Keskustelin tällä viikolla mummelini kanssa. Tovin analysoituaan juttujani koitti vakavissaan vihjailla pöpilän tarpeesta ja päätti mun olevan masentunut. Ei mummi, en ole masentunut. En usko sellaiseen. Hänen tajuntaansa ei yksinkertaisesti (ainakaan toistaiseksi) mahtunut onneni riippumattomuus filosofioista, uskonnoista, ismeistä, ammatista, samalla tavalla ajattelevista kavereista ja "johonkin kuulumisesta".
"Toivon, että löydät jonkun filosofian tai vaikka uskonnon, jossa pysyt."
Kutakuinkin näin. Kuumottavaa ja suruisaa, muttei henk.koht. hard feelings. Ymmärrän huolen ja pelon, mutten aijo tehdä asialle mitään valehtelemalla, lepyttelemällä ja hyssyttelemällä.
Vallitsevan ajattelutavan mukaan siis jos ja kun en omaksu joitakin tiettyjä tapoja ja toteuta niitä orjallisen kaavamaisesti tullen ennalta-arvattavan, tutun ja turvallisen oloiseksi, lienen vaikeasti tulkittava, täten jopa vaarallinen. -> Suljetaan laitokseen tai laitetaan telareita kielen alle.