Ymmärsin, miksi luen kirjoja, katson elokuvia, nukun mieluummin kuin valvon - haluan paeta. Toiseen maailmaan pääsee elämällä hetken toisen tarinaa. Välillä kirjassa vierähtää koko elämä, vuosi, päiviä, kun itselläni vuorokausi. Suutun, kun joku keskeyttää pakomatkani ilmoittamalla saapuneesta postista tai valmistuneesta ruoasta. Raivostun, kun kännykkäni vilkkuu ja "Cadillac" pärähtää soimaan. Jos lyhyen ajan sisällä keskeytetään kahdesti, olen itkuraivarin partaalla. Kolmas saa aikaan harkinnan, josko pääsisin tarinan maailmaan paremmin pilven päällä.
Tein äsken matkan Narniaan, jonne olen jo monesti kulkenut. Sitä ennen pyöräilin 15-16 kilometria toiselle paikkakunnalle treeneihin ja filmivuokraamoon. Olin todella kylmissäni päästyäni kotiin. Reisiä vihloi vakivamman lisäksi viiman jäätävyys - sattui todella. Äshikin kärsinyt. Huomenna ja ylihuomenna uudestaan. On se persaukisen elämä rankkaa - no money, ever. Ei voi mennä dösällä tai ajaa ajokorttia. Ja sitten vielä väittävät, ettei raha tee onnelliseksi. Kyllä se tekee - ainakin aluksi.
Prinssi Kaspianin katsoin siis. Herätti ajatuksia: miksi parhaissa fantasiagenreen lueteltavissa tarinoissa aina vaelletaan, taistellaan ja soditaan? Ja miksi pirussa narniafilmatisoinneissa naisäänisiä eläimiä on niin vähän? Miksi naiset eivät taistele? Edellytän tasa-arvoa edes fantasiakirjallisuudelta. Eikö C.S. Lewiksen kristillinen näkemys antanut periksi vai ovatko avuttomat hentoiset naishahmot fantasiakirjallisuudessa yhtä must kuin komeat haarniskaan pukeutuneet miehet? ... ... ... Miksi edes kysyin? ^^'
Prinssi Kaspian oli kuulemma ilmestymisaikanaan hyvin aliarvostettu teos. Ei varmasti olisi ollut, jos aikalaiset olisivat nähneet saman elokuvan, jonka juuri katsoin. Kaspiania näytellyt Ben Barnes olisi varmasti vedonnut seksikkäällä karismallaan myös viime vuosisadan alun ihmisiin. Yksi niistä harvoista tämän päivän miehistä, jotka näyttävät hyvältä haarniskassa ja pitkähiuksisina. <3 Maltan tuskin odottaa kolmatta narniafilmatisointia, "Kaspianin matka maailman ääriin". Siinä seikkailee kuningas Kaspian. Toivottavasti Barnes on mukana. <3 Muuten en suostu katsomaan elokuvaa. Ainakaan periaatteessa. ... ... ... Milloinkohan ensi-ilta on?
Ne vuosia sitten tehdyt wanhat Narnia-elokuvat ovat kyllä karmeita.. Aslankin sellainen tönkkö karvapuppet...
Sain tänään suklaamunan yllättävältä taholta. Sellaisen Fazerin sinikääreisen yllätysmunan. Lähes itkin ilosta. Kiitos paljon. <3