IRC-Galleria

Tekeekö melankoliassa ryytyminen meistä jotenkin pohjimmiltaan tyytyväisiä; tunnemmeko mielummin ikävää kuin ei-mitään, vaikka ei-minkään tunteminen olisi paljon helpompaa?
Ilmeisesti niin, ainakin sellaisina iltoina kun ei osaa mennä nukkumaan, vaikka viikon univelat kirvelee silmissä ja vaikka on monta tuntia putkeen kuunnellut sellaista entisistä arkistoista esiinkaivettua musiikkia, joka ei ole hyväksi hataralle mielenrauhalle.
Mutta mielummin tämä kuin a patia ja henkinen lobotomia.
Tietää vanhenneensa, kun tajuaa ansaitsevansa tämän ja viipyy siinä vapaaehtoisesti.
..boom.

Jokamaanantaisessa ihmiskrapulassani ruokakaupan kassajonossa en voinut olla kuulematta, kun pari 15-vuotiasta, #yhdyssanavirhekorjaajat-irkkaajan perikuvaa julistivat kovaan ääneen sitä, miten he eivät usko että mitään tekoa voi pitää moraalisesti tuomittavana, koska moraali on vain ihmisten luoma yhteiskuntajärjestystä ylläpitävä turha normisto.
Ja että he eivät usko oikeaan ja väärään.

well you fucking should, you stupid spineless white trash brats.

Koetilanteissa on minusta ollut aina jotain äärimmäisen rauhoittavaa.
Huolimatta siitä miten on valmistautunut, miten paljon stressannut etukäteen tai miten pitkään jättänyt todellisuuspakoisesti lukematta ja siitä miten paljon onkaan ketjupolttanut ennen tenttisaliin astumista. Siitä hetkestä asti kun avaa tenttikirjekuoren siihen asti kun palauttaa vastaukset valvojalle, on kuin olisi aivan omassa maailmassaan. Suuressa salissa ei kuulu kuin kirjoittamisen ääni ja paperien satunnainen kahina, ympärillä olevat ihmiset ovat kaikki tasavertaisesti samassa tilanteessa, vaikkakin myönnettäköön joidenkin selviytyvän siitä kevyemmin kuin toisten.
Siitä rauhasta ei haluaisi lähteä pois vastattuaan kysymyksiin tai edes sillon kun on jättänyt lannistuneena vastaamatta. Tenttisalin oven takana odottavat taas uudet vaatimukset ja arkipäiväinen tyytymättömyys, mutta siinä tilanteessa on hetken täysin turvassa.

Näin kaupan pihalla koiran joka oli niin mainion näköinen että hymyilin koko matkan kotiin. (Kunnes huomasin että ostamani tupakat olivat tippuneet jonnekin välille, kosminen väliintuloko!) Siivottiin kämppis-Lauran kanssa, ihmeteltiin miksi tehdään sitä niin harvoin, nyt pian lähden ehkä levykauppaan ja kaupungille Sampan kanssa.
It's all good.

Kyllästyttää popkulttuuristunut psykedelia ja harhainen musiikki, haluan jotain selkeää joka iskisi rytmiä elämään. Yritän kääntää unirytmiä takaisin oikealle tolalle, jotta voin taas parin päivän päästä alkaa korruptoimaan sitä uudestaan. Yritän olla brutaalin rehellinen, koska sitä hyvän moraalin nimessä minulta vaaditaan, vaikka en näekään sitä kovin palkitsevana. Oh well, ehkä se on uusi asia johon pitää totutella.

TV on the Radio muistuttaa minua viime keväästä:

Beneath the cigarettes and sugar shit of alcohol breath
I can taste the ocean on your tongue.

Olen vakavasti koukussa The Klaxonsien Not Over Yet- biisin Skream remixiin, jonka linkin voin pistää tähän
http://www.youtube.com/watch?v=ODyXPCmEAlI
vaikka oikeastaan en usko kenenkään innostuvan siitä samalla tavalla.

Pitäisi nukkua ja skarpata koska tätä kirjoittaessani on kahden minuutin päästä maanantai, enkä ole varautunut siihen taaskaan asianmukaisin menoin. Tähän asti tämä tammikuu on ollut aika matalalentoa, mutta on sellainen fiilis että asiat alkaa taas pian kohenemaan. Motivaation löytämisen osalta olen tosin jo luopunut toivosta, mutta ehkä onnistun hankkimaan uuden ja paremman kevään mittaa, ja ystäväni sanoin "you may not even need one."
Minun pitäisi olla liian nuori addiktoitumaan ja tarpeeksi vanha tietääkseni paremmin. Mutta minkäs teet.

Samppa käy töissä Soneralla:

Sam Uli sanoo:
päivät pitkät jauhan turhia, valehtelen ja pelaan nettipelejä

En usko olevani kroonisesti kyvytön saattamaan asioita valmiiksi, mutta tällä hetkellä väliaikainen reboottaukseni on jäänyt hieman jumiin ja kestää odotettua kauemmin. Tämä näkyy ihmissuhteissa, opiskelujutuissa sekä tupakoinnin epälopettamisessa.

Mutta en oikeastaan jaksa vielä hätäillä.

Uusimmassa Basso-lehdessä oli Riku Vassisen kolumni Miksi hiphop on parasta musiikkia, ja vaikka en lähtisi itse jaottelemaan mitään musiikkia parhaaksi tai vähemmän parhaaksi, kyseisellä kirjoittajalla oli kuitenkin hyviä pointteja ja erityisesti tämä:
"1. Rytminen puhelaulu mahdollistaa useamman säkeen mahduttamisen kappaleeseen. Periaatteessa räppibiisissä voi siis sanoa enemmän kuin tavallisessa pop-biisissä."

I absolutely concur!
Varsinkin jos kyseessä on esimerkiksi sellainen lyyrinen nero kuin Aesop Rock, yhteen säkeistön fragmenttiinkin mahtuu modernia runoutta ja kryptisiä, toisissa sfääreissä kulkevia sanaleikkejä enemmän kuin monen soittolista-popbändin koko tuotantoon yhteensä.

"There's smoke in my iris, but I painted a sunny day on the insides of my eyelids
so I'm ready now.
I'm ready for life in this city and my wings have grown almost enough to lift me.
I'm a dinosaur with Jones Beach in my hourglass passing the time with serial killer coloring books and bags of marbles.

Don't tell me you ain't the droid that held the match to the charcoals.
Don't tell me Lucifer and God don't carpool.
This is our school,
I'm not trying to graduate to life with a personalized barstool,
head in a jar on the desk, feet dangling in a shark pool.

Man please,
my name stands for my being
and my being stands for the woman who stood and braved the storm to raise the seedling."

(Ja vaikkei Aesop ei itsekään aina olisi 100% varma mitä lyriikoillaan haluaa sanoa, on silti virkistävää yksinkertaisesti edes kuulla niin paljon sanoja ja huomata miten rajoittunutta arkikieli helposti onkaan.)

Palelee kolmen villapaidankin sisällä, aina yskiessä tuntuu että kylkiluut murtuvat uudestaan ja uudestaan, onneksi siis ei yskitä kuin joka kerta kun hengitän sisään, palelee, tiedän olevani koko kevään ajan henkilökohtaisessa opintohelvetissä, tajusin että lähtemällä Barcelonaan keväälle suunniteltu Amsterdamin reissu pitäisi jättää väliin, enkä haluaisi tehdä sitä valintaa ja palelee koska kaikkialla on ihan naurettavan kylmä.

En muista milloin viimeksi olisin katsonut tv:tä. En vain ole varma olenko käyttänyt siltä vapautuneen aikani mitenkään järkevästi.

Heräsin tänään seitsemän maissa tekstiviestiin jossa kaverini iloisesti ilmoitti saapuneensa juuri Pariisiin. Toivotettuani hänelle yhtä ystävällisesti haista paskaa ajattelin nukkua vielä pari tuntia: seuraavan kerran aukaisin silmiä joskus puoli kahden maissa. Joululomalla oli melkein päässyt unohtumaan miten paljon erilaisia hälyääniä naapuriasunnoista tämä kämppä päästääkään läpi: oli lähes kotoisaa kuulla ensimmäisenä aamulla (aamuhkolla) yläkerran asukkaan marssivan huoneessaan samoilla päättäväisillä kantapääaskelilla kuin aina ennenkin ja seinänaapurin pesevän yhtä neuroottisen usein käsiään. Hekin todennäköisesti huomasivat paluuni rutiiniksi muodostuneen kahvia + The Smithsiä tarpeeksi lujaa- aamuyhdistelmäni myötä.

Yritin tänään totuttaa itseäni ajatukseen paluusta akateemiseen opiskelijamaailmaan velvollisuuksineen ja tehtävineen, mutta kovasta yrityksestä huolimatta en saanut itseäni millään kirjoittamaan rästiin jääneitä esseitä, jääköön deadlinen pakottamana tehdyiksi sitten.
Nyt haluaisin lähteä jonnekin 15 asteen pakkasesta huolimatta. Ehkä kokeilemaan olenko kehittynyt biljardissa lainkaan tämän loman aikana.