IRC-Galleria

Ei vois paljo vähempää kiinnostaa lähtä töihin! Ja tukalle voi tehä mitä haluaa jos inspiroi! As if I'm here to please everyone! ARRRRR!!!

Nyt lähen murisemaan mummoille!

Elämäni vihoviimeinen Kintulampi meni sitten seuraavasti:

Eilen noin kolmen maissa saavuin kokoontumispaikalle innokkaassa mielentilassa. Yhtä pitkää karhua myöhemmin lähdimme taksilla kohti edellä mainittua Tampereen liikuntatoimen ylläpitämää retkeilytilaa. Perillä oli hämmentävän valoisaa ja lämmintä. Järkytyksestä toipumiseen meni tunti ja yksi kalja lisää. Kintulampi paikkana ja mökkinähän tunnetusti on kostea, kylmä ja pimeä. Ei tällä kertaa. Tällä kertaa paikka vaikutti ensinäkemältä rauhan ja seesteisyyden tyyssijalta tyynine lampineen ja joutsenperheineen. Tinnitys vaivasi koko porukkaa, ja malttamattomana odottelimme, että jälkijoukko saapuisi mukanaan ghettoblasteri, jotta hermostuttava hiljaisuus saataisiin loppumaan. Paria kaljaa, yhtä poltettua puhelintolppaa ja aggressiivista halonhakkuuta myöhemmin joutsenet päättivät vaihtaa maisemaa. Järkeilimme, että ne lensivät viikonloppua pakoon Ikaalisiin.

Yksi hiillosmakkara ja yksi R.E.Min levy myöhemmin päätin mennä sytyttämään saunan. Rutikuivat ja ettensanoisi esimerkillisesti hakatut halot roihahtivat kiitettävän helposti palamaan. Ja jälleen yhtä kaljaa myöhemmin päästiin saunaan. Ilta oli jo tässä vaiheessa pimentynyt, ja totesin helpottuneena, että Kintulampi oli karistanut syyspäivän koreutensa, ja oli taas rehellisesti kylmä, märkä ja pimeä. Tytöt menivät ensin kuten tapoihin kuuluu. Löylyt olivat hyvät ja vesi jumalaisen raikasta. Pojatkin änkesivät saunaan jossain vaiheessa, vaikkakin antoivat tyypillistä enemmän aikaa naisten vuorolle. Perinteinen yhteislaulusessio lähti käyntiin vähän nihkeästi esilaulajan puuttuessa porukasta. Pari tuuraajaa kaikeksi onneksi ja suruksi löytyi, ja muutamia tyypillisimpiä suomalaisia poprallatuksia myöhemmin laulutuokio kuoli omaan mahdottomuuteensa. Kaiken lisäksi aikaisempien reissujen suvereeni tunnelmannostattaja Guantanamera uupui soittolistasta samaisen esilaulujan puuttumisen johdosta. Kiuaskin hyytyi jossain vaiheessa, ja pari uintireissua ja yhtä kaljaa myöhemmin poistuin saunasta hivenen pettyneenä.

Sisällä päätettiin yksimielisesti aikaistaa aamupalan nauttimista 10 tunnilla. Seuraavan kaljan verran puhdistuneet, ja pelottavan rauhalliset kirjastonysvät mussuttivat antaumuksellisesti aamuksi varattuja eineksiä. Puolen yön aikaan tunnelma oli masentava. Viitisentoista opiskelijaa istui pitkän pöydän ympärillä jauhaen kukin eri väristä paskaansa, ja kumoten pullollisia väkijuomia. Hyvän humalanikin olin hikoillut saunanlauteilla eikä tunnelma varsinaisesti innostanut tekemään asialle mitään. Kaipasin Nosferatua ja puheenjohtajan puhetta, ja vietin hiljaisen hetken molempien muistoksi. Monivuotinen Kintulampiveteraani Herra JP oli kanssani samoilla linjoilla, ja vetäytyikin mielenosoituksellisesti nukkumaan. Vietin jo mielessäni hyvien Kintulampiperinteiden hautajaisia, kunnes yllättävä optimismi kaivautui jostakin syvimmästä sisimmästäni, ja päätin yrittää vielä viimeistä, mitä oli yritettävissä illan pelastamiseksi. Jokeripullollinen Vat 69:ä Kolmeksi Leijonaksi naamioituna löytyi reppuni pohjalta, ja runtelin korkin päättäväisesti mökin paljon nähneitä lattialautoja vasten. Viskiä siemaillessa seurasin kuinka tunnelma alkoi hiljalleen kohota. Varapuheenjohtaja piti kuin pitikin lyhyen, mutta ytimekkään ja niin kaivatun puheenjohtajan puheen. Perinteiselle puhelinkilpailullekin löytyi lopulta oikea sääntöjenmukainen voittaja, vaikka hädissään olimme jo harkinneet tekstiviestien sallimista kisan päättämiseksi. Voittaja herra JF lauloi usean rohkaisuryypyn saattelemana samaista suomalaista itsesäälikappaletta, mitä saunassa jo harjoiteltiin. Tuuletin mielessäni, kun herra JP ylösnousi. Soimasin itseäni pessimismistä seuratessani kuinka tunnelma hiljalleen kehittyi normaaliin Kintulampitasoonsa.

Illan jatkuessa porukka hupeni hiljalleen. Muutama teki välikuolemia, ja muutama ylösnousi hetkeksi jatkaakseen kestävämpien kanssa yön selättämistä. Lopulta pöydän ääreen jäivät enää vain kokeneimmat karpaasit: minä, herra P, herra M, ja neidit A ja C. Soitimme samoja levyjä tunnista toiseen, keskustelimme rahan haalimisen turhuudesta ja muusta maailmanparantamisesta, seurasimme kuinka aamu-usva kerääntyi lammen pinnalle, ja yritimme turhaan vangita aamun ensimmäisiä hetkiä filmille. Aamukahdeksalta kaikki väkijuomia sisältävät pullot pöydällä olivat tyhjiä. Minä olin ollut hereillä 26,5h ja olin humalassa. Herra P ja juuri herännyt neiti H olivat seuranani. Jaahasimme urheasti vielä tunnin kunnes väkivaltaisten haukottelujen seurauksena päätimme luovuttaa. 1,5 tuntia myöhemmin havahduin siihen, että kaikki yön aikana ajoissa seurasta vetäyneet olivat kerääntyneet sänkyni ympärille, ja osoittivat minua sormella: "Herää vanha happo!" Se oli tietysti hallusinaatio ja tuntia myöhemmin heräsin oikeasti sekavassa mielentilassa ulostautumaan mökistä. Matka parkkipaikalle oli rasittava. Aamulla olin kehitellyt nerokkaan suunnitelman aamun selvittämiseksi. Jos juo tarpeeksi kauan, lähtöhetkellä on vielä humalassa eikä siis krapulassa, ja jos kaikki menisi nappiin, ehtisin omaan sänkyyni ennenkuin krapulanoutaja saapuisi vaatimaan omiaan. No kaikki ei mennyt nappiin, ja kotimatka oli tuskallisen pitkä. Ennen pitkää löysin kuitenkin itseni kotoa edessäni pizza ja puoli litraa mehua ja televisiossa 101. Lopulta nukuin.

Se oli hyvä Kintulampi. Ja se oli hyvä, että se oli viimeinen, koska tämänkertaisesta henkilökohtaisesta suorituksestani tuskin voi enää parantaa. Ja kuka haluaisi?

Toissayönä nukuin 5 tuntia, koska kävin baarissa ja jatkoilla. Viime yönä nukuin 5 tuntia, koska oli herättävä puoli kuudelta töihin. Ensi yönä nukun muutaman tunnin, koska Kintulammella ei nukuta vaan siellä juodaan ja saunotaan koko yö. Eli huomenna surisen kuin pieni ydinvoimala. Vastaa adrenaalitrippiä. JEI! Looking forward to it.

Raportoin yön keskeiset tapahtumat myöhemmin. *käärii pyyhkeen päähän ja lähtee kohti Telakkaa kassi kilisten*

Kävin eilen yliopistolla juttelemassa Musiikin tutkimuksen sedän kanssa, joka oli sitä mieltä, että mitä todennäköisimmin pääsen lähtemään tammikuussa Manchesteriin Salfordin yliopistoon 9 kuukaudeksi. Voivitsivoivitsivoivitsi! Eilinen päivä meni armottomassa surinassa, kun en osannut ajatella mitään muuta kuin matkustamista tai tarjolla olevia kursseja tai mahdollista työntekoa brittilässä. JA NE kurssit. Alustavasti olen suunnitellut diibadaaba-genrekurssia 1 ja 2, ja joku Musicology/Critical Thery-juttu. Mikä voisi olla hauskempaa kuin lukea paria überhumanistista kurssia 9 kuukautta?!?!?! Mutta nyt lenkille!

Kerronpa teille Timistä. Timi on kolmekymppinen mies, ja asuu Helsingissä Kalliossa. Hän työskentelee nuorisotiloissa jonkinlaisena mikrotukihenkilönä. Hän on adoptoinut löytäkissan nimeltä Eetu. Hän viettää aikaa lähinnä kavereiden kanssa kaljalla tai kotona tai töissä. Hänellä on kolme miespuolista ja kaksi naispuolista kaveria. Timi vetää kännit noin kaksi kertaa viikossa, ja kaverit käyvät välillä jatkoilla hänen luonaan. Timi kuuntelee paljon musiikkia, ja erityisesti Leevi & Leavingsiä tai Mikko Alataloa. Timillä ja kavereilla on bändi, jossa Timi laulaa, ja he soittelevat ilmaiskeikkoja silloin tällöin. Timi ei pidä siitä, että uutta vuotta juhlitaan niin suurieleisesti, eikä siitä, että nykyisin nuoret ryyppäävät vasta vappuaattona eikä aatonaattona.

Timillä käy äitinsä luona syömässä silloin kun krapulaltaan muistaa, ja osaa olla hyvin katuva ja pahoillaan, jos on unohtanut ilmoittaa ettei pääsekään. Timin äidin mielestä saa soittaa, vaikka olisi humalassa, kunhan hän tietää, että Timillä on kaikki hyvin. Timi on välillä masentunut, ja eräs kavereista on sitä mieltä, että se johtuu siitä, että Timi juo liian paljon. Suurin osa Timin rahoista kuluukin ryypätessä. Timi ei ole samaa mieltä, koska ei mielestään pysty olemaan montaa päivää peräkkäin "vain himassa." Timi on ihastunut toiseen naispuolisista kavereistaan, mutta on joko liian järkevä tai hienotunteinen mainitakseen siitä. Timi kaipaa olla toisen ihmisen läheisyyttä niin paljon, että tanssii jatkoilla miespuolisen kaverinsa kanssa hitaita. Ja näyttää onnelliselta. Timin mielestä parisuhde ei ole ratkaisu masennukseen, mutta parisuhteessa olisi kai kuitenkin helpompi olla. Timi inhoaa itseään.

Timi on mukava ja älykäs mies, joka ottaa huomioon läheisensä. Timi ei näytä ilmeisellä tavalla hyvältä, mutta hänellä on lempeät silmät, rauhallinen ääni ja mutkaton asenne toisiin ihmisiin. Toisena vuonna Timi leikkaa hiukset, aloittaa kuntoilun ja siivoaa kämppänsä. Timi on yhä masentunut, mutta ei jää vellomaan siinä.

Kaiken tämän dokumentoi yksi Timin kavereista, ja dokumentti näytetään DocPoint-elokuvafestivaaleilla ja Yle1:n myöhäisillassa.

Tänään olin opiskelija. Heräsin aamulla aikaisin, ja sotkin en edes niin kovin myöhässä tekemään haastattelua kivan puolustusvoimasetän kanssa. Setällä oli paljon älykästä sanottavaa tietojohtamisesta, ja hykertelin puolet haastattelusta, koska aineistosta tulisi niin saatanan hyvää. Haastattelun päätteeksi kuitenkin huomasin, etten ollut osannut käyttää nauhuria (TAASKAAN), ja kaikki arvokas aineisto oli haihtunut ilmastointikanavia pitkin eetteriin. Poljin ärsyyntyneenä itseeni yliopistolle kirjoittamaan ylös kaiken mitä haastattelusta olin muistavinani, ja tekstiä tuli masentavan vähän. Surunaama.

Sitten tein naurettavan helppoja, ja siksi niin merkityksettömiä JoVuot-harjoituksia reippaasti tunnin verran, ja sotkin palauttamaan tallennusvälinettä omistajalleen. Omistaja oli palaverissa eikä saapunut noutamaan laitettaan suosiolla, joten tein invaasion softafirmaan, ja jätin gadgetin vaaleanpunapaitaisen söpön insinöörimiehen hoiviin. Poistuin voittajana syömään punakaalinuudelisotkua Minervaan. Aviisi muistutti yllättäen muutaman viikkoisesta dorisepisodista. Häkellyin niin että punakaali hyppäsi syliin. Aviisissa oli yllättävän paljon lukemista. Johtunee hesariyliannostuksesta.

Ainoalla luentokurssillani en jaksanut keskittyä. Ensimmäisen kolmanneksen laskin kuinka paljon palkkaa saan ei seuraavana mutta sitä seuraavana palkkapäivänä, ja miten on mahdollista, että minulla on nettipankin mukaan visalaskua 400€?!?!? Raivostuttavaa oli se, että en saanut pessimistisesti arvioiduksi luottolaskuksi kuin vähän päälle 300, mutta onnellista se, että saan kuitenkin palkkaa niin paljon, että saan laskun maksettua kahdessa erässä. Lopuksi kehittelin mahdollisia luottopetoksia, joiden uhriksi olisin voinut joutua.

Seuraavan kolmanneksen yritin piirtää, mutta turhautuneena huomasin, että käsimotoriikkani oli taantunut kesän aikana homo habiliksen tasolle. Hetken seurasin taas luentoa, ja mietin, että niin minkä takia olinkaan täällä. Sitten muistin, että tarvitsen 2 helppoa opintoviikkoa, jotta saan pitkän sivuaineeni täyteen. Viimeisen kolmanneksen pelasin Canal Controlia, ja tein uuden piste-ennätyksen. Lopuksi jaettiin kyselylomake, koska joku onneton myös tietojenkäsittelytieteen laitoksella tekee gradua.

Raahustin kahvilaan ostamaan kahvia, ja täytin lomakkeen. Ei, en halua autoa, joka ilmoittaa minulle milloin tankki on tyhjä ja missä on lähin bensa-asema, joka soveltuu kulutustottumuksiini. Ei, en halua, että voin seurata vanhempieni elintoimintoja ja vireystasoa, jotta tiedän heti jos heillä on joku hätänä. Ei, en todellakaan halua, että kukaan kykenee seuraamaan minun elintoimintojani ja vireystasoani, jotta voi tarpeen tullen hälyttää apua! Miksi tietojenkäsittelijät haluavat täyttää maailman teknologialla ja gadgeteillä. Harjoituksissa samainen graduntekijä esitteli käyttöliittymän rakennetta fukseille, jotka tuijottivat kangasta apaattisesti. "Käyttöliittymissä on valikoita. Ja painikkeita. Ja osoitin. Ja tässä voi olla nuolia" Mietin taas, että miksi olinkaan tällä kurssilla, ja muistin, että niin tarvitsen tosiaan vielä kaksi opintoviikkoa, ja mahdollisimman helposti mielellään. Huokaus.

Kyllä ruumiinkuritus tekee hyvää mielelle ja keholle. 17,4km myöhemmin olen väsynyt, mutta onnellinen. Ainut paska juttu on, että 15 minuutin kuluttua on lähdettävä töihin. Neljä tuntia perjantairuuhkaa, maanisesti ruokaa haalivia ihmisiä ja huutavaa pullokaappia todennäköisesti mitätöi ulkoilmassa hankitun mielenrauhan ja seesteisen olon. Tulen kotiin puoli yhdeltätoista käsittämättömässä surinassa, ja kiipeilen seuraavat puolitoista tuntia seinille ennen kuin voin rauhottua petiin nukkumaan muutamaksi tunniksi kunnes on taas mentävä töihin.

Loput huomisesta päivästä menevätkin toipuessa aamuvuorosta, ja sitten on lähdettävä Schatteniin ihmettelemään koloistaan kaivautuneiden goottien sielunelämää. No toivottavasti siellä tulee edes hyvää musiikkia. Ja tuleehan. Pakko tulla. Täten päätän olla tyytyväinen huomiseen iltaan, mitä sitten muuta tapahtuukaan, mikäli kuulen yhdenkään biisin Hocicoa, VNV Nationia tai Covenantia. Olen puhunut.

Ja yhtäkkiä matoja alkaa kiemurrella ulos korvistani ja sieraimistani. Niljakkaita nytkyviä multaisia matoja pursuaa navasta ja varpaiden väleistä. Lisää aivottomia kaksisukuisia matoja puristautuu ulos kynsien alta ja ihohuokosista. Mistä ne kaikki tulevat? Madot ovat niin kuin banaanikärpäset. Ne syntyvät ja sikiävät paskasta.

Älä kysy. Se olisi epäedullista madoille.

Olen viettänyt viimeiset puolitoista tuntia täyttelemässä maanisesti kirkuvan värikkäitä web-lomakkeita. Tässä kaikki, mitä opin itsestäni.

-Olen vaimoainesta! (Nojoopa!!!)
-Olen oman tieni tallaaja.
-Henkinen ikäni on 17. (AND STILL YOUNG!)
-Älykkyysosamääräni on 156. (*hekottelua*)
-Olen sukupuoleltani nainen, mutta lähellä androgyynejä ja naisellisia miehiä.
-Olen 90.03 %:n homoseksuaali. (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)
-Olen 149. (Kuka sitten tietää mitä.)
-Olen OPEL VECTRA. (Ehkä kuitenki Tunturi.)
-Olen kissaeläimistä puuma.
-Star Trekin hahmoista olen Worf. (Mitä helvettiä sekin sitten tarkoittanee.)
-Mielipiteitäni lähimpänä oleva filosofi on Arthur Schopenhauer (1788-1860). (Ketä kiinnostaa?)
-Olen narsisti. (Auts! Osu ja uppos.)
-Olen idealisti. (Nojoo. Kysykää vaikka siskolta.)
-Hyveitäni ovat:
Suhteellisuudentaju
Kohtuullisuus
Urhoollisuus
-Paheitani ovat:
Murehtiminen
Hengenvelttous
Kateus
-DM:n biiseistä olen It Doesn't Matter Two:
pessamistic and a little sad, you know what you have won't last.

Empä voi sanoa, että olisin menossa yhtään aiempaa viisaampanan nukkumaan. Boikottiin ja mieluummin julkaisukieltoon kaikki maailman nettitestit.

Viime yönä olin töissä Jankassa. Mutta mutta. Koko myymälä näytti erilaiselta, ja kaikki tuotteet olivat ihan ihmepaikoissa. No siitä ei sen enempää, mutta sitten aivan yhtäkkiä herrat Gahan, Gore ja Fletcher ja jotain statisteja pölähti myymälään. Kyseessä oli jonkinnäköinen harjoitus, koska seuraavana päivänä herrojen oli tarkoitus kuvata musiikkivideo minun työpaikallani.

Martin Gore haahuili ympäri myymälää, ja oli yllättäen livenä pitkä mies. Hiippailin pitkin hyllyjä, ja seurasin varjona miehen temppuja täysin pöllämystyneenä siitä, että mies tosiaankin oli oikeasti siinä. Outoa, jota en kuitenkaan juuri ihmetellyt, oli se, että miehen pää kasvoi ja kutistui koko ajan. Martin näytti nuorelta. Sanoisinki, että Ultran aikaiselta. Hiuksia oli, mutta ne oli leikattu, ootas ku muistelen. Siten kuin Fletchillä on Devotionalilla!!!! Oho. Ja ne oli saman värisetki. Jossain vaiheessa herra jutteli minulle jotain, ja änkytin jotakin vastaukseksi. Martin vetäytyi takaisin pukuhuoneeseen, ja minä ihmettelin, että kuinkahan käsittämättömän pitkä Dave on, kun Martinkin kerran oli noin pitkä.

Mutta hei! Kello on 25 yli, ja vuoroni oli määrä loppua puolelta. Ihastelin käsittämättömän hyvää tuuriani, ja siirryin hermostuneesti, mutta päättäväisesti pukuhuoneeseen, ja siellähän Fletch ja DAVE olivatkin. Kappas vain Dave oli juuri sellainen kuin miksi hänet kuvittelin, mutta Martinia lyhyempi. Ei voi pitää paikkaansa, mutta en takertunut siihen outouteen. Dave näytti hyvältä, kuten voi odottaakin, mutta yllättäen käyttäydyin tosi coolisti herran läheisyydessä, ja aloin
välinpitämättömästi vaihtamaan vaatteitani. Riisuin tyynesti paitani, ja puuhailin yläosattomissa kamojeni kanssa, ja välttelin katsomasta Daveen liian kauan, koska tämä testasi jotain uusia esiintymisalushousuja(!!!), joiden oli tarkoitus tehdä 11 minuutin käytön jälkeen, jonkinlainen
värimuutos. Fletch oli Daven seurana tässä testioperaatiossa, ja juttelin miesten kanssa mukavia suomeksi. Huomasin, että jutellessani suomeksi en ollut tippaakaan hermostunut, ja heti kun aloin pohtimaan sitä, miten herroille parhaiten ilmaisisin englanniksi, kuinka käsittämätön vaikutus heidän musiikillaan on ollut elämääni, ja millaista smalltalkia heidän kanssaan voisi heittää vaikuttamatta ääliöfanilta, kädet alkoivat vapisemaan ja korvissa suhisemaan
huolestuttavasti. Vilkuilin salaa Davea. Mies vaikutti etäiseltä, koskemattomalta. Martinkin ilmestyi pukuhuoneeseen, ja heitti jotain mukavaa minulle. En voi kuolemaksenikaan muistaa mitä. Nyt Martin oli normaalin kokoinen. Siis Davea hieman lyhyempi, ja jostain syystä koskettelin miehen hiuksia. Ne olivat karheat. Haa, siksi ne on kuvissa aina ihan takussa ja sekaisin. Sitten heräsin. Tuijotin sänkyäni vastapäätä nököttävää suljettua putkitelkkaria hetken ja suljin silmäni nopeasti. Ei, haluan sinne takaisin!