IRC-Galleria

Ilmeisesti tämän kesän viimeiseksi jäävä kalareissu toteutui eilen kun lähdin Siekkisen veljesten kanssa koluamaan Ivalojoen koskia. Ensin lappispolalle koska sieltä oli nuorempi Siekkinen toissapäivänä saanut kiloisen taimenen. Tyhjäähän sitä sitten heiteltiin vaikka kuinka kauan. Vettäkin tuli pienenä tihkuna joka ei sinänsä haitannut tai kastellut, mutta rantapusikoissa tarpoessa vaatteet kastuivat aika kokonaisvaltaisesti. Montut koluttiin läpi tehokkaasti vaan mitään ei noussut, ei edes pieniä. Päätimme siirtyä viimereisulla pätevyytensä osoittaneille pajakosken keisseille. Kovin olivat tyhjät nekin maisemat. Vesisade yltyi välissä jo vittumaisiin mittoihin, ja kun ottitoby jäi joskus kello yhdentoista jälkeen pohjaan, ehtyi kalastukseta se viimeinenkin mielekkyys. Ilmaisin vittuunlähtemishaluni Siekkisille, ja pienen suostuttelun jälkeen lähdimme könyämään autolle vaikka nuoremmalla Siekkisellä olisi ilmeisti virtaa vielä riittänyt. Niin se taimenen saanti aina antaa virtaa moneksi päiväksi. Suht huono reissu, ei tärpin tärppiä kenelläkään ja kahden vuoden aikana lähes seitsämän kiloa punalihaista mittakalaa koukuttanut ottitoby jäi pohjaan :( Oiva lopetus kalakaudelle, eikös?

Eilettäin lähdimme toveri Siekkisen kanssa ivalojoelle uistelemaan. Tälläkertaa menimmekin alajuoksulle ja joskus kuuden jälkeen iskeydyimme Koppelon "satamaan" barbaraa kasaamaan. Ilma oli todella hieno. Yksi syy reissuun lähdölle oli se, että maanantai oli säätiedotusten mukaan ainoa sadeton päivä koko viikolla, joten se pitäisi käyttää hyväksi. Kohtapuoliin olimmekin jo vesillä, kävimme vielä alempana pikku mutkan, mutta melko heti käännyimme ylävirtaan. Siinä sitä sitten mentiin, tutkailtiin uusia uomia ja mietittiin reittivalintoja. Kävimme jopa vittuillessamme uittamassa akujoen alapäätä jonkunmatkaa, mutta vitun samea ja paskainen vesi ei paljoa kiihottanut. Vaan eipä se Siekkisen hauki-lordia paljoa haitannut, tuppihauki ui uistimeen jossain vaiheessa juuri kun olimme kääntymässä takaisin joelle. Olihan se jännää. Noh, siitä sitten siirryimme kuiten rivakasti selvemmille vesille uistelemaan. Ja tulihan sitä tyhjää vedettyä. Rantauduimme tahkotörmän kohdalla olevaan saarekkeeseen heittelemään, ja niin vain perkele sain ensimmäisen haukeni reiluun vuoteen saarekekohdan pohjoisuomasta. Ei se koolla ollut pilattu, ja piti vielä päästää elävänä takaisin kun Siekkinen tahtoi armeliaampaakin kuvamateriaalia dokumenttiinsa. Lähdimme vielä pitämmälle ylävirtaan, ja jossain melkein sahanperän kohdalla päätimme kääntyä voimalinjojen kohdalla. Juuri käännöksen alussa TSÄDÄÄM! TUPLATÄRPPI SAATANA. Molemmat siekkisen vapoihin tietty. Hetkellinen paniikki iski. Haukiahan ne olivat, yhteensä pituutta 50cm, hieman kyllä nauratti ja vitutti. Kännyttiin takaisin ja erään ottikiven kohdalta heitin vielä yhden tuppihauen. Uisteltiin takaisin päin ja jostain kohti Siekkinen nosti vielä komean ahvenenkörmyn, mutta muuta ei tullut.

Pitkin iltaa Siekkisen pikkuveli oli soitellut jotain kalastuskamoihin liittyviä kysymyksiä, ja poijaat olivat kalalle ilmeisesti lähdössä jos paikan keksisivät. Noh, saatuamme kamat pakattua autoon huomasin etä virtaa olisi vielä, joten päätimme lähteä nuorisolle "oppaiksi" pajakoskelle. Siinähän sitten kömyttiin rantaan ja alettiin tähyämään keissejä. Vesi oli järjettömän matalalla viimekertaan verrattuna, ja pohjakosketukset olivat yleisiä. Vaan niinpä se silti iski, jonkun pienen kuohun niskalta taimen tarrasi ottiuistimeen. Usean sekunnin ajan venkoili ja pomppi ennenkuin pääsi irti. Siekkinen arvioi sen noin puolitoistakiloiseksi ja siihen on yhdyttävä. Karkuutus harmitti mutta hyvät sävärit siitä sai. Rauhoituin, ja siirryin kosken ylimmälle niskalle vispaamaan. Aikani tyhjää vedettyä päätin siirtyä alas tutuille ottimontuille joista ei ole ikinä mitään tullut. Siekkinen haki kameran autosta ja meni puskaan kuvaamaan kalastuksen viehkoa taidetta. Värimaisemat olivat kuulemma psykoottiset. Ja niin, siitä se saatana sitten nappasi taas. Hieman edellistä isompi taimen tykästyi vaappuuni pariksi sekunniksi ennenkuin muutti mielensä. Ihan mukavaa että nappaavat mutta pysyisivät kiinnikkin joskus saatana sentään. Hetken vielä jaksoin, mutta sitten tuli romahdus. Energiavarat ehtyivät, väsymys ja vitutus hiipi hipiään. Joskus neljän jälkeen lähdimme kohti Ivaloa uupuneina ja itselläni oli vielä kauhea morkkis karkoituksista. Noh, nyt saa istua töissä ja miettiä päivät pitkät että mitä sitä tekee väärin.

Viikonloppuna Siekkinen ja Maununen tekivät barbara-iskun Juutualle saukkonivan ja ritakosken väliseen suvantoon. Poijaat olivat lähdössä jo heti kun olin töistä päässyt joten sanoin tulevani perästä jos jaksaisin kunhan olisin syönyt ja silleen. Noh, iltahan meni sitten serkkupoikien kanssa tissutellessa, tulipa tuvallakin piipahdettua. Lauantaina oli sitten kohtuu heikko olo, mutta itseruoskinta oli sitä luokkaa että kun Vuoti kysyi kalaan niin olihan se lähdettävä. Mukaan tuli myös Hiltus-Lauri ja kohteenamme olisi toloskoski. Lähtemään päästiin vasta joskus iltakymmenen jälkeen. Koskenniskan rantatörmällä oli kolmen kanoottin porukka yöpymässä, toivottavasti eivät heränneet kun rymistelimme metsän läpi rantaan vierestä. Rannalla oli yksinäinen heittelijä, helsingistä kuulemma olivat kotoisin ja kutturastako ne olivat laskeneet vai mitensoli. Noh, siirryin tietty heti ottimontuille Laurin jäädessä niskalle perhoa vispaamaan. Vuoti räpelsi siimojaan kuntoon varmaan puoli tuntia. Ja niin, eihän sieltä sitten mitään tullut. Lauri sai sentään niskalta yhden pienen ja yhden vielä pienemmän. Tulisteltiin, paistettiin makkarat ja juotiin muutamat oluset. Kokeiltiin vielä mutta tyhjähän se joki oli. Vähän kahden jälkeen sitten lähdimme ilman saalista kotia kohti. Viimereissut ovat kyllä olleet harvinaisen kalattomia, jopa pikkukalat ovat jääneet monta kertaa saamatta. Mitä minä olen tehnyt suututtaakseni jumalat näin pahasti? Tai noh, kaikennäköistähän sitä on tulut tehtyä, mutta mitä minun tulee tehdä ansaitakseni Ahdin anteeksiannon?

Ai niin, taas on tämä blögäys vähän unohtunut. Reissuja on rästissä viitisen, kaikkia en muistakkaan.

Joskus viimeviikolla kävimme Vuotin Mitrin kanssa heittelemässä juutuan rantoja yläniva-saarekekeissi-ritakoski-maastossa. Pikkukalaa nousi, vaan isompia ei. Tosin ritakosken loppuluisussa oli noin kolmikiloinen hauki kiinni hetken aikaa "samimaisesti" eli se otti jo valmiikksi siimanpäässä räpistelleeseen taimenenpoikaseen, taisteli minuutin ja pääsi irti. Taimen tuli ylös asti. Paistettiin makkaraa ja välillä pidettiin sadetta tulipaikan halkoliiterissä, ihan mukava reissu.

Jaah, kävinpä minä joku kaunis ilta-yö taaskerran yksin heittelemässä Ivalojoen koskia lappispola-pajakoski-alakoski-keisseillä mitään saamatta. Reissu oli tosiaan kalattomin koko kesänä, vaikka kesän ensimmäinen pitkäjärvenreissu olikin täysin kalaton. Sain nimittäin pienimmän taimeneni ikinä, noin 6cm yksilön keskeltä koskea, mahtavan kiven vierestä "ottikeisseiltä". Harmitti vitusti. Noh, eipähän satanut, ja tuli ulkoiltua ihan kuntoilumielessäkin mukava matka jokirantaa ravatessa. Pajakoskenkin kuljin aivan pohjalta niskalle ja takaisin, ja lappispolalle sekä alakoskelle joutuu muuutenkin hieman kävelemään. Kyllä kotona uni maittoi.

Viimeisin reissumme oli Parinvuoden takaisen tehoiskun toisinto, kun Harju, Vuoti, Maununen ja allekirjoittanut lähtivät etsimään salaista taimenlampea. Yhtä helpostihan se löytyi kuin viimekerralla. Pinta rikkoontui vähän väliä ja kun maikuntaa katsoi, oli päivän selvää että nyt tulee kalaa. Ja niinhän sitä nousikin. Pientä taimenta sekä harreja. Harreja vittu. Taimenlammessa pitää siis kotiaan useampikin kalalaji. Porukkamme pitkäaikaisin lammenkävijä Retardo-Setäkään ei muistanut koskaan ennen nähneensä lammessa muuta kalaa kuin taimenta. Minähän en siis tietenkään saanut yhtään kalaa, vaan ne iskivät Vuotin perhovehkeisiin, Maunusen mato-onki-vesipallo-perholetka-patenttiin sekä Harjun vilkkuun. Paistettiin makkarat ja juotiin oluset notskipaikallla ja käytiin vielä vähän kokeilemassa kuitenkaan sen kummempia saamatta, mitä nyt Vuoti ja Harju jonkun taimenen nostivat. Lähdimme lammelta vittuun tarkoituksenamme käydä vielä paluumatkalla toloskosken ottimontuilla mutka. Sinne siis porhalsimme metsän läpi, mutta turhaan. Montut olivat tyhjinä, Mitri taisi jotain pientä perholla saada. Paistoimme koskenniskalla vielä makkarat, mutta Mitrillä oli seuraavana aamuna töitä, joten pitihän sieltä lähteäkkin johonkin aikaan. Kotona olin vissiin joskus vähän yli kolmen yöllä, ilman yhtään kalaa koko reissulta :( Nyt on jotain pahasti pielessä.

Hmm, nyt kyllä satavarmasti unohdan ainakin yhden reissun jos en kaksikin. Vaan eipä niiltäkään mitään suurempaa ole tullut, muutenhan ne muistaisi. Vielä pitäis puristaa viimeiseen pariinviikkoon mahdollisimman reilusti punaista lihaa, katotaan miten miehen käy. Tällähetkellä lihaa on kuitenkin jo usean kossupullon verran, joten ei kait tässä kiire sentään ole :)

Kävin viime sunnuntaina pikkukrapuloissaan yksin heittelemässä Juutuan rantoja kun kanssaihmisten krapulat olivat liian korkealla tasolla tai deadlinet painoivat päälle. Uistin maistui harrille kiitettävään tahtiin ylänivalla ja vähän alavirran suuntaan matkatessa löytyvällä saarekekeissillä, mutta poislähdön aikaan sattui lapsus ja noin viisi kappaletta komeita mittaharreja sisältänyt kalapussi jäi rannalle makaamaan. Vasta kotimatkalla kirakkajoen kohdalla hoksasin unohdukseni mutta olin jo niin väsynyt etten jaksanut kääntyä takaisin. Noh, kyllä sen joku sieltä varmasti on löytänyt, etteivät ihan hukkaan ole menneet.

Eilen kävimme iltareissun Toveri Siekkisen kanssa jo tutuksi muodostuneille Pitkäjärven skeisseille. Äksöniä oli reilusti, ja kalaa tuli mukavasti, vai alamittaisia olivat mokomat. Jopa ihan aitoon tuplatärppiin ylsimme. Kävimme sitten heittelemässä myös "molauttajajärveä" jossa oli aivan mahdottomat pinnanrikkojaisbileet pystyssä. Pikkukalaa kävi pinnassa koko ajan joka puolella. Jonkunaikaa heiteltyämme ja pari affenta ja pikkutaimenta nostettuamme myös molauttaja, tuo viimekesän vieno venkoilija, kävi meitä moikkaamassa nimensä mukaisen kauhean molauksen saattelemana. Ei sitä vieläkään tietty ylös saatu. Näimmepä ensikerrran myös näissä maisemissa kanssakalastajia, kun kolme ihmishahmoa kolusi heitellen järven etelärantaa. Eivät ainakaan meidän havaintojemme mukaan nostaneet mitään, paskiaiset.

Käytiin viimeviikollla vähän Inarilla uistelemassa ja makkaraa paistamassa Kapteeni Karjalaisen ja vaimokkeiden kanssa. Verkotkin vissiin nostettiin tai laskettiin, ei voi muistaa. Makkara oli hyvää, kalaa ei uistimeen osunut, tietysti se pari perinteistä 38cm taimenta.

Perjantaina ryystettiin sekaporukalla aamuun asti vaikka lauantaina piti lähteä kalalle. Karjalainen ja Siekkinen eivät olleet ryypänneet, ja heti aamusta se puhelimen sointi alkoikin ja jo iltapäivästä joskus pääsimme liikkeelle. Poijaat olivat löytäneet jonkun vitun erämaajärven jostakin Nukkumajoen kämpän lähettyviltä. Pahtajärvi taisi olla. Tyhjähän se oli. Koko reissulla pojat nostivat yhden harrin mieheen. Yötäkin piti perkeles olla sielä jeerassa tyhjän järven rannalla, maisemat tosin olivat hienot. Oli Siekkisellä kuulemmma joku isompikin ollut kiinni, vaan ei tullut ylös asti. Kauhea tarpominen ja kaman kanto rasitti krapulaista ruumista ja vaikka poijat hoitivatkin moottorin ja veneen kannon kahteen mieheen, oli sydänkohtaus silti lähellä kerta toisensa jälkeen. Ja kaikki se vaiva kahden harrin takia. Toisten en sinne lähde, se on varmaa.
Kävimme seuraavana päivänä kamat takaisin autolle roudattuamme vielä Juutualla Ylänivalla syömässä eväitä ja heittelemässä. Ensin yritimme ajaa suoraan erämään halki Juutuan rantaan, mutta vaikka autosta löytyi karttakirja ja ainakin kaksi kappaletta GPS-paikantimia, eksyimme silti hetkeksi. Tai emme ehkä eksyneet, emme vaan päässeet perille. Nelostien kautta sitä piti lopulta mennä. Ylänivalla ei ollut aluksi ihmisiä ollenkaan, vaan kohtapa meidän perässämme saapui autollinen jos toinenkin. Markku ja minä nostimme komeat mittaharrit ja ilmakin oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire piti suurimmat hyttysparvet poissa korvista. Sitten pojat päättivät että reissu loppuu siihen. Mikäs siinä sitten. Kaksi harria Juutualta, paljon isompia kuin järvestä nostetut. Juutuan rantaan olisin voinut jäädäkkin pitemmäksi aikaa, toisin kuin sinne erämaajärvelle.

Eilettäin porhalsimme Lepistön veljesten Jukka ja Jyrki kanssa toloskoskelle onneamme koittamaan. Poijaat olivat ihan ensimmäistä kertaa kyseisellä koskella, joten johdatin miehet kosken alapuolisille paskoille keisseille ihan vittuillakseni, ja läksin itse ripeästi nousemaan keskivaiheen ottimontuja kohti. Pienempää tuli joka välissä, ja Lepistöt olivat nousseet alavirrasta jo melkein niskaanhengitysetäisyydelle ennenkuin nappasi. Sama paikka ja sama uistin kuin aina ennenkin. Suht lyhyen väsyttelyn jälkeen haavasin kivennokasta mukavankokoisen taimenen. Oli se hienoa voi saatana. Vaaka heilahti lukemiin 1,75kg ja pituudeksi paljastui vasta kotona 54cm. Tilannekuvia ei taaskaan vittu saatu, sekä nuoremman Lepistön kameran että oman aparaattini akut lopahtivat juuri kun niitä olisi tarvittu eniten. Vanhemmalla Lepistöllä olisi ollut omassa über-kännykässään ihan hyvälaatuisia kuvia ottava kamera, vaan sekään vehje ei sattunut mukaan kosken kiville. Noh, sielä pakkasessa se nyt lepää, tulkaa katsomaan jos ette usko. Kaatoryyppy maistui mahtavalta. Loppuaikana ei tullut sen kummempia, kahvisteltiin ja syötiin nisua. Kokeiltiin vielä vähän ja klo 01.15 lähdimme lampsimaan kohti autoa. Kiitoksia Retardolle siunauksesta, ihan ei kaksi kiloa mennyt rikki vaan eiköhän se tästä vielä.

Jos sitä nyt koittaisi kirjoitella joka reissusta jotain pientä niin voipi sitten talvella muisteloida tarkemmin.

Kävimme eilettäin Kapteeni Karjalaisen kanssa järvellä verkkoja laskemassa ja vähän uistelemassa. Verkot meni vähän niin ja näin mutta uistellessa tuli kalakin, juuri ja juuri mitallinen taimen nousi jostain päin nanguvuonoa. Pikkureissuksi ihan mukava keissi, puoleltaöin olimme jo kotona. Ilmakin oli mahtava, melkein naama paloi.

Lepistön eteläisin ja samalla myös karvaisin kives ilmestyi jokupäivä sitten maisemiin ja ilmaisi kovat kalastushalunsa. Ilmeisesti myös rakas Retardo-Setämme on valumassa housunlahjetta ylöspäin pohjoiseen, joten mahtavia kalaseikkailuja on toivottavasti tiedossa joskus lähiaikoina. Tai sitten ryypätään, mistä sen tietää.

Niitä kalajuttuja stna. Eihän niitä ole muistanut kirjoitella, tässä taas itselle muistiinpanoksi pieni kertaus viimeisen parinviikon reissuista. En enää jaksa hehkuttaa alamittaisiakaan kun niitä kuiten tulee järjestäänkin joka reissulla.

Pitkäjärven reissu oli täysin kalaton. Mukana Karjalainen ja Siekkinen. Molauttajaakaan ei nähty.

Yksisseni kävin Paja- ja Alakoskea viskomassa. Mitään suurta ei tullu.

Käytiin Siekkisen kanssa jotain koskia joskus viskomassa, eikä mitään.

Joku kerta kävimmä Juutuallakin, ylänivalta sain jopa mittaharin. Saukkoniva oli tyhjä ja vesi oli korkealla. Saman reissun päätteeksi suuntasimme vielä barbaran kanssa Ivalojoelle ihan uusille uistelukeisseille, paja- ja alakosken väliin. Oltiin reippaita, aivan näännyksiin itsemme vedettiin vaikka kävimmekin Juutuanreissun ja Ivalojoen uistelun välissä Siekkisellä syömässä kolmen ruokalajin aterian. Uistelu oli jännää uusien keissien takia. Tyhjää oli ja väsy painoi.

Kävimmepä viikonloppureissun Inarillakin Kapteeni Karjalaisen uudenkarhean hulppean upean mahtavalla luksusjahdilla. Puolentoista päivän tyhjänvedon (paria melkein mitat täyttävää jalokalaa lukuunottamatta) jälkeen uistimeen tarttui kala, ja jossain malkosaarien lähettyvillä Karjalainen kelasi, minä kipparoin ja Siekkinen haavasi kiloisen taimenen veneeseen. Oli mukavaa. Joka ikinen kammi tai kämppä mihin yritettiin rantautua oli täynnä porukkaa, se ei ollut mukavaa. Niin, paitsi petäjäsaaressa, jossa kammi oli katsottu parhaaksi purkaa kokonaan. Vittu sentään. Onneksi Karjalaisen koulutoveri oli kaverinsa kanssa jonkun hippiliiton mökillä, jonne pääsimme hetkeksi välissä levähtämään. Pojat saunoivatkin, minä nukuin. Reissu jäi kuitenkin hieman suunniteltua lyhyemmäksi paskan kammitilanteen takia. Kala oli kyllä komea.

Eilen korkkaantui sitten viimevuoden kuningaspaikka, toloskoski. Siekkisen kanssa tarvoimme reippaasti mehtän läpi suoraan ottiskeisseille. Mitään isompaa ei tullut. Vesi oli tääläkin vielä parikymmentäsenttiä viimevuoden ottiaikoja korkeammalla. Aikamme viskottua päätimme lähteä menemään, tosin tekisimme vielä täsmäiskun salaiselle taimenlammelle. Lampi löytyi helposti, kalat eivät. Vain hieman alamittaisia nousi mukavasti (aika vitusti itseasiassa) vaan isot loistivat poissaolollaan. Reissu venyi pitkäksi, ja nyt on töissä hieman väsy.

Niin tosiaan, olen kielassa myyjänä tämänkuun, tulkaa käymään niin annan turpaan.
Selvitykseksi vielä sivistymättömille *köh*tarbohh*köh*, kiela on siis tämä maailmankauppa (ent. kehitysmaakauppa) joka sijaitsee kylänraitilla hennankengän vieressä pienessa ja kylmässä pottukellarissa.