IRC-Galleria

Yrittävät lannistaa lystiviikonviettäjää... pewkeleen pewkele... eivät onnistu!!!

Mitä mä Vuokatista, se on parti, parti ja rai, rai pitkin loppuviikkoo... :P

Kutsukaan minua Aslakiksi... ;D

eipä sitä aamulla viel tienny minkälaisia keskusteluja illalla käy ja kenen kanssa... :D

lystiviikko on saanu aika mahtavan alun (kaikin puolin ;P) ja pitää varmaan jatkossa ottaa ihan perinteeks viettää joka kuukausi yksi lystiviikko vähintään... mutta päiväkirjani raportoi viikon kulkua aktiivisesti... sikäli mikäli se ketään kiinnostaa... (nii ja mulla on vieraskirja käytössä ni mä nään,että kiinnostaa... :P)

Eli lystiviikon kuulumisia tuttuun "en paljasta koskaan kaikkea"-tyyliin lisää huomenna... ;)

ja siis mitä tulee esimerkiksi facebook-elämään, niin tulkaa kysymään suoraan ihmiset, älkääkä ihmetelkö suotta... :D

Won't you be my bad boy, be my man
Be my week-end lover
But don't be my friend
You can be my bad boy
But understand
That I don't need you again
No I don't need you again

;)

okei... myönnetään, että jätin koulun tänään "vahingossa" väliin. Mutta huomenna mun kait on pakko mennä sinne...

Mutta syy miksi tässä nyt kirjotan on, että mä aion viettää hauskan viikon. Tapaan ihania ihmisiä ja unohdan kaikki ikävyydet ^^ Tärkeintä on keksiä puuhaketta pitkin viikkoa, että lauantain tulisi nopeammin...

Kaikki jotka tietää, mitä ens lauantaina tapahtuu (tai on kenties mukana toiminnassa :P) voi sit aavistella tätä sitä kautta, että mä otan ensi askeleen uuteen elämään... :P jos kaikki menee hyvin, ni tollasta mun elämä on jatkossakin ja voimme toistaa tämän toimintamallin esim ensivuonna tai syksynä niin usein kuin haluamme... (enkä mä usko,että siihen asti tarvii venata) Mä olen ansainnu tämän, te olette ansainneet tämän... ME OLEMME KAIKKI ANSAINNEET TÄMÄN!

Ystävät on niitä, joista ei päästetä ikinä irti... vaikka mikä tulis... sinä ykskin muutit naapuriin kolme vuotiaana ja siitä asti ollaan tunnettu. Miehiä on tullut ja mennyt... meillä kaikilla... ollaan muutettu, kuka minne... mutta ystävyys pysyy... Otetaan ens viikonloppu juhlana meille? Pidetään lystiä, niin lystiä, että ei olla koskaan pidetty. Mä oon valmis siihen, mä olen vihdoin valmis siihen!!!!! kiitos raksut <3

Ja keskiviikkona harjotellaan ilontalossa... XD

Apua aina Asikkalasta! ^^

Oon aika yllättyny, mutta positiivisesti... kiitos! <3

Ikävämpi osa vierailua: Mun mummu itkee neljättä vuotta öitään putkeen... :( hän lähti avautumaan ja muistelemaan minulle tänään. Toisaalta 55 vuotta naimisissa, ja vaikka toista ei enää ole, rakkaus säilyy yhä. Toivottavasti minusta oli jotain apua <3

eipä sittenkään mitään - kyyneleet teki comebackin... Josh Groban: You Raise Me Up (kiitän tästä kidutuksesta itseäni)

jatkakaa niinkuin mitään ei ois tapahtunu

Ihana tuttu onttous on palannut. En tunne mitään. Takana vajaa kolme tuntia horroksessa vietettyä unetonta yötä. edessä vierailu maalle, missä äiti saattaa jopa rohjeta kysymään "Ai miksi sä et nuku?"

Niin no enpäs tiedä...

Mä en ees tiedä mikä loppujen lopuksi avasi kaikki haavat eilen. Oli vaan taas sellainen päivä, että ei kyennyt ponnistelemaan mihinkään suuntaan. Ei vaikka kuinka hetkittäin rimpuilikin. Voihan se olla, että mä stressasin tota vierailua maalle jo etukäteen. Mutta miksi? Mä selvisin joulusta. Mä selvisin siitä hirveästä marraskuun lopun vierailusta, jolloin mä opin, että ei mun kyynelet sinne mahdu. Mikä nyt on niin kamalaa, että en saa sen takia edes nukuttua.

Ei tämä siitä johdu. Eräs ystäväni kertoi, että eron jälkeen on usein vaihe, jolloin kaikki kyyneleet vain on itketty, etkä tunne enää mitään. Mulla on nyt sellainen olo. Kaksi edellistä päivää olen itkenyt, mutta nyt tuijotan tätä näyttöruutua silmät ilmeettöminä ja hörin miljoonatta kahvikuppiani. Rakkaan ystäväni, joka ei myöskään kestä tuskaansa, kanssa olemme haaveilleet lobotomiasta. no ei tääkään kivaa ole. Toivotaan, että viimeistään tänään illalla tunne-elämäni palaa normaaliin.

Olen kokeillut lähes kaikkia mahdollisia keinoja päästääkseni irti. Ja kai mä olen saanut päästettyäkin. Ainakin jollain tasolla. Mutta mitä tää sitten on? Aivan kuin musta ei olisi jäljellä enää muuta kuin ulkokuori, joka jollakin ihmeen kaupalla pysyy tossa kylmässä viimassa kasassa. Puristan itseäni tiukemmin hetki hetkeltä, jotta en hajoaisi palasiksi.

Eilen kuulostin kuulemma iloisemmalta. Olen kuulemma vapautuneempi. Väitän itsekkin "vanhan minän" tekevän, siltä osin kuin sitä jäljellä on, paluuta. En jaksa enää esittää. En jaksa enää teeskennellä. En jaksa enää taistella. Voisko joku tulla ja ristiinnaulita mut Hämeenkadun varrelle muistuttamaan kaikkia pitämään kaikin tavoin kiinni siitä, mikä heille on tärkeää?

naapurin lapset on kuulemma sitä mieltä, että iskän toinen koti oli kivempi...

voi kuulkaa mä oon ihan samaa mieltä! voitteko lähtee sinne takas...? kiitos!!

Missä vaiheessa mun elämä on mennyt siihen, että hörin aamukahvia koko iltapäivän?

Todennäkösesti siinä vaiheessa, kun painajainen, johon ehdin jo täysin kyllästyä, jätti mut vihdoin rauhaan... Mielenkiintoisia aikoja... just joo!

Ensimmäinen vaihe: (se pisin)

Haluan mennä nukkumaan. En mitään muuta halua niin paljon, kuin vaan päästä nukkumaan ja vaipua edes tunniksi kahdeksi horrokseen, pois tästä maailmasta. Tästä maailmasta, jossa kaikki satukirjojen hirviöt ovat heränneet eloon ja saalistavat minua jokaisena valveillaolon hetkenäni... Sitten tajuan herääväni. "Nukuin!" "Minä hemmetti soikoon onnistuin nukkumaan!" Katson kelloa. Olen nukkunut puolituntia. Mitään merkkiä unista, jotka saisivat minut uskomaan johonkin valheelliseen todellisuuteen, jossa elämäni edes jollakin tasolla muistuttaisi onnellista, ei kuulunut taaskaan.

Toinen vaihe: (se tuskaisin)

Alan olla niin väsynyt ja voimaton. Pakkohan unen on tulla. Johan se alkaa olla täysi mahdottomuus, että ihminen ei nuku. Alan vihdoin saada nukuttua. Alan vihdoin nähdä unta. Yhtä unta. Sitä samaa raastavaa painajaista kerta toisensa jälkeen, joka imee minusta viimeisetkin energian rippeet. Se uni on niin kamala, että en halua siitä tänne kirjoittaa, pitäisitte minua... noh... pidätte ehkä jo... Aloin siis vihdoinkin kyetä nukkumaan. Unijaksoni pitenivät, mutta nukkumiseni oli edelleen katkonaista. Heräsin aina samassa kohtaa painajaistani, vaikka kuinka olisin halunnut selvittää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus päätin kokeilla nukahtaa uudelleen herättyäni painajaiseen. Saatoin nähdä samaa unta kolme kertaa yön aikana. Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että en enää halunnut nukkua. Valveilla oli kamalaa, mutta unessani vielä hirveämpää. Hereillä ollessani en enää pystynyt keskittymään mihinkään, niin väsynyt olin.

Kolmas vaihe: (se tuorein)

Minulla on asiat "hyvin". Elämässäni on ihania asioita. En vain oikein osaa niistä vielä nauttia. Ehkä ajan kanssa. Asia, jota olin panikoinut lähes viikon etukäteen, sujui yllättävän hyvin. Olin varma, että painajaiseni nyt jättää minut rauhaan. Niin se tekikin. Energia alkoi palata suristen kehooni. Se tosin johtui tanssista, ei siitä, että olisin saanut nukuttua yhtään sen paremmin. Edessäni oli äärimmäinen testi. Olin viettänyt päivän, jona olin hymyillyt... siis sydämestäni ja aidosti hymyillyt ja vielä tarkottanutkin sitä. Valmistaudun nukkumaan. Unta ei tule.... " no johan on perhana, miksei se nyt tule?" Kolme ja puoli tuntia kieriskelen sängyssä puristellen vuorollaan jokaista kolmesta tyynystäni ja yhdestä unilelustani, kunnes jokin irrottaa minut tästä maailmasta. Herään herätyskellon ääneen! "Kello on kymmenen aamulla!!! olen nukkunut lähes seitsemän tuntia!!!" Painajaiseni oli poissa. Ainakin toistaiseksi. Mutta edessäni oli nyt uusi ongelma, sellainen, jota en osannut odottaa. Olin nähnyt ihanaa unta. Oikeaa unta, jossa asiat olivat hyvin. Päätin sammuttaa herätyskellon. En uskonut, että tätä voisi jatkua kovin kauan, joten onhan minulla kaikki oikeus nauttia tästä niin pitkään, kun vain voin. Nukuin viisi tuntia lisää. Heräsin. Juoksin vessaan oksentamaan. En ollut nukkunut aikoihin näin pitkään ja kroppani oli kait ihmeissään. Tuijotin itseäni vessan peilistä. Näkyni jälkeen kurottauduin jälleen oksentamaan. Tätäkö se nyt olisi? Olen muuttunut tyhjäksi kuoreksi, jonka voi todeta jo paljain silmin, tuntematta minua sen paremmin. Seuraava yö sujui samoissa merkeissä. Samaten sitä seurannut aamu. Uneni ovat niin ihania, että en halua herätä.

Kolmatta vaihetta on nyt kaksi yötä takana. Minkäänlaista käsitystä siitä, kauanko tätä on edessä, ei ole. Öistä on tullut minulle taistelukenttä. Samaten kuin päivistäkin. Päivät kykenen selättämään ystävien avulla. En ole yksin. Yöt? Minun on vain selvittävä ja voitettava unieni demonit.

KIRJA

Sivu sivulta minua luit
Vai selasitko vain?
Ymmärsitkö edes lukemaasi?
Nyt revit sivuja irti
Revit ja revit
Toinen toisensa jälkeen
Revit irtonaisia sivuja
Pieniksi liuskoiksi
Toisen jätät tänne
Toisen viet tuonne

Miten luulet minun niitä voivan kerätä takaisin?

Jäljelle jätät vain kannet
Jäljellä on vain kannet
Heität minut lattialle
Astut päälle
Viikon jälkeen nostat pöydälle
Käytät kahvikupin alusena
Toinen viikko
Tilkit vetoisan oven minulla
Kolmas viikko - nostat vihdoin
Hyllyyn pölyttymään

Miten luulet minun voivan niitä kerätä takaisin?

Viides viikko
Tipahdan itse hyllyltä
Löydän sivun
Löydän toisen
Löydän liimaa
Kokoan itseäni
Tulet kotiin
Yllätyt
Autat minua urakassani ja poistut
Kun olet nostanut minut takaisin hyllylle
---
SEURAAJA

Sinun maailmasi leijailee minun saavuttamattomissani
Minun osani on ryömiä nelinkontin maassa
Ja puristaa käsiini hiekkaa
Jonka päällä sinä olet kävellyt
Syön sisääni pieniä kiviä, joille kengänkantasi ovat astuneet

Kylmä sade huuhtoo jalanjälkesi edestäni
Se saa pitkäksi kasvaneet hiukseni takertumaan
Matalien puiden oksiin
Revin hiukseni irti, jotta en eksyisi polultani
Vaatteeni ovat kuraiset ja märät, mutta en minä niitä tarvitse

Saavun jyrkänteen reunalle
Minun on tehtävä valinta
Sinulla oli voimaa hypätä rotkon yli
Sinä olet kuin kaunis balleriina peilisalissa
Minä olen voimaton ja kiinni karhunraudoissa
Yritänkö hypätä?
Yritänkö yhä sinua seurata?
Jos voimani eivät riitä
Ei minua enää ole
Jos käännyn takaisin
Ei sinua enää ole
---
UNETKIN JO KOSTAVAT

Seison yksin pakkasessa
Unohdin kai vaatteeni kotiin
En tiedä missä olen
Muistan tulleeni tänne
Sen jälkeen
Kun sinä olit nauranut minulle
Olen sinulle pelkkä vitsi
Rikoin oven juostessani sen läpi

Mutta sinä juokset perässäni
Miksi?
Pyytelet anteeksi
Miksi?

Tunnen kuinka kyyneleet alkavat virrata
Kuulen vain oman huutoni
Mutta en saa selvää sanoista
Kuinka voit tehdä minulle näin?
Kuinka rakastamaansa ihmistä voi vihata näin?

Sinä selität kaiken
Ymmärrän jälleen, että kaikki oli minun syytäni
Mutta en silti ymmärrä aivan kaikkea

Autat takin päälleni
Minulla on silti kylmä
Ehkä lopetin jo huutamisen
Ehkä
Saatat minut sisään
Alan etsiä vaatteitani
Kuulen naurua

Herään
---
VERETÖN

Olen heitteille jätetty kuu
Emäplaneettani on tuhoutunut
Kierrän yhä kehääni
Tyhjyyden ympärillä
Uhmaan vetovoiman lakeja
En halua pois

Olen kuin ikuisuuden
Autiona ollut talo
Minut on tuomittu asumiskelvottomaksi
Ulkokuori on remontoitu
Mutta kodista ei saa kelvollista
Vaikka minuun sijoittaisi kaikkensa

Autio paikka herätti tuskaa
Yksin
Syöksyn kuiluun
Yksin
Hajosin palasiksi
Yksin
Lähden vaikka ryömimällä
Onneksi olen yksin
Julmaa mielihyvää
Hopeanharmaa ihoni
Pois imetty vereni
Onneksi olin yksin
---
SALAMAT

Sotkeuduin verhoihin
Joista sinä et pitänyt
Nyt ne hyökkäävät jo minunkin kimppuuni

Olemme salamoita
Välähdämme yhdessä niin hyvin
Nyt ehkä paremmin

Täällä on kylmä
Olen itse oma myttyni
Nauran itse perkeleelleni

Mutta kyllä me olemme salamoita
Välähdämme edelleen yhdessä hyvin
Nyt ehkä vielä paremmin