IRC-Galleria

janni sanoo:
venaan kokoajan et se repee nauraa ja taputtaa mua selkään ja sanoo et "no läppä.."

Selvittyäni eilen krapulasta ja porukoiden vierailusta ja varhaisjouluruuhkassa hajoilemisesta, avasin vain koneen ja kirjoitin kolme tuntia. (Sallin itselleni kunnon Carrie Bradshaw- kliseen.) Sen jälkeen oli helppo viettää ilta omaan nyrjähtäneeseen tapaansa, ja todeta että
leaving me was probably the best thing you ever taught me.

Yön viimeisissä/aamun ensimmäisissä busseissa on tappionihilismi korkeimmillaan, sen pystyy kääntämään voitoksi jos vetää hupun päähän ja kuuntelee oikeanlaista musiikkia. Eilen se oli Ca Mousse repeatilla. Nyt en saa iTunesia päälle, enkä aivoja päälle, mikä on kumpikin ärsyttävää ajatellen että on paljon juttuja tehtävänä jotka vaatisivat vähän molempia. Varmasti niiden välillä on joku side.
(Ja mikä on tämä huppufiksaatio oikeasti? Jannika?)

http://www.youtube.com/watch?v=co3qMdkucM0

(Koin valaistumisen musiikkivideoiden oikean käyttötarkoituksen suhteen.)

"Sick enough to be totally confident.",
luki erään ystäväni t-paidassa kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa (2 vuotta sitten, mihin aikaa valuu?) Joistain tyypeistä vaan tietää ensisilmäyksellä että niiden kanssa tulee klikkaamaan juuri oikealla tavalla ja tasolla ja mentaliteetilla, niinkuin tulikin. Huomenna aamulla lähdetään sitten moikkaamaan sitä Italiaan. Repussa on passi (joka löytyi 5 min. etsinnän jälkeen), lentoliput (jotka löytyivät 20 min. kuumeisen ja verenmakuisen, paniikinlietsoman etsinnän jälkeen), kamera, kännykkä, laturihässäkät ja lompakko, pari T-paitaa ja the works.

janni sanoo:
AND IT'S LIKE
janni sanoo:
must
janni sanoo:
not
janni sanoo:
sleep
janni sanoo:
must warn others.

m u s t n o t s l e e p .

Fuck you Refworks for ruining my night.

En minä oikeastaan edes haluaisi niin monimutkaisia juttuja. Uskon että voisin olla loppuelämäni onnellinen aika pienistä asioista;
hyvästä boresta, musiikista joka saa hengityksen syvenemään (kuten John Mayer?), vatsanpohjatunteista, kahvista ja sen muista epäterveellisistä sukulaisista, malttamattomasta odotuksesta juna-asemalla, vanhoista ja uusista ystävistä, jokaisesta ihastuksesta, sydänsurusta selviämisestä, ensilumesta ja siitä että se sulaa, siitä headrushista jonka saa kun HYVÄ keikka alkaa tai joku --iini kicks in, naureskelevista ryytymissunnuntaista, todellisuuspakoilevasta autoilemisesta, hiljaisista ja korvat lukkoon lyövän kovaäänisistä yhteisymmärryksen hetkistä, suhteista joista ei tarvitse paeta aamuisin eilistä humalaansa kiroten, alkusyksyn ihanasta melankoliasta, yöllisistä puheluista ja pitkistä illoista vieraissa kaupungeissa, yön viimeisestä ja aamun ensimmäisestä biisistä, lentokoneen lähtökiihdytyksestä. Ja niin edelleen.

Pian ei ole enää lokakuu. Eikä tämä ollut angstinen merkintä.

Viikon päästä täsmälleen tähän aikaan minä ja ihana Lotta ollaan jossain aivan muualla kuin Suomessa. En malta odottaa, jo pelkkä ajatus siitä nostattaa sellaisen kuplivan this shit is FUN!- tunteen, mikä aiheuttaa taas vaikeuden pysyä paikoillaan ja tehdä koulujuttuja tai mitään järkevää.
Ja tasan vuosi sitten olin kirjoittanut jonnekin että en minä voi pysyä Suomessa, sillä nämä harmaat lokakuut tappavat minut- olin juuri palannut Barcelonasta ja hirveässä nestehukassa/krapulassa, haikea ja ahdistunut. Luulin sen johtuvan siitä, mutta tämän viikon Ähtärissä hajoiltuani ymmärrän että se on nimenomaan tämä aika, tämä pirullinen viikko vuodesta, vaikkei sen tiedostaminen teekään tästä vähemmän raastavaa.

Onneksi tänään tulee toinen osapuoli A&A:sta.
Ja on ihmisiä, jotka tajuavat mitä tarkoitan kun sanon että
bigger than guns, bigger than cigarettes!

Imagine your brain as a
canister filled with ink
y e a h, now think of your body
as the pen where the ink resides.
Fuse the two; K A P O W !
What are you now?
You're the human magic marker, won't you
please surprise my eyes?


(Muuten hyvä, but right now I'm having a hangover from magic markers.)

Hyvät hetket, hyvät eletyt päivät tunnistaa siitä, että niiden jälkeen mielessä pyörii niin monta sanontaa ja lausetta ja sisäpiirivitsiä, että haluaisi kirjoittaa ne ylös jottei unohtaisi mitään. Sellaisia juttuja jotka paranevat toistaessa ja niille nauraa koska ne muistuttavat niistä vanhemmilta sensuroiduista retkistä jolloin tiesi eläneensä parhaimmassa kaikessa.

Sitten on yhtäkkiä takaisin näillä leveyksillä, porukoiden luona; vanhempien talossa, vanhassa kodissa, tutussa ja silti niin vieraaksi käyneessä missä ikinä. Yrittää muistuttaa ja vakuuttaa itselleen että arki on yhtä harmaata kaikkialla (vaikkakin Helsingissä paistoi aurinko ja olo oli kevyempi kun tunsi kuuluvansa maisemaan.) Soittaa pianoa, soittaa kitaraa, lukea lehdet viikkojen ajalta ja ajaa autoa ja kuunnella vanhoja levyjä. Muistaa että on sitä täälläkin kokenut niitä hyviä juttuja, varmasti eniten kaikkea.
Istua iltaa vanhojen ystävien kanssa, tupakoida ja todeta että meistä on moneen junaan - mikä meitä eniten yhdistää on se, että olemme kaikki kasvaneet (ihastuneet, ahdistuneet, rakastuneet, nyrjähtäneet kukin omiin myrkkyihimme) täällä. Siinä on jotain harmonista,
Minä en tiedä enää mitä haluan haluta! Vaikka kuka kysyisi. Tiedän tosin missä haluaisin nyt olla ja keiden/kenen kanssa, mutta se vie vain vähän kerrallaan eteenpäin.

LSD:tä ja mäkihyppyä beibi. Jannika oli läheisyysluolamieskuoseissa eilen, hyvin korrektia toimintaa kaikinpuolin. Smoke Weed kuittaa, takaisin Pasilaan!