IRC-Galleria

Olen tässä viimeisten kahden päivän aikana todennut useammallekin taholle, että on hienoa muuttaa ja vaihtaa maisemaa, mutta itse muuttaminen on kyllä erittäin perseestä. Kannettuasi tuntikausia pahvilaatikoita ja erinäisiä huonekaluja ahtaita kiviportaita ylös ja alas, etsittyäsi ympäri kaupunkia sopivaa hehkulamppua kattovalaisimeesi ("näiden valmistus on lopetettu jo vuosia sitten"), koottuasi kirjahyllyjä ja CD-telineitä (vain huomataksesi että toinen niistä telineistä provided by Veljekset Keskinen on aivan päin vittuja ja kuitti kauan sitten hukattu), ripustettuasi verhoja ja siirreltyäsi sängyn ja kirjoituspöydän paikkaa noin viidesti sekä turhauduttuasi totaalisesti kaikista niistä asioista jotka huomaat unohtaneesi, tajuat yhtäkkiä olevasi kämpässä joka kolkkoine valkoisine seinineen ja kylmine muovilattioineen on oleva tuleva kotisi ainakin pari seuraavaa vuotta.

Oikeastaan se ei tuntunut vielä miltään.

(Tapasin ohimennen myös tulevan kämppikseni, Laura K:n.)