IRC-Galleria

Määränpäänään aika joka kulkea, joka näyttäisi tämän, jonka illuusion varaan kaikki tehdä. Nyt voimme kulkea, mennä oravanpyörässä, tästä nauttia. Tuloksia antaa, toisia miellyttää. Tästäkö me koostumme, tähänkö pyrimme? Minne häviää ihmisyysden julma kirous, joka estää kulkemasta, ajan pysäyttää. Ei mennyttä ei tulevaa, vain tämä. Mihin mennä ilman viisareita, mihin suunistaa? Onko kaipuu tulevasta, rakkaus menneestä toisessa paikassa, emmekö elä siellä? Jos tapahtumaketju katkeaa, mihin mennä pakoon kuolemaan, joka viikatteineen tekijäänsä rankaisee. Auringonlaskun alla höyryä imien, paikkaa, tilaa, aikaa vaihtaen, kotinsa löytäen aalot rannalla, nuotion tuli lämpönä. Huuto luonnolle, vastaus kaipuuseensa. Tuolla tuulen koti, rakkauden pesä, josta tuulen mukana ajan siemenet lentävät, maahan putoavat kasvattaen ihmisen, tuon paholaisen. Aikaa ja paikkaa jakaa, kärsimystä kylvää. Sadonkorjuun aikaan ihmetellen, mitä otamme, miten tätä käytämme. Enkelit painavineen siipineen maahan putoilevat, siivillään raskas aika, suuri taakka, jota he tuntemattomaan määränpäähän kuljettaa.