Kun itsestään totuuden repii
hymy nousee korviin
ja käsi puristuu nyrkkiin
sanat sekoittuvat totuuksiin
Mutta vielä hymy kasvoilta kuolee
"Ei ole aikaa luulen,
nyt pois lähden, itkusi tähden,
mutta vielä takaisin tulen"
Ei siltikään askelia kuulu
tämä on toista kuin on luultu
eivät totuudet mahdu suuhun
kun veri pureutuu luuhun
On aika kylmän maan
johon meistä jokainen kaatuu aikanaan