IRC-Galleria

Jos sitä nyt koittaisi kirjoitella joka reissusta jotain pientä niin voipi sitten talvella muisteloida tarkemmin.

Kävimme eilettäin Kapteeni Karjalaisen kanssa järvellä verkkoja laskemassa ja vähän uistelemassa. Verkot meni vähän niin ja näin mutta uistellessa tuli kalakin, juuri ja juuri mitallinen taimen nousi jostain päin nanguvuonoa. Pikkureissuksi ihan mukava keissi, puoleltaöin olimme jo kotona. Ilmakin oli mahtava, melkein naama paloi.

Lepistön eteläisin ja samalla myös karvaisin kives ilmestyi jokupäivä sitten maisemiin ja ilmaisi kovat kalastushalunsa. Ilmeisesti myös rakas Retardo-Setämme on valumassa housunlahjetta ylöspäin pohjoiseen, joten mahtavia kalaseikkailuja on toivottavasti tiedossa joskus lähiaikoina. Tai sitten ryypätään, mistä sen tietää.

Niitä kalajuttuja stna. Eihän niitä ole muistanut kirjoitella, tässä taas itselle muistiinpanoksi pieni kertaus viimeisen parinviikon reissuista. En enää jaksa hehkuttaa alamittaisiakaan kun niitä kuiten tulee järjestäänkin joka reissulla.

Pitkäjärven reissu oli täysin kalaton. Mukana Karjalainen ja Siekkinen. Molauttajaakaan ei nähty.

Yksisseni kävin Paja- ja Alakoskea viskomassa. Mitään suurta ei tullu.

Käytiin Siekkisen kanssa jotain koskia joskus viskomassa, eikä mitään.

Joku kerta kävimmä Juutuallakin, ylänivalta sain jopa mittaharin. Saukkoniva oli tyhjä ja vesi oli korkealla. Saman reissun päätteeksi suuntasimme vielä barbaran kanssa Ivalojoelle ihan uusille uistelukeisseille, paja- ja alakosken väliin. Oltiin reippaita, aivan näännyksiin itsemme vedettiin vaikka kävimmekin Juutuanreissun ja Ivalojoen uistelun välissä Siekkisellä syömässä kolmen ruokalajin aterian. Uistelu oli jännää uusien keissien takia. Tyhjää oli ja väsy painoi.

Kävimmepä viikonloppureissun Inarillakin Kapteeni Karjalaisen uudenkarhean hulppean upean mahtavalla luksusjahdilla. Puolentoista päivän tyhjänvedon (paria melkein mitat täyttävää jalokalaa lukuunottamatta) jälkeen uistimeen tarttui kala, ja jossain malkosaarien lähettyvillä Karjalainen kelasi, minä kipparoin ja Siekkinen haavasi kiloisen taimenen veneeseen. Oli mukavaa. Joka ikinen kammi tai kämppä mihin yritettiin rantautua oli täynnä porukkaa, se ei ollut mukavaa. Niin, paitsi petäjäsaaressa, jossa kammi oli katsottu parhaaksi purkaa kokonaan. Vittu sentään. Onneksi Karjalaisen koulutoveri oli kaverinsa kanssa jonkun hippiliiton mökillä, jonne pääsimme hetkeksi välissä levähtämään. Pojat saunoivatkin, minä nukuin. Reissu jäi kuitenkin hieman suunniteltua lyhyemmäksi paskan kammitilanteen takia. Kala oli kyllä komea.

Eilen korkkaantui sitten viimevuoden kuningaspaikka, toloskoski. Siekkisen kanssa tarvoimme reippaasti mehtän läpi suoraan ottiskeisseille. Mitään isompaa ei tullut. Vesi oli tääläkin vielä parikymmentäsenttiä viimevuoden ottiaikoja korkeammalla. Aikamme viskottua päätimme lähteä menemään, tosin tekisimme vielä täsmäiskun salaiselle taimenlammelle. Lampi löytyi helposti, kalat eivät. Vain hieman alamittaisia nousi mukavasti (aika vitusti itseasiassa) vaan isot loistivat poissaolollaan. Reissu venyi pitkäksi, ja nyt on töissä hieman väsy.

Niin tosiaan, olen kielassa myyjänä tämänkuun, tulkaa käymään niin annan turpaan.
Selvitykseksi vielä sivistymättömille *köh*tarbohh*köh*, kiela on siis tämä maailmankauppa (ent. kehitysmaakauppa) joka sijaitsee kylänraitilla hennankengän vieressä pienessa ja kylmässä pottukellarissa.

Etelänmailla pidettyjen pääsykokeiden takia henkilökohtainen kalakauteni starttaantui tänävuonna vasta viime lauantaina. Ohjelmassa oli TEMsin järjestämä Ivalojoen Uistelukisa, ja odotukset olivat korkealla. En ole mikään maailman järjestelmällisin mies tavaroideni kanssa, joten pitkällisen etsinnän jälkeen kalakamppeeni löytyivät viimereissun jälkeen kanssaihmisten hallusta, virveli oli Kapteeni Karjalaisen autossa, ja viehepakki löytyi Dokumentaristi Siekkisen kamojen seasta. Suht vähällä vaivalla olimme kukainenkin valmiita tahollamme ja saavuimme hyvissä ajoin kerttuojan rantaan, mistä kisa alkaisi klo 16.00.

Ja niinhän sitä mentiin vesille Kapteenin ukin botskilla. Kisaan osallistui 22 venekuntaa, joten alussa oli vähän häslinkiä pienellä joella, mutta kun homma alkoi sujua oli sitä kuin kotonaan. Muutama vene päräytti täyttäkaasua yläjuoksulle, suurimman osan jäädessä lähtöpaikan läheisyydessä sijaistsevien maagisten harrikivien lähistölle. Pörräilimme tutuilla ottipaikoilla useamman lenkin kuitenkin vain alamittaisia nostaen. Kauhiaa häsläystä sekin oli, kun ensimmäinen alamittainen tarttui vieheeseeni kiinni, tarttui Kapteeni samantien haaviin huutaen ja mekastaen apinan raivolla. Yritin rauhoitella poikia kertomalla että pieni on, ja että siimaakin on pihalla vielä 50m jotta istuisivat nyt saatana alas ennenkuin kaatuvat. Kapteni kielsi alamittaisen mahdollisuuden ja alkoi manaamaan mittaharria tai mahdollisesti ahventa. Karu totuus paljastui kuiten pian, taimenenpoikanenhan se oli. Niitä tuli sitten useampikin illan mittan. Siekkinen taisi nostaa muutaman ja Karjalainenkin pari. Aikaa kului eikä isompaa kuulunut, joten päätimme lähteä hieman ylävirtaanpäin uistelemaan tylsältä näyttäviä suoranpätkiä. Vähänmatkaa mentyämme ei homma oikein maittanut ja käänsimme veneen ympäri.

Alavirtaan uistellessa sitten tapahtuikin. Kapteeni Karjalaisen Alajoeksi määrittelemän sivu-uoman suulla vapani taipui mukavasti. Siiman päässä oli viimekesänä kyntensä näyttänyt Toby, joten ei ihmekkään että osui. Tosin sitähän minä olin koko kisan uittanut, joten eipä se muuhun olisi voinut iskeäkkään minun siimassani. Kala tuntui pienehköltä, mutta toivo eli ja hyvä niin sillä kohtapuoliin Siekkinen haavasikin veneen pohjalle komean harjuksen. Mittaa oli 35cm, joten alamitta ylittyi reillusti ja kalaneitsyyteni poksahti tältäkesältä heti ensireissulla. On se vittumaista että se kerkeää joka talvi kasvamaan takaisin.

Ensimmäisen kalan jälkeen homma alkoi olemaan vapaamielisempää, ei ollut paineita enää. Homman hauskuus ja tarkoitus löytyi taas. Vedimme saman ottikohdan useampaan kertaan mutta mitään muuta ei siitä tarttunut. Uistelimme lopulta alavirtan aina lähtöpaikalle asti. Ajattelimme heittää pikku lenkin lähtöpaikan alapuolella sijaitsevien harrikivien vierestä ennenkuin rantautuisimme kusi/kahvitauolle. Vaan jollain lapsipeheellä oli toiset ajatukset. Vastaan tullessaan he kääntyivät heti veneemme taakse vetäen potkurinsa tyylikkäästi siimojemme päältä. Tai noh, minun siimanihan siihen ainoastaan jäi, poikien rapalat selvisivät säihkähdyksellä. Huusin veneelle että siima on potkurissa mutta siinävaiheessa oli puola jo melkein tyhjä ja kuitusiima napsahti poikki.

Vitutti, ottitoby meni. Rantauduimme siinä sitten kahvipaikalle ja etsin samalla rantautuneen perheenpään käsiini, jos olisi toby vaikka jäänyt talteen. Ei ollut. Alkoi sitten kauhea vähättely. "jaa.. ei me kyllä.. ei ei.. ookko varma ettei pohjaan jääny?" HAISTA VITTU! Teki heti mieli löydä ukkoa turpaan. Olisin ainakin huutanut miehelle pari valittua sanaa päin naamaa, mutta perheen alle 10v tyttö seisoiskeli vieressämme joten hillitsin itseni. Jos sitä ihan uistelukisoihin tullaan niin pitää sen verran jumalauta osata ettei toisten siimojen päältä aja saatana sentään. Ei saatana edes anteeksi pyytänyt. "ei ei.. en minä ainakaan mitään tuntenut" VITUT MINÄ SINUN TUNTEMUKSISTA SAATANAN URPO! Jos se vitun kekara ei siinä vieressä olisi ollut niin homma oilisi saattanut saada hyvinkin pian väkivaltaisia piirteitä.
Puuh, rauhallisesti nyt. Hengitä, laske rauhassa kymmeneen.



VITUT! MIKÄS SAATANAN KUSIPÄÄ-ÄIJÄ ASDVOIH sgf PERKELE ASFOIAOI AFÅI OIASFH OBsfglsdkj fuiosdtbAKGFASF RAAAGHAGAGHR

Pidin puolentunnin taupakkitauon päiväkirjan kirjoittamisesta. En jaksa ajatella koko paskaa enää joten tässä loput.

Lähdimme taukopaikalta kahvit juoneina ylävirtaan. Ottitobyn menetyksen jälkeen ei vapaani tarttunut enää mitään, ja pojatkin saivat vain pari alamittaista. Kisa loppui kymmeneltä, ja palkintojenjako oli nerokkaan vittumaisesti jätetty vasta pitkien ja apeiden arpajaisten jälkinumeroksi, joten pääsimme lähtemään vasta yhdentoista maissa. Sijoituimme harrillamma ilmeisesti yhdeksänneksi, emmekä voittaneet edes arpajaisista mitään. Emme saaneet edes vähiten kalaa koska siitäkin sai palkinnon. Suurimmasta lohikalasta elättelimme toivoa (harrimme oli 290g), koska muilla näytti olevan vain haukia, mutta senkin joku vei taimenella joka oli muistaakseni 550g. Voiko moinen juuri olla mittakala, kysyn vain.

Kohtuu paska kisa oli, ainoa hyvä juttu oli kalaneitsyyden menetys. Järjestäjille moitteita ns. rantautumispaikan huonosta sijoittelusta mutta muuten oli kyllä hyvät järjestelytkin, mitä nyt megafoni ei tahtonut pysyä pystyssä. Lopulliset tulokset voitte varmasti lukea seuraavasta Inarilaisesta. Kalastus maittoi mukavalta harjuksen saannin jälkeen, ja ei varmasti aikaakaan kun ryntäämme taas vesistöjen ääreen. Shittyriveristä tosin pidän ainakin viikon tauon.

Uistelua: 6h
Saalis: 1kpl Harjus

PS. Dokumentaristi Siekkinen on tekemässä päättötyötään meidän kalaporukastamme, joten älkää ihmetelkö jos tulevissa jotuissa on meininki korkeimmillaan ja Siekkinen vain "kuvaa puskasta". Oli sillä nytkin kamera mukana. Saas tosin nähdä miten tätä kalapäiväkirjaa jaksaa taas pitää kesän mittaan, koitan kuitenkin ihan omaksi ilokseni joskus kirjoitella tänne ylös kalareissujen tapahtumia että niitä voi sitten seuraavina talvikuukausina kerrata ja muistella lämmöllä, niinkun tuotakin VITUN ÄIJÄÄ SAATANA oaihf iHARAGHGARHGAK adSHJKFOHAF..

Wappu oli ja meni..
Rahat meni
Terveys meni
Kaljat meni
Tupakit meni
Sytkäri meni
Tulitikut meni
Menitikut tuli
Havis Amanda meni
Kesä meni
Muisti meni
Mutta hauskaa oli :)

Wappu, tuo kesän virallinen korkkaus, työläisten juhla, haalarikansan vaelluspäivä, pullomummojen paratiisi, on täällä. Iloitkaamme ja olkaamme toisillemme hyviä.
Hauskaa vappua kaikille :)

Not. Niin, kalastuskausi tuli, oli ja meni. Henkilökohtaisesti paras kalakesä ikinä, mutta kalakavereilla on ilmeisesti ihan eri fiilikset =) Muutama hyvänkokoinen taimen tekee paljon, pitää lukea muistiinpanoja ja lokikirjoja jos tässä haluaa ihan kaikenkattavan yhteenvedon vielä tehdä, mutta vitun hyvin on mennyt, ei hukkumiskuolemia. Lähiaikoina saatan askarrella jonkinnäköisen ns. kunnollisen jutunkin koko kesästä mutta ei sitä tiijä jaksaako. Otin muunmuassa kaikista kesän aikana ostamistani vieheistä "kuoret" talteen kotikaappiin, jotta näköö sitten kuinka järkyttävän ihan vitusti sitä meneekään rahaa sinne koskeen, mutta nekin on sielä Ivalossa kaapissa eikä ihan täältäasti näe että mikä on hintatotaali. Latistui tämä paska aika pahati, ehkä menen nukkumaan. Fuc.. I mean, I LUWS YA'LL. Huomiseen. Tai eiliseen, vitustako sen tietää.

Ttu näitä kalajuttuja ei sitten ole muistanut pitkiin aikoihin kirjoitella, ja juuttuja on rästissä useampia kuin kädessä on sormia. Kaikista kaukaisimmista reissiusta on enää haaleita muistikuvia, katsotaan jos tässä lähiaikoina jaksaisi kirjoitella tarkemmin jotain. Aika aneemista kyllä on ollut.

Keskiviikkona 11.7 päätimme lähteä Siekkisen kanssa jälleen kalaan, ja suuntanamme tulisi
olemaan toloskoski, koska viimeksi sinne yrittäessämme teki moottori tenän emmekä päässeet
heittelemään mahtavia taimenmonttuja. Lähtö venyi myöhään, mutta jo yhdeksän maissa pääsimme vesille tutulta pajakosken yläpuoliselta veneenlaskupaikalta. Barbaran pumppukin hajosi vasta juuri kun vene oli saatu täyteen, loistavaa.

Joki tietenkin uisteltiin menomatkalla mutta vapaan sattui vain yksi pieni harri. Kävimme
jopa pienessä sivu-uomassa heittelemässä mukavan näköistä pikkukoskea, mutta eihän sieltäkään mitään tullut. Tolososken alapuolinen mahtava taimenskeissikin oli ilmeisen tyhjä, ja
rantauduimme pikku melonnen jälkeen jo viimekerralta tuttuun pieneen saarekkeeseen, nostimme veneen maihin ja lähdimme kohti koskea. Sainpa pikku sivupurosta ensiheitolla pienen taimenenkin, mutta mitään muuta ei kosken alta tullut.

Montut kirkkaina mielessa puikkelehdin ylöspäin suht nopeaa Joukon vielä jäädessä alas
joksikinaikaa heittelemään tyhjää. Rapalan perusmuikku tuntui kelpaavan montun pienille
asukkaille ja muutama pikkuharri tuli nostettua. Olin ostanut sokkarilta ennen lähtöä uuden
kirkkaan tobyn edellisreissulla Juutualle hävittämäni tilalle, ja aloinkin heittelemään sitä
isomman kalan toivossa, ja koska se lensi paljon pitemmälle kuin kevyt rapala. Ensimmäisestä
montusta ei kuitenkaan enempää noussut.

Seuraava monttu oli kosken isoin ja syvin. Siihen sitten jäin pommittamaan vaikka ties kuinka
pitkäksi aikaa. Siekkinenkin kerkesi kavuta jo hieman ohitseni, mutta palasi samalle montulle
hetikohta takaisin. Vaihtelin uistinta tiuhaan, mutta mihinkään ei tuntunut ottavan. Sitten
näin syvällä koskessa isojen kuohujen niskalla jotain liikettä. Sielä maikkasi jokin isompi.
Vaihdoin uuden tobyn siimanpäähän heittopituuden vuoksi, ja huitaisin menemään. Ensimmäinen yritys jäi kelan lyödessä kiinni hieman lyhyeksi, ja toby meinasi karata samalla tavalla kuin Juutualla, mutta onneksi siima kesti. Toinen heitto osuikin juuri samalle neliömetrille mihin tähtäsin, ja heti oli kiinni.

Jarru huusi kuin keihästetty, ja paniikki iski. Kosken kuohut olivat ihan lähellä, ja jos
kala sinne pääsisi tippuisivat saantimahdollisuudet pohjalukemiin. Jarrun säätö sujui jo
hieman edellisreissuja helpommin, ja onnistuin pitämään kalan suvannossa. Kala ei potkinut
kovasti, juroi vaan, mistä heräsi pieniä haukiepäilyksiä. Välillä se kuitenkin venkoili
hieman joten mikään ei ollut varmaa. Pikkuhiljaa sain sen väännettyä lähemmäs rantaa.
Siekkinen otti olallani roikkuneen haavin irti klipsistään ja alkoi tähystämään. Vittu sehän
on kala, Jouko huudahti, viitaten tällä lähinna siihen että kyseessä ei ollut hauki. Ja
isokin vielä perkeles.

Todellakin, taimenhan siellä siimanpäässä näkyi. Haavausyrityksistä ensimmäinen ei onnistunut sinne päinkään kalan sinkoillessa vielä melkein kuohuihin asti. Pari yritystä lisää, eikä vieläkään. Sitten se piru sai idean. Pohjaan hankaamaan lähti, ja perkele onnistui vielä
saamaan tobyn yhdestä kolmikoukusta yhden hakasen pohjakiveen kiinni. Voi vittu. Siinä sitä
sitten oltiin, uistin kalan suussa ja pohjassa, ja nykimällä ei lähtenyt. Kiroiltiin. ei
vittu tämä ole mahdollista. Kala näkyi selvästi koska se oli maha ylöspäin tummaa pohjaa
vasten. Siekkinen surkutteli ettei tullut kameraa mukaan, mutta samalla minä muistin
ottaneeni omani reissuun. Jouko kaivoi laitteen repustani, mutta akku loppui saman tien
emmekä saaneet yhtään tilannekuvaa. Vakuutin Siekkiselle että tämän minä perkele vielä
nostan. Poltettiin tupakat ja rauhoitutiin, mutta pidin siiman kireänä. Sitten kala hävisi.

Saatana, ei voi olla totta. Spekuloitiin, että kala olisi vain kääntynyt oikeinpäin ja
hävinnyt tummaa pohjaa vasten. Toivottiin. Toby oli vieläkin kivessä kiinni eikä varmuutta
ollut mistään. Sitten yhtäkkiä uistin irtosi pohjasta ja sekunnin siima oli löysänä. Sitten
jarru taas kirkaisi hieman, ja usko elämään palasi. Sielä se on vielä vittu, huudahdin
Joukolle joka nousi takaisin seisomaan haavin kanssa valmiina yrittämään jos kala antaisi
mahdollisuuden. Lepotauko soi molemmille osapuolille hieman uutta virtaa, ja aikansa sitä sai
vielä väsyttää. Lopulta suht pitkän taistelun jälkeen se kuitenkin suostui rantaan ja Jouko
haavasi vonkaleen varmoin ottein.

Vittu se on läski, sanoi Jouko saatuaan kalan haaviin. Minä vain huusin ja iloitsin.
Kannoimme saaliin kauas rannasta kivikolle, ja hihitellen aloin irroittamaan tobyä taimenen
suusta ja haavinaruista. Siekkinen muisti ottaneensa matkaan digitaalivaakansa, ja kohtapa
jötkäle siinä roikkuikin, heilauttaen näytölle lukemat 2,62kg. Mittaakin oli melko tasan
60cm. Ennätystaimeneni. Jumalauta että tuntui hyvältä roikotella ja tutkailla tätä mahtavaa
lajinsa edustajaa. Ei sitä voi kunnolla sanoin edes kuvailla kun vihdoin saa sen mitä on jo
ties kuinka kauan metsästänyt. Kala oli kyllä pullea, mutta suolistaessani sitä ei mätiä
löytynyt yhtään.

Heittelimme koskea vielä jonkunaikaa, ja Joukolla oli jokin isompikin kiinni pari sekuntia
mutta irtihän sekin pääsi kauhean kiroilun saattelemana. Tobyä Joukokin heitteli, mutta kun
niissä on vain yksi koukku on kalan osuttava aika hyvin että se pysyy kiinni. Sain siimanikin
sotkuun pahemmin kuin koskaan ennen mutta pitkällisen selvittelyn jälkeen homma luisti taas.
Jonkunajan kuluttua teimme nuotion joentörmälle, ja korkkasimme kaatoryypyt. Söimme eväitä ja muistelimme tapauksen yksityiskohtia. Jouko kertoi nähneensä kalan hypänneen heti kiinnioton jälkeen, itse taisin juuri jarruani säätää ja missasin molskahduksen. Heitimme vitusti puuta notskiin ja lähdimme takaisin rantaan.

Jouko meni ylemmäs mutta minä jäin samalle montulle. Pari pientä taimenta nousi, mutta
isompia ei enää kuulunut. Joukokin sai ylempää pikkutaimenen, ensimmäisen kalansa sillä
reissulla. Muutama nousi vielä sen jälkeen molemmilla, mutta pieniä olivat. Nousimme
notskipaikalle paistamaan makkaraa ja miettimään jatkoa. Päätimme heitellä koskea vielä
jonkunaikaa mutta reissussa oltiin oltu jo 12tuntia, joten kauaa ei enää jaksanut.
Heittelysession jälkeen pakkasimme kamat kantoon ja kävelimme suoraan kosken alle Barbaran tykö, ja työnsimme hänet vesille.

Uistelimme kosken alapuoliset taimenskeissit, mutta mitään ei tärpännyt. Suvannon
alkuvaiheessa sattuikin sitten hieman vastoinkäymisiä, ja toinen vitun paha siimasotku kusi
uisteluni. Siirryin käyttämään Joukon toista vapaa, koska siimasotkun selvittely veneessä
olisi lähinnä ajanhaaskausta, ja reissu oli venynyt jo tuskastuttavan pitkäksi. Uistelimme
alavirtaan runsasta vauhtia. Jouko ei omista rapalan perusmuikkua, ja sosialisoikin sen minun
pakistani toiseen vapaansa, sanoen että tahtoo hänkin saatana kalaa. Minulla ui Joukon
vavassa Joukon savumuikku, joka viime Ivalojokireissulla todisti mahtinsa. Kohtapa vapa
taipuikin taas.

Minä huusin kalaa, Jouko huusi pohjaa. Heti kun sain Siekkisen vakuutettua siitä että kala
sielä on, alkoi Jouko manaamaan haukea. Vittu hauki se on. Täytyy olla. Hissukseen kelailin
otusta lähemmäs, ja kun saimme ensivilauksen kyljestä, huusi Jouko vieläkin haukea, vaikka
minä jo näin että taimen se oli. Toinen kylkihavainto, ja Joukonkin piti todeta että
taimenhan se vain on. Hieman kala venkoili, mutta suht helposti se tuli veneen viereen ja
Jouko haavasi kalan veneeseen. No perkele taimen saatana. Jouduimme rantautumaan saadaksemme kalan ja uistimen irti haavista, ja letukan heilahdettua oli kala irti ja kylmänä.
Digitalivaaka antoi lukemat 1,25kg ja mittaa oli 50cm.

Uskomatonta. Jouko muisteli ettei koskaan kalaporukalla oltu saatu samalla reissulla kahta
yli kiloista taimenta. Uisteluvietti nousi, ja päätimme riipaista vielä jonninmatkaa takaisin
ylävirtaan. Hetikohta Siekkisen vapa taipuikin, ja pikku väännön jälkeen veneeseen nousi
reissun ainoa mittaharri. Kävimme pikku mutkan ylävirralla, mutta mitään ei tullut. Alaspäin
laskiessamme jännitimme samaa kohtaa mistä edellinen oli tullut mutta ei mitään. Koko
loppumatkan kalastimme tyhjää. Veneenlaskupaikalle päästyämme olimme väsyneitä miehiä.
Perkasimme kalat, pakkasimme kamat ja lähdimme ajamaan. Saavuimme Siekkisen pihaan kait
joskus klo 11.30.

Siekkinen pani digikameransa laulamaan, ja kuvia kaloista tallentui kortille useampia.
Minulla on kuvissa turvonnut ja väsynyt naama, mutta sitäkin iloisempi ilme. Siekkinen antoi
pienemmän taimenen vanhemmilleen graavattavaksi, ja minä vein omani kotiin pakkaseen, jossa se vieläkin lepää kunnes joku ryyppyiltama sen savustamme. Edes tunnin siimanselvittely kotipihalla ei masentanut ja nukahdin onnellisena miehenä joskus vähän ennen kahta. Paras kalareissu tällekesälle kevyesti, lähes neljä kiloa punalihaista kotiinviemisiksi. Uskomatonta.

Uistelua: n.3h
Heittelyä: n.8h
Saalis: Pikkukalaa vitusti, 1kpl mittaharri, 2kpl taimen (2,62kg 60cm toloskoskesta heittelemällä, 1,25kg 50cm uistelemalla).

Ps. Kuvamateriaalia tulossa heti kun Siekkiseltä sitä saan.

Taisipa olla viimeviikon keskiviikko, kun television ennustajasedät olivat povanneet kesän
siihenmennessä parasta ilmaa pohjoissuomeen. Juutuallehan sitä piti taas kerran päästä, mutta Barbara oli Siekkisen isällä venäjällä mukanaan. Päätimme silti lähteä Joukon kanssa Juutuan rantoja koluamaan taimenenkuvat silmissämme. Ajoimme Ritakosken ja Saukkonivan välissä sijaitsevalle parkkipaikalle, otimme kamat kantoon ja lähdimme puskemaan tihkusademetsän läpi kohti saukkonivaa. Lähtöpäätöksestä oli tässävaiheessa kulunut noin tunti, ja homma oli yllättävän liukasliikkeistä.

Vaan liukkaita olivat rantakivetkin, tulimme metsän läpi aivan liian aikain ja jouduimme
kävelemään lahdenpohjukan rantoja turhan pitkään. Tihkusade oli kastellut kivet liukkaiksi ja
enemmän kuin muutaman kerran jompikumpi meinasi katkoa koipensa. Vittu eikö tänään pitänyt paistaa aurinko? Taivas oli pilvinen eikä helpotusta sateeseen näkynyt. Lopulta pääsimme lahdenpohjukasta koukkaamaan niemeen, ja talsimaan leveää polkua. Piakkoin olimme niemen kärjessä, nivan suulla, housut jo läpimärkinä metsässä talsimisesta. Joessa oli vieläkin aika runsaasti vettä.

Nivan suulla oli yksinäinen perhostelija, mutta liikahdetumme muutaman metrin pidemmälle
alavirtaan, löysimme toisenkin perhomiehen rannalta tupakoimasta. Mitään suurempaa ei
kuulemma ollut tullut, mutta pientä kyllä. Jätimme miekkosen rauhaan ja jatkoimme alemmas.
Hetikohta Siekkinen sai ensimmäisen pikkutaimenensa. Minäkin laskeuduin alemmas Joukon
skeisseille ja taisin saadakkin yhden pienen. Kohta Jouko nosti jo toista pientä taimentaan.
Vaan sittenpä kävi jotain ihmeellistä.

Siekkinen oli päästämässä pikkutaimenta koukusta, kun hän hukkasi uistimensa. Kala siis lähti
irti koukusta ja Jouko laski sen vesille, mutta noustuaan takaisin ylös, ei vaappu enää ollutkaan siiman päässä. Se oli tippunut johonkin lähistölle perukkeen petettyä. Siinähän
sitten kyykittiin, etsittiin ja ihmeteltiin. Ylävirran perhoilijat katsoivat meitä varmasti
hulluiksi. Kyseessä oli Joukon ihmevaappu, tarunhohtoisilla väreillä varustettu rapala. Jouko
oli omistanut moisen joskus aikaisemmin mutta hukannut sen eikä niitä ilmeisesti enää
valmisteta, mutta Jouko oli löytänyt tämän yksilön Jorman sportista alkukesästä järkyttävään
11,5€ hintaan, eikä sitä voinut niin vain jättää.

Noh, puolentunnin etsinnän jälkeen vaappu löytyi, ja Jouko iloitsi. Ei kuulemma uskaltanut
enää riskeerata, ja vaihtoi perukkeeseen rapalan perus-sinisen. Minä heittelin tässävaiheessa
pientä kirkasta tobyä, jonka olin ostanut sokkarilta edellisviikolla. Kohtapa jarru
huudahtikin, ja vääntö alkoi. Heti alkuun tunsi että isompi on, mutta ei se taimenelta
tuntunut. Elättelin hieman toiveita harrista, mutta haukihan sieltä nousi. Puukotin sitä
kylkeen ja jätin muurahaisille. Jouko vaihtoi ottiuistimensa takaisin, ja siirryimme vähän
alemmas.

Muutama heitto ja sinnehän se meni. Siima katkesi, ja näin Joukon ottiuistin jäi Juutualle
lopullisesti. Vastoinkäymisiä. Joukoa kiroilutti, ja siirryimme yhä alemmas ja alemmas.
Meinasin vaihtaa jo vilkkuun kun en enää saanut edes pikkukalaa, mutta Jouko vertasi sitä
luovuttamiseen. Taimentahan tänne oltiin tultu hakemaan. Koskeen päästyämme muutaman heiton jälkeen totesin että se oli liian matala vaapulle joten vilkun aika koitti. Ja niinhän sitä
sitten slkoi nousta, pikkuharreja useita ja pikkutaimeniakin muutama. Isompaa ei vain tullut,
ja kun koitin uutta tobyäni isomman kalan toivossa, löi kela itsensä lukkoon kesken heiton,
siima katkesi ja tobias lensi varmaan utsjoelle.

Joukokin alkoi könytä koskeen, mutta heitti lipat rantakivikossa ja satutti kätensä ja
kasteli perseensä. Sadekkin yltyi vaan kokoajan. Jouko ei muutamalla yrityksellä saanut
mitään, ja lähti takaisin ylöspäin. Tekipä sadeviitankin itselleen Inarin nesteeltä
ostamastani jätesäkkirullasta repimästään yksilöstä. Itse olin jo niin märkä, ettän jaksanut
lähteä hakemaan säkkiviittaa, vaan annoin sateen kastella jos vielä kuivan kohdan löysi.
Lämmintä kuitenkin oli joten ei se kovin haitannut. Takkia en edes käyttänyt, pelkkä
poolopaita ja kalahousut.

Pikkuhiljaa kuitenkin kyllästyin pikkukalaan, ja lähdin ylös. Jouko ei ollut saanut mitään,
ja olipa tainut jättää toisenkin vaapun pohjaan. Lähdimme ylös kohti nivan suuta rantaa
heitellen. Tarttuipa taimenkin onkeeni jossain vaiheessa, kesän suurin siihenmennessä, jopa
suurempi kuin viimeksi Juutualta uisteltu, mutta siltikin saatana vielä alamittainen.
Ohitimme alas laskeutuneet perhostelijat, eikä vieläkään kuulemma suurempaa ollut tullut.
Pääsimme niemen kärkeen, ja aloin heittämään lippaa. Eipä mennyt montaakaan heittoa kun
ensiharri tuli. Ja hetikohta toinen. Tulipa taimenkin, vähän pienempi kuin edellinen vain.

Siekkinenkin antautui, ja alkoi heittämään vilkkua. Ihan samanlaista vielä kuin minä, vähän
isompaa kokoa vain. Ja ei mitään. Minäkään en saanut enää mitään sen jälkeen. Siirryimme
vielä ihan nivan suistoon, jossa harrit maikkailivat runsain mitoin mutta ei saatana mitään.
Jouko vaihtoi jopa ottiloton, koska muutama vuosi takaperin uistellessamme joessa samalla
kohtaa mutta toisella rannalla, pääsi Joukolta taimen karkuun siiman katketessa, ja se vei
samanlaisen lottolipan mennessään. Eipä vain maistunut kaloille sekään, ja niin lähdimme
märkinä miehinä talsimaan takaisin kohti autoa.

Jossain vaiheessa rantoja heitellessämme olin saanut idean käydä katsomassa ja kokeilemassa ylä-nivaa rantaheitellen. Sinneppä suunnistimmekin autolle päästyämme. Pienen ajomatkan päästä laskeuduimme ylä-nivan rannalle, mutta huomasimme heti että parhaille skeisseille ei päässyt liian korkealla olevan veden vuoksi. Heittelimme kuiten aikamme mutta mitään ei tullut. Sitten huomasimme alavirrassa saaren ja kaksi kalamiestä. Mikä vitun paikka se tuo on? Nousimme takaisin autolle ja ajoimme alas jonkunmatkaa, posotimme metsän läpi vapoinemme ja voilá, aivan uusi kalapaikka avautui silmiemme edessä. Perhostelijat olivat saaneet kuulemma vain jotain pientä. Yllätys yllätys.

Jännä homma, että tällainenkin hieno paikka vielä löytyi juutualta, kumpikaan meistä ei ollut
aikaisemmin käynyt paikalla. Pieni saari halkoi jokea, ja virtapaikkojakin riitti. paikkaa
olisi voinut kutsua jopa koskeksi. Pikkuharria alkoi nousta melkein heti kun sain vilkkuni
veteen. Siekkinen jäi ylemmäs vappuaan viskomaan, mutta kohtapuoliin hän kertoi
vittuuntuneensa tyhjän heittelyyn, ja vaihtoi vilkkuun. Vaan eipä auttanut. Minä nostin
samoihin aikoihin reissun suurimman harrin, ja päätin ottaa sen jopa talteen. Siekkinen
vispasi hullun lailla mutta ei mitään. Hetikohta perään nappasi taimen, ei ihan kesän suurin
mutta ei kaukanakaan.

Ja siihenpä se loppuikin. Ei saatana kalan kalaa enää sen jälkeen kummallekaan. Se on sen
yhden kalan kirous, heti kun päätät yhden ottaa talteen, niin enempää et saa. Jonkunaikaa
vielä viskottiin mutta suht nopsasti siirryimme takaisin autolle, ja ajoimme takaisin
Ivaloon. Jouko ei saanut ensimmäisen vartin sisällä saamiensa kahden pikkutaimen jälkeen enää mitään. Paska reissu kokonaisuudessaan. Harri päätyi pakastimeen edellisen Juutuanreissun kahden harrin seuraksi, ja viimeviikonloppuna savustin ja söin mokomat pois. Ihan maukkaita olivat, tosin suolaus ei onnistunut ihan yhtähyvin kuin alkukesästä Siekkisellä
savustaessamme.

Heittelyä: 5-6h
Saalis: Pikkuharreja ja -taimenia varmasti parikymmentä, ja yksi isompi harri. Joukolle pari
pikkutaimenta. Niin ja sainhan minä sen vitun hauenkin juu, n. 2kg varmaan.

Inarijärvi oli ollut kalaisana mielessä jo pitkään, ja vouhotus oli suuri kun
toissaviikonloppuna pääsimme vihdoin kunnolla uistelemaan tuota ah niin järkyttävää järveä.
Kapteeni Karjalainen oli saapunut etelän haukivesiltä Siekkisen ja minun avukseni
taimenjahtiin, ja torstai-iltana maailman paskimman kalareissun jälkeen (ks. edellinen juttu)
kävimme suihkussa/saunassa kukin tahollamme, ja vetäydyimme ravintola Kultahippuun "yhdelle" hiomaan sotasuunnitelmaa huippukuntoon. Paljoa hiottavaa ei ollut, ja muutaman olusen jälkeen lähdimme lepäämään rankkaa reisua varten.

Perjantai 29.6 sattui olemaan minun ja Joukon viimeinen työpäivä, sekä palkkapäivä, joten
päätimme lähteä aikaisin liikkeelle, ehkä jopa kahden maissa, koska töistäkin pääsi aikaisin
pomojen ollessa kukin missäkin. Töistä päästyämme, kävimme Siekkisen kanssa Suutari-Sepillä
ja Jouko osti uuden vavan eilettäin rikkomansa tilalle (vaikka ei välttämättä olisi moista
tarvinnut, mutta kun palkkapäivä kerran oli..). Kävimmepä myös Maali-Dakotassa, koska olimme nähneet ALE-kyltit liikkeen pihalla, ja alehintaiset Rapalat ovat aina tervetulleet. Ale
olikin paska vaateale, eikä yhtään uistinta tarttunut mukaan, Jouko tosin osti koukkuja ja
renkaita pajalla kesän aikana valmistamiinsa vaappuihin.

Jotenkin se taas sitten venähti. Itse olin valmis jo suht aikaisin mutta pojilla kesti
järkyttävän kauan. Lähdin pösölläni posottamaan saarineitamolle, ja siellähän poijaat
Siekkisen pihassa tuunasivat vapatelineitä. Karjalainen oli ostanut ne suutarilta kympin
kappalehintaan. Homma oli kuulemma venynyt jo kolmannelle tunnilleen, eikä se tosiaan
näyttänyt helpolta. Jonkun ajan päästä telineiden toimimattomuuden todettiin olevan
ylivoimaista luokkaa ja Jouko väänsi yhden aivan soiroksi ihan vitutuksesta. Toinen teline
heitettiin peräkonttiin ja lähdettiin liikkeelle. Kaupasta haettiin eväät ja juomat, ja matka
kohti nangusatamaa alkoi.

Perillä oltiin suhteellisen myöhään ajateltuun verrattuna, taisipa olla jo yli kuuden
illalla. Kapteenin ukin vene lastattiin täyteen rinkkoja, verkkoja, vapoja ja uistimia.
Olutta oli ihmeellisen vähän, mutta eihän sinne ryyppäämään oltu lähdössäkään. Lähtökin meni uusiksi, koska parisataa metriä matkattuamme huomasimme kartan jääneen autoon. Enonikin lähti samaan aikaan satamasta mökilleen. Lähdimme kohti jääsaarensalmea, ja jossain vaiheessa aloimme säätämään kamoja pyyntikuntoon. Silloin se tapahtui, ensimmäisen kerran ikinä, poliisi pysäytti meidät Inarilla. Tai olimme valmiiksi jo pysähdyksissä mutta kuitenkin. Kapteeni Karjalainen puhalsi nollat ja matka saattoi jatkua uistellen.

Tarkoituksena oli pistää basecamp pystyyn johonkin mukavaan saarenhelmaan, ja uistattaa
pitkälle yöhön. Sateenuhkan ollessa suuri, kehitti Siekkinen jätesäkistä muutamalla
puukonvedolla hienon sadeviitan. Uitimme vaappuja jääsaarensalmesta kasarin itälaitaa
vallenkarin ohi, ja päätimme pystyttää leirin tissisaarille. Hieman ennen saaria kapteenille
sattui kartanlukuvirhe, ja meinasimme jättää syvääjät pojaan lopullisesti. Onneksi nousivat
ylös suosiolla. Löysimme sopivan saaren, ja kamat heitettiin rantaan. Leiripaikallakin oli
valmiiksi penkit ja laavupuut, pressua nyt ei tietenkään ollut mukana. Korkattiin oluset, ja
hetikohta pojat lähtivät laskemaan verkkoja minun jäädessä heittelemään lupaavan harriselta
vaikuttavia kivirantoja.

Matalat rannat eivät tuottaneet tulosta, vaikka pari oikein hienoa syvännettäkin löysin.
Poikien tullessa takaisin, ilmoitin että olin löytänyt saaren luoteiskärjestä vielä paremman
leiripaikan, ja Joukon käytyä tarkistamassa paikka, siirrettiin leiri sinne. Eväitä syötiin
reilusti, ja oluttakin hieman juotiin nuotion äärellä. Ennenpitkää kuitenkin uisteluvietti
oli liian kova, ja kamat iskettiin kuusenperseeseen ja lähdettiin vesille. Uitossa oli viisi vapaa, kolme syvääjällä ja kaksi pinnassa. Kasarin itälaitaa oli tarkoitus jatka ylemmäs, ja emmepä päässeet edes kunnolla isoille vesille kun Joukon vapa jo taipui. Innoissaan Siekkinen kelasi kalaa ylös ja kertoi myöhemmin tunteen olleen mahtava kun tiesi heti alkuun että kala se on eikä pohjakosketus.

Eväkäs tuli aika helponlaisesti haavausetäisyydelle, ja kapteenin haavattua otuksen Jouko
ihmetteli että mitä sitä tuli nostettua. Rautu saatana, hihkaisin, ja todellakin,
iktyonomi-kapteeni Karjalainen totesi kalan olevan harmaanieriä. Vähän petyimme ettei
taimenta tullut vieläkään, mutta alku oli lupaava ja matka jatkui. Jossainvaiheessa Siekkinen
löysi kartalta selkäsaaret ja sinne oli kuulemma päästävä. Joskus olivat muka juuri sieltä
saaneet kalaa. Noh, suuntimat otettiin, ja matka jatkui. Järvi tuntui tyhjältä, eikä koko
matkalla tärpännyt enää kertaakaan. Päätimme rantautua selkäsaarille kusitauolle ja
jaloittelemaan.

Vähän ennen rantautumista Siekkisen syvääjä jäi pohjaan kiinni. Muut vieheet kelattiin ylös,
ja alettiin hakemaan sitä yhtä. Pahaksi onnekseen kapteeni peruutteli prutkun suoraan
siimaan, ja sinnehän se sotkeentui. Pitkän äherryksen jälkeen siima piti katkaista siten että
syvääjään menevä siima jäi minun käteeni ja Siekkisen vavasta lähtevä siima meni potkuriin.
Onneksi syvääja nousi sen suuremmitta ongelmitta, mutta potkuriin jäänyt pieni siimanpätkä
aiheutti ongelmia. Prutku ei näet enää käynnistynyt. Olimme kaukana basecampista, ja jo
muutaman kymmenen metrin melominen selkäsaaren rantaan oli raskasta paskaa. Vitutti.

Rantauduttuamme alkoi moottorin huoltaminen. Veneen varusteisiin kuului onneksi tarvikkeet
potkurin irroittamiseen. Helpotti. Vaan vaikka pultin irti saikin, niin eihän se rupeli
mihinkään liikkunut. Vitutti. Vähänaikaa prutkua tutkittuaan kapteeni huomasi että
bensaletkuhan se vain oli irronnut. Helpotti. Lähemmän tutkinnan jälkeen kuitenkin kävi ilmi
ettei letku ollut vain irti, se oli myös halki. Vitutti. Noh, onneksi letkun
kiinnitysmekanismi oli helppo aukoa ja laittaa takaisin kiinni, joten selvisimme vain
leikkaamalla letkusta muutaman sentin pätkän ja liittämällä sen takaisin. Helpotti.

Moottori lähti suht helposti käyntiin, ja väsyneinä miehinä posottelimme sateen alta pois
täyttä kaasua kohti basecamppia. Loppumatkasta aallokkoa oli reilummasti, ja kapteeni kastui
läpimäräksi pärskeistä. Puolittain minäkin kastuin suojatessani Siekkisen herkkää hipiää
pisaroilta. Kokovartalokondoomina toimineet jätesäkki-sadeviitat kun eivät suojaa hihoja.
Leirissä iskettiin isot notskit pystyyn, halstrattiin harmaanieriää, paisteltiin makkaraa ja
siemailtiin olutta, samalla miettien ja ihmetellen että miksi meille aina käy näin. Olusia
kumottiin mutta ratkaisua kysymykseen ei löytynyt. Seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta,
ehkä jopa ukkoskuuroja, ja aamuyöstä menimme telttaan nukkumaan miettien mihin paskaan sitä huomenna joutuu.

Iltapäivästä nousimme ylös kukin omaan aikaansa, kaikki järkyttävän kusihädän saattelemana.
Tihkusade oli heikkoa, mutta päivällä oli satanut rankemminkin. Poijaat lähtivät aamupalan
jälkeen nostamaan verkkoja, ja minä sain tehtäväkseni yrittää kyhätä tulet. Yhtään kuivaa
puuta ei löytynyt mistään, ja tunnin äherryksen jälkeen sain tulen syttymään jotenkuten
koivuntuohella ja joka puusta sateenraiskaamattomalta puolelta keräämistäni pienistä
oksanpätkistä kasaamallani kötöstyksellä. Tarkkaa hommaa oli, pienikin virhe ja koko paska
sammuisi kuin teini juhannuksena. Kärsivällisesti lisäsin märkää puuta vähän kerrallan ja
pikkuhiljaa nuotio kasvoi.

Poikien tullessa takaisin verkoilta, oli roihu jo melkoinen. Kalansaalis oli jotain aivan
muuta. Kolmessa verkkolitkassa, joissa oli kymmenen verkkoa yhteensä, oli joka litkassa yksi
kala kussakin. Kaksi pientä siikaa ja yksi iso harri. Ei vittu tätä paskaa, todettiin, ja
alettiin murkinoimaan. Syötiin kaikki eväät mitä pystyttiin, ja juotiin oluttakin mukavasti.
Tai minä ja Jouko joimme, Markun piti ajaa autoa vielä illalla. Päätimme jopa lähteä Joukon
kanssa juomaan kun pääsisimme pois järveltä. Soitimme Korhos-Matille ja saimme tilattua 36kpl oluita illaksi.

Lähtötohina ja eväiden syönti kesti aikansa, ja viimein vesille päästyämme oli kello jo
kymmenen maissa. Matka nangusatamaan kesti 50min ja hieman jälkeen yhdentoista oli vene
trailerissa ja kamat pakattu autoon. Paluumatkalla kertasimme paskan reissun tapahtumat, ja
mietimme mistä löytäisi vielä bileet sille illalle. Kävin kotona suihkussa ja aloin
soittelemaan ihmisiltä menovinkkejä/paikkoja. Varsinaisia bileitä ei löytynyt, mutta Veli
Kauttu oli järjestämässä pokeripelejä, jonne minä ja Siekkinen vielä samoilla silmillä
könysimme. Parikymppiä taisin jäädä voitolle aamuun asti kestäneissä peleissä.

Uistelua: Ihan vitusti.
Heittelyä: Tunti ehkä.
Saalis: 1kpl harmaanieriä (Siekkisen vapaan uisteli), 2kpl siika ja 1kpl harri (verkosta).