Täytyypä tunnustaa, että olen syyllistynyt viikonlopun aikana syytämään tänne humalaisia kommentteja tilanteesta ja fiiliksestä. Taustoista sen verran, että perjantai-yön merkintä oli seurausta erinäisten entiseen elämääni kuuluvien ihmisten tapaamisesta, ja siitä seuranneestä välittömästä pettymyksestä.
Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että heillä on oikeus diagnosoida tilannettani kotipsykologisesti, ja olettaa osuneensa oikeaan. Esimerkkejä.
Havainto 1
"Hei! Sillä on uus tukka ja näyttää muutenki eriltä!"
Diagnoosi: Henkilöllä on selkeästi jostakin henkisestä traumasta johtuva tarve uudistaa itseään, mahdollisesti jopa persoonaansa. Toiminnan syy on mitä todennäköisimmin se, että henkilö ei suostu käsittelemään traumaansa, vaan yrittää selvitä tilanteesta kieltämällä ongelmansa, ja etsimällä pakonomaisesti helpotusta muuttamalla radikaalisti ulkonäköään, ja sitä miten itsensä määrittelee, ja missä ympäristössä toimii.
Havainto 2
"Se puhuu ihan outoja juttuja, ja on vihainen sivullisille."
Diagnoosi: Henkilö onkin oikeasti vihainen traumansa aiheuttajalle, ja sen vuoksi kotipsykologi katsoo tarpeelliseksi säälitellä henkilön tilannetta, ja selitellä asioita trauman aiheuttajan puolesta. Kotipsykologi on myös varma siitä, että henkilö ei ole kuluneen kesän aikana saanut riittävästi keskustella auki traumaansa, ja haluaa edistää henkilön toipumista ohjaamalla keskustelua koko ajan trauman syihin ja seurauksiin.
Tilanne vielä puolueettoman tarkkailija silmin. Henkilö juo rauhassa oluttaan paikallisessa olutravintolassa, ja yrittää vaihtaa kuulumisia entisen kaverinsa kanssa, jota ei ole nähnyt puoleen vuoteen. Entinen kaveri on kuitenkin uskomattomassa humalassa, ja henkilöstä tuntuu, että on ihan sama, mitä tälle yrittää sanoa, niin tämä ei pääse yli henkilön muuttuneesta ulkonäöstä, vaan vatvoo typerää vanhaa juttua, jonka henkilö on keskustellut auki jo tuhat ja sata kertaa eri ihmisten kanssa. Henkilö on turhautunut, ja yrittää ohjata keskustelua nykytilanteeseen, mutta entinen kaveri vaan jankuttaa ja jankuttaa siitä typerästä erosta. Hän laittaa sanoja henkilön suuhun, ja on ihan varma, että tietää tasan tarkkaa, mitä tälle nyt kuuluu, ja mitä tämä nyt ajattelee erosta. Henkilöä alkaa tosissaan suututtamaan siinä vaiheessa, kun entinen kaveri alkaa selitellä hänelle entisen käytöstä ja motiiveja, ja pyytää ettei tämä olisi vihainen entiselleen. No kuka tässä nyt on ollut vihainen yhtään kellekään?!? Tässä vaiheessa onneksi samassa pöydässä istuva humalainen keski-ikäinen mies päättää pitää puheen oman olemassa olonsa merkittävyydestä Suomen ringettepiireissä. Henkilö kuuntelee humalaista kärsimättömästi jonkin aikaa, ja lopulta toivoo tämän hiljenevän tarvetta voimakkaampia laatusanoja käyttäen. Entinen kaveri tuijottaa typertyneenä henkilöä hetken, ja ryhtyy silottelemaan tilannetta aiheuttaen sen, että humalainen keski-ikäinen jatkaa monologiaan toisen mokoman verran. Lopulta henkilö ja entinen kaveri poistuvat olutravintolasta, ja lähtevät eri suuntiin. Toinen humalassa ja toinen pettyneenä. Henkilö toivottaa kaikki tamperelaiset helvettiin, ja on erittäin tyytyväinen päätökseensä lähteä Tampereelta, ja jättää kaikki entinen mätänemään sinne, ja aloittaa alusta.