IRC-Galleria

It's the same déja vu.

Kotona käymisen hyviä puolia:

-saa kunnon ruokaa
-Hesari!
-autoilu
-huomaa jonkinlaisen tervetulleen status quon muutoksen suhteessa vanhempiin
-vierailun tilapäisyys, eli ensimmäistä kertaa lähes 19 vuoteen on Ähtärissä vain KÄYMÄSSÄ, mikä on tajuttoman hienoa
-voi hakea postin aamulla niin vähissä vaatteissa kun haluaa, naapurimme ovat jo nähneet kaiken

Luovaa toimintaa oli tämä viikonloppu täynnä nevertheless, en muista nauraneeni pitkään aikaan niin paljon kuin Lehtimäellä Annin pippaloissa (varsinkin valloittaessamme Lehtimäen ainoan baarin), ja eilinen ilta Seinäjoen Wartissa Saran keikalla meni mainiosti, johtuen varmaan seurasta ja siitä, ettei once again oltu Ähtärissä (yritimme muuten Jussin kanssa tehdä empiiristä tutkimusta jukeboksilla -mitä baarillinen mustiinpukeutuneita rokkareita tykkäisi jos Kornin ja Diablon jälkeen alkaisikin soida iloinen Valkyrians ska; mutta käytännön evottamisen takia emme ikinä päässeet niin pitkälle.)
Ja muutakin! Mutta on mahtavaa lähteä takaisin Ouluun.

Tahattomasti hidas ja ontuva flow on viime aikoina alkanut vain ärsyttämään. I want that quick shit.

L / sanoo:
mä voin ajaa
L / sanoo:
sä kuvaat
janni sanoo:
haha okei
janni sanoo:
ja tapellaan musasta
L / sanoo:
ei tapeltais
L / sanoo:
se joka ajais sais päättää!
L / sanoo:
se on se universaali sääntö
janni sanoo:
what!
L / sanoo:
se ON
janni sanoo:
pelkääjän paikalla oleva päättää luonnollisesti musiikista!
L / sanoo:
et voi tietää kun sulla ei oo korttia
janni sanoo:
eihän ajaessa voi ees keskittyä levyjen etsimiseen
L / sanoo:
autokoulussa se on eka oppitunti:
janni sanoo:
älä puhu paskaa
L / sanoo:
"se joka ajaa saa päättää musiikin. aina."
L / sanoo:
AINA.
janni sanoo:
i'm not buying that
janni sanoo:
(tästä se alkaa )
janni sanoo:
meiän pakussa voi hallita demokratia
L / sanoo:
tyrannia!
janni sanoo:
levy soitetaan vain jos molemmat puolueet on sen kannalla
L / sanoo:
tai vähintään diktatuuri
janni sanoo:
dream on, usutan amnestyn sun kimppuun
L / sanoo:
FUCK the amnesty it's so lame

Aamulla herääminen otti fyysisesti kipeää, kahvi maistui paskalta ja pyöräily yliopistolle hyytävässä aamuillassa lähinnä hajotti herättämisen sijaan. Luennoilla oli mahdotonta seurata opettajan puhetta, ajatukset harhaili kaikessa muussa paitsi Norjan itsenäisyysjulistuksessa ja sumerien byrokratiajärjestelmässä- muistiinpanojen sijaan sain aikaan vain tikku-ukkoja potkimassa ja muutenkin vahingoittamassa toisiaan. Ruokalassa törmäilin ihmisiin, valitsin pahaa ruokaa enkä kahvilla jaksanut sosialisoida lainkaan vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Kämpässä on kylmä (kaikkialla on kylmä, onko se joku Oulun oma juttu?), keittiössä tiskivuori ja tyhjä jääkaappi, kämppis-Lauralla stressiä huomisesta tentistä ja tämä päivä ei vaan taida olla minun päiväni.

"Tomorrow I'll be like:
'Where am I?'
'What's your name?'
'Gotta go, I'm glad you came.' "

Deeppiä shittiä.

(Ex tempore Tanchester: kaksi päivää absinttia ja rommijaffaa/jommiraffaa, terapeuttisen paskaa läppää ja hyvää jumitusta. Musiikkia! Juna niin täynnä että joutui taas istumaan lattialla 4,5 tuntia, mutta sekään ei oikeastaan haitannut.)

Ensimmäistä kertaa muuten Ouluun palaaminen tuntui palaamiselta takaisin arkeen. Ajattelin tilata levyjä.

Vulcanalia tuli juhlittua. Heiluin kameran kanssa häiritsemässä ihmisiä koko illan, aamulla laskeskelin että kuvamateriaalia on noin 500 kuvan edestä. Toisaalta varsinkin loppuillan kuvat ovat hyvin pitkälti deletoitavissa yleisen (humala)noisen takia.
Selviydyttyäni jatkopaikasta kämppäkotiin vasta noin tunti sitten on olo hieman vetämätön.

Jospa elämä voittaisi kun käy suihkussa, syö, lataa kuvat koneelle, ilmoittautuu verkkokursseille ettei tarvitse huolehtia enää opintopisteistä tällä syksyllä, siivoa kämpän ja menee ajoissa nukkumaan. Ettei tuijota tietokoneen ruutua koko iltaa lasittuneilla (verestävillä) silmillä kuunnellen Radioheadia liian kovaa kuulokkeilla. Arvatkaa kuinka tulee kuitenkin käymään.

Before you run away from me,
before you're lost between the notes.
Just as you take the mic
just as you dance, dance, dance.

Muistan kun viime talvena eräs ystäväni ohimennen siteerasi The Killersiä ja sanoi jotenkin aina odottavansa jonkun tulevan "to save you from your old ways."

Vaikka konteksti onkin täysin eri, äsken kävellessäni hupun alle piiloutuneena, musiikit korvilla, ulkomaailmasta täysin eristäytyneenä ja neuroottisesti polttaneena, ymmärsin täsmälleen mitä hän silloin tarkoitti.

Vatsanpohjatunteita, liian vähäisiä yöunia ja käsittämättömän suuria katevarauksia pankkitilillä. Epämääräinen ahdistus siitä ettei kaikki tulekaan menemään hyvin. Pitää nukkua enemmän, alkaa toimia kuten vastuullinen aikuinen, mikä on vaikeampaa kuin luulin koska people are really the same everywhere.

Mutta tällä hetkellä ainut asia mielessä on fuck you **** for defining my existence.

Miten on olemassa sellaisia ihmisiä jotka saa kiehumaan niin pahasti raivosta ja turhautumisesta että I want to stand on top of this mountain and yell, mutta samalla ne on niitä ainoita ihmisiä joita ei halua loukata niin pahasti että he koskaan katoaisivat?

(Edit: ehkä liikaa Atmosphere-lainauksia, mutta joskus käy näin.)