"turha pyristellä vastaan", kuiskaan pehmeästi uhrilleni, joka ynisee vasten hansikastani ja riuhtoo kuin kuvittelisi pääsevänsä irti.
saaliini tietää sanani todeksi ja lopettaa tempoilemisen. hän retkahtaa rennoksi otteessani ja tuijottaa transsinomaisesti keltaisia silmiäni, jotka ovat vaalenneet ilmoittaen suuresta nälästäni, suuremmasta kuin mikään muu aikoihin. hänen suunsa avautuu hieman ja paljastaa pienet, valkoiset hampaat.
mikäs sen somempaa, ajattelen huvittuneesti ja paljastan omani.
hymähdän, kun uhrini sulkee suunsa ja kirkaisee kauhusta kuin pallinsa vetoketjun väliin jättänyt houkka. muistelen kuinka eräs palvelijoistani oli tehnyt joskus niin. typerä mies.
hätkähdän hereille ajatuksistani, kun uhrini käyttää tilaisuutta hyväkseen, riuhtaisee itsensä irti höllentyneestä otteestani ja kipittää kuin lyllertävä sika pakoon. kuvitteleekohan tämä oikeasti pääsevänsä karkuun ammattiinsa vihkiytynyttä vampyyria? kerrassaan naurettavaa. pudistelen päätäni ja ja siirryn valonnopeudella saaliini eteen. hän huudahtaa ja kääntyy takaisin mitä sorkiltaan pystyy, mutta kuten tunnettua, siathan päätyvät lopulta juhlapöytään.
hypähdän jälleen uhrini eteen ja tartun tätä kurkusta estäen enemmät hölmöilyt. silti uhri rimpuilee kuin henkensä hädässä. ajatus tuo viileän hymyn huulilleni. miten hyvin tuo vertaus sopikaan tähän tilanteeseen! ah, mutta kuinka ollakaan, kenties leikin hänellä vielä hieman ennen ateriaani?
vapisen, enkä kykene pidättelemään itseäni, vaan upotan kulmahampaani tuohon houkuttelevaan kaulaan. juon kunnes ihminen rojahtaa maahan. irvistän inhosta katukivien muuttaessa väriään ruumiin tahriessa tietä. en koskaan voi olla värähtämättä nähdessäni likaa läänissäni, mutten voi enää asioiden kululle mitään. aika tekee tehtävänsä, olen "kuollut".
hypähdän katolle ja juoksen kevyesti kohti kartanoani, joka sijaitsee ihmisten pelkäämillä "kirotuilla" mailla. hymähdän. nuo maat olivat kerran valtakunnan kukoistavimmat. niitten kauneutta ei kukaan ne nähnyt voinut kiistää. kerran minä, kreivi tomas von friedrich, hallitsin täällä, läänissäni. olin suosittu, pidetty ja ihailtu. kun pidin juhlat, itse kuningas katsoi asiakseen saapua sinne minua tapaamaan. kuningas oli itse asiassa serkkuni pojan pikkuserkku, mutta se tuskin vaikutti asiaan paljoakaan. olimme liiketuttavia. puuvilla-alalla, joka oli siihen aikaan kannattava sijoitus, ja teimme usein yhteistyötä.
huokaisen, kun muistan kuinka elämä oli ollut mukavaa ja helppoa. onneksi sentään kartanoni on jäljellä, kukaan ei ole uskaltanut purkaa korppikartanoa, jonka katoilla korpit pesivät vuodenaikaan katsomatta ja nokkivat tunkeilijat armottomasti rei'ille.
vaikka se onkin lahonnut tietyistä osista, itä-siiven olin pitänyt priimakunnossa, ainakin sisältäpäin. ja tietenkin kellarini, siellä arkkuni, ja siis nukkumapaikkani oli nykyisin, ja oli ollut jo monta sataa vuotta.
hypähdän katonreunan yli toiselle katolle ja katsahdan alas. näen paremmin, sillä juuri nauttimani veri on parantanut aistejani. myös silmieni väri on muuttunut vaaleankeltaisesta enemmän kultaan vivahtavaksi. kadulla kävelee yksinäinen mies pää painettuna maahan. hän kävelee hitaasti, laahustaa haluttomasti eteenpäin. hän ei välitä edes tuulen mukana lentävästä lehdestä, joka läiskähtää hänen naamaansa, eikä tihkuttavasta sateesta, joka on niin tyypillistä englannissa. se ei ainakaan koskaan muuttuisi, kuluisi aikaa kuinka paljon tahansa, mietin.
ymmärrys läikähti sisimmässäni. miehestä elämä on yhtä kurjuutta, sen näki hänen asennostaan, jonka erotin tarkoilla silmilläni. elämän piina on sanoinkuvaamatonta kestää.
teen päätökseni nopeasti. kreivinä ollessani minulla oli päätösvalta kaiken ja kaikken suhteen provinssissani, joten olin tottunut määräilemään toisia, jopa itseäni.
lennähdän miehen taakse ja kysyn tältä haluaako tämä päästä eroon maallisista murheistaan. mies ei edes hätkähdä ja sanoo, että mikäli hän olisi sen osannut tehdä, olisi hän jo tehnyt sen aikaa sitten. muuta lupaa en tarvitse, vaan upotan hampaani toisen kerran tänään ihmisen kaulaan, ja juon vähän aikaa, nautiskellen.
lopetan ennen kuin olen kerennyt tyhjentää miehen verivarastot. hän kaatuu polvilleen ja haukkoo henkeään. tartutin hänet, mutta hän kuolee verenhukkaan, jos ei pääsei sairaalaan tai jos lähistöllä ei ole auttamishaluista vampyyria. puren käteeni ja puristan siitä verta kuin rypäletertusta. käsken miehen avata suutaan kun tiputtelen veripisaroita sinne tänne. pian mies vahvistuu ja imee kättäni niin, että suoneni tuntuvat olevan kuin tulessa.
"nyt riittää!" huudahdan ja vetäydyn irti.
mies vapisee kuin horkassa ja muuttuu valkoiseksi. hän hengähtää viimeisen hengähdyksensä ja jää paikoilleen makaamaan. pian tämä kuitenkin avaa silmänsä. silmät ovat muuttuneet kullanhohtoisiksi. hänen ihonsa on lumenvalkea kuten omanikin. mies ojentaa kätensä ja kokeilee hampaitaan. tiedän mikä häntä mietityttää. eivätkö vampyyrit tunne kylmää? hänellä oli aikaisemin ollut kylmä kävellessään tihkusateessa ja tuulessa kadulla, nyt hän ei tunne mitään.
mies nousee ylös uudella ketteryydellä. hän on saanut vampyyrien normaalit erikoiskyvyt. ajan saatossa hänelle kehittyisi muita kykyjä, jotka ovat jokaisella vampyyrillä yksilölliset.
itse osaan lukea ajatuksia ja muuntautua mustaturkkiseksi sudeksi.
"saanen tiedustella millä nimellä sinua kutsutaan?" kysyn ja katson häntä silmiin.
mies tuijottaa ilmeettömästi takaisin ja sanoo olevansa zach.
ah. tämäpä mainiota. viimeksi kun tapasin zach nimisen, oli vuosi 1791, ja hän oli sentään hyvä palvelija.
"noniin zach, minä olen tomas. voit tulla mukaani, mikäli niin tahdot. kartanossani on hyvä kellari..."
zach nyökkää ja alkaa kysellä itsestään, meistä. tämä on tuttua minulle ja luettelen saman litanian kuin olen muillekkin luetellut, samalla kun kävelemme kohti kotiani.
~
... ... ... erittäin surkea tekele. .__.
Uusimmat blogimerkinnät
- No huhhuh, onpas tästä aikaa 17.02.
- Kunhan jotain porisen 29.07.
- Addiktio 24.07.
- Kesä 13.07.
- Vitut 02.04.
- meh 27.02.
- häh 24.12.
- Juuri niin. 22.11.
- mitäs 05.06.
- one piece! 01.06.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2012 (1)
- ▶ 2010 (6)
- ▶ 2009 (9)
- ▶ 2008 (47)
- ▶ 2007 (51)
-
▼
2006 (35)
- ▶ joulukuu 2006 (6)
- ▶ marraskuu 2006 (7)
- ▶ lokakuu 2006 (11)
- ▶ syyskuu 2006 (10)
- ▶ elokuu 2006 (1)
Blogi
öhh.. kerrassaan huono tekele.Tiistai 07.11.2006 16:18
after the rideTiistai 31.10.2006 23:15
severus hoippui ulos malfoyiden kartanosta. kyyti oli ollut kova, kuten lucius oli luvannutkin, ja yleensä niin siistit vaatteet olivat revenneet rinnuksista. jäljellä olevat riekaleet peittivät hädin tuskin alaruumista. severus toivoi että olisi voinut juosta alasti aamutaivaan alla, mutta ennen sitä riemua täytyi päästä pois malfoyiden mailta. niinpä hän ilmiintyi umpimähkään jonnekkin pois. persereikää pakotti, oli nihkeän hikinen olo, mutta severus oli tyytyväinen siihen, että oli sopinut vihanpitonsa. lucius oli kerta kaikkiaan kuuma pakkaus jos niin halusi.
hän repäisi kaavunriekaleet yltään, ja antoi tuulen soljua vartaloaan pitkin. tuuli kutitteli mukavasti, ja karvat saivat tuuletusta. mikä mahtava idea olikaan tulla tänne tasangolle, jossa kukaan ei koskaan käy, severus ajatteli nautinnollisesti ähkäisten, kun kuiva oksa lennähti tuulen mukana hänen anukseensa. hole-in-one, severus sanoi ääneen nauraen ja työnteli tikkua perseessään edes takaisin.
severuksen täytyi lopettaa sillä tikku oli katkennut hänen perseensä sisälle.
"voi perkele. painaa aika ilkeästi perseen sisäpuolta" hän mutisi ja yritti haroa tikkua ulos.
severuksen puuhat keskeytti jutustelu, joka kantautui hänen korviinsa. se muistutti severuksen mieleen, että hän oli alasti jästialueella työntelemässä sormiaan perseessään. erittäin noloa. hän lähti juoksemaan tikku yhä tiukasti perseessään, mutta minne mennä? tämä oli aavikko eikä täällä ollut mitään suojaa, paitsi pitkä, harva heinikko.
hän yritti juosta mahdollisimman hiljaa, mutta tikku perseessä painoi häntä, ja hypähtäessään kuopan yli se satutti aivan liikaa että olisi voinut olla hiljaa. severus huudahti vaimesti, mutta jästit kuulivat sen silti. äänet aloivat lähestyä ja severus alkoi saada selvää mitä he sanoivat toisilleen.
"tuolla on varmasti jotain! minä kuulin sen! jos se on joku villieläin? omg, jos se tappaa meidät! mutta jos se ei ole eläin... entä jos se on ufo? eikö sinuakin kiinnostaisi käydä katsomassa mikä siellä meluaa? ei se eläimeltä kuulostanut. niin mutta.." näin älykästä oli jästien keskustelu, severus tuumi ivallisesti. eläinkö muka? siitä hän sai idean ja päätti naamioida itsensä apinaksi ja pelotella nuo karmaisevan typerät jästit takaisin niille neljällä pyörällä liikkuville laatikoilleen.
hän nyhti ruohoa kouriinsa, tarttui taikasauvaansa ja muutti ruohot turkiksi. turkin hän taas yritti liimata ihoonsa, mutta severuksella oli vain puuliimaa, eikä se toiminut hyvin hätätilanteissa.
severus oli joten kuten valmis naamioinnissaan kun jästit olivat päättäneet tulla katsomaan metelin aiheuttajaa. voi salois'n pallit! en ole vielä valmis, severus kirosi mielessään. "turkki" roikkui liian pitkänä, eikä sitä ollut joka paikassa. hän oli kerennyt vasta verhota etumuksensa ja perseensä. severus päätti taas juosta karkuun, mutta ihmiset olivat liian lähellä siihen. hän viskasi kiven jästien taakse heinikkoon. se päästi pienen "thump" äänen ja jästit pyörähtivät ympäri. silloin severus päästi huudon jonka kuvitteli kuulostavan raivotautisen apinan ääneltä, ja juoksi keskeneräisessä asussaan kohti ihmisiä.
ihmiset juoksivat karkuun, joskin severus näki heidän epäuskoiset ilmeensä. alkuihminen!! no voi sun saakeli! eivätkö ne uskoneet minun olevan raivohullu apinahumanoidi? severus kiihdytti ajotahtiaan, ja laatikot lähestyivät ihmisiä. tai ihmiset lähestyivät laatikkoaan, ihan miten halusi sen ilmaista.
severus sai heidät autolleen, ja kääntyi palatakseen tasangolle. ihmiset olivatkin älykkäämpiä kuin hän oli kuvitellut heidän olevan. heillä oli jokin tötterö kädessään, ja he painovat liipasimesta. tötteröstä lensi häntä kohti jokin kumma esine niin nopeasti ettei hän kerennyt väistää. ennen maailman sumenemista severus ajatteli että olipa pirskuleen hyvä että hän oli piilottanut sauvansakin perseeseensä.
~
oow :o sevvie ;D
hän repäisi kaavunriekaleet yltään, ja antoi tuulen soljua vartaloaan pitkin. tuuli kutitteli mukavasti, ja karvat saivat tuuletusta. mikä mahtava idea olikaan tulla tänne tasangolle, jossa kukaan ei koskaan käy, severus ajatteli nautinnollisesti ähkäisten, kun kuiva oksa lennähti tuulen mukana hänen anukseensa. hole-in-one, severus sanoi ääneen nauraen ja työnteli tikkua perseessään edes takaisin.
severuksen täytyi lopettaa sillä tikku oli katkennut hänen perseensä sisälle.
"voi perkele. painaa aika ilkeästi perseen sisäpuolta" hän mutisi ja yritti haroa tikkua ulos.
severuksen puuhat keskeytti jutustelu, joka kantautui hänen korviinsa. se muistutti severuksen mieleen, että hän oli alasti jästialueella työntelemässä sormiaan perseessään. erittäin noloa. hän lähti juoksemaan tikku yhä tiukasti perseessään, mutta minne mennä? tämä oli aavikko eikä täällä ollut mitään suojaa, paitsi pitkä, harva heinikko.
hän yritti juosta mahdollisimman hiljaa, mutta tikku perseessä painoi häntä, ja hypähtäessään kuopan yli se satutti aivan liikaa että olisi voinut olla hiljaa. severus huudahti vaimesti, mutta jästit kuulivat sen silti. äänet aloivat lähestyä ja severus alkoi saada selvää mitä he sanoivat toisilleen.
"tuolla on varmasti jotain! minä kuulin sen! jos se on joku villieläin? omg, jos se tappaa meidät! mutta jos se ei ole eläin... entä jos se on ufo? eikö sinuakin kiinnostaisi käydä katsomassa mikä siellä meluaa? ei se eläimeltä kuulostanut. niin mutta.." näin älykästä oli jästien keskustelu, severus tuumi ivallisesti. eläinkö muka? siitä hän sai idean ja päätti naamioida itsensä apinaksi ja pelotella nuo karmaisevan typerät jästit takaisin niille neljällä pyörällä liikkuville laatikoilleen.
hän nyhti ruohoa kouriinsa, tarttui taikasauvaansa ja muutti ruohot turkiksi. turkin hän taas yritti liimata ihoonsa, mutta severuksella oli vain puuliimaa, eikä se toiminut hyvin hätätilanteissa.
severus oli joten kuten valmis naamioinnissaan kun jästit olivat päättäneet tulla katsomaan metelin aiheuttajaa. voi salois'n pallit! en ole vielä valmis, severus kirosi mielessään. "turkki" roikkui liian pitkänä, eikä sitä ollut joka paikassa. hän oli kerennyt vasta verhota etumuksensa ja perseensä. severus päätti taas juosta karkuun, mutta ihmiset olivat liian lähellä siihen. hän viskasi kiven jästien taakse heinikkoon. se päästi pienen "thump" äänen ja jästit pyörähtivät ympäri. silloin severus päästi huudon jonka kuvitteli kuulostavan raivotautisen apinan ääneltä, ja juoksi keskeneräisessä asussaan kohti ihmisiä.
ihmiset juoksivat karkuun, joskin severus näki heidän epäuskoiset ilmeensä. alkuihminen!! no voi sun saakeli! eivätkö ne uskoneet minun olevan raivohullu apinahumanoidi? severus kiihdytti ajotahtiaan, ja laatikot lähestyivät ihmisiä. tai ihmiset lähestyivät laatikkoaan, ihan miten halusi sen ilmaista.
severus sai heidät autolleen, ja kääntyi palatakseen tasangolle. ihmiset olivatkin älykkäämpiä kuin hän oli kuvitellut heidän olevan. heillä oli jokin tötterö kädessään, ja he painovat liipasimesta. tötteröstä lensi häntä kohti jokin kumma esine niin nopeasti ettei hän kerennyt väistää. ennen maailman sumenemista severus ajatteli että olipa pirskuleen hyvä että hän oli piilottanut sauvansakin perseeseensä.
~
oow :o sevvie ;D
past before futureMaanantai 23.10.2006 14:30
lucius käveli malfoyiden kartanon puutarhassa. hänellä oli pitkä kynttilä kädessään. oli yö, ja lucius alkoi käydä kärsimättömäksi. severus oli jo puoli tuntia myöhässä. lucius ei ollut kärsivällinen mies, mutta hän oli mennyt lupaamaan dracolle, että 'antaisi liemienopettajalle kyytiä' tämän kuritettua poikaansa. niinpä herra malfoy oli kutsunut severuksen kartanon puutarhaan keskustelemaan poikaansa kohdistuneesta pilkasta. kun draco oli selittänyt asian hänelle, hänellä oli ollut muita asoita mielessään ja oli epähuomiossa luvannut uhkailla kalkarosta. mitä minä oikeen teen? lucius pohti ajatellessaan lapsuuden "ystäväänsä".
lucius ja severus olivat ystävystyneet puhdasveristen velhojen kekkereillä heidän ollessaan 4- vuotiaita. siitä lähtien he olivat olleet erottamattomia. luciuksen isä abraxas malfoy ei ollut katsellut ystävyyttä hyvällä, sillä hän oli itse mitä suurin homo, eikä sietänyt, että hänen pojastaankin olisi tullut sellainen, koska vaimon otto olisi silloin huomattavasti hankalampaa. abraxas sai tahtonsa läpi ja sopi salois'n, severuksen isän, kanssa poikien erossa pitämisestä.
vuosien kuluessa lucius oli unohtanut jo severuksen ja heidän läheisen ystävyytensä, mutta kun hän oli täyttänyt 11 vuotta ja matkustanut ensimmäiseksi vuodekseen tylypahkaan, hän huomasi odottavansa severuksen näkemistä. millainen hän olisi nyt? olisiko hänellä yhä ne silkinpehmeät mustat hiukset? lucius ei nähnyt severusta ensimmäisenä koulupäivänään, vaikka kuinka toivoi. severus oli näet sairastunut keuhkokuumeeseen ja oli nyt pyhässä mungossa hoidettavana. lucius kätki pettymyksensä tyynen ulkokuorensa alle ja rääkkäsi kovemmin alice longbottomia.
noin kuukauden kuluttua severus pääsi kouluun. hänet lajiteltiin luihuiseen, kuten luciuskin. luciuksen mielessä lenteli ajatuksia ristiin rastiin. huomaisiko severus hänen uudet korvakorunsa? severus oli huomannut, hän oli huomauttanut niiden sopivan hänen hiuksiinsa, ja lucius oli melkein punehtunut. onneksi niin ei päässyt käymään, mutta kiitokset kohteliaisuudesta olivat aika tökkivät. niin, siitä oli hänen ja severuksen suhde saanut uutta potkua ja virikkeitä kehittyä vakavammaksi.
kun abxaras sai tietää siitä mitä hänen poikansa teki salois'n pojan kanssa, hän kielsi sen ankarasti, vaikka tajusi,että pojalla oli vain samat taipumukset kuin hänelläkin oli ollut tuossa iässä. seitsämännelle luokalle asti lucius oli ollut luihuisten kuningas, kaikki tytöt palvoivat maata hänen jalkojensa alla, mutta kukaan ei saanut hänen sydäntään sykkimään, kuten vain severus sai. lucius luuli, että asiat jatkuisivat näin, että hän olisi umpihomo, mutta sitten hän tapasi narcissan.
narcissa oli kaunis vaaleahiuksinen tyttö, jonka silmät säihkyivät taivaan sinisinä ja ylväs ryhti kertoi puhadsverisyydestä. lucius oli myyty. päästyään koulusta hän kosi narcissaa, koska tiesi, että hänen oli kuitenkin kosittava jotakuta, koska malfoyiden suvun tuli jatkua, ja niin he menivät naimisiin eräänä kauniina kesäpäivänä kahden rikkaan suvun keskellä iloiten.
silti lucius tunsi jotain puuttuvan. se "jokin" oli severus.
severus oli se ainoa asia joka vaivasi luciuksen avioliitoelämää. herra malfoy unohti severuksen tahdonvoimallaan, mutta dracon synnyttyä himon liekit narcissaa kohtaan sammuivat, ja lucius alkoi jälleen uelmoida severuksesta. siitä lähtien hän oli pitänyt yhteyttä severukseen ja he olivat tavanneet epävirallisesti suvun pirskeissä luutakomeroissa.
"severus, olet niin kaunis", lucius kuiskasi erään heidän yhteisen hetkensä jälkeen:"en tiedä kuinka eläisin ilman sinua."
"lucius. sinun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vaimoosi kuin minuun. tämä ei ole enää turvallista, jos hinttisektorin poliisit saavat tietää, että petät vaimoasi kanssani, he pidättävät sinut", severus sanoi kuin olisi lausunut ulkoaopeteltavaa runoa.
lucius hätkähti, mutta kovetti itsensä ja sanoi kylmästi, että olikin vain käyttänyt severusta hyväkseen, ja sai palkinnoksi typerän järkyttyneen ilmeen. silmät epäuskoisina severus poistui huonesta niin nopeasti kuin oli kaapuihinsa sotkutumatta mahdollista, ja varasti sivussa lojuvat silkkiset vihreät alushousut. luciuksesta oli ikävää valehdella severukselle, mutta juomamestari oli satuttanut häntä niin pahoin, ettei hän voinut hillitä itseään.
tapaus jätti syvät jäljet luciukseen.
lucius liittyi kuolonsyöjiin, ja hänestä tuli kylmä, kova mies, joka ajoi aina omaa etuaan. draco sai kasvaa ilman rakastavaa isää, ja narcissa sai kärsiä miehensä oikuista.
luciuksen ja severuksen välit olivat alkaneet parantua hitaasti liemimestarin liittyessä voldemortin joukkoihin, mutta ylpeät miehet eivät taipuneet. liika ylpeys esti tekemästä aloitetta ystävyyden henkiin herättämiseksi.
vuodet olivat kuluneet, ja nyt hänen 16- vuotias poikansa draco oli saanut hänet lupaamaan, että pitäisi severukselle puhuttelun kurjasta kohtelusta, josta draco oli saanut kärsiä. liemimestari oli näet varastanut hänen boxerinsa lopetettuaan rangaistuksena käyttämänsä kidutuksen. pieni virne mutristi hetken kivikasvoisen velhon piirteitä, mutta hävisi samantien.
yö kääntyi jo aamuyöksi ja lucius kääntyi kävelläkseen takaisin kartanoonsa.
"lucius."
yksi sana tuolla matalalla äänellä lausuttuna sai luciuksen pyörähtämään ympäri ja tuijottamaan suu auki. severus oli muuttunut niistä ajoista, tosiaankin. hänen hartiansa olivat yhä luisevat,mutta luiden joukossa oli myös lihasta, joka sai hänet näyttämään harteikkaammalta, hiukset olivat muuttuneet kiiltävistä rasvaisiksi limaklönteiksi ja vaatteet olivat vaihtuneet metsänvihreästä mustaan.
severus tuijotti luciusta yhtäläisen hämmennyksen kourissa. miehet tuijottivat toisiaan hetken ennen kuin syleilivät toisiaan 15 vuotta kestäneellä kaipuulla. he riippuivat toisissaan kuin kärpäset liimapaperissa. lopulta he kohottivat yhtäaikaa katseensa.
"annatko anteeksi?" he molemmat mökelsivät yhteen ääneen ääni käheänä pidätetystä toiveesta.
he tuijottivat hetken toisiaan. suupielet alkoivat nykiä ja pian he nauroivat maha kippurassa pihanurmella. kaikki oli anteeksi annettu.
lucius johdatti severuksen sisemmälle kartanoon, ja lupasi antaa tälle poikansa puolesta "kyytiä".
~
VANHA. hihi. tungin silti :o
niin, tein luciuksesta bin. aika cute ;D ja niille jotka eivät tiedä: lucius malfoy on ökyrikas puhdasverinen velho, joka on ultimate eevil. joka tarkoittaa, että tämä mies on pahis, vaikkakin omaa kauniit ja pitkät platinanvaaleat hiukset. noh, severus taasen toimii tylypahkassa juomamestarin asemassa, ja hän on puoliverinen, eli hänen äitinsä oli noita, sukunimeltään prince, ja isänsä jästi snape. severus alkoi kutsua itseään puoliveriseksi prinssiksi, ja kirjoitteli teini-iässään omakeksimiään loitsuja ja kirouksia oppikirjoihinsa. hän on aina ollut synnynnäinen lahjakkuus liemissä, vaikkakaan hän ei koskaan ollut suosittu koulussa. njaah, tarinani, on tietysti täyttä potaskaa, rowling omistaa hahmot, minä muun, mutta noinhan olisi voinut käydä joskus? olihan severus sentään malfoyiden perheystävä, ja dracon tukihenkilö koulussa. hmm..
lucius ja severus olivat ystävystyneet puhdasveristen velhojen kekkereillä heidän ollessaan 4- vuotiaita. siitä lähtien he olivat olleet erottamattomia. luciuksen isä abraxas malfoy ei ollut katsellut ystävyyttä hyvällä, sillä hän oli itse mitä suurin homo, eikä sietänyt, että hänen pojastaankin olisi tullut sellainen, koska vaimon otto olisi silloin huomattavasti hankalampaa. abraxas sai tahtonsa läpi ja sopi salois'n, severuksen isän, kanssa poikien erossa pitämisestä.
vuosien kuluessa lucius oli unohtanut jo severuksen ja heidän läheisen ystävyytensä, mutta kun hän oli täyttänyt 11 vuotta ja matkustanut ensimmäiseksi vuodekseen tylypahkaan, hän huomasi odottavansa severuksen näkemistä. millainen hän olisi nyt? olisiko hänellä yhä ne silkinpehmeät mustat hiukset? lucius ei nähnyt severusta ensimmäisenä koulupäivänään, vaikka kuinka toivoi. severus oli näet sairastunut keuhkokuumeeseen ja oli nyt pyhässä mungossa hoidettavana. lucius kätki pettymyksensä tyynen ulkokuorensa alle ja rääkkäsi kovemmin alice longbottomia.
noin kuukauden kuluttua severus pääsi kouluun. hänet lajiteltiin luihuiseen, kuten luciuskin. luciuksen mielessä lenteli ajatuksia ristiin rastiin. huomaisiko severus hänen uudet korvakorunsa? severus oli huomannut, hän oli huomauttanut niiden sopivan hänen hiuksiinsa, ja lucius oli melkein punehtunut. onneksi niin ei päässyt käymään, mutta kiitokset kohteliaisuudesta olivat aika tökkivät. niin, siitä oli hänen ja severuksen suhde saanut uutta potkua ja virikkeitä kehittyä vakavammaksi.
kun abxaras sai tietää siitä mitä hänen poikansa teki salois'n pojan kanssa, hän kielsi sen ankarasti, vaikka tajusi,että pojalla oli vain samat taipumukset kuin hänelläkin oli ollut tuossa iässä. seitsämännelle luokalle asti lucius oli ollut luihuisten kuningas, kaikki tytöt palvoivat maata hänen jalkojensa alla, mutta kukaan ei saanut hänen sydäntään sykkimään, kuten vain severus sai. lucius luuli, että asiat jatkuisivat näin, että hän olisi umpihomo, mutta sitten hän tapasi narcissan.
narcissa oli kaunis vaaleahiuksinen tyttö, jonka silmät säihkyivät taivaan sinisinä ja ylväs ryhti kertoi puhadsverisyydestä. lucius oli myyty. päästyään koulusta hän kosi narcissaa, koska tiesi, että hänen oli kuitenkin kosittava jotakuta, koska malfoyiden suvun tuli jatkua, ja niin he menivät naimisiin eräänä kauniina kesäpäivänä kahden rikkaan suvun keskellä iloiten.
silti lucius tunsi jotain puuttuvan. se "jokin" oli severus.
severus oli se ainoa asia joka vaivasi luciuksen avioliitoelämää. herra malfoy unohti severuksen tahdonvoimallaan, mutta dracon synnyttyä himon liekit narcissaa kohtaan sammuivat, ja lucius alkoi jälleen uelmoida severuksesta. siitä lähtien hän oli pitänyt yhteyttä severukseen ja he olivat tavanneet epävirallisesti suvun pirskeissä luutakomeroissa.
"severus, olet niin kaunis", lucius kuiskasi erään heidän yhteisen hetkensä jälkeen:"en tiedä kuinka eläisin ilman sinua."
"lucius. sinun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vaimoosi kuin minuun. tämä ei ole enää turvallista, jos hinttisektorin poliisit saavat tietää, että petät vaimoasi kanssani, he pidättävät sinut", severus sanoi kuin olisi lausunut ulkoaopeteltavaa runoa.
lucius hätkähti, mutta kovetti itsensä ja sanoi kylmästi, että olikin vain käyttänyt severusta hyväkseen, ja sai palkinnoksi typerän järkyttyneen ilmeen. silmät epäuskoisina severus poistui huonesta niin nopeasti kuin oli kaapuihinsa sotkutumatta mahdollista, ja varasti sivussa lojuvat silkkiset vihreät alushousut. luciuksesta oli ikävää valehdella severukselle, mutta juomamestari oli satuttanut häntä niin pahoin, ettei hän voinut hillitä itseään.
tapaus jätti syvät jäljet luciukseen.
lucius liittyi kuolonsyöjiin, ja hänestä tuli kylmä, kova mies, joka ajoi aina omaa etuaan. draco sai kasvaa ilman rakastavaa isää, ja narcissa sai kärsiä miehensä oikuista.
luciuksen ja severuksen välit olivat alkaneet parantua hitaasti liemimestarin liittyessä voldemortin joukkoihin, mutta ylpeät miehet eivät taipuneet. liika ylpeys esti tekemästä aloitetta ystävyyden henkiin herättämiseksi.
vuodet olivat kuluneet, ja nyt hänen 16- vuotias poikansa draco oli saanut hänet lupaamaan, että pitäisi severukselle puhuttelun kurjasta kohtelusta, josta draco oli saanut kärsiä. liemimestari oli näet varastanut hänen boxerinsa lopetettuaan rangaistuksena käyttämänsä kidutuksen. pieni virne mutristi hetken kivikasvoisen velhon piirteitä, mutta hävisi samantien.
yö kääntyi jo aamuyöksi ja lucius kääntyi kävelläkseen takaisin kartanoonsa.
"lucius."
yksi sana tuolla matalalla äänellä lausuttuna sai luciuksen pyörähtämään ympäri ja tuijottamaan suu auki. severus oli muuttunut niistä ajoista, tosiaankin. hänen hartiansa olivat yhä luisevat,mutta luiden joukossa oli myös lihasta, joka sai hänet näyttämään harteikkaammalta, hiukset olivat muuttuneet kiiltävistä rasvaisiksi limaklönteiksi ja vaatteet olivat vaihtuneet metsänvihreästä mustaan.
severus tuijotti luciusta yhtäläisen hämmennyksen kourissa. miehet tuijottivat toisiaan hetken ennen kuin syleilivät toisiaan 15 vuotta kestäneellä kaipuulla. he riippuivat toisissaan kuin kärpäset liimapaperissa. lopulta he kohottivat yhtäaikaa katseensa.
"annatko anteeksi?" he molemmat mökelsivät yhteen ääneen ääni käheänä pidätetystä toiveesta.
he tuijottivat hetken toisiaan. suupielet alkoivat nykiä ja pian he nauroivat maha kippurassa pihanurmella. kaikki oli anteeksi annettu.
lucius johdatti severuksen sisemmälle kartanoon, ja lupasi antaa tälle poikansa puolesta "kyytiä".
~
VANHA. hihi. tungin silti :o
niin, tein luciuksesta bin. aika cute ;D ja niille jotka eivät tiedä: lucius malfoy on ökyrikas puhdasverinen velho, joka on ultimate eevil. joka tarkoittaa, että tämä mies on pahis, vaikkakin omaa kauniit ja pitkät platinanvaaleat hiukset. noh, severus taasen toimii tylypahkassa juomamestarin asemassa, ja hän on puoliverinen, eli hänen äitinsä oli noita, sukunimeltään prince, ja isänsä jästi snape. severus alkoi kutsua itseään puoliveriseksi prinssiksi, ja kirjoitteli teini-iässään omakeksimiään loitsuja ja kirouksia oppikirjoihinsa. hän on aina ollut synnynnäinen lahjakkuus liemissä, vaikkakaan hän ei koskaan ollut suosittu koulussa. njaah, tarinani, on tietysti täyttä potaskaa, rowling omistaa hahmot, minä muun, mutta noinhan olisi voinut käydä joskus? olihan severus sentään malfoyiden perheystävä, ja dracon tukihenkilö koulussa. hmm..
elämää rajan toisella puolellaLauantai 21.10.2006 18:19
xar heräsi ja venytteli makeasti. hän oli saanut kerrankin nukutuksi, ja hän tunsi olonsa erittäin virkistyneeksi verrattaessa edellisvuosien unettomuuteensa. hän nousi sängystään, mutta tunsi päänsä raskaammaksi kuin se oli yleensä. mitä ihmettä? hän nosti kätensä koetellakseen päätään, ja huomasi, että hieno untuvatyyny oli tarttunut hänen pukinsarviinsa. voi ei, hän ajatteli. taas yksi tyyny pilalla. xar heitti sen huoneen nurkkaan toisten tuhoontuneiden tyynyjen joukkoon ja viis välitti siitä höyhenvanasta, joka pursusi sarvensa tekemästä reiästä ja levisi lattialle. hän lausui sanan ja hänen yöpukunsa muuttui hienoksi mustaksi kaavuksi, joka lainehti hetken hänen ympärillään. kaapunsa taskusta hän kaivoi esille erään vanhan herätyskellon, joka oli hänellä porttiavaimena tarterukseen, ja aktivoi sen. hänen täytyi päästä näkemään herransa.
xar asetti punaisen herätyskellon romun lattialle välittämättä roinasta, jota oli kertynyt ryöstösaaliidensa yhteydessä. hän oli puoliksi demoni ja puoliksi ihminen, ja koska hänen ihmispiirteensä pyrkivät useimmiten esiin, hän oli vuokrannut kaupunkiasunnon los angelesista ja oli asettunut sinne. sen tähden hän tarvitsi porttiavainta vieraillakseen toisella olemassaolon tasolla, joka oli hänen toinen kotinsa.
portti avautui räsähtäen keskellä hänen makuuhuonettaan. se pyörteili hetken punaisena, mutta asettui sitten ja näytti hänelle maiseman tarterukseen, joka oli erilaisten demonien tyyssija. heti portin avauduttua monet erikokoiset ja näköiset kourat yrittivät kammeta oikeaan maailmaan, he olivat nälkäisiä, he tahtoivat tuhota ja kiduttaa näitä kurjia ihmisolentoja. xar oli voittanut tuon alkukantaisen tuhoamisviettinsä, ja pystyi olemaan samassa huoneessa ihmisen kanssa repimättä tätä palasiksi, toisin kuin raa'at sukulaisensa. hän vilkaisi portin kahtia halkaisemaa yöpöytää ja kohautti olkapäitään. onneksi sentään sänky oli säästynyt tuholta. hän astui portista työntäen samalla isommat demonit tieltään. demonit kunnioittivat häntä; hänellä oli enemmän harkitsemiskykyä ja älyä laatia nerokkaita suunnitelmia ja maagista voimaa voittaa kuka hyvänsä noista kurjista sukulaisistaan, sillä hänen isänsä oli ollut mahtava arkkimaagi, jonka succubus oli vietellyt. xar syntyi tarteruksessa, ja pian hänen syntymänsä jälkeen hänet määrättiin erään drowjumalan palvelukseen. juuri nyt hän oli matkalla sovittuun tapaamiseensa varkaiden jumalan, vhaeraunin kanssa.
vhaeraun odotti tyynesti valtaistuinsalissaan. hän istui valtaistuimellaan rennosti, ensimmäinen jalka roikkui käsinojan päällä ja toinen ensimmäisen päällä. hän oli toisin sanoen hyvällä tuulella, ja xarin myöhästyminen ei haitannut häntä. nähdessään ykköspalvelijansa astuvan saliin, hän heilautti notkeasti jalkansa käsinojalta ja kohentautui tuolissaan. hän kiinnitti palavan katseensa vartijahenkiin, jotka olisivat kompuroineet peloissaan pois, jos heillä olisi ollut kiinteät jalat joilla kompuroida. nyt he tyytyivät vain sulautumaan pikavauhtia seinien läpi toiselle puolelle palatsia. xar käveli kahden metrin päähän herrastaan ja polvistui.
"kutsuitte minua, lordi vhaeraun?" hän kysyi nöyrästi ja piti katseensa maassa.
vhaeraun nyökkäsi, mitä xar ei tietenkään voinut katse lattiassa nähdä, joten nähdessään palvelijansa mitäänsanomattomuuden, hän ärsyyntyi tämän nöyristelyyn, joka toi hänen mieleensä sisarensa llothin typerät papittaret, ja heidän matriarkaalisen järjestelmänsä... lopulta hän karjahti:
"nouse ylös ja lopeta tuo pyllistely! aivan kuin en olisi ennen nähnyt sinua täällä, ethän sinä olekaan palvellut minua kuin 450 vuotta!" hän jatkoi lempeämmin, "nouse xar, ja anna täysi selonteko viimeisimmästä tehtävästäsi llothia vastaan."
puolidemoni totteli, pudisteli magmapölyä kaavustaan ja taikoi itselleen tuolin, johon istui kysyttyään ensin luvan herraltaan. hän alkoi kertoa kuinka oli soluttautunut drowiksi muuntautuneena akatemioiden päättöjuhlaan, ja murhannut siellä tulevat llothin papittaret ja muutaman miespuolisista asiaansekaantujistakin. hän kertoi kuinka matriarkka triel oli muuttunut punaiseksi naamaltaan heidän lämpöäaistiville silmilleen tämän tutistessa raivosta tapahtuman mennessä pieleen. samaan aikaan matriarkan veljen, gromphin hulttiovelhotytär oli keksinyt tavan viedä drowien magia yliseen yöhön, ja hän oli päässyt karkuun tuulenkävijä- medaljongin ja jonkun surkean iblithimiehen kanssa. xar kertoi kuinka oli seurannut heitä ruathymiin, odottanut heidän kaivertavan riimunsa ikivanhaan puuhun, ja heidän luovuttaessaan riipuksen oikeille omistajilleen, hän oli anastanut sen tuodakseen herralleen. viimein vhaeraunin lapset voisivat käyttää synnynnäistä magiaansa ylisessä yössä sijaitsevassa tukikohdassaan, joka heidän oli tätytynyt siirtää lirielin tuhotessa edellisen pääkallosatamassa. tai eihän hän ollut paikkaa tuhonnut, mutta heidän johtajansa kylläkin, joka musersi toisten drowien taistelutahtoa. niinpä xar oli asettunut henkiin jääneen porukan johtajaksi, ja luotsannut eilistraeen drowien teurastuksesta selvinneet vhaeraunin palvelijat erääseen synkkään metsään, joka sijaitsi kaukana kaikesta ja oli täydellinen paikka uudelle naamioherran ylisen yön tukikohdalle. sen jälkeen xar oli palannut ulottuvuuksiavääntävällä porttiavaimellaan los angelesin kotiinsa, ja nukkunut sikeästi puolitoista viikkoa putkeen.
vhaeraun kallisti päätään, ja hymyili vienosti.
"hienoa. missä tämä tuulenkävijä nyt sitten on?"
xar veti vyöltään pienen nahkaisen pussukan ja toi sen naamioherran kutsuvasti ojennetulle kädelle. vhaeraun avasi pussin ja kiljahti ilosta. hän alkoi tanssia sulavasti ympäri valtaistuinsalia, ja jostakin huoneeseen pelmahti synkkää, mukaansatempaavaa musiikkia, joka kajahteli seinistä. hän veti xarin mukaansa ja he tanssivat kuin mielipuolet tuossa mielipuolisessa valtakunnassaan, joka kuhisi demoneja ja karkotettuja henkiä. tuollaiset tunteenpurkaukset eivät olleet harvinaisia, xar tiesi. tämä loppuisi aikanaan, ja sitten alkaisivat suunnitelmat vhaeraunin maanpäällisen tukikohdan kasvatukseen.
~
öh. what can i say? kjäh. ees itte saa selvee tosta :o
vammasen kirjottamaa, vammasen vammasia ajatuksia jostain muusta, olemattomasta, joka joskus saa tuollasen vammasen tekstin muodon.
xar asetti punaisen herätyskellon romun lattialle välittämättä roinasta, jota oli kertynyt ryöstösaaliidensa yhteydessä. hän oli puoliksi demoni ja puoliksi ihminen, ja koska hänen ihmispiirteensä pyrkivät useimmiten esiin, hän oli vuokrannut kaupunkiasunnon los angelesista ja oli asettunut sinne. sen tähden hän tarvitsi porttiavainta vieraillakseen toisella olemassaolon tasolla, joka oli hänen toinen kotinsa.
portti avautui räsähtäen keskellä hänen makuuhuonettaan. se pyörteili hetken punaisena, mutta asettui sitten ja näytti hänelle maiseman tarterukseen, joka oli erilaisten demonien tyyssija. heti portin avauduttua monet erikokoiset ja näköiset kourat yrittivät kammeta oikeaan maailmaan, he olivat nälkäisiä, he tahtoivat tuhota ja kiduttaa näitä kurjia ihmisolentoja. xar oli voittanut tuon alkukantaisen tuhoamisviettinsä, ja pystyi olemaan samassa huoneessa ihmisen kanssa repimättä tätä palasiksi, toisin kuin raa'at sukulaisensa. hän vilkaisi portin kahtia halkaisemaa yöpöytää ja kohautti olkapäitään. onneksi sentään sänky oli säästynyt tuholta. hän astui portista työntäen samalla isommat demonit tieltään. demonit kunnioittivat häntä; hänellä oli enemmän harkitsemiskykyä ja älyä laatia nerokkaita suunnitelmia ja maagista voimaa voittaa kuka hyvänsä noista kurjista sukulaisistaan, sillä hänen isänsä oli ollut mahtava arkkimaagi, jonka succubus oli vietellyt. xar syntyi tarteruksessa, ja pian hänen syntymänsä jälkeen hänet määrättiin erään drowjumalan palvelukseen. juuri nyt hän oli matkalla sovittuun tapaamiseensa varkaiden jumalan, vhaeraunin kanssa.
vhaeraun odotti tyynesti valtaistuinsalissaan. hän istui valtaistuimellaan rennosti, ensimmäinen jalka roikkui käsinojan päällä ja toinen ensimmäisen päällä. hän oli toisin sanoen hyvällä tuulella, ja xarin myöhästyminen ei haitannut häntä. nähdessään ykköspalvelijansa astuvan saliin, hän heilautti notkeasti jalkansa käsinojalta ja kohentautui tuolissaan. hän kiinnitti palavan katseensa vartijahenkiin, jotka olisivat kompuroineet peloissaan pois, jos heillä olisi ollut kiinteät jalat joilla kompuroida. nyt he tyytyivät vain sulautumaan pikavauhtia seinien läpi toiselle puolelle palatsia. xar käveli kahden metrin päähän herrastaan ja polvistui.
"kutsuitte minua, lordi vhaeraun?" hän kysyi nöyrästi ja piti katseensa maassa.
vhaeraun nyökkäsi, mitä xar ei tietenkään voinut katse lattiassa nähdä, joten nähdessään palvelijansa mitäänsanomattomuuden, hän ärsyyntyi tämän nöyristelyyn, joka toi hänen mieleensä sisarensa llothin typerät papittaret, ja heidän matriarkaalisen järjestelmänsä... lopulta hän karjahti:
"nouse ylös ja lopeta tuo pyllistely! aivan kuin en olisi ennen nähnyt sinua täällä, ethän sinä olekaan palvellut minua kuin 450 vuotta!" hän jatkoi lempeämmin, "nouse xar, ja anna täysi selonteko viimeisimmästä tehtävästäsi llothia vastaan."
puolidemoni totteli, pudisteli magmapölyä kaavustaan ja taikoi itselleen tuolin, johon istui kysyttyään ensin luvan herraltaan. hän alkoi kertoa kuinka oli soluttautunut drowiksi muuntautuneena akatemioiden päättöjuhlaan, ja murhannut siellä tulevat llothin papittaret ja muutaman miespuolisista asiaansekaantujistakin. hän kertoi kuinka matriarkka triel oli muuttunut punaiseksi naamaltaan heidän lämpöäaistiville silmilleen tämän tutistessa raivosta tapahtuman mennessä pieleen. samaan aikaan matriarkan veljen, gromphin hulttiovelhotytär oli keksinyt tavan viedä drowien magia yliseen yöhön, ja hän oli päässyt karkuun tuulenkävijä- medaljongin ja jonkun surkean iblithimiehen kanssa. xar kertoi kuinka oli seurannut heitä ruathymiin, odottanut heidän kaivertavan riimunsa ikivanhaan puuhun, ja heidän luovuttaessaan riipuksen oikeille omistajilleen, hän oli anastanut sen tuodakseen herralleen. viimein vhaeraunin lapset voisivat käyttää synnynnäistä magiaansa ylisessä yössä sijaitsevassa tukikohdassaan, joka heidän oli tätytynyt siirtää lirielin tuhotessa edellisen pääkallosatamassa. tai eihän hän ollut paikkaa tuhonnut, mutta heidän johtajansa kylläkin, joka musersi toisten drowien taistelutahtoa. niinpä xar oli asettunut henkiin jääneen porukan johtajaksi, ja luotsannut eilistraeen drowien teurastuksesta selvinneet vhaeraunin palvelijat erääseen synkkään metsään, joka sijaitsi kaukana kaikesta ja oli täydellinen paikka uudelle naamioherran ylisen yön tukikohdalle. sen jälkeen xar oli palannut ulottuvuuksiavääntävällä porttiavaimellaan los angelesin kotiinsa, ja nukkunut sikeästi puolitoista viikkoa putkeen.
vhaeraun kallisti päätään, ja hymyili vienosti.
"hienoa. missä tämä tuulenkävijä nyt sitten on?"
xar veti vyöltään pienen nahkaisen pussukan ja toi sen naamioherran kutsuvasti ojennetulle kädelle. vhaeraun avasi pussin ja kiljahti ilosta. hän alkoi tanssia sulavasti ympäri valtaistuinsalia, ja jostakin huoneeseen pelmahti synkkää, mukaansatempaavaa musiikkia, joka kajahteli seinistä. hän veti xarin mukaansa ja he tanssivat kuin mielipuolet tuossa mielipuolisessa valtakunnassaan, joka kuhisi demoneja ja karkotettuja henkiä. tuollaiset tunteenpurkaukset eivät olleet harvinaisia, xar tiesi. tämä loppuisi aikanaan, ja sitten alkaisivat suunnitelmat vhaeraunin maanpäällisen tukikohdan kasvatukseen.
~
öh. what can i say? kjäh. ees itte saa selvee tosta :o
vammasen kirjottamaa, vammasen vammasia ajatuksia jostain muusta, olemattomasta, joka joskus saa tuollasen vammasen tekstin muodon.
öh. jollain oli tylsää ja ajatus loppu kesken.Perjantai 13.10.2006 15:34
pultsareiden pultsari, hikisten miesten idoli, kuka on tämä likainen, tuoksahtava olento, joka valaisee huoneen kuin sata tulikärpästä iltayössä? kaikki ovat innoissaan kun lika-herbertti saapuu kouluun. herbertillä on oikein kauluspaita; hän on tietoinen idoliuudestaan ja ylpeilee sillä kaikkien nähden joka lisää toisten ihailua häntä kohtaan. tämä on kuin noidankehä. miksi kukaan haluaa ihailla jotakin noin inhottavaa?
~
kukaan ei kyl keksi tähän vastausta ;D
~
kukaan ei kyl keksi tähän vastausta ;D
sama persoonallisuustesti, hetkee myöhemmin. miten voi olla, että se on erilainen? :oTorstai 12.10.2006 20:15
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen
*
Harkitsija
(pmpp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet innokas, ulospäin suuntautunut, analyyttinen ideapakkaus. Ihmistyyppisi on monilahjakkuus, joka on kiinnostunut lähestulkoon kaikesta. Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisiä ja riippumattomia, mukautumattomia ja toisinaan jopa kapinallisia ja riitaisia. Ihmistyyppisi toimii inspiraationa toisille, jotka saattavat seurata sinua kuin gurua tuntemattomille vesille, joilla saattaakin olla vaaroja. Ihmistyypilläsi on toisinaan vaikeuksia tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia tai kohdata vastoinkäymisiä tai sietää auktoriteetteja. Sinulle soveltuu ammatiksi itsenäinen yrittäjä – toisten järjestelmiin sinun on vaikeampi sopeutua kuin omiisi. Sinulla on kyky menestyä monilla alueilla, ja saatatkin vaihtaa alaa monta kertaa elämäsi aikana. Etsit aina uusia haasteita, kun nykyinen toiminta on jämähtänyt rutiineihin. Ammattialoista sinulle sopivat parhaiten myyntityö, tiede, taide, kirjoittaminen ja psykologia – ja oikeastaan kaikki muukin, jos voit tehdä sitä oman mielesi mukaan. Löydät itsesi usein visionäärin, markkinoijan tai tutkijan roolista.
Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen
*
Harkitsija
(pmpp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet innokas, ulospäin suuntautunut, analyyttinen ideapakkaus. Ihmistyyppisi on monilahjakkuus, joka on kiinnostunut lähestulkoon kaikesta. Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisiä ja riippumattomia, mukautumattomia ja toisinaan jopa kapinallisia ja riitaisia. Ihmistyyppisi toimii inspiraationa toisille, jotka saattavat seurata sinua kuin gurua tuntemattomille vesille, joilla saattaakin olla vaaroja. Ihmistyypilläsi on toisinaan vaikeuksia tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia tai kohdata vastoinkäymisiä tai sietää auktoriteetteja. Sinulle soveltuu ammatiksi itsenäinen yrittäjä – toisten järjestelmiin sinun on vaikeampi sopeutua kuin omiisi. Sinulla on kyky menestyä monilla alueilla, ja saatatkin vaihtaa alaa monta kertaa elämäsi aikana. Etsit aina uusia haasteita, kun nykyinen toiminta on jämähtänyt rutiineihin. Ammattialoista sinulle sopivat parhaiten myyntityö, tiede, taide, kirjoittaminen ja psykologia – ja oikeastaan kaikki muukin, jos voit tehdä sitä oman mielesi mukaan. Löydät itsesi usein visionäärin, markkinoijan tai tutkijan roolista.
Pieni ja lihava, mutta vahva miesTiistai 10.10.2006 17:33
Olipa kerran mies. Miehen nimi oli Paavo. Paavo oli hurja mies ja hänellä oli viisi vammaista veljeä, joita hän kävi hoitamassa päivittäin Äiti- Martan – hoitokodissa. Tästä voinemme siis päätellä, että Paavo oli luonteeltaan hyvin hellä ja huolehtivainen.
Noh, kerranpa sattui niin, että Paavon kengät varastettiin uimakopista sillä välin kun hän oli pulikoimassa järvessä. Paavo tämän huomattuaan kävi kusella, vyötti housunsa uumalleen (Ah, niin kapea uuma!) ja kiskoi paidan ylleen. Hän lähti kuin tuulispää uimapaikalta. Hän nuuhki koiran tavoin ympärilleen, tuhahdellen samalla itsekseen kun suuri maha hinkkasi maanpintaa hänen kyyristyessään. Hänen kaikki ihokarvansa nousivat pystyyn. Ahaa, hurja Paavo oli saanut vainun!
Autot, ratsumiehet ja jopa avaruusalukset väistyivät väkevän Paavon edestä tämän juostessa suu vaahdossa läpi metsien, yli kukkulain ja merten, ali suurimpien siltojen. Kukaan ei tohtinut käydä Paavolle vittuilemaan tämän ajojahdista kenkiensä perään. Paavo oli sen verran hurja mies, ettei hän edes itse uskaltanut sanoa itselleen vastaan.
Paavo oli jäljittänyt kenkiään jo 23:n maan halki, ja oli nyt Keskimaassa etsimässä armaita nahkasaappaitaan. Hänen kengillään oli tunne arvoa, jonka Paavo, ollessaan niinkin herkkä mies, otti vakavasti. Hän hidasti kiitolaukkaansa pelkkään tavalliseen hölkyttelyyn ja käänteli päätään katsellessaan maisemia. No mutta perkele, missäs hän olikaan? Koskaan ei ollut Paavo nähnyt paikkaa, joka olisi yhtä paskainen. Hänen känsäiset jalkansa olivat aivan sotkuiset, ja siitäpä hän lietsoi raivoaan mokomaa kenkävarasta kohtaan. Hän alkoi taas nuuskia, kunnes varkaan löyhkäävien sukkien haju voimistui. Paavo oli löytänyt tuon kavalan roiston!
Siinäpä Paavo sitten katseli, kuinka valkeakaapuinen ja pitkäpartainen velho täytti toista hänen saapastaan kukkamullalla. Velho mumisi itsekseen sanoja, jotka kuulostivat Paavosta melkein samalta kuin ”tzierak suh sempers” ja kas vain, hänen kengästään puhkesi kukkaan mitä kaunein omenapuu! Paavo pelästyi, niin vahva mies kuin olikin, ja piiloutui läheisen mansikkakakun taakse. Hän odotti kunnes tämä hullu, kuivunut, vanha mies itsekseen mutisten kääntyi takaisin kohti torniaan, jonka kyltissä luki Paavon silmien mukaan ”Isängurd”.
Paavo tiesi hetkensä tulleen, ja hyökkäsi kohti kenkiään, varastamaan takaisin kalleintaan. Nyt kävi Isängurdin isännän omenapuitten kalpaten, kun Paavo rynnisti mylvien saappaidensa tykö. Hän hakkasi omenapuiden rungot kirveellä poikki ja kauhoi mullat pois kenkiensä sisältä. Viimein, ah viimein, hän sai omat kullanmurunsa töppösiinsä!
Vanha velhopa ei tästä riemastunut, ja Paavo oli kuulevinansa jotakin tämän tyylistä kuin ”tzirrips tzurrum tzzaar” ja pianpa valkean kaavun sormista lennähti viisi salamaa, yksi jokaisesta sormesta. Onneksi kuitenkin Paavo oli nopea mies. Hän väisteli salamat samalla kuin juoksi hytkyen Keskimaasta Ylämaahan ja sieltä kohti kotomökkiään.
Olipa siinä Paavolla reissu, mutta ainakin saimme selville tämän itsestään selvän asian: Paavo on hurja, vahva ja hemmetin nopea mies.
~
tällasta tapahtuu koulun atk- tunneilla ;D
Noh, kerranpa sattui niin, että Paavon kengät varastettiin uimakopista sillä välin kun hän oli pulikoimassa järvessä. Paavo tämän huomattuaan kävi kusella, vyötti housunsa uumalleen (Ah, niin kapea uuma!) ja kiskoi paidan ylleen. Hän lähti kuin tuulispää uimapaikalta. Hän nuuhki koiran tavoin ympärilleen, tuhahdellen samalla itsekseen kun suuri maha hinkkasi maanpintaa hänen kyyristyessään. Hänen kaikki ihokarvansa nousivat pystyyn. Ahaa, hurja Paavo oli saanut vainun!
Autot, ratsumiehet ja jopa avaruusalukset väistyivät väkevän Paavon edestä tämän juostessa suu vaahdossa läpi metsien, yli kukkulain ja merten, ali suurimpien siltojen. Kukaan ei tohtinut käydä Paavolle vittuilemaan tämän ajojahdista kenkiensä perään. Paavo oli sen verran hurja mies, ettei hän edes itse uskaltanut sanoa itselleen vastaan.
Paavo oli jäljittänyt kenkiään jo 23:n maan halki, ja oli nyt Keskimaassa etsimässä armaita nahkasaappaitaan. Hänen kengillään oli tunne arvoa, jonka Paavo, ollessaan niinkin herkkä mies, otti vakavasti. Hän hidasti kiitolaukkaansa pelkkään tavalliseen hölkyttelyyn ja käänteli päätään katsellessaan maisemia. No mutta perkele, missäs hän olikaan? Koskaan ei ollut Paavo nähnyt paikkaa, joka olisi yhtä paskainen. Hänen känsäiset jalkansa olivat aivan sotkuiset, ja siitäpä hän lietsoi raivoaan mokomaa kenkävarasta kohtaan. Hän alkoi taas nuuskia, kunnes varkaan löyhkäävien sukkien haju voimistui. Paavo oli löytänyt tuon kavalan roiston!
Siinäpä Paavo sitten katseli, kuinka valkeakaapuinen ja pitkäpartainen velho täytti toista hänen saapastaan kukkamullalla. Velho mumisi itsekseen sanoja, jotka kuulostivat Paavosta melkein samalta kuin ”tzierak suh sempers” ja kas vain, hänen kengästään puhkesi kukkaan mitä kaunein omenapuu! Paavo pelästyi, niin vahva mies kuin olikin, ja piiloutui läheisen mansikkakakun taakse. Hän odotti kunnes tämä hullu, kuivunut, vanha mies itsekseen mutisten kääntyi takaisin kohti torniaan, jonka kyltissä luki Paavon silmien mukaan ”Isängurd”.
Paavo tiesi hetkensä tulleen, ja hyökkäsi kohti kenkiään, varastamaan takaisin kalleintaan. Nyt kävi Isängurdin isännän omenapuitten kalpaten, kun Paavo rynnisti mylvien saappaidensa tykö. Hän hakkasi omenapuiden rungot kirveellä poikki ja kauhoi mullat pois kenkiensä sisältä. Viimein, ah viimein, hän sai omat kullanmurunsa töppösiinsä!
Vanha velhopa ei tästä riemastunut, ja Paavo oli kuulevinansa jotakin tämän tyylistä kuin ”tzirrips tzurrum tzzaar” ja pianpa valkean kaavun sormista lennähti viisi salamaa, yksi jokaisesta sormesta. Onneksi kuitenkin Paavo oli nopea mies. Hän väisteli salamat samalla kuin juoksi hytkyen Keskimaasta Ylämaahan ja sieltä kohti kotomökkiään.
Olipa siinä Paavolla reissu, mutta ainakin saimme selville tämän itsestään selvän asian: Paavo on hurja, vahva ja hemmetin nopea mies.
~
tällasta tapahtuu koulun atk- tunneilla ;D
öh. onkohan näistäkin muodostumassa mulle addiktio? :/Perjantai 06.10.2006 16:38
jarlaxle teki puolivoltin sivulle ja heitti salamannnopeasti kaksi tikaria vastustajaansa kohti. tikarit osuivat miehen molempiin silmiin saaden tämän näyttämään absurdilta vaatenaulakolta, ainakin jarlaxlen mielestä. niinpä hän alkoi nauraa nähdessään huojuvan "vaatenaulakon" sortuvan hitaasti maahan ja verilammikon muodostuessa tämän alle. hän virnuili vieläkin kun artemis oli saanut oman vihollisensa pois päiviltä ja käveli hänen luokseen. hän huomasi salamurhaajan silmissä saman riemun nostattaman tulen mikä varmasti näkyisi hänenkin silmissään vielä hetken ennen kuin taistelun huuma loppuisi.
"tämä ei lopu tähän, niitä tulee lisää", artemis kertoi ääneen tosiasian, jonka he molemmat tiesivät.
"sitten saamme pitää hauskaa vielä hetken pidempään", jarlaxle vastasi virneen poistumatta kasvoiltaan.
salamurhaaja ei vastannut hymyyn, vaan viittoi huterasti jarlaxlelle drow-haltioiden viittomakielellä, jota ei vieläkään osannut täysin. artemis ilmoitti menevänsä oikealle, joten jarlaxle saisi hoitaa vasemman puolen. jarlaxle nyökkäsi ymmärtäneensä mitä toinen yritti viittoa yhdellä kädellä, sillä toinen käsi piteli veristä kharonin kynteä ylhäällä. tikarinsa artemis oli laittanut hampaidensa väliin, jotta saisi edes toisen kätensä vapaaksi.
artemis juoksi hiljaisesti kohti vihollisiaan. hän näki täydellisen paikan väijytystä varten ja asensi sinne pari karhunrautaa viilentämään typerien palkkionmetsästäjien intoa saada heidät kiinni. eiväthän he olleet tehneet paljoakaan, mitä nyt jarlaxlen oli täytynyt räjäyttää eräs ruutivarasto olosuhteiden pakosta eräässä pikkukylässä, josta tulipalo oli levinnyt koko kylään. ihmiset olivat juosseet pakokauhuisina ulos ja sisään taloihinsa pelastamaan mitä pelastettavissa oli. jarlaxle oli vain kohauttanut olkiaan ja paennut metsiin kertomatta siitä yhä kaduilla tiedustelevalle kumppanilleen. kun artemis viimein tuli kylän porteille, hän sai vastaansa vartijat ja vihaisen väkijoukon, joka syytti salamurhaajaa tuhopoltosta ja munkkifestivaalin pilaamisesta. artemis otti viisaasti jalat alleen, ja kiisi kohti porttia. hänen ja portin välissä oli enää kaksi vartijaa, jotka nostivat keihäänsä ja osoittivat niillä häntä. salamurhaaja otti salaisen aseensa käyttöönsä. hän tuijotti heitä lihaksenkaan värähtämättä noilla kylmääkin kylmemmillä silmillään. temppu onnistui, kuten aina, ja vartijat juoksivat tiehensä kuin hullut pikku kanaset entrerin lähestyessä. metsään päästyään, hän eksytti takaa-ajajansa ja törmäsi jarlaxleen, joka hymyili salamurhaajan syyttäessä häntä ja sanoi, että hyvinhän tuossa oli pärjätty. ja nyt nuo kurjat takaa-ajajat jahtasivat heitä ympäri faerunia ja heidän täytyi aina välillä eliminoida joukosta muutamia. artemis kirosi taas kerran jarlaxlea, kiipesi ketterästi puuhun ja jäi odottamaan heitä.
jarlaxle mietti oliko ruutivaraston räjäyttäminen ollutkaan niin hyvä ajatus. palkkionmetsästäjät olivat jahdanneet "vaarallista artemis entreriä ja hänen kumppaniaan drow-haltiaa" jo kuukauden päivät suuren palkkion toivossa ja olivat kerran jopa yllättäneet heidät nukkumasta heidän ollessaan haavoittuneita ja väsyneitä taisteltuaan vuorijättilästä vastaan aiemmin päivällä. he olivat kuitenkin päässeet karkuun, mutta heidän takaa-ajajiensa itsevarmuus oli lisääntynyt tuon merkityksettömän pikku tapauksen vuoksi. jarlalaxlesta nämä olivat ärsyttäviä. toisaalta... ainakaan vaeltaminen ei tulisi olemaan tylsää.
salamurhaaja katseli tyynenä kuinka muutamat noista typeristä vastustajistaan juoksivat pahemmin jalkoihinsa vilkuilemtta karhunloukkuihin ja katkoivat jalkansa niihin. se sai jäljelle jääneet viholliset vilkuilemaan hölmösti ympärilleen. artemis odotti kunnes eräs heistä erehtyi tulemaan sen puun alle, jossa hän odotti heitä ja survaisi tikarinsa miehen mahaan. hänen haavansa paranivat melkein kokonaan miehen elinvoiman siirtyessä häneen. hän tunsi olonsa normaaliksi taas.
hän väisteli kolmen vastustajiensa huitaisuja ja pysytteli puolustuskannalla arvioidessaan näiden miekkalutaitoa. kaksi miestä olivat vielä melkeimpä poikasia; he eivät osannet käyttää aseitaan ja kolmas mies käytti sitä huonosti. he olivat helppo vastus artemikselle, vaikka he taistelivatkin 3 vastaan 1 jaolla. salamurhaaja alkoi nyt taistella tosissaan. hän torjui kahden vastustajansa miekat toisella aseellaan, ja sai tikarinsa helposti läpi kolmannen miehen puolustuksen. miehen lysähtäessä maahan, artemis vaihtoi asentoaan niin, että seuraavan kerran hyökätessään hänen olisi helpompi väistää, mikäli he jotenkin onnistuisivat pääsemään lähelle häntä. hän kiepautti kharonin kynteä kaarevasti, joka hämäsi toista miehistä. mies jätti kylkensä täysin suojaamattomaksi, ja salamurhaaja heitti tikarinsa sitä kohti. tikari upposi syvälle kylkiluiden väliin. jäljelle jäänyt mies kalpeni, mutta tarttui kalpaansa päättäväisesti kaksin käsin ja karjui hyökätessään. artemis käytti vastustajansa liike-energiaa hyödykseen, tarttui häntä kädestä ja sinkosi tämän päänsä yli takanaan olevaan puuhun. mies pyörtyi ja artemis kävi viimeistelemässä tapponsa.
samassa hän kuuli räjähdyksen - niin tutun räjähdyksen lähistöltä. salamurhaaja nappasi tikarinsa kylmenevästä ruumiista ja juoksi auttamaan jarlaxlea.
taistelutanner oli yhtä sekamelskaa. ruumiita lojui ympäriinsä katkenneiden puiden ja murskaantuneitten kivien seassa. jarlaxle seisoi tyynenä kaiken tämän keskellä. hänellä oli kädessään obsidiaaninen sauvansa, sama, jota hän oli käyttänyt varaston räjäyttämiseen. hänen käskystään se pieneni, kunnes muuttui pikkusormen pituiseksi. jarlaxle piilotti sen jonnekin viittansa lukuisista salataskuista. mikäli heidän takaa-ajajiaan olisi vielä hengissä, he tuskin ahdistelisivat enää häntä ja entreriä. jarlaxle kääntyi kohti juoksusta huohottavaa artemista ja sanoi:
"seuraava kohteemme on.. hopeakuu?" hän jatkoi salamurhaajan tuijottaessa häntä: "olen aina halunnut nähdä onko se niin upea kuin bardit laulavat sen olevan. oletko kuullut, että valtiatar alustrielissa on kahdeksasosa haltiaa? se selittäisi..."
artemis ei jaksanut kuunnella. hän taisteli tukahduttaakseen raivonsa ja kyetäkseen kävelemään niin, ettei yhtäkkiä kääntyisi ja löisi tuota kirottua drowia.
~**************~
ehh... kömpelyys jatkuu ! ^__^ en vieläkään ossoo, prkl. mut silti tulee hinku kirjottaa jotaki paskoo :o
"tämä ei lopu tähän, niitä tulee lisää", artemis kertoi ääneen tosiasian, jonka he molemmat tiesivät.
"sitten saamme pitää hauskaa vielä hetken pidempään", jarlaxle vastasi virneen poistumatta kasvoiltaan.
salamurhaaja ei vastannut hymyyn, vaan viittoi huterasti jarlaxlelle drow-haltioiden viittomakielellä, jota ei vieläkään osannut täysin. artemis ilmoitti menevänsä oikealle, joten jarlaxle saisi hoitaa vasemman puolen. jarlaxle nyökkäsi ymmärtäneensä mitä toinen yritti viittoa yhdellä kädellä, sillä toinen käsi piteli veristä kharonin kynteä ylhäällä. tikarinsa artemis oli laittanut hampaidensa väliin, jotta saisi edes toisen kätensä vapaaksi.
artemis juoksi hiljaisesti kohti vihollisiaan. hän näki täydellisen paikan väijytystä varten ja asensi sinne pari karhunrautaa viilentämään typerien palkkionmetsästäjien intoa saada heidät kiinni. eiväthän he olleet tehneet paljoakaan, mitä nyt jarlaxlen oli täytynyt räjäyttää eräs ruutivarasto olosuhteiden pakosta eräässä pikkukylässä, josta tulipalo oli levinnyt koko kylään. ihmiset olivat juosseet pakokauhuisina ulos ja sisään taloihinsa pelastamaan mitä pelastettavissa oli. jarlaxle oli vain kohauttanut olkiaan ja paennut metsiin kertomatta siitä yhä kaduilla tiedustelevalle kumppanilleen. kun artemis viimein tuli kylän porteille, hän sai vastaansa vartijat ja vihaisen väkijoukon, joka syytti salamurhaajaa tuhopoltosta ja munkkifestivaalin pilaamisesta. artemis otti viisaasti jalat alleen, ja kiisi kohti porttia. hänen ja portin välissä oli enää kaksi vartijaa, jotka nostivat keihäänsä ja osoittivat niillä häntä. salamurhaaja otti salaisen aseensa käyttöönsä. hän tuijotti heitä lihaksenkaan värähtämättä noilla kylmääkin kylmemmillä silmillään. temppu onnistui, kuten aina, ja vartijat juoksivat tiehensä kuin hullut pikku kanaset entrerin lähestyessä. metsään päästyään, hän eksytti takaa-ajajansa ja törmäsi jarlaxleen, joka hymyili salamurhaajan syyttäessä häntä ja sanoi, että hyvinhän tuossa oli pärjätty. ja nyt nuo kurjat takaa-ajajat jahtasivat heitä ympäri faerunia ja heidän täytyi aina välillä eliminoida joukosta muutamia. artemis kirosi taas kerran jarlaxlea, kiipesi ketterästi puuhun ja jäi odottamaan heitä.
jarlaxle mietti oliko ruutivaraston räjäyttäminen ollutkaan niin hyvä ajatus. palkkionmetsästäjät olivat jahdanneet "vaarallista artemis entreriä ja hänen kumppaniaan drow-haltiaa" jo kuukauden päivät suuren palkkion toivossa ja olivat kerran jopa yllättäneet heidät nukkumasta heidän ollessaan haavoittuneita ja väsyneitä taisteltuaan vuorijättilästä vastaan aiemmin päivällä. he olivat kuitenkin päässeet karkuun, mutta heidän takaa-ajajiensa itsevarmuus oli lisääntynyt tuon merkityksettömän pikku tapauksen vuoksi. jarlalaxlesta nämä olivat ärsyttäviä. toisaalta... ainakaan vaeltaminen ei tulisi olemaan tylsää.
salamurhaaja katseli tyynenä kuinka muutamat noista typeristä vastustajistaan juoksivat pahemmin jalkoihinsa vilkuilemtta karhunloukkuihin ja katkoivat jalkansa niihin. se sai jäljelle jääneet viholliset vilkuilemaan hölmösti ympärilleen. artemis odotti kunnes eräs heistä erehtyi tulemaan sen puun alle, jossa hän odotti heitä ja survaisi tikarinsa miehen mahaan. hänen haavansa paranivat melkein kokonaan miehen elinvoiman siirtyessä häneen. hän tunsi olonsa normaaliksi taas.
hän väisteli kolmen vastustajiensa huitaisuja ja pysytteli puolustuskannalla arvioidessaan näiden miekkalutaitoa. kaksi miestä olivat vielä melkeimpä poikasia; he eivät osannet käyttää aseitaan ja kolmas mies käytti sitä huonosti. he olivat helppo vastus artemikselle, vaikka he taistelivatkin 3 vastaan 1 jaolla. salamurhaaja alkoi nyt taistella tosissaan. hän torjui kahden vastustajansa miekat toisella aseellaan, ja sai tikarinsa helposti läpi kolmannen miehen puolustuksen. miehen lysähtäessä maahan, artemis vaihtoi asentoaan niin, että seuraavan kerran hyökätessään hänen olisi helpompi väistää, mikäli he jotenkin onnistuisivat pääsemään lähelle häntä. hän kiepautti kharonin kynteä kaarevasti, joka hämäsi toista miehistä. mies jätti kylkensä täysin suojaamattomaksi, ja salamurhaaja heitti tikarinsa sitä kohti. tikari upposi syvälle kylkiluiden väliin. jäljelle jäänyt mies kalpeni, mutta tarttui kalpaansa päättäväisesti kaksin käsin ja karjui hyökätessään. artemis käytti vastustajansa liike-energiaa hyödykseen, tarttui häntä kädestä ja sinkosi tämän päänsä yli takanaan olevaan puuhun. mies pyörtyi ja artemis kävi viimeistelemässä tapponsa.
samassa hän kuuli räjähdyksen - niin tutun räjähdyksen lähistöltä. salamurhaaja nappasi tikarinsa kylmenevästä ruumiista ja juoksi auttamaan jarlaxlea.
taistelutanner oli yhtä sekamelskaa. ruumiita lojui ympäriinsä katkenneiden puiden ja murskaantuneitten kivien seassa. jarlaxle seisoi tyynenä kaiken tämän keskellä. hänellä oli kädessään obsidiaaninen sauvansa, sama, jota hän oli käyttänyt varaston räjäyttämiseen. hänen käskystään se pieneni, kunnes muuttui pikkusormen pituiseksi. jarlaxle piilotti sen jonnekin viittansa lukuisista salataskuista. mikäli heidän takaa-ajajiaan olisi vielä hengissä, he tuskin ahdistelisivat enää häntä ja entreriä. jarlaxle kääntyi kohti juoksusta huohottavaa artemista ja sanoi:
"seuraava kohteemme on.. hopeakuu?" hän jatkoi salamurhaajan tuijottaessa häntä: "olen aina halunnut nähdä onko se niin upea kuin bardit laulavat sen olevan. oletko kuullut, että valtiatar alustrielissa on kahdeksasosa haltiaa? se selittäisi..."
artemis ei jaksanut kuunnella. hän taisteli tukahduttaakseen raivonsa ja kyetäkseen kävelemään niin, ettei yhtäkkiä kääntyisi ja löisi tuota kirottua drowia.
~**************~
ehh... kömpelyys jatkuu ! ^__^ en vieläkään ossoo, prkl. mut silti tulee hinku kirjottaa jotaki paskoo :o
serkku parka _ei_ luovuttanut tätä minulle, minä varastin tämän.Keskiviikko 04.10.2006 01:30
Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 4 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
1.Veera on joissakin tilanteissa Veronikan lempinimi.
2.Veera on yksi niistä henkilöistä, jonka nimi esiintyy tällä saitilla siellä täällä. ... Uusi Veera on löytänyt ehkä enemmän omanlaisensa polun elämälleen. ...
3. Veera on syntynyt arviolta 1.6.1996 ja on kotoisin syrjäisen maatilan navetasta. Kun Viivi-sisko nukkui tyytyväisenä heinäpaalien vierelle asettautuneessa ...
4. Veera on myös suosittu ja iloinen tyttö, joka pelaa jalkapalloa kesällä. ... tupakkaa, mutta asiasta ei ole puhuttu sen jälkeen, eikä Veera ole kertonut ...
~
huiii, pelottavaa ;>
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
1.Veera on joissakin tilanteissa Veronikan lempinimi.
2.Veera on yksi niistä henkilöistä, jonka nimi esiintyy tällä saitilla siellä täällä. ... Uusi Veera on löytänyt ehkä enemmän omanlaisensa polun elämälleen. ...
3. Veera on syntynyt arviolta 1.6.1996 ja on kotoisin syrjäisen maatilan navetasta. Kun Viivi-sisko nukkui tyytyväisenä heinäpaalien vierelle asettautuneessa ...
4. Veera on myös suosittu ja iloinen tyttö, joka pelaa jalkapalloa kesällä. ... tupakkaa, mutta asiasta ei ole puhuttu sen jälkeen, eikä Veera ole kertonut ...
~
huiii, pelottavaa ;>
höm..? persoonallisuustesti :DMaanantai 02.10.2006 16:35
http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 60 % Impulsiivinen
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen ----*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen ----*
Harkitsija
(ppmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 60 % Impulsiivinen
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen ----*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen ----*
Harkitsija
(ppmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.