IRC-Galleria

emmeny

emmeny

"My okays are so okay that they're too okay." ;)
Fiilistelimme katselemalla isäni talteen keräämiä sota-aikaisia asiakirjoja, valokuvia, kirjeitä ja kortteja. Koin laajan skaalan erilaisia tunteita lukiessani isäni isän velipuolen Toivo Honkasaaren (1923-1944) kotiväelleen kirjoittamia jatkosodanaikaisia kirjeitä. Toivo itse kaatui jatkosodassa - räjähti kranaatin osumasta. Luin pastorin kotiväelle kirjoittaman kirjeen, jossa käytettiin nykyaikana varsin teatraaliselta kalskahtavaa lausahdusta "Tutkimattomat ovat Herran tiet.", mikä tosin sopii täydellisesti kirjeen lohduttavan ankean ("tämäkään uhraus ei mennyt hukkaan") tunnelmaan. Voin kuvitella miten Toivon vanhemmat ovat itkeneet lukiessaan sinisellä musteella kirjoitettua kirjettä, jonka yläreunaan painettu kuva rististä kera sanojen "ISÄNMAAN PUOLESTA". Läheisille näytettiin vain arkku, sillä kranaatiniskun jäljiltä.. voimme vain esittää arvioita jäljestä. Isoisäni sai Toivolta kirjeen, joka oli päivätty neljä päivää ennen tämän kuolemaa surullisenkuuluisalla Kannaksella.

Toivon kirjeet olivat lyhyitä, mutta rivien välistä pystyi lukemaan paljon. Toivo sodan loppumisesta ja kotiin pääsystä, ikävä kotiin Pohjanmaalle, pelko. Kirjeet alkoivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta samalla tavalla: ensin vakuuteltiin, että kaikki on hyvin (- toistaiseksi), sitten kyseltiin miten kotiväki voi ja läheteltiin terveisiä (maanviljelijänä Toivo kyseli, että joko kotiväki on kylvänyt ja miten kylvö edistynyt :]) ja lopuksi kiiteltiin paketeista (hymyilin lukiessani rivejä, joilla Toivo kiitti perheensä lähettämästä paketista, jossa olivat villahousut ja olutpullo :D). Yhdessä kirjeessä oli aavistuksen moittiva sävy isoisäni hitaudesta vastata kirjeeseen. Toisessa harmiteltiin kovaa päänsärkyä ja pakkasta (päiväys huhtikuussa). Viimeisistä riveistä oli vielä vaikeampaa saada selvää kuin muusta kirjeestä (vanhanaikaista kaunokirjoitusta, monta pilkkua ja pistettä puuttui eikä kysymysmerkkejä lainkaan).

Katselin isoisäni sotilaspassia sekä hänen ja Toivon koulutodistuksia (kirjasen muodossa, arvosanataulukko 1-10), joista saamieni perhetietojen perusteella hahmottelin sukupuun (neljä polvea). Laulutaito oli arvosteltu molemmilla 4-6 kieppeille. Eivät kuulemma pojat suostuneet laulamaan. ;D Sotilaspassiin oli listattu muun muassa isoisäni (palveli Kiestingissä) tekemiä rikkeitä, joista sotaoikeus oli häntä rankaissut: yksi rikkeistä oli "toisen omaisuuden väärinkäyttö", mikä lienee ollut ruoannäpistämistä (varmaan kaikki sotilaat saaneet rangaistusta mokomasta x'D), toinen liittyi jotenkin tehtävän laiminlyöntiin tai julkeaan käytökseen, en muista kumpaan. Isälläni kolikkosäästönä ukin sodassa veistämä purnukka, johon kaiverrettu "Muistoja Kampsulasta 1943" ja koivunlehtiä (aivan törkeän upea!). Ukkini oli siis taitava käsistäänkin. Koulutodistuksessaan oli oppiaine "maatalouspiirustus", jonka sisältö on itselleni suuri kysymysmerkki (niin oli nuille toisillekin).

Isäni on militaristi, joka katsoo liikaa taaksepäin maamme viimeisimpiin sotiin. Monesti ehdottanutkin, että menisin inttiin. Olisin luultavasti mennytkin, ellei läheistä varuskuntaa olisi lakkautettu. Jos en pääse jatko-opiskelemaan, intti voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Kuntoni on parempi kuin monilla jätkillä (datanörttipolvella) ja olen kaivannut metsässä möyrimistä siitä lähtien, kun olin idiootti ja lopetin partion. Syyt, miksi en menisi, ovat toisaalta rationaalisia (miksi haaskata vähintään puoli vuotta johonkin paskaan, joka tukee kestämätöntä yhteiskuntaa eikä anna sotilaalle yksilönarvoa), toisaalta turhia pelkoja (en tiedä mtn aseista tai sotakalustosta, varusteet ja olosuhteet eivät ole sopivia naisen rakenteelle, pärjäisinkö jätkien kanssa, kun olen näin jäykkistiukkis?).

Asiat, joita olen edelle kirjoittanut, kiinnostavat harvoja. Itse kuitenkin vanhasta aineistosta innostuin sen verran, että haluan joskus tehdä tarkempaakin sukututkimusta. Kasaamastani sukupuusta kirjon sitten kauniin sukupuun tai ompelen tilkkutäkin, jossa kussakin tilkussa nimi. ^^

Wappu oli aivan mahtava, hauskempi kuin pitkään aikaan. Juonut parin päivän aikana kolmea eri skumppaa ja kasan muuta alkoholia, joten yhtäkään drinksua ei tee enää mieli. Säästin roimasti rahaa, kun menin juhlimaan läheiseen kaupunkiin Stadin sijasta. Näin vanhoja tuttuja: olin niin iloinen, kun muistivat vielä nimenikin. Yöllä oli todella kylmä ja söin pahoja sipulirenkaita.

Yritin tänäänkin lukea pääsykokeisiin, mutta niin se vaan taas jäi. Vihaan itseäni, ponnettomuuttani, aikaansaamattomuuttani. Syön eilen ostamaani hampurilaista. Huh.

Wappuinen walaistuminen?Keskiviikko 29.04.2009 02:03

emmeny ;D sanoo:
syödäänkö vappuisin mtn kunnon safkaa?
oXo sanoo:
ei mun tietääkseni
sillon syödään tippaleipii ja nakkeja :D
ja juodaan simaa ja kossua :D
emmeny ;D sanoo:
siskoni tulevat visiitille ja ajattelin tehdä mokomille jtkn ruokaa.
mutta kun vappuna ei syödä mtn..
kunnollista siis.
enkä halua valmistaa punaista lihaa. :S
tulee niin tappajafiilis.
oXo sanoo:
hmm.. sit kai pitää laittaa jotain kasvis juttuu tai kalaa
mä kyl pystyn punaista lihaa laittamaan
emmeny ;D sanoo:
on niin eri asia syödä joku äyriäinen kuin pörröinen possu. :'S
tai niin ainakin kuvittelee. arvotan ajattelun perusteella.
oXo sanoo:
helpompaa kun ei kuvittele mitään :D
emmeny ;D sanoo:
jos ihmissielun viemisestä joutuu helvettiin, miksei possunsielun?
oXo sanoo:
raamatussa ei puhuttu mitään eläintentappamisesta
että ois jotenkii kiellettyä
siinähän uhrailtiin lampaita yms
emmeny ;D sanoo:
koska raamattu onkin satukirja.
oXo sanoo:
nii, mutta mistäs sit tiedät onko helvetti olemassa?
emmeny ;D sanoo:
uusi testamentti on satukirja, tarkennan.
oXo sanoo:
jos ei usko raamattuun, ei sit helvettiinkään
emmeny ;D sanoo:
vanha testamentti on jtn, mikä pitäisi jo unohtaa.
kasa epätasa-arvoa ja vanhentuneita käsityksiä kaikesta.
ellei sitten nykyinen elämä ole jo helvetti.
jos uskoo johonkin suurempaan voimaan, minkä olettaa olevan hyvä, ja koska kaikelle näyttäisi olevan vastakohta tässä maailmassa, voisi olettaa, että suuremmalle hyvälle voimalle on jokin paha versio.
ja kaiken pitää sijaita jossakin, koska ihminen ei ymmärrä käsitettä tyhjyys tai ääretön, jolloin niin hyvällä kuin pahalla olisi paikkansa eli nimettyinä vaikkapa taivas ja helvetti.
miltäs kuulosti? ;)
oXo sanoo:
siltä et pitää lukee 3x se mitä sanoit et ymmärrän :D
emmeny ;D sanoo:
x'D

Turnauksesta tulin. Maanantai 27.04.2009 00:51

Ai saakeli miten väsyttää. Sattuukin. Reisiin vihloo aivan järkyttävästi, kun oikaisen tai koukistan jalkani. Vasen polvi kipeä, koska yksi läski lehmä ajoi laitaan (luuli dorka varmaan säbää lätkäksi, kun taklasi noin :P). Laita irtosi kiinnikkeistään, polveni kolahti ja alkoi vuotamaan verta. Kaatuihan se akka itsekin, mutta mitäs alkoi rikkomaan: tuomari oli onneksi tarkka ja reilu ja pisti mokoman jäähtymään. Itse sitten itkin vaihtoaitiossa: pitkään aikaan tuntenut säbässä oikeaa kipua, joka aiheutuisi muusta kuin lihasten rasituksesta. Verikin hämmensi: useimmiten haavat tulevat käsiin. Eipä tuokaan vamma kuitenkaan estänyt pelaamasta. ^^

En saanut Tampereen turnauksesta yhtäkään pongoa. Turnausjärjestely oli kaiken lisäksi helvetin epäreilu ja arpaonneen perustuva: viidestä (?) lohkosta neljän voittajat pääsivät suoraan mitalipeleihin. Jeingillämme kävi paska tsägä, sillä olimme ykkössijalla juuri siinä lohkossa, josta ykkösjoukkue ei päässyt suoraan mitaleista taistelemaan, vaan meidän piti pelata ylimääräinen peli, jonka sitten hävisimme joukkueen henkisen puolen murruttua. Koskaan ollut niin karmeassa pelissä. Oli järkyttävää nähdä, miten koko kauden vallinnut joukkuehenki murtui ja ihmiset alkoivat ilkeilemään joukkuetovereilleen. Ei pelattu enää joukkueelle vaan sähläiltiin jotakin paskaa. Miten vihaankaan sellaista itsekkyyttä: jotkut eivät ajatelleet lainkaan tovereitaan ja pelanneet kunnolla edes näiden vuoksi. Jotkut alkoivat itkemään tai räpsyttelivät silmiään karkottaakseen kyyneleet. Yrittäessäni keventää tunnelmaa toverini uhkasi vetää turpaan. Järkytyin. Suutuin.

Tosiaan pelaamistamme neljästä pelistä voitimme kaksi, yhdestä tuli sähläyksen takia tasapeli ja yhden pelin (juuri sen, missä ihmiset parkuivat ja meitsi kaadettiin laitaan) hävisimme. Loppujen lopuksi sijoituimme turnauksen viidensiksi (joukkueita yli 10?).

Kaiken kaikkiaan olen tällä kaudella pelannut kuudessa ottelussa (neljä niistä Tampereella) piikkinä. Tampereen turnauksesta ketjumme kehuttiin (hykertelin onnellisena mielessäni, kun ketjuamme nimitettiin "Emmin ketjuksi" :D). Sanoivat, että olen kehittynyt tällä kaudella. <3 (Parasta, mitä pelaaja voi koskaan kuulla!) Muistin piikin hommassa takapaineen ja monesti oli pienestä kiinni, etten tehnyt maalia. Osuin jopa so called ilmapalloon (hitsi, kun kimposi veskasta). Juoksin lujempaa kuin koskaan aiemmin peleissä, kuljetin palloa rohkeammin kuin ennen ja katsoin mihin syötin. Jes!

Tätä ei kyllä turnauksessa nähty, mutta olen oppinut tekemään jalkakynän hitaassa vauhdissa. Hoi. ^^ Harmi vain, että taidan unohtaa sen ja muutenkin menettää koko touchin säbään, kun seuraavat treenit ovat vasta kesäkuussa, jolloin uusi kausi alkaa. Mitenkähän kestän tän kuukauden. Boring. :'S

[Ei aihetta]Lauantai 25.04.2009 03:26

En nukkunut viime yönä, koska katsoin Ring-un, Anastasian ja Matrixin kaverini kanssa. Joudun heräämään tänään vajaan kuuden tunnin päästä, mutta en pääse vieläkään nukkumaan, koska mesetän tuttuni kanssa, enkä näin ollen kykene irtautumaan unten maille. Tänään menen kaksipäiväiseen turnaukseen Tampereelle (hyvällä univajeella...) enkä ole vieläkään pakannut.

Voitto silti mielessä. Kahvikin. Unikin.

Lippu liehuu, liehuu..Perjantai 24.04.2009 01:48

Kävin katsomassa Riihimäen kaupunginteatterissa "Mein Kampf"-nimisen näytelmän. Khyllä, khyllä, siinä oli hitleri, jonka takamukseen tungettiin kuumemittari, ja joka karjaisi: "Vittu!" Varsin.. sivistävä kokemus. Ohjelmaläpyskä luonnehti tragikomediaksi. Pääasiassa löysillä mentiin kunnes hakaristiliput rullautuivat auki ja verenpunainen välkehti - sieluani kihelmöi, kuten aina kun näen jotakin näyttävää. Sellaisena hetkenä ymmärtää, miksi kansa lähtee niin helpolla mukaan kiihotukseen - tai miksi joku aloittaa kiihkoilun.

Harmitti kyllä vähän, kun käsinukkekanalta pistettiin niskat "naksis", kun himmleri halusi kokata kanasafkaa.

Suru.Torstai 23.04.2009 04:06

Keitin nuudelit pohjaan ja poltin wokkivihannekset.

Nyyh. Olen niin nälissäni. :'S

tukat(on)o(o)n?Keskiviikko 22.04.2009 18:44

Pörröhiukseni lähtevät ensi viikolla, jolloin tilalle tulee siisti ja siloiteltu kampaamotukka - kauhuissani odotan. Viimeksi käydessäni kampaajalla hiuksiani ilmavuuden nimissä niin, että entisestä tuuheudesta ja paksuudesta jäi hiuksiini vain pari hassua hapsua, joista nyt olen kärsinyt. Enää vaikea luopuakaan, koska pisimmät hiukseni ovat juuri nuita hapsuja. Hetken mietin, josko leikkauttaisin aivan lyhyeksi, mutta sisältäni löytyi sentään ripaus wanhanaikaista stereotyyppistä tyttömäisyyttä, joka puhuu pitkien hiusten puolesta. Noh, tulos ei tule kuitenkaan olemaan toivomani, joten saa nyt nähdä. ^^' Värjäytän myös valkeita raitoja. <3 (..jotta tuloksesta tulisi mahdollisimman järkyttävä?)

Tekee mieli currya.

[Ei aihetta]Maanantai 20.04.2009 05:46

Ensi viikon maanantain kohdalla kalenterissani lukee: "HANKI LÄVÄRI! <3" Silloin on otollinen ajankohta, jolloin säbäkausi 08-09 on ohi eikä kesätöitä vielä tiedossa. Itse idea lävistyksen ottamisesta on muhinut mielessäni ties kuinka kauan, mutta arkeni ei vain ole antanut myöten - eikä pelkoni. Molempiin korviini on tuikattu kahdet reiät (sattui :'S). Tavoitteeni olisi saada oikean korvan alalehteen kolmas ja ylälehteen kaksi lävistystä, vasen korva pysyköön vielä toistaiseksi sellaisenaan. Lisäksi astetta rajumpi toiveeni olisi saada kielikoru (himoinnut siitä asti, kun kaveri hankki - eli vuosia ^^'). Ja kaksi astetta rajumpi ja kaukaisempi haaveeni olisi hankkia tatuointi vasempaan ranteeseen. Jos olisin mies hankkisin sellaiset yakuzatyyliset olka-, rinta- ja hauistatskat (eivät näkyisi perus miesten paidan alta). <3

Juuh. Toivotan hyvää yötä.
emji-kun ;D sanoo:
hirveää, kun aku vastaa pusuun.. nenällään..
annikka sanoo:
suloinen. <3
emji-kun ;D sanoo:
ja kun nähnyt sen tonkivan sillä ties mitä.. on. ^^
annikka sanoo:
ah. tosiaan. ei tuollaisia pidä ajatella.
emji-kun ;D sanoo:
aloin "leipoa" koiraa ja tarrasi hampailla hetkeksi housunlahkeeseen, kun koitti päästä pois vatkauksesta x'D ja nyt sain sen niin levottomaksi, ettei jaksa löhöillä enää.
annikka sanoo:
: D
piristit sitä.
emji-kun ;D sanoo:
aha. jaksaapas. meni pöydän alle piiloon makoilemaan. tietää Oveluus, etten sinne yletä.
idiootti. tuli pois pöydän alta. kimppuun. muahhahhaa.
annikka sanoo:
xD oottepa sulosia!
emji-kun ;D sanoo:
x'D
hahhahhaa. yllättyi, kun iskin takaa.
annikka sanoo:
olet ovela. ;D
emji-kun ;D sanoo:
ovela, ovela olen. x'D
nostin syliini ja se hämmentyi totaalisesti. laskin takaisin lattialle ja alkoi leikkimään kuollutta. x'D
luuli, että kuolleilla liikkuvat silmät.. uuno. ahaa!! haluaa pirulainen lisää!! nuuhkuttaa oveni takana.
annikka sanoo:
ootte te suloisia. oikeasti.

Tiedä tuota.. ^^'

***

Palkka jäätelökiskaduunissa olisikin yllättävän jees. Ja Eniron mukaan yhdensuuntainen matka naapurikylille olisikin vain 10 km. Oij. Haluan duunin.

Menin hymyillen treeneihin ja kysyivät, mitä on tapahtunut. Sanoin nauttivani elämästäni ja todenneeni, että mulla on ihan hyvä elämä. Nauroivat, että tuollaista harvoin kuulee. Näinpä. Tunteeni on aito - ainakin oli. Niin iloinen, kun päässyt muutamasta riesasta eroon ja yli. Ah. Vapaus. Tai ainakin niin vapaa kuin tässä yhteiskunnassa voi olla.

Pääsykoekirjasta 36 sivua jäljellä..

[Ei aihetta]Perjantai 17.04.2009 23:12

Sain kutsun työhaastatteluun koskien jäätelökioskiduunia. Palkka ei liene kovin kummoinen ja työmatkaksi kertyisi n. 24 km pyörällä, koska kyseiselle seudulle ei juuri busseja kulje. Toisaalta ainakin alaraajojen lihaskunto pysyisi kesänkin ihanteellisena ja mielenterveyden häiriöt vähäisempinä, kuin jos olisin koko ajan vain kotona. Ja pienikin liksa on tervetullutta, työkokemuskin.

Joskus kaverini haaveili omasta jäätelöbaarista; itse haaveilin olevani liikekumppani tai kanta-asiakas samassa paikassa. Joten tavallaan toteutan menneitä unelmiani, jos pääsisin kioskille töihin. :'D

Huolettaa kyllä se pyörämatka (24 km). Työmatkaan lisättynä matka treeneihin aivan toiselle puolelle koko seutua: yhteensä 30-35 km - ehkä enemmänkin. Jösses. Tähän kohtaan joku älykkö aina tokaisee: hanki ajokortti.

Söin tänään sellaisia pieniä suklaamunia. Nyt ymmärrän, miksi ne ovat nimeltään suklaaMUNIA: koska kuori sanoo "riks" puraistessa. ^^