olivat selvästi ahdistuneita sisätiloista. Kämppis rekrytoi jatkoille alepubiin ja dorikseen. Loppuillasta spuden tuolit todettiin petollisen kiikkeriksi, ja kävely saatanallisen typeräksi tavaksi siirtyä paikasta toiseen.

Mutta taas ollaan yhtä viikonloppua vanhempia. Näinhän nämä menee. Tämän viikon missio: viihtelle < 2 kertaa ja lenkille > 2 kertaa.

Tänään oli hyvä päivä, vaikka en nukkunut viime yönä. Töissä oli sitä samaa, se ei ollut järin hääviä, eikä siitä sen enempää. Kävin kaupungilla. Ostin lipun Hanoi Rocksin keikalle, ja kävin kysymässä, mitä tatuointi maksaa. 60€. Ei paha. En uskaltanut varata aikaa vielä. Täytyy varmaan vielä yrittää harkita, jottei alkaisi kaduttamaan. Niillä tatuoijamiehillä oli varmasti hauskaa... löivät varmaan vetoa siitä, että tulenko koskaan takaisin. No toivottavasti niilläkin oli hyvä päivä. Ja toivottavasti jompikumpi löi vetoa sen puolesta, että tulen takaisin (rohkeutta, rohkeutta my friend).

MUTTA kun tulin kotiin, niin surffasin netissä pari tuntia katselemassa kaunista miestä youtubessa. Tuli hyvä mieli. Kämppiksen kanssa käytiin reippailemassa, vaikka jalat olivatkin turhan jumissa eilisestä, ja sen jälkeen oli onnellista syntyä uudelleen suihkussa.

JA SITTEN katsoin hyvä elokuvan, jossa tuhottui paljon tyhmiä ihmisiä tyhmästä saarivaltiosta. Elokuvassa oli ihana mies (eri kuin youtubessa). Massamediaan putkahtelee tällaisia kiitettävän useasti. Ja näissä median ulostamissa ihanissa miehissä on parasta se, että ne voi kuvitella ihmisinä ihan millaiseksi haluaa. Normaalisti mielikuvitusmiehissäni suurin ongelma on se, että en keksi miltä ne näyttävät. Luovuudellani on yllättävän ahtaat rajat. Mutta kappas vain, meillähän on tällainen asia, kuin yliesteettinen (ja sekstistiseksikin haukuttu) joukkoviestintä, josta voi poimia sopivan esityksen milloin mihinkin tilanteeseen. Aika pitkä miinus on se, ettei näihin mielikuvitusmiehiin saa mitään fyysistä kontaktia, mutta väliäkös sillä, jos ei ole parempaa tarjolla. Kutsukaamme heitä jatkossa, vaikka kollektiivisella nimellä Mr Feathers.

Muutamia staatisia Mr Feathersin piirteitä ovat muunmuassa:
- Mr Feathers on paikalla vain ja ainoastaan silloin kun sitä tarvitaan.
- Mr Feathers ei esitä vaatimuksia tai osallistu millään tavalla minun ajankäyttöni suunnitteluun.
- Mr Feathers ei ole koskaan vihainen tai murjota mistään.
- Mr Feathers ei syö ruokiani, sotke kämppääni tai varasta peittoani.
- Mr Feathers on aina samalla tuulella kuin minäkin.
- Mr Feathersin kanssa voi jutella milloin ja mistä vaan.
- Mr Feathers ymmärtää kaiken, mitä yritän selittää, vaikka suullinen ilmaisuni on ajoittain niin käsittämätöntä etten saa itsekään selkoa siitä.
- Mr Feathers olemassaolo ei tarkoita sitä, että kaipaisin poikaystävää.
- Mr Feathers näyttää aina hyvältä, ja on saatanallisen seksikäs.

Mr Feathersin fyysiset ominaisuudet, käyttäytyminen ynnä muut vastaavat seikat vaihtelevat tilanteen ja tarpeen mukaan. Tämäniltainen Mr Feathers näyttää Cillian Murphyltä, puhuu vähän, mutta asiaa, ja käyttäytyy coolin välinpitämättömästi. Enemmittä jaaritteluitta poistunkin tästä vaihtoehtoulottuvuutteeni, enkä suostu palaamaan sieltä ennen aamua.

Tosielämä on muutenkin yliarvostettua, eikä tällä hetkellä ainakaan palvele tarkoitusta.

...joka askel murentaa asfalttia vähäsen. Jokainen lihassolu tuntuu ja on olemassa niin, ettei päähän mahdu yhtä ainutta muuta ajatusta. Päässä kohisee vain oma hengitys, ja sydän takoo niin, että se voisi murtautua ulos rintakehästä millä hetkellä tahansa. Hikihuokoset oksentaa kaiken viikkojen aikana kertyneen paskan ulos. Koko ruumis on niin elossa ja huutaa hallelujaa, vain koska saa kerrankin tehdä, sitä mitä varten se on olemassa.

Väsymys tulee hetkittäin. Reidet muuttuu betoniksi, asfaltti murentaa kantapäitä ja polvia, keuhkot on tulessa, ja syke takoo korvissa niin, että pää räjähtää. Ja sitten se menee ohi, kuin jokin tulppa olisi irronnut, ja taas lennetään ja lenkkarit syö asfalttia. Elossa.

Ihmiset tuijottaa.

Ei mussoo mittää vikkaa vikkaa vikkaa...

Hmm...

Sisko lähti. On se vaan surkeeta. Aina kun alkaa homma asettua normaaleille raiteille niin joko sen tai mun pitää lähteä. Me tarvitaan yhteinen kaupunki. Järjestettävä.

Ei mitään asiaa. Ei mulle kuulu mitään. Voi tuska tätä kuumuutta!!! Täten lupaan pyhästi, että tammikuussa, kun kämpässä on 16 astetta lämmintä ja kellarisuihkussa arktista, en valita. PAITSI että... en ole välttämättä tammikuussa täällä, vaan vaihdossa niin kaukana Tampereesta, että se ehkä heittää olemasta.

On se vaan niin ihana ajatus, että alle puolen vuoden päästä voisi muuttaa pois. Syksy voi olla ihan minkälainen vaan, eikä sillä oo väliä, kun voi ajatella, että kohta .... kohta ... lähden, taivaalta tähden, valitsen ja sitä seurailen.

Euforia.

Nyt voiki mennä hyvillä mielin nukkumaan. Hymynaama.

- Kaikki laivat (ja erityisesti matkustajat) Tallinna-Helsinki -välillä (ja miksei Helsinki-Tukholma -välilläkin) pitäisi upottaa mahdollisimman näyttävästi, ja ampua laukauksia tilanteen kunniaksi.

- DMBaar on henkinen kotini.

- Tallinna ei olekaan niin halpa kuin kuvitellaan.

- Toinen päivä lähtee parhaiten käyntiin viskillä.

- Kaksi päivää ei riitä mihinkään.

- Ilman untakin pärjää hyvin. Nukkuminen on nössöille.

- Minulle diagnosoitiin vamma, filantropia. Harmillista, eikä lääkityksestä ollut puhetta.

- Laajan empiirisen aineiston perusteella todettiin, ettei kamera ole eikä tule ikinä rakastamaan siskoa tai minua. Kiitos äiti tästäkin.

- Laivakalja on liian kallista myytäväksi. Arvo kasvaa eksponentiaalisesti, sitä mukaa mitä kauemmin sitä on raahattu.

- Kotiinki on kiva tulla.

Taas puhelu. Taas ohimoradio soittaa Covenantia. NUKUNUKUNUKU!!!

Onneksi se kesäloma loppu. Nyt jotain rutiineja ja aikatauluja kehiin, että loppuu tämä kesälomahullutus! Tänään esimerkiksi heräsin jo 9:28. Ja seuraavat neljä minuuttia mietin sitä, että miten on mahdollista, että kello oli herättämässä 8:30, ja kuitenkin herään vasta nyt. Muistan kaksi torkkua... sitten hetkittäinen virkoaminen 9:23 ja 9:26. Päättelin sitten, että kyseessä oli jokin häiriö aikajatkumossa, ja nousin ylös. Seuraavan tunnin söin pahaa leipää aamupalaksi, ja luin hesaria. Ekaluokkalaiset menee kouluun. Helsinkiläiset pelkää metrossa. Israelilaiset hävittää Libanonia maailman kartalta tulitauon kunniaksi. Amerikassa mieliosoitetaan TAAS Bushia vastaan. Maraton-juoksu on elämäntapa (NONI!! En maksa turhaan hesaria kun kerta muistan jotain vielä illallaki!)

Seuraavan puoli tuntia surffailin osuuspankin (ei vieläkään rahaa), yliopiston (ei vieläkän vaihtopaikkaa tai kursseja) sivuilla ja DMMB:ssä (aina yhtä kiva. Kyllä jotku ottaa DM:n vielä vakavammin kuin MÄ!) Seuraavat puolitoista tuntia tuijotin haastattelurunkoa vankkana aikomuksenai särmätä se kuntoon perjantaiksi. Loppujen lopuksi korjasin pari pilkkuvirhettä ja pyyhin parit turhat välilyönnit pois.

Koska tehokas graduilu ei nyt onnistunut, päätin lähteä kirjastoon. Mikähän vamma sekin oli, kun yleensä 3km tuntuu Badwaterilta, jos ei ole muuta asiaa kaupunkiin. Ja nyt kuitenkin painuin renkaat vinkuen ja parkkeerasin musiikkiosastolle vain todetakseni, ettei mitään kiinnostavaa ollut TAASKAAN paikalla. Poimin vanhoja tähtien sotia lohdutukseksi ja koukkasin yliopiston mikroluokkaan hengittämään akateemista ilmaa.

Kotona totesin taas poikkeaman aikajatkumossa, koska kaupunkiseikkailuun oli kulunut vain 52 minuuttia. No ryhdyin sitten pakkailemaan selviytymispakkausta huomiseksi. Yllättäen selvisin vajovalla repullisella...

Töihin vielä 2,5h. Kämppis rekrytoi katsomaan Fargoa, time well spent. Mitä mahtavia hahmoja!!! Ei yhtään statistia eikä parinminuutinmassakohtausmiestä... Onko tosi, etten ole katsonut ainuttakaan Coen-miesten elokuvista. Ladykillers meni läheltä, mutta taisi hävitä jollekin typerälle spektaakkelille. Korjattava heti!!

Ja lopultaki töihin!! Outoa. Kuinka kauan voi mennä sen saatanan hevin ottamiseen?!?! Entä yhden käytävän pahvinpoistoon?!?! Haistan passiivis-aggressiivista käyttäytymistä. Mjoo... olis voinu olla huonompiki kesäloman lopetus. Ei edes ihmiset tympiny, paitsi se yks lakimies, joka ei näköjään löydä muuta kauppaa, minne tulla aukomaan päätään.

Summa summarum: Ensimmäinen tehokas päivä kahteen viikkoon! Tästä lähin otan lomat rahana!

Eesti on myyyyy miiiind!!!