IRC-Galleria

L / sanoo:
En pidä gansta-räpistä.

jussi sanoo:
No ei siitä voi pitää.

(Sinänsä ei ota päähän ajatella sitä Atmospheren keikkaa juuri nyt. )
Olen ehkä saanut tarpeekseni junalla matkustamisesta seuraavaksi pariksi viikoksi ainakin.
Olisi varmaan ollut lähes haikeaa hyvästellä Auli siinä Turun asemalla jollei sellainen sunnuntaiaamuinen ihmiskammo olisi alkanut jo iskemään vaivihkaa takavasemmalta. Junavaunussa vieressäni istui hippityttö jolla ei ollut kenkiä, mietin että onkohan se tajunnut että tämä on jo syksy ja nyt.

Kamera tuli Saksasta ja sitä seurannut lasku tyhjensi tilini. Vahva fiilis.

VR:n aikatauluhaussa on ärsyttävää se, että ne vaihtoehtopalkit hyppäävät esiin älyttömällä viiveellä vasta sitten kun olet jo kirjoittanut koko aseman nimen, eikä se sulkeudu itsestään pois vaan pitää napsauttaa sitä uudestaan, mikä on aivan turhaa näpyttelyä saatana.

Nimim. Ei vielä tarpeellista määrää kofeiinia tänä aamuna

Päätettiin just Lotan kanssa jotain. Siitä tulee kivaa. To be continued!

Voisi kenties ottaa hieman iisimmin, mutta toisaalta mikäs tässä kun krapulat eivät vielä ole tappavia eikä god-please-kill-me-right-now- morkkikset ehdi edes kehittyä kun huomaa että on ollut taas ihan mainiota. Jumituskin paranee suihkun ja kahvin avulla.

Heräsin sateen ja kahvinkeittimen ääneen, mikä on, jollei paras niin ainakin yksi parhaista ääniyhdistelmistä ikinä.
Pelkään että posti on kussut jotain, kun Oulun yliopistolta ei ole vieläkään tullut opintojen rekisteröinti- vahvistusta, mutta yritän ajatella rationaalisesti ja rauhallisesti. Posti on toiminut normaalisti, se kirjekuori tulee vielä, minulla on opiskelupaikka. Kyllä. Mutta järkeily ei lämmitä yhtä paljon kuin se pirun kirjekuori minun kädessäni rauhoittaisi. Kuuumotus, olen harvoin odottanut postia näin paljon joka päivä.
Helsingin reissun Flow loputtomine dubstep-tamppauksineen ja keikkoineen, puistohumaltumiset, Kallion räkälät ja hämärä seura oli niin rappiollista että siitä ei voinut kuin nauttia.

Siirsin lähtöäni Jyväskylään vähän myöhemmäksi tänään, aivan vielä ei jaksa luopua tästä mitääntekemättömyydestä.

(Ja tällä hetkellä Editors kuullostaisi noin sata kertaa paremmalta soitettuna levyltä ja aivan järjettömillä äänenvoimakkuuksilla kuin tästä koneelta kuulokkeiden kautta. Mutta koska levyt lähtivät Ouluun jo, pitää tyytyä kompromisseihin. Kaikilla pitäisi olla tämä The Back Room, tosin.)

On niin jumissa ettei edes pysty ajatella seuraavaa siirtoa.
Tequilalla on seurauksia, samoin Kallion räkäläbaareilla. Good times, Vantaa?

Jossain takavasemmalla vaanii maanantai jo.

(Ja jos jättää krapulan ja yleisen katon mataluuden sikseen, eilinen ansaitsee kyllä palkinnon hämärämmästä setistä ikinä.)

Pitäisi alkaa taas teettämään valokuvia. On aina yhtä outoa löytää jostain kaverin koneen uumenista kuvia tilanteista ja illoista, joiden kulusta on vain epämääräinen aavistus.

Pitäisi skarpata ja käydä suihkussa, pakata ja lähteä Helsinkiin. Näillä parilla viikolla ennen lopullista muuttoa Ouluun tuntuu ohjelmaa olevan vähän liiaksikin, ajatellen ettei tililleni taida enää ilmestyä lisää rahaa vaikka kuinka toivoisin. Helsingin jälkeen Jyväskylään to kick it with some friends, sitten olisi Jurassicin työntekijöiden jatkobileet Lutakossa, toisaalta myös paljonpuhuttu Turun reissu osuisi samaan aikaan, ja faktori jota ei vaan voi ohittaa on Atmospheren keikka ( ! ) samana viikonloppuna.

Toisaalta tällä hetkellä mikään ei voisi olla tervetulleempaa kuin nähdä vähän Jannikaa ja Sammya ja muita. Joten Flow -->

Olen tässä viimeisten kahden päivän aikana todennut useammallekin taholle, että on hienoa muuttaa ja vaihtaa maisemaa, mutta itse muuttaminen on kyllä erittäin perseestä. Kannettuasi tuntikausia pahvilaatikoita ja erinäisiä huonekaluja ahtaita kiviportaita ylös ja alas, etsittyäsi ympäri kaupunkia sopivaa hehkulamppua kattovalaisimeesi ("näiden valmistus on lopetettu jo vuosia sitten"), koottuasi kirjahyllyjä ja CD-telineitä (vain huomataksesi että toinen niistä telineistä provided by Veljekset Keskinen on aivan päin vittuja ja kuitti kauan sitten hukattu), ripustettuasi verhoja ja siirreltyäsi sängyn ja kirjoituspöydän paikkaa noin viidesti sekä turhauduttuasi totaalisesti kaikista niistä asioista jotka huomaat unohtaneesi, tajuat yhtäkkiä olevasi kämpässä joka kolkkoine valkoisine seinineen ja kylmine muovilattioineen on oleva tuleva kotisi ainakin pari seuraavaa vuotta.

Oikeastaan se ei tuntunut vielä miltään.

(Tapasin ohimennen myös tulevan kämppikseni, Laura K:n.)