IRC-Galleria

Heipä ja hei ja myöhäisiä iltoja päiväkirjaiseni. Nimeni jo tiedät, mutta voit kutsua minua Matiksi. Sanotaanko vaikka niin, että se on tässä vaiheessa loogisinta. Tiedät ehkä myös, että joulu on jo ovella. Tuo lapsuuden kultajuhla, se ainokainen päivä, jolloin saattoi jopa saada suurimman osan niistä asioista, mitä vanhemmilleen inisi. Tai siis, köh, joulupukille. Ihmeellistä, kuinka se isä katosi aina niihin aikoihin, kun se pukinperkele paikalle ilmestyi. Taitavat jakaa yhteisen, joskin riitaisen menneisyyden tahi jtn.

No enivei.

Lapsena tuo päivä oli siis hieno, nykyään se on lähinnä päivä muiden joukossa. Joulumieli on kovastikin kadonnut, ja vaikkakin ruoka on aina yhtä maistuvaa, on joulun ympärille kehittyvä hössötys sun muu lähinnä ällöttävää näinä aikuistumisen portailla harhailun hetkinä. Kuten saatat myös tietää, seuraa joulua uusivuosi. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tuo onkin aikaa, jolloin voi pohtia mennyttä vuotta ja kaikkia sen aikana tapahtuneita kommelluksia (ja luonnollisesti juhlistaa hieman). Tämähän saattaa ältyä jopa sangen nostalgiseksi puuhaksi (ja humalaiseksi, luonnollisesti. Siis se juhlistus).

Tämän kaiken pohdiskelun voisi ehkä jättääkin tuonne puolen kuunkierron päähän, mutta allekirjoittanut syventyi tähän jo äsken, kävellessään pitkin parkanon kylmien ja pimeiden katujen ristitulessa. Yllättävän lämmintä oli muuten ja savuke maistui nuoruudelta, olihan tähän aikaan ulos hiippailemin sangen nostalgista, jopa jännittävääkin. Vaikka Matti-poika on jo kuluneen vuoden aikana kahdeksantoista täyttänytkin ja yömyöhäiset kävelyretket sinänsä ovatkin sallittuja. Ehkä ne olivat aina. Hauskaa on niilläkin pidetty. Kuten eräällä telttaretkellä residenssimme etupihalle. Metsästimme perhosia yömyöhään asti erään sukuloiseni kanssa. Ja EI, tämä ei ollut niin homoa puuhaa, miltä se kuulostaa. Noh, asiasta nakkiin ja nakista perunasalaattiin, kuluneen vuoden aikana on allekirjoittaneen elämä muuttunut ja siltikään ei. Oleilen yöni ja osan illoistani vieläkin samassa huoneessa missä ennenkin. Istun vieläkin koneella aivan liikaa, vaikkakin ajokortin saaminen on laiskaa sankariamme hieman sosialisoiduttanutkin. Shellille pääsy on helpompaa (FOTOPLAY <3). Viikonloput on riehuttu ja viikot on vietetty koulussa henkisesti (ja yhä useammin myös fyysisestikin) poissaolevana. Ehkä tuleva vuosi muuttaakin kaiken. After all, silloinhan näillä näkymin karkaan parkanosta. Ja se...

... on hyvin positiivista.

Surullista tässä on sinänsä se, että kaikki tämä jää ainakin joissain määrin taakse. Tietyt kaverit voivat jopa jäädä sinne menneen ajan syövereihin. Mutta eiköhän joku kamurrri myös roiku mukana pitkälti koko elämän. Jollei muuten, siitähän minä prkl pidän huolen.
Vaikka väkivaltaa hyväksikäyttäen. Hihi.

Mietitte varmaan, mitä järkeä tässä sanojen muodostamassa hämähäkinverkossa on? Katsokaas, en itsekään tiedä. Kaiken järjen mukaan nyt olisi aika unen, tai edes ruotsinkirjoihin syventymisen. Muttei vanha (Muah) jaksa. Conani ja tietokone ovat paljon miellyttävämpi yhdistelmä, kuin ruotsinkirja ja sen mukaanaan tuoma tietämättömyden tuska. <3

Ulkona kävellessäni minulla oli jokin mullistava idea tänne kirjoitettavaksi (tiedän, suunnittelin galtsumerkintääni etukäteen, suhteellisen säälittävää, whii), mutten sitä enää luonnollisestikaan muista. Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että suhteellisen riehakas alkoholinkäyttöni on jahdannut aivokapasiteettini seinää vasten ja jatkaa sen uhkailua mielipuolisella murinallaan. En kuitenkaan usko tähän. EI IKINÄ. Kerran muuten kirjoitin kesätöissä ollessani - luonnollisesti olin hyvin aktiivinen työläinen - galtsumerkintäni valmiiksi paperille, myöhempää koneelle siirtämistä varten. Onhan tämä nyt ymmärrettävää, eihän paikan päällä ollut tietokonetta lainkaan! Voitte varmasti tuntea tuskani. Kiitos empatiastanne.

Ehkäpä voisin aloittaa taas aktiivisemman kirjoittelun päiväkirjaan, ihan vain vittuillakseni. Tällä hetkellä en edes jaksa muistella kaikkia niitä mehukkaita viikonloppuja, joista olisin saanut tänne - hienoisesti kaunistelemalla - upean riehakkaita tarinoita! Tai niinhän yritän lukijoilleni (aivan oikein mirjami ja pertti) uskotella. Jätän teidät jännitykseen, seuraavat vuodatukseni jäävät ehkä uuden vuoden toiselle puolelle, lomani on varmasti oleva täynnä hurjaa pyörimistä ja minimaalista koneellaoloa (yhah, right). Mutta näkemiin ja hei, kiitos kun sain taas kirjoittaa sinun seksikkäille sivuillesi taas mieletöntä ja turhaa ajatuksenvirtaa.

Parhain terveisin,
Oma Nörttisi Matti. <3