IRC-Galleria

Käytiin viimeviikollla vähän Inarilla uistelemassa ja makkaraa paistamassa Kapteeni Karjalaisen ja vaimokkeiden kanssa. Verkotkin vissiin nostettiin tai laskettiin, ei voi muistaa. Makkara oli hyvää, kalaa ei uistimeen osunut, tietysti se pari perinteistä 38cm taimenta.

Perjantaina ryystettiin sekaporukalla aamuun asti vaikka lauantaina piti lähteä kalalle. Karjalainen ja Siekkinen eivät olleet ryypänneet, ja heti aamusta se puhelimen sointi alkoikin ja jo iltapäivästä joskus pääsimme liikkeelle. Poijaat olivat löytäneet jonkun vitun erämaajärven jostakin Nukkumajoen kämpän lähettyviltä. Pahtajärvi taisi olla. Tyhjähän se oli. Koko reissulla pojat nostivat yhden harrin mieheen. Yötäkin piti perkeles olla sielä jeerassa tyhjän järven rannalla, maisemat tosin olivat hienot. Oli Siekkisellä kuulemmma joku isompikin ollut kiinni, vaan ei tullut ylös asti. Kauhea tarpominen ja kaman kanto rasitti krapulaista ruumista ja vaikka poijat hoitivatkin moottorin ja veneen kannon kahteen mieheen, oli sydänkohtaus silti lähellä kerta toisensa jälkeen. Ja kaikki se vaiva kahden harrin takia. Toisten en sinne lähde, se on varmaa.
Kävimme seuraavana päivänä kamat takaisin autolle roudattuamme vielä Juutualla Ylänivalla syömässä eväitä ja heittelemässä. Ensin yritimme ajaa suoraan erämään halki Juutuan rantaan, mutta vaikka autosta löytyi karttakirja ja ainakin kaksi kappaletta GPS-paikantimia, eksyimme silti hetkeksi. Tai emme ehkä eksyneet, emme vaan päässeet perille. Nelostien kautta sitä piti lopulta mennä. Ylänivalla ei ollut aluksi ihmisiä ollenkaan, vaan kohtapa meidän perässämme saapui autollinen jos toinenkin. Markku ja minä nostimme komeat mittaharrit ja ilmakin oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire piti suurimmat hyttysparvet poissa korvista. Sitten pojat päättivät että reissu loppuu siihen. Mikäs siinä sitten. Kaksi harria Juutualta, paljon isompia kuin järvestä nostetut. Juutuan rantaan olisin voinut jäädäkkin pitemmäksi aikaa, toisin kuin sinne erämaajärvelle.

Eilettäin porhalsimme Lepistön veljesten Jukka ja Jyrki kanssa toloskoskelle onneamme koittamaan. Poijaat olivat ihan ensimmäistä kertaa kyseisellä koskella, joten johdatin miehet kosken alapuolisille paskoille keisseille ihan vittuillakseni, ja läksin itse ripeästi nousemaan keskivaiheen ottimontuja kohti. Pienempää tuli joka välissä, ja Lepistöt olivat nousseet alavirrasta jo melkein niskaanhengitysetäisyydelle ennenkuin nappasi. Sama paikka ja sama uistin kuin aina ennenkin. Suht lyhyen väsyttelyn jälkeen haavasin kivennokasta mukavankokoisen taimenen. Oli se hienoa voi saatana. Vaaka heilahti lukemiin 1,75kg ja pituudeksi paljastui vasta kotona 54cm. Tilannekuvia ei taaskaan vittu saatu, sekä nuoremman Lepistön kameran että oman aparaattini akut lopahtivat juuri kun niitä olisi tarvittu eniten. Vanhemmalla Lepistöllä olisi ollut omassa über-kännykässään ihan hyvälaatuisia kuvia ottava kamera, vaan sekään vehje ei sattunut mukaan kosken kiville. Noh, sielä pakkasessa se nyt lepää, tulkaa katsomaan jos ette usko. Kaatoryyppy maistui mahtavalta. Loppuaikana ei tullut sen kummempia, kahvisteltiin ja syötiin nisua. Kokeiltiin vielä vähän ja klo 01.15 lähdimme lampsimaan kohti autoa. Kiitoksia Retardolle siunauksesta, ihan ei kaksi kiloa mennyt rikki vaan eiköhän se tästä vielä.

Jos sitä nyt koittaisi kirjoitella joka reissusta jotain pientä niin voipi sitten talvella muisteloida tarkemmin.

Kävimme eilettäin Kapteeni Karjalaisen kanssa järvellä verkkoja laskemassa ja vähän uistelemassa. Verkot meni vähän niin ja näin mutta uistellessa tuli kalakin, juuri ja juuri mitallinen taimen nousi jostain päin nanguvuonoa. Pikkureissuksi ihan mukava keissi, puoleltaöin olimme jo kotona. Ilmakin oli mahtava, melkein naama paloi.

Lepistön eteläisin ja samalla myös karvaisin kives ilmestyi jokupäivä sitten maisemiin ja ilmaisi kovat kalastushalunsa. Ilmeisesti myös rakas Retardo-Setämme on valumassa housunlahjetta ylöspäin pohjoiseen, joten mahtavia kalaseikkailuja on toivottavasti tiedossa joskus lähiaikoina. Tai sitten ryypätään, mistä sen tietää.

Niitä kalajuttuja stna. Eihän niitä ole muistanut kirjoitella, tässä taas itselle muistiinpanoksi pieni kertaus viimeisen parinviikon reissuista. En enää jaksa hehkuttaa alamittaisiakaan kun niitä kuiten tulee järjestäänkin joka reissulla.

Pitkäjärven reissu oli täysin kalaton. Mukana Karjalainen ja Siekkinen. Molauttajaakaan ei nähty.

Yksisseni kävin Paja- ja Alakoskea viskomassa. Mitään suurta ei tullu.

Käytiin Siekkisen kanssa jotain koskia joskus viskomassa, eikä mitään.

Joku kerta kävimmä Juutuallakin, ylänivalta sain jopa mittaharin. Saukkoniva oli tyhjä ja vesi oli korkealla. Saman reissun päätteeksi suuntasimme vielä barbaran kanssa Ivalojoelle ihan uusille uistelukeisseille, paja- ja alakosken väliin. Oltiin reippaita, aivan näännyksiin itsemme vedettiin vaikka kävimmekin Juutuanreissun ja Ivalojoen uistelun välissä Siekkisellä syömässä kolmen ruokalajin aterian. Uistelu oli jännää uusien keissien takia. Tyhjää oli ja väsy painoi.

Kävimmepä viikonloppureissun Inarillakin Kapteeni Karjalaisen uudenkarhean hulppean upean mahtavalla luksusjahdilla. Puolentoista päivän tyhjänvedon (paria melkein mitat täyttävää jalokalaa lukuunottamatta) jälkeen uistimeen tarttui kala, ja jossain malkosaarien lähettyvillä Karjalainen kelasi, minä kipparoin ja Siekkinen haavasi kiloisen taimenen veneeseen. Oli mukavaa. Joka ikinen kammi tai kämppä mihin yritettiin rantautua oli täynnä porukkaa, se ei ollut mukavaa. Niin, paitsi petäjäsaaressa, jossa kammi oli katsottu parhaaksi purkaa kokonaan. Vittu sentään. Onneksi Karjalaisen koulutoveri oli kaverinsa kanssa jonkun hippiliiton mökillä, jonne pääsimme hetkeksi välissä levähtämään. Pojat saunoivatkin, minä nukuin. Reissu jäi kuitenkin hieman suunniteltua lyhyemmäksi paskan kammitilanteen takia. Kala oli kyllä komea.

Eilen korkkaantui sitten viimevuoden kuningaspaikka, toloskoski. Siekkisen kanssa tarvoimme reippaasti mehtän läpi suoraan ottiskeisseille. Mitään isompaa ei tullut. Vesi oli tääläkin vielä parikymmentäsenttiä viimevuoden ottiaikoja korkeammalla. Aikamme viskottua päätimme lähteä menemään, tosin tekisimme vielä täsmäiskun salaiselle taimenlammelle. Lampi löytyi helposti, kalat eivät. Vain hieman alamittaisia nousi mukavasti (aika vitusti itseasiassa) vaan isot loistivat poissaolollaan. Reissu venyi pitkäksi, ja nyt on töissä hieman väsy.

Niin tosiaan, olen kielassa myyjänä tämänkuun, tulkaa käymään niin annan turpaan.
Selvitykseksi vielä sivistymättömille *köh*tarbohh*köh*, kiela on siis tämä maailmankauppa (ent. kehitysmaakauppa) joka sijaitsee kylänraitilla hennankengän vieressä pienessa ja kylmässä pottukellarissa.

Etelänmailla pidettyjen pääsykokeiden takia henkilökohtainen kalakauteni starttaantui tänävuonna vasta viime lauantaina. Ohjelmassa oli TEMsin järjestämä Ivalojoen Uistelukisa, ja odotukset olivat korkealla. En ole mikään maailman järjestelmällisin mies tavaroideni kanssa, joten pitkällisen etsinnän jälkeen kalakamppeeni löytyivät viimereissun jälkeen kanssaihmisten hallusta, virveli oli Kapteeni Karjalaisen autossa, ja viehepakki löytyi Dokumentaristi Siekkisen kamojen seasta. Suht vähällä vaivalla olimme kukainenkin valmiita tahollamme ja saavuimme hyvissä ajoin kerttuojan rantaan, mistä kisa alkaisi klo 16.00.

Ja niinhän sitä mentiin vesille Kapteenin ukin botskilla. Kisaan osallistui 22 venekuntaa, joten alussa oli vähän häslinkiä pienellä joella, mutta kun homma alkoi sujua oli sitä kuin kotonaan. Muutama vene päräytti täyttäkaasua yläjuoksulle, suurimman osan jäädessä lähtöpaikan läheisyydessä sijaistsevien maagisten harrikivien lähistölle. Pörräilimme tutuilla ottipaikoilla useamman lenkin kuitenkin vain alamittaisia nostaen. Kauhiaa häsläystä sekin oli, kun ensimmäinen alamittainen tarttui vieheeseeni kiinni, tarttui Kapteeni samantien haaviin huutaen ja mekastaen apinan raivolla. Yritin rauhoitella poikia kertomalla että pieni on, ja että siimaakin on pihalla vielä 50m jotta istuisivat nyt saatana alas ennenkuin kaatuvat. Kapteni kielsi alamittaisen mahdollisuuden ja alkoi manaamaan mittaharria tai mahdollisesti ahventa. Karu totuus paljastui kuiten pian, taimenenpoikanenhan se oli. Niitä tuli sitten useampikin illan mittan. Siekkinen taisi nostaa muutaman ja Karjalainenkin pari. Aikaa kului eikä isompaa kuulunut, joten päätimme lähteä hieman ylävirtaanpäin uistelemaan tylsältä näyttäviä suoranpätkiä. Vähänmatkaa mentyämme ei homma oikein maittanut ja käänsimme veneen ympäri.

Alavirtaan uistellessa sitten tapahtuikin. Kapteeni Karjalaisen Alajoeksi määrittelemän sivu-uoman suulla vapani taipui mukavasti. Siiman päässä oli viimekesänä kyntensä näyttänyt Toby, joten ei ihmekkään että osui. Tosin sitähän minä olin koko kisan uittanut, joten eipä se muuhun olisi voinut iskeäkkään minun siimassani. Kala tuntui pienehköltä, mutta toivo eli ja hyvä niin sillä kohtapuoliin Siekkinen haavasikin veneen pohjalle komean harjuksen. Mittaa oli 35cm, joten alamitta ylittyi reillusti ja kalaneitsyyteni poksahti tältäkesältä heti ensireissulla. On se vittumaista että se kerkeää joka talvi kasvamaan takaisin.

Ensimmäisen kalan jälkeen homma alkoi olemaan vapaamielisempää, ei ollut paineita enää. Homman hauskuus ja tarkoitus löytyi taas. Vedimme saman ottikohdan useampaan kertaan mutta mitään muuta ei siitä tarttunut. Uistelimme lopulta alavirtan aina lähtöpaikalle asti. Ajattelimme heittää pikku lenkin lähtöpaikan alapuolella sijaitsevien harrikivien vierestä ennenkuin rantautuisimme kusi/kahvitauolle. Vaan jollain lapsipeheellä oli toiset ajatukset. Vastaan tullessaan he kääntyivät heti veneemme taakse vetäen potkurinsa tyylikkäästi siimojemme päältä. Tai noh, minun siimanihan siihen ainoastaan jäi, poikien rapalat selvisivät säihkähdyksellä. Huusin veneelle että siima on potkurissa mutta siinävaiheessa oli puola jo melkein tyhjä ja kuitusiima napsahti poikki.

Vitutti, ottitoby meni. Rantauduimme siinä sitten kahvipaikalle ja etsin samalla rantautuneen perheenpään käsiini, jos olisi toby vaikka jäänyt talteen. Ei ollut. Alkoi sitten kauhea vähättely. "jaa.. ei me kyllä.. ei ei.. ookko varma ettei pohjaan jääny?" HAISTA VITTU! Teki heti mieli löydä ukkoa turpaan. Olisin ainakin huutanut miehelle pari valittua sanaa päin naamaa, mutta perheen alle 10v tyttö seisoiskeli vieressämme joten hillitsin itseni. Jos sitä ihan uistelukisoihin tullaan niin pitää sen verran jumalauta osata ettei toisten siimojen päältä aja saatana sentään. Ei saatana edes anteeksi pyytänyt. "ei ei.. en minä ainakaan mitään tuntenut" VITUT MINÄ SINUN TUNTEMUKSISTA SAATANAN URPO! Jos se vitun kekara ei siinä vieressä olisi ollut niin homma oilisi saattanut saada hyvinkin pian väkivaltaisia piirteitä.
Puuh, rauhallisesti nyt. Hengitä, laske rauhassa kymmeneen.



VITUT! MIKÄS SAATANAN KUSIPÄÄ-ÄIJÄ ASDVOIH sgf PERKELE ASFOIAOI AFÅI OIASFH OBsfglsdkj fuiosdtbAKGFASF RAAAGHAGAGHR

Pidin puolentunnin taupakkitauon päiväkirjan kirjoittamisesta. En jaksa ajatella koko paskaa enää joten tässä loput.

Lähdimme taukopaikalta kahvit juoneina ylävirtaan. Ottitobyn menetyksen jälkeen ei vapaani tarttunut enää mitään, ja pojatkin saivat vain pari alamittaista. Kisa loppui kymmeneltä, ja palkintojenjako oli nerokkaan vittumaisesti jätetty vasta pitkien ja apeiden arpajaisten jälkinumeroksi, joten pääsimme lähtemään vasta yhdentoista maissa. Sijoituimme harrillamma ilmeisesti yhdeksänneksi, emmekä voittaneet edes arpajaisista mitään. Emme saaneet edes vähiten kalaa koska siitäkin sai palkinnon. Suurimmasta lohikalasta elättelimme toivoa (harrimme oli 290g), koska muilla näytti olevan vain haukia, mutta senkin joku vei taimenella joka oli muistaakseni 550g. Voiko moinen juuri olla mittakala, kysyn vain.

Kohtuu paska kisa oli, ainoa hyvä juttu oli kalaneitsyyden menetys. Järjestäjille moitteita ns. rantautumispaikan huonosta sijoittelusta mutta muuten oli kyllä hyvät järjestelytkin, mitä nyt megafoni ei tahtonut pysyä pystyssä. Lopulliset tulokset voitte varmasti lukea seuraavasta Inarilaisesta. Kalastus maittoi mukavalta harjuksen saannin jälkeen, ja ei varmasti aikaakaan kun ryntäämme taas vesistöjen ääreen. Shittyriveristä tosin pidän ainakin viikon tauon.

Uistelua: 6h
Saalis: 1kpl Harjus

PS. Dokumentaristi Siekkinen on tekemässä päättötyötään meidän kalaporukastamme, joten älkää ihmetelkö jos tulevissa jotuissa on meininki korkeimmillaan ja Siekkinen vain "kuvaa puskasta". Oli sillä nytkin kamera mukana. Saas tosin nähdä miten tätä kalapäiväkirjaa jaksaa taas pitää kesän mittaan, koitan kuitenkin ihan omaksi ilokseni joskus kirjoitella tänne ylös kalareissujen tapahtumia että niitä voi sitten seuraavina talvikuukausina kerrata ja muistella lämmöllä, niinkun tuotakin VITUN ÄIJÄÄ SAATANA oaihf iHARAGHGARHGAK adSHJKFOHAF..

Wappu oli ja meni..
Rahat meni
Terveys meni
Kaljat meni
Tupakit meni
Sytkäri meni
Tulitikut meni
Menitikut tuli
Havis Amanda meni
Kesä meni
Muisti meni
Mutta hauskaa oli :)

Wappu, tuo kesän virallinen korkkaus, työläisten juhla, haalarikansan vaelluspäivä, pullomummojen paratiisi, on täällä. Iloitkaamme ja olkaamme toisillemme hyviä.
Hauskaa vappua kaikille :)

Not. Niin, kalastuskausi tuli, oli ja meni. Henkilökohtaisesti paras kalakesä ikinä, mutta kalakavereilla on ilmeisesti ihan eri fiilikset =) Muutama hyvänkokoinen taimen tekee paljon, pitää lukea muistiinpanoja ja lokikirjoja jos tässä haluaa ihan kaikenkattavan yhteenvedon vielä tehdä, mutta vitun hyvin on mennyt, ei hukkumiskuolemia. Lähiaikoina saatan askarrella jonkinnäköisen ns. kunnollisen jutunkin koko kesästä mutta ei sitä tiijä jaksaako. Otin muunmuassa kaikista kesän aikana ostamistani vieheistä "kuoret" talteen kotikaappiin, jotta näköö sitten kuinka järkyttävän ihan vitusti sitä meneekään rahaa sinne koskeen, mutta nekin on sielä Ivalossa kaapissa eikä ihan täältäasti näe että mikä on hintatotaali. Latistui tämä paska aika pahati, ehkä menen nukkumaan. Fuc.. I mean, I LUWS YA'LL. Huomiseen. Tai eiliseen, vitustako sen tietää.

Ttu näitä kalajuttuja ei sitten ole muistanut pitkiin aikoihin kirjoitella, ja juuttuja on rästissä useampia kuin kädessä on sormia. Kaikista kaukaisimmista reissiusta on enää haaleita muistikuvia, katsotaan jos tässä lähiaikoina jaksaisi kirjoitella tarkemmin jotain. Aika aneemista kyllä on ollut.

Keskiviikkona 11.7 päätimme lähteä Siekkisen kanssa jälleen kalaan, ja suuntanamme tulisi
olemaan toloskoski, koska viimeksi sinne yrittäessämme teki moottori tenän emmekä päässeet
heittelemään mahtavia taimenmonttuja. Lähtö venyi myöhään, mutta jo yhdeksän maissa pääsimme vesille tutulta pajakosken yläpuoliselta veneenlaskupaikalta. Barbaran pumppukin hajosi vasta juuri kun vene oli saatu täyteen, loistavaa.

Joki tietenkin uisteltiin menomatkalla mutta vapaan sattui vain yksi pieni harri. Kävimme
jopa pienessä sivu-uomassa heittelemässä mukavan näköistä pikkukoskea, mutta eihän sieltäkään mitään tullut. Tolososken alapuolinen mahtava taimenskeissikin oli ilmeisen tyhjä, ja
rantauduimme pikku melonnen jälkeen jo viimekerralta tuttuun pieneen saarekkeeseen, nostimme veneen maihin ja lähdimme kohti koskea. Sainpa pikku sivupurosta ensiheitolla pienen taimenenkin, mutta mitään muuta ei kosken alta tullut.

Montut kirkkaina mielessa puikkelehdin ylöspäin suht nopeaa Joukon vielä jäädessä alas
joksikinaikaa heittelemään tyhjää. Rapalan perusmuikku tuntui kelpaavan montun pienille
asukkaille ja muutama pikkuharri tuli nostettua. Olin ostanut sokkarilta ennen lähtöä uuden
kirkkaan tobyn edellisreissulla Juutualle hävittämäni tilalle, ja aloinkin heittelemään sitä
isomman kalan toivossa, ja koska se lensi paljon pitemmälle kuin kevyt rapala. Ensimmäisestä
montusta ei kuitenkaan enempää noussut.

Seuraava monttu oli kosken isoin ja syvin. Siihen sitten jäin pommittamaan vaikka ties kuinka
pitkäksi aikaa. Siekkinenkin kerkesi kavuta jo hieman ohitseni, mutta palasi samalle montulle
hetikohta takaisin. Vaihtelin uistinta tiuhaan, mutta mihinkään ei tuntunut ottavan. Sitten
näin syvällä koskessa isojen kuohujen niskalla jotain liikettä. Sielä maikkasi jokin isompi.
Vaihdoin uuden tobyn siimanpäähän heittopituuden vuoksi, ja huitaisin menemään. Ensimmäinen yritys jäi kelan lyödessä kiinni hieman lyhyeksi, ja toby meinasi karata samalla tavalla kuin Juutualla, mutta onneksi siima kesti. Toinen heitto osuikin juuri samalle neliömetrille mihin tähtäsin, ja heti oli kiinni.

Jarru huusi kuin keihästetty, ja paniikki iski. Kosken kuohut olivat ihan lähellä, ja jos
kala sinne pääsisi tippuisivat saantimahdollisuudet pohjalukemiin. Jarrun säätö sujui jo
hieman edellisreissuja helpommin, ja onnistuin pitämään kalan suvannossa. Kala ei potkinut
kovasti, juroi vaan, mistä heräsi pieniä haukiepäilyksiä. Välillä se kuitenkin venkoili
hieman joten mikään ei ollut varmaa. Pikkuhiljaa sain sen väännettyä lähemmäs rantaa.
Siekkinen otti olallani roikkuneen haavin irti klipsistään ja alkoi tähystämään. Vittu sehän
on kala, Jouko huudahti, viitaten tällä lähinna siihen että kyseessä ei ollut hauki. Ja
isokin vielä perkeles.

Todellakin, taimenhan siellä siimanpäässä näkyi. Haavausyrityksistä ensimmäinen ei onnistunut sinne päinkään kalan sinkoillessa vielä melkein kuohuihin asti. Pari yritystä lisää, eikä vieläkään. Sitten se piru sai idean. Pohjaan hankaamaan lähti, ja perkele onnistui vielä
saamaan tobyn yhdestä kolmikoukusta yhden hakasen pohjakiveen kiinni. Voi vittu. Siinä sitä
sitten oltiin, uistin kalan suussa ja pohjassa, ja nykimällä ei lähtenyt. Kiroiltiin. ei
vittu tämä ole mahdollista. Kala näkyi selvästi koska se oli maha ylöspäin tummaa pohjaa
vasten. Siekkinen surkutteli ettei tullut kameraa mukaan, mutta samalla minä muistin
ottaneeni omani reissuun. Jouko kaivoi laitteen repustani, mutta akku loppui saman tien
emmekä saaneet yhtään tilannekuvaa. Vakuutin Siekkiselle että tämän minä perkele vielä
nostan. Poltettiin tupakat ja rauhoitutiin, mutta pidin siiman kireänä. Sitten kala hävisi.

Saatana, ei voi olla totta. Spekuloitiin, että kala olisi vain kääntynyt oikeinpäin ja
hävinnyt tummaa pohjaa vasten. Toivottiin. Toby oli vieläkin kivessä kiinni eikä varmuutta
ollut mistään. Sitten yhtäkkiä uistin irtosi pohjasta ja sekunnin siima oli löysänä. Sitten
jarru taas kirkaisi hieman, ja usko elämään palasi. Sielä se on vielä vittu, huudahdin
Joukolle joka nousi takaisin seisomaan haavin kanssa valmiina yrittämään jos kala antaisi
mahdollisuuden. Lepotauko soi molemmille osapuolille hieman uutta virtaa, ja aikansa sitä sai
vielä väsyttää. Lopulta suht pitkän taistelun jälkeen se kuitenkin suostui rantaan ja Jouko
haavasi vonkaleen varmoin ottein.

Vittu se on läski, sanoi Jouko saatuaan kalan haaviin. Minä vain huusin ja iloitsin.
Kannoimme saaliin kauas rannasta kivikolle, ja hihitellen aloin irroittamaan tobyä taimenen
suusta ja haavinaruista. Siekkinen muisti ottaneensa matkaan digitaalivaakansa, ja kohtapa
jötkäle siinä roikkuikin, heilauttaen näytölle lukemat 2,62kg. Mittaakin oli melko tasan
60cm. Ennätystaimeneni. Jumalauta että tuntui hyvältä roikotella ja tutkailla tätä mahtavaa
lajinsa edustajaa. Ei sitä voi kunnolla sanoin edes kuvailla kun vihdoin saa sen mitä on jo
ties kuinka kauan metsästänyt. Kala oli kyllä pullea, mutta suolistaessani sitä ei mätiä
löytynyt yhtään.

Heittelimme koskea vielä jonkunaikaa, ja Joukolla oli jokin isompikin kiinni pari sekuntia
mutta irtihän sekin pääsi kauhean kiroilun saattelemana. Tobyä Joukokin heitteli, mutta kun
niissä on vain yksi koukku on kalan osuttava aika hyvin että se pysyy kiinni. Sain siimanikin
sotkuun pahemmin kuin koskaan ennen mutta pitkällisen selvittelyn jälkeen homma luisti taas.
Jonkunajan kuluttua teimme nuotion joentörmälle, ja korkkasimme kaatoryypyt. Söimme eväitä ja muistelimme tapauksen yksityiskohtia. Jouko kertoi nähneensä kalan hypänneen heti kiinnioton jälkeen, itse taisin juuri jarruani säätää ja missasin molskahduksen. Heitimme vitusti puuta notskiin ja lähdimme takaisin rantaan.

Jouko meni ylemmäs mutta minä jäin samalle montulle. Pari pientä taimenta nousi, mutta
isompia ei enää kuulunut. Joukokin sai ylempää pikkutaimenen, ensimmäisen kalansa sillä
reissulla. Muutama nousi vielä sen jälkeen molemmilla, mutta pieniä olivat. Nousimme
notskipaikalle paistamaan makkaraa ja miettimään jatkoa. Päätimme heitellä koskea vielä
jonkunaikaa mutta reissussa oltiin oltu jo 12tuntia, joten kauaa ei enää jaksanut.
Heittelysession jälkeen pakkasimme kamat kantoon ja kävelimme suoraan kosken alle Barbaran tykö, ja työnsimme hänet vesille.

Uistelimme kosken alapuoliset taimenskeissit, mutta mitään ei tärpännyt. Suvannon
alkuvaiheessa sattuikin sitten hieman vastoinkäymisiä, ja toinen vitun paha siimasotku kusi
uisteluni. Siirryin käyttämään Joukon toista vapaa, koska siimasotkun selvittely veneessä
olisi lähinnä ajanhaaskausta, ja reissu oli venynyt jo tuskastuttavan pitkäksi. Uistelimme
alavirtaan runsasta vauhtia. Jouko ei omista rapalan perusmuikkua, ja sosialisoikin sen minun
pakistani toiseen vapaansa, sanoen että tahtoo hänkin saatana kalaa. Minulla ui Joukon
vavassa Joukon savumuikku, joka viime Ivalojokireissulla todisti mahtinsa. Kohtapa vapa
taipuikin taas.

Minä huusin kalaa, Jouko huusi pohjaa. Heti kun sain Siekkisen vakuutettua siitä että kala
sielä on, alkoi Jouko manaamaan haukea. Vittu hauki se on. Täytyy olla. Hissukseen kelailin
otusta lähemmäs, ja kun saimme ensivilauksen kyljestä, huusi Jouko vieläkin haukea, vaikka
minä jo näin että taimen se oli. Toinen kylkihavainto, ja Joukonkin piti todeta että
taimenhan se vain on. Hieman kala venkoili, mutta suht helposti se tuli veneen viereen ja
Jouko haavasi kalan veneeseen. No perkele taimen saatana. Jouduimme rantautumaan saadaksemme kalan ja uistimen irti haavista, ja letukan heilahdettua oli kala irti ja kylmänä.
Digitalivaaka antoi lukemat 1,25kg ja mittaa oli 50cm.

Uskomatonta. Jouko muisteli ettei koskaan kalaporukalla oltu saatu samalla reissulla kahta
yli kiloista taimenta. Uisteluvietti nousi, ja päätimme riipaista vielä jonninmatkaa takaisin
ylävirtaan. Hetikohta Siekkisen vapa taipuikin, ja pikku väännön jälkeen veneeseen nousi
reissun ainoa mittaharri. Kävimme pikku mutkan ylävirralla, mutta mitään ei tullut. Alaspäin
laskiessamme jännitimme samaa kohtaa mistä edellinen oli tullut mutta ei mitään. Koko
loppumatkan kalastimme tyhjää. Veneenlaskupaikalle päästyämme olimme väsyneitä miehiä.
Perkasimme kalat, pakkasimme kamat ja lähdimme ajamaan. Saavuimme Siekkisen pihaan kait
joskus klo 11.30.

Siekkinen pani digikameransa laulamaan, ja kuvia kaloista tallentui kortille useampia.
Minulla on kuvissa turvonnut ja väsynyt naama, mutta sitäkin iloisempi ilme. Siekkinen antoi
pienemmän taimenen vanhemmilleen graavattavaksi, ja minä vein omani kotiin pakkaseen, jossa se vieläkin lepää kunnes joku ryyppyiltama sen savustamme. Edes tunnin siimanselvittely kotipihalla ei masentanut ja nukahdin onnellisena miehenä joskus vähän ennen kahta. Paras kalareissu tällekesälle kevyesti, lähes neljä kiloa punalihaista kotiinviemisiksi. Uskomatonta.

Uistelua: n.3h
Heittelyä: n.8h
Saalis: Pikkukalaa vitusti, 1kpl mittaharri, 2kpl taimen (2,62kg 60cm toloskoskesta heittelemällä, 1,25kg 50cm uistelemalla).

Ps. Kuvamateriaalia tulossa heti kun Siekkiseltä sitä saan.