IRC-Galleria

crash-dummy

crash-dummy

Kun ihan kiva ei riitä vaan enään....

Meille muistettavaa.....Lauantai 22.09.2012 20:04

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille


1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.

3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi,niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.

4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.

5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.

6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.

7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.

10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.

minä olen....Maanantai 03.10.2011 02:36

minä olen paljon kaikkea paljon pahaa ja paljon sellaista mitä en haluaisi. Olen sellaista jota en koskaan halunnut. Olen jotain mikä tekee välillä sellaista mitä ei olisi pitänyt.

Mutta ennen kaikkea olen isä. tyttäressäni toivottavasti tiivistyy se hyvyys joka minusta oli jäljellä tämän epätäydellisen miehen sisällä.
Tyttäressäni toivottavasti on paljon parempaa kuin minä.

Minä olen mikä olen mutta toivottavasti edes hyvä isä, kun kaikessa muussa en ole kovin kehuttava ollut......

kasvokirjaMaanantai 15.08.2011 18:39

suora lainaus. Mutta mielestäni niin järkevä et kannattaa miettia.


"Poista Facebook-tilisi, et tarvitse sitä – Mutta miten poistan Facebookin?Kirjoittanut Mika Latvala toukokuun 16. 2010


Facebookin kulta-ajat ovat nyt eletyt. Facebook-käyttäjätilien poistaminen on yleistynyt, ja tämä näkyy myös Google-hakuehdotuksissa. Kirjoittamalla Googlen hakukenttään “poista“, löytyy hakulause “Poista Facebook“ listan kärjestä. Tämän lisäksi hakulause “How do I delety my facebook account” on kivunnut Google Hot Trendsin (listaus suosituimmista Google-hauista) 20 kärkeen. Tämä kertoo jo jotain Facebookin katoavasta suosiosta.


Facebook-käyttäjien yksityisyys ei ole taattu. Tämän ja monen muun seikan vuoksi kehotan jokaista poistamaan oman Facebook-tilinsä. Mihin me ihan oikeasti tarvitsemme Facebookia? Itse olen luonut tunnuksen Facebookiin, kyllä, mutta olen huomannut etten tarvitse sitä. Vierailen sivustolla aniharvoin – arviolta muutaman kuukauden välein. Näistäkään Facebook-vierailuista en saa juuri mitään irti, sillä Facebookissa ei ole yhtään mitään nähtävää. Facebookin ajat ovat eletyt.

Poista Facebook!
Facebook on turha, poista jo tilisi! Itse olen saanut sähköpostilaatikoiden täydeltä roskapostia Facebookilta – enkä tiedä miten pääsen eroon niistä. Roskapostin joukossa on suuri määrä kaveripyyntöjä, joitain tilapäivityksiä ja muita turhia Facebook-ilmoituksia, joilla en tee yhtikäs mitään.

Viisi syytä poistaa Facebook-tili

Facebookin käyttäjillä ei ole yksityisyyttä
Facebook on tarpeeton
Facebook lähettää roskapostia ja turhia tilapäivityksiä
Facebookin käyttäjäehdot solvaavat käyttäjää
Facebook ei kunnioita yksityisyyttäsi"

unta.Maanantai 01.08.2011 14:34

unta jokainen katsoo ja kaikki tähtiin kurkottaa. Kaikki meistä tahtoo mainetta ja elämää helpompaa.

Niin montaa muistaa voi jotka eli lujaa ja lopuksi jäi vain julkisuuden ja maineen taakka. Upeat autot ruostuvat ja ne voidaan varastaa. hienot taloo voi palaa tai ne voidaan purkaa.

Rakkaus ja ilo on ainoita joita meiltä ei voi kukaan viedä omakseen ne voidaan meiltä poista mutta eivät ne siirry kenellekkään toiselle. Ne ovat vain poissa silloin.

Silti kaikki aineellinen ja kunnia ovat houkutelleet kautta vuosien vaikka kukaan ei onnea ole niistä löytänyt siitä huolimatta.

kaipaan, tytärtäniTorstai 28.07.2011 02:31

kaikkeni kuitenkin on sylissäin

voi v**tu kuinka kaipaan sinua pieni tyttöni! Kaipaan enemmän kuin koskaan voisi uskoa. Kuvasi kädessäni saa kyyneliin silmäni vanhat. Sydän vuotaa verta kaipuu repii nahkaa. Tänään hetken pienen sain kanssasi olla. Hetki pieni ei riittänyt minulle ollenkaan... kaipaamaan sinäkin jäi kun olisit halunnut niin tulla kanssani kotiini...

Rakastan sinua aina tyttöni.

Rakkaudella iskä.

sua ilman kuolen.Keskiviikko 01.06.2011 03:54

kun luvattiin sua ilman kuolen tai joudun helvettiin. Mutta mitä jos joutuu helvettiin toisen kanssa pääseekö taivaaseen sit ilman?

jos annat...Sunnuntai 24.04.2011 17:35

Jos annat kesän annan lopun elämääni ja teen kaikkeni joten pahoita mieltäsi tahallani enään. Jos annat kesän lupaan jokaisen kesän olevan parempi kuin yksikään tähän asti.

Jos annat kesän annan sydänmeni asua luonasi ainiaan ja hukutan suudelmiin sinut ikuisesti ja kaikki surut mitkä voin karkotan edestäsi...

Ja kun jalkasi väsyvät kannan sinut yli esteiden.

Jos annat kesän kannan sinut yli kynnyksen paikkaan jota kodiksi kutsutaan ja jossa rakkaus asuu kanssamme ainiaan.

Hei anna siis kesä mulle.... <3

kaipaanPerjantai 22.04.2011 23:12

kaipaan ikävöin, tää on ihan pyllystä ei voi muuta sanoa, Missä olet kun en sinua löydä? Mikset ole sylissäni kun sinua tavitsen =(

tämä riittää...Keskiviikko 20.04.2011 13:19

tämä saa nyt riittää muuhun ei musta ole muuta en sano, en lupaa. Muuhun en ryhty tai pidä yhtään minään. Kaikki saa olla vain tähän enään jaksan. Tämä saa riittää...

Tämä riittää.... --->

it ain`t me babyKeskiviikko 20.04.2011 01:41

Go away from my window
Leave at your own chosen speed
I'm not the one you want, babe
I'm not the one you need
You say you're lookin' for someone
Who's never weak but always strong
To protect you and defend you
Whether you are right or wrong
Someone to open each and every door

But it ain't me babe
No, no, no, it ain't me babe
It ain't me you're lookin' for, babe

Go lightly from the ledge, babe
Go lightly on the ground
I'm not the one you want, babe
I'll only let you down
You say you're lookin' for someone
Who'll promise never to part
Someone to close his eyes to you
Someone to close his heart
Someone to die for you and more


But it ain't me babe
No, no, no, it ain't me babe
It ain't me you're lookin' for, babe

You say you're lookin' for someone
To pick you up each time you fall
To gather flowers constantly
And to come each time you call
And will love you for your life
And nothin' more

But it ain't me babe
No, no, no, it ain't me babe
It ain't me you're lookin' for, babe