IRC-Galleria

23.08.2009 porukat järkkäävät meitsille jtn läksiäisiä alkaen klo 14. Welcome.
24.08.2009 lähtien meikä luetaan väestörekisterissä oululaiseksi. Kummastuttavaa.
25.08.2009 täytän 19. Koska olen muuttanut juuri edellisenä päivänä, voin myöhemmin kertoilla muuttaneeni kotoa 18-vuotiaana. xD
26.08.2009 palaan mutsin mukana kotiin Etelä-Suomeen, jottei mokoma joutuisi ajelemaan yksin kuutta tuntia. Siispä...
.. noin 28.08.2009 palaan Ouluun junalla (eli itse istun yksin kuusi tuntia.. mörrin.).
01.09.2009 ovat ensimmäiset salibandytreenini pohjoisessa. Ai pirskatti, mtn jännittääkään.
02.09.2009 alkaa joulu. Korjaan: koulu. Marraskuussa alkaa sitten joulu (tierna-aika Oulussa). <3

Olen jo aloittanut lahjavarustautumisen joulua varten. Näin hyvissä ajoin kesän lopulla. ;D

Lähipäivinä olen koukkuuntunut the Offspringiin. Pidän rennosta kitarasta ja jumputi-bassosta, mutta lyriikat vihlovat. Hyvä bändi silti.

Pitäisi lukea bilsaa ja kemiaa, mutta sen sijaan olen liimautunut herra Tolkienin "Hobitti - eli sinne ja takaisin"-teokseen. Seuraavaksi sitten LotR, Húrinin lapset ja Silmarillion. Ehkä sitten bilsaa?

Olen laiskistunut ja muuttunut epäsosiaaliseksi. Tuntuu kuin joku vetäisi mattoa alta nyt, kun kesä on takana: enää en voi pyhittää päiviäni nukkumiselle tai tehdä sitä mitä lystään vaarantamatta pitkänlinjansuunnitelmiani. Elämäni on tosiaan saanut uuden suunnan, ellei peräti alkanut jopa alusta. Kuin olisi herännyt menemättä nukkumaan.

Neuloin kirjoneulelapasen yhdessä illassa/yössä. Jeij! Seuraavaksi alan leikkaamaan kaavoja herrainliiviin, jonka valmistan punaisesta silkistä. <3

Hiuksistani on tosiaan lähtenyt suuri joukko senttimetrejä pois. Nyt mulla on "korvakarvat". x'D Mutta ei suoristusrauta näihin khyllä pure, rakkaaseen kurittomaan hiuksistooni. Tosin tänään ovat pysyneet suoran kaltaisina. Tosin painoin raudalla niin, että hiuksistani leijaili savua. Lienee aiheellista pohtia, missä kunnossa hiukseni myöhemmin sitten ovatkaan. :O.

Toivotan hyvää syksyä. Muistakaamme angstata, kun kerrankin niin saa tehdä ilman, että jtn olisi vialla - masennushan on sallittua syksyisin.

Olin idiootti, kun kävin vanhan säbäjoukkueeni sivuilla. Nyt kaipuu kaihertaa niin vietävästi, kun sain tietää D:n osallistuvan jopa kahteen turnaukseen jo pelkästään syyskuussa. Rakastan turnauksia, mutta nyt on pakko luopua niistäkin. Harmittaa niin.

Kävin otattamassa itsestäni kuvan opiskelijakorttia varten ja nyt vituttaa: jouduin maksamaan peräti 22,90 euroa passikuvasarjasta ynnä kuvan lähetyksestä sähköpostiin. Voitte kuvitella ilmeeni, kun kassalla sain kuulla tuon summan (ja että pelkästään 6,90 meni kuvan lähettämiseen sähköpostiin). Voi kirosanojen kuningas. Tuttu valokuvaliike, jossa olen aiemmin asioinut (passikuva 9 e), muutti muualle, joten jouduin käymään toisaalla ja homma kusi täysin. 22,90 e!? Ei voin ihmetellä, onko se niin mukavaa nyhtää viimeisetkin rahat immeisiltä. Tileilläni on nyt yhteensä noin 0,30 euroa. Voi tätä riemun määrää.

Ajattelin, että olisin hankkinut lävärini tänään, mutta en kykene enää käyttämään rahaa tämän vuorokauden puolella, kun mokomaa on jo niin paljon mennyt. 22,90 e kiskurihinta valokuvasta, 72 e jättisumma kampaajalta. Tosin jälkimmäinen sai aikamoisen muodonmuutoksen aikaan samalla kun juttelimme siileistä, sammakoista, kissoista ja lehmistä. Iloinen yllätys oli, kun löysin kampaamon Me Naiset- ja Anna-lehtien joukosta yhden Tieteen Kuvalehden, jossa oli tarinaa Apollo 13:ta avaruusseikkailusta. ^^

Aargh, kirjaston kone heittääpi ulos 4 min päästä. Iik.

Mulla taitaa oikeasti olla jokin elokuun masennus, syysmasennuksen alkutahdit. Tekisi koko ajan mieli vain nukkua ja olla käperryksissä peiton alla, katsella animea. Kiinnostukseni on kuin syysaurinko: ensin täysissä voimissaan korkealla, sitten painuu väsyneenä alas, kunnes on vain pimeää eikä enää mikään oikein huvita. Heräsin tänään kolmelta. Nyt olen jo niin väsynyt, että voisin mennä nukkumaan. Tosin kultainen valokehrä kaihtimien toisella puolella kutsuu vielä kerran ulos aurinkoon (ja kauppaan ostamaan ruokaa).

Mietin jo jopa minkäväriset lapaset sopisivat syystakkiini. Entä millainen huivi kaulaan? Tekisipä mieleni taas ommella. Neuloa jotakin suurta ja lämmintä. Kirjoa maailmanpuu. Piirtää kukkasia.

Hyi, kun paleltaa. Oh, uusimmassa Anime-lehdessä on juttua MUCCusta ja girugameshista, kun nämä esiintyivät Tuskassa. Olen tunnistavinani tukkani eräästä noista kuvista.. Hmm. Artikkeli on kirjoitettu aika lailla siten, miten olisin itsekin sen kirjoittanut. Tosin en olisi kyennyt kehumaan girujen esitystä, koska - faninakin pakko myöntää - se oli melko kakka. Noo, eipä jää pikkufaneille ainakaan paha mieli tuon jutun jälkeen. Itseäni vain harmittaa, kun en pääse MUCCua katsomaan sitten syksymmällä, kun tulevat Stadiin. :f

Vilkuilin tuota edellistä merkintääni ja tarpeeni kertoa nolosta välikohtauksesta junassa heräsi. Lipuntarkastajat tulivat kyselemään lippuja rumissa liiveissään ja omani oli tietenkin jossakin aivan muualla kuin lähitaskussa. Siinä sitten pahoitellen pengoin kamojani (nolotti aavistuksen, kun ihmiset seurasivat, kun vuoroin purin käsilaukkuni, tietokonelaukkuni ja matkalaukkuni sisältöä). Olin TODELLA huojentunut, kun lippu lopulta löytyi. Olin tosin aiemmin tarjonnut kuittia maksamastani junalipusta, mutta se ei tarkastajalle kelvannut. Järjetöntä. Onneksi itsenolauskynnykseni on korkeampi kuin kipukynnykseni.

L'Arc~en~Ciel on kyllä mahtava bändi, vaikkakin heidän kipaleensa "Daybreak's Bell" sai tänään aikaan mielessäni ahdistavan tunteiden vyöryn, joka kuristi myös kehoani. Pohdiskelin olisiko se häkellyttävän tuskaisa tunne ollut pelkoa tulevasta, mutten vieläkään tiedä. Tuntui vain kivuliaalta. :S Monesti olen kuullut tuon kysymyksen, että pelottaako, mutta kun ei. Haluan jo pois kotoa, kun hermo palanut loppuun porukoiden kanssa. Koiraa ja kavereita tulee kyllä ikävä, mutta olen aina halunnut elää veden ja metsien ympäröimänä - tai ainakin niitä lähellä. En jaksaisi aloittaa taas alusta, mutta voiko uutta elämää saada sitä ensin aloittamatta vai olenko vain niin tykästynyt vanhaan? Ehkäpä olen vain niin laiska ja rakastunut helppoon elämään, että uusien asioiden mukanaan tuomat haasteet ja vaikeudet eivät vain kiinnosta.

Pakkasin keittiökamojani. Lempiastiani jätän vanhempieni luokse ja vien Ouluun vain ne, jotka ovat itselleni vähemmän tärkeitä (jos vaikka tippuisivat hyllyltä). Vaatteet ovatkin sitten asia erikseen. Toivottavasti en ole Pohjoisempaan talveen liian alipukeutunut. On siinäkin totuttelemista, kun ei voi enää kulkea joulukuuhun asti nahkatakin vetoketju avoinna, ilman sukkiksia, hattua ja lapasia. Ääh.

Oulussa meinasi alati jäädä polkupyörien alle. Se vähän vitutti.

Fullmetal Alchemist -leffa on kyllä aikamoinen hirvitys. Ajatella, että niinkin hyvästä sarjasta voi saada niin paskan elokuvan. L'Arc~en~Cielin tekemät musiikit viihdyttivät, mutta ei edes Hyden ihastuttava ääni onnistunut peittämään "Conqueror of Samballan" lukuisia vikoja.

Katsoin vihdoin paljonpuhutun "Twilight"-leffasarjan ensimmäisen osan. Robert Pattinson on kyllä upea. Mutta aavistuksen häiritsi, kun piilareiden rajoja ei oltu teknisin keinoin häivytelty silmien lähikuvissa. Siinä elokuvan kohtauksessa, jossa muikki ihmettelee Edward Cullenin silmien värien yhtäkkistä muutosta, Cullenhan olisi voinut paikalta liukenemisen sijaan tokaista käyttävänsä piilareita, kun rajatkin näkyivät. :G Mutta leffahan oli muuten jopa todella hyvä. :D

Mitä nyt tuossa äsken pallon kanssa veivailin, ei se tuntuma säbään ole kolmessa kuukaudessa kokonaan kadonnut. Jippii! ^^

"Negai yo kaze ni notte
yoake no kane wo narase yo..."
(I want this wish of mine to ride the wind
and ring the bell of daybreak...) ;)

Nälissäni olen, sillä kävipä niin paskasti, että evääni jäivät kaverini laukkuun ja kaveri Ouluun. Täällä junassa vallitseva kylmyys muistutti mieleeni, että takkinikin jäi kaverin naulakkoon. Voi, tyhmä, huonomuistinen minä! Nyt sitten olen nälässä seuraavat seitsemän tuntia. Prkl. Onhan tässä Pendolinossa ravintolavaunu, mutta en tiedä, missä vaunussa ja miten sellaisessa tulisi käyttäytyä. Nyyhkis. On mulla sentään salmiakkia. Sentään.

Oulussa oli kaunista. Eritoten pidin meren läsnäolosta - se oli niin lähellä! Vettä lähes kaikkialla! Ja siellä missä ei vettä, siellä kaunista metsää. <3 Kävin siis Oulunsalossakin. Ja Kempeleessä. Eräällä autotiellä tiekylteissä vaihtui teksti muutaman sadan metrin välein "Kempele", "Oulunsalo", "Kempele", "Oulunsalo". Se oli hassua. Hetkeä aiemmin oli Oulunsalossa, hetkeä myöhemmin Kempeleessä. Hassua. :D

Vessahätä. :'S

Vielä viisi tuntia ynnä matka Tikkurilasta almost kotiasemalle. Menen punkkaamaan sisarelleni. Sovin sen vajaa tunti sitten. "Saanko tulla punkkaamaan sinne?" kysyin julkeasti. Olenpa ilkimys.

Piilarit kuivuvat. :'S Aagh, ja nyt mies vierestäni lähti vessaan! Toinen nukkuu! Ja yksi (tyttö) lukee Demi-lehteä - yhä sitä samaa, jota vajaa tunti sitten. Mitäh, onko mennyt jo 51 minuuttia? OOOH. Enää viisi tuntia ja 9 minuuttia. Ainakin.

Kävimme Nallikarissa. Miten ihastuttava uimaranta! Rakastuin. Seisoin meressä. Ukkonen jyrähteli toisaalla. Annoinpa hyvää esimerkkiä lapsille: seisokaa ukkosella vedessä. Ja kaverilla oli sateenvarjo kädessä, kun käveli meressä. x'D

Kämpästäni oli surkea näkymä naapuritalon seinään ja siinä oleviin ikkunoihin. Yhdessä huoneessa oli ikkunaa vasten vanha tietokoneen näyttö (valkoinen). Raivostuttava. Juuri vastapäätä ikkunaa! Mikä esteettinen haitta! Ja kaveriani ärsytti valitukseni huoneen ainoan tuuletusikkunan hyönteisverkosta. x'D Inhoan niitä, olen aina inhonnut. Ilma ei kulje kunnolla verkon läpi. Ja varsinkin solukämpän yhteisissä tiloissa haisi niin helvetin karmealle. Päätinkin tuoda tuliaisena vessanraikastimen, kun muutan. Tosin verkosta sen verran vielä, että onhan Pohjoisessa paljon itikoita.

Olimme nelistään terassilla. Vain yhden lasista ei löytynyt jonkinlaista ötökkää. Omaan greippilonkerooni loiskahti ampiainen, kun koetin kuljettaa mokomaa muualle.

Nyt vessaan. ;)

En muista olenko elänyt kesää, josta olisin nauttinut näin paljon kuin nyt. Ulkona on ihana olla, sinne tekee mieli mennä - tunnen jopa vetoa ulkotöihin (tosin niitä on tullut tänä kesänä tehtyä enemmän kuin koskaan). Riuhtoessani rikkaruohoja naapurini mailla ja möyhentäessäni multaa olen törmännyt mitä erilaisimpiin ötököihin. Onneksi olen nähnyt tuhatjalkaisentapaisia vain alle viisi - ne ovat kamalimpia. Hämähäkit kestän, vaikka halogeenikeltaisine peppuineen ja pitkine koipineen, mutta tuhatjalkaiset... Jos sellainen kiipeilisi ihoani pitkin, kangistuisin kauhusta. :S Mutta toisaalta huomaan ötökkäkammoni lieventyneen - tai ainakin ötököiden erilaisuussietokykyni kasvaneen - tehtyäni puutarhahommia sellaisessa villiintyneessä viidakossa kuin naapurini piha.

Saavuttuani kotiportille eräs toinen naapurini kutsui nimeltä ja kyseli mihinkäs olinkaan menossa jatko-opiskelemaan. Vastauksen saatuaan nainen venytti lausetta "Niin kauas!", lisäsi "Eikös sinne ole helpompi päästä?" (jostain syystä tämä kommentti kyseenalaistaa aina yhtä tehokkaasti Oulun yliopiston vakuuttavuuden verrattuna Helsinkiin - raivostuttavaa!) ja lopuksi toivotti onnea matkalleni. Montakohan tuollaista edellä kirjoitetun kaltaista keskustelua olenkaan jo joutunut käymään läpi.. puuh. Mutta onnentoivotusta vaalin. Ihmiset jotenkin heltyvät lähdönhetken koittaessa ja rupeavat tunteikkaammiksi. Mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen jäykkyystilaan, joka höllentyy normaalisti vain alkoholin avulla.

Siivotessani varastoamme löysin äitini vanhoja käsityölehtiä. Mokomalla on niin upea kokoelma kaikenlaisia ompelulehtiä ja -kirjasia, että sormiani syyhyttää alati ommella jotakin. Lisäksi nuissa löytämissäni 1980- ja -90-lukujen vaihteen käsityölehdissä olevat vaatteet ovat toisaalta rumia (hirveän sekaisia neulekuvia, söhlättyjä kukkakankaita ja sateenkaarivärejä), mutta välillä myös varsin vakuuttavia (pidän erityisesti naisten- ja miestenvaatteiden samankaltaisuudesta). Ai, että kun nyt on niin ysärifiilis. ^^

Jeah, nyt ulkohommiin ja biitsille. <3

...

Paitsi että menin sitten palamaan ulkoduunaillessani. Selkäni on punainen kuin paprika ja olkapääni paloivat TAAS. Jostain kumman syystä olen aina ajatellut, ettei yksi kohta voi palaa kuin maksimissaan kahdesti. Yksi kohta voi palaa ainakin kolmasti, todistaa kirkuvaa punaa hohkaava olkapääni. Jäi vielä topin olkaimista kunnon valkeat raidat keskelle tuota kaikkea punaista tuoden mieleen sen PMMP:n raivostuttavan rallatuksen rusketusraidoista. Tai sitten Fazerin Marianne-karkin punavalkearaidallisen kääreen. Jee, jee.

Biitsi jäi nyt välistä. D: Ja tekee niin hirmuisesti mieli pelata rantalenttistä tai sulkapalloa. Tai sählyä nurmikolla. Olisi paljon helpompaa, jos nauttisi enemmän yksin harrastettavasta liikunnasta kuin joukkueurheilusta. Ei tarvitsisi haikailla, ettei voi tehdä jotakin, koska muut immeiset eivät ole samalla tuulella. :L

Juoksin lähes koko kyläpahasen ympäri. Vedin pitkän spurtin vielä lenkin päätteeksi. Tulipa tyytyväinen olo (jes, urheilin taas pitkästä aikaa). Fiilis lenkin aikana ja sen jälkeen oli jotenkin niin vapautunut ja raikas, että pisti ihmettelemään, miksi lenkille on aina yhtä vaikeaa lähteä. Harmi vain, että kevyt oloni tuhoutui, kun mätin 600 grammaa nuudeleita ynnä vihanneksia. Yli puoli kiloa. Huh.

Siirsin säbäkuvani "autrefois" (mennyt elämä)-kansioon. Surullinen olen. Vaikeaa luopua kaapissani iät ajat seisseistä pelipaidoista. Toinen, erotuomarinharmaa, aiheutti peleissä aina sekaannusta. Musta paita oli kuin toinen iho, niin hämmentävältä kuin se kuulostaakaan. Muistan, kun vedin sen paidan ensimmäistä kertaa päälleni ja tuskailin kireää kaula-aukkoa (olin pelannut edeltäneellä kaudella XL-kokoisessa paidassa, joka liehui juostessa kuin suomenlippu, jos ei taittanut shortsien kauluksen alle). Nyt olen ollut jo lähes kolme kuukautta ilman salibandya. En varmaan enää osaa kämmenlyöntiäkään rystystä puhumatta. :'S

Olen nyt virallisesti Oulun yliopiston biologianopiskelija. :D Enää opiskelijakortti puuttuu. Ja kirjastokortit. Kämpän avaimet. Sain jopa opintotukihakemuksen täytettyä, mikä olikin varsin vaivalloista (eikö KELA:llekin olisi edullisempaa tehdä helppolukuisia lomakkeita, jotta ei tarvitsisi soitella epäselvien kohtien takia joko asiakkaan KELA:lle tai toiste päin?). Huh, onneksi sekin on tehty. Nyt voin keskittyä haalimaan rahaa. Näillä näkymin olen haalinut jo ainakin 500 euroa muutamasta hanttihommasta ja kirpputoritouhuilusta. Mielestäni aika hyvin, kun miettii, että olin vielä kesäkuussa työtön (en tosin vieläkään ole kunnon duunissa) ja tolkuttoman paljon rahaa kului festareille ja Animeconiin sekä muihin kesärientoihin. Hehhehee, mikä selviytyjäfiilis. :D

En osaa enää sarjakuvaan tutustuttuani lukea raskasta kaunokirjallisuutta. Kyllähän vielä Rei Shimurat menevät, mutten niitäkään enää lue päivässä, kuten ennen. Lieneekö syynä tottumattomuus (lukenut viimeisen puolen vuoden ajan vain mangaa tai koulukirjoja) vai olenko tosiaan löytänyt elämääni muitakin aktiviteetteja kuin lukemisen? Hämmentävää. Eikä ole edes ollut treenejä ja silti aikani on koko ajan kuitilla. Hyvin hämmentävää. Angel Sanctuary menossa. Taas. Se siitä hetken kaipauksesta lukea kaunokirjallisuutta. :'s

Tulinpa iloiseksi, kun mutsi kysäisi haluanko viedä erään tietyn paistinpannun mukanani Ouluun. Pidän siitä pannusta, koska olen mokomalla tehnyt onnistuneimmat ruokani, kuten tomaattisipulikastikkeen, couscousmuonaa ja wokintapaista (enkä vieläkään ole keittänyt perunoita x'D). Mitenkäs tämä materialistinen minäni otti taas vallan... ^^' Ei, mutta oikeasti: pidän siitä pannusta.

Valvon, koska en jaksa laittaa vuodevaatteisiin lakanoita. Patjan terävät tikkaukset viiltelevät kyynerpäitäni, jotka ovat jääneet paljaiksi paitaani repeytyneistä kohdista. Ajattelin tosin ruveta lihaskuntoilemaan, jotta olisin niin väsynyt, ettei lakanattomuus haittaisi. Olen nukkunut vajaan viikon ajan ilmapatjalla, joten olisi eittämättä mukavaa nukkua vaihteeksi sängyssä, joka ei tyhjene siinä maatessa. ^^'

Haluaisin ommella todella röyhelöisen mekon tai hameen. Kirjava kesämekkoni on nyt valmis, mutta en raaski käyttää ennen kuin löydän jostakin valkoisen vyön. Harmikseni valkoinen väri ei liene juuri nyt muodissa. Varsin tyypillinen tilanne. :F

"Sayonara zetsubou sensei" on kyllä mahtava sarja. Siinä oli piilotekstinä vihjaus Osamu Dazain kirjaan "Ei enää ihminen", josta tein joskus kouluesitelmäni. Dazai teki itsemurhan (sopii sarjan teemaan) rakastajattarensa kanssa heittäytymällä.. hmm.. jokeen.. kanaaliin.. ... jonnekin, missä vesi virtaa. Dazain kirjoja ei oikein meinaa löytää suomen kielellä, joten yritin metsästää netistä englanninkielisiä. Lopulta päädyin seikkailemaan Wikipediaan ja lueskelin kaikenlaisia itsemurhaan liittyviä artikkeleita. Viime vuosikymmenellä sattui Heaven's Gate-kultin joukkoitsemurha, jossa väkeä kuoli enemmän kuin koulustani pääsi tänä keväänä valkolakkisia. Varsin hämmentävää. Kauneimpiin tapauksiin kuului miehen sairaan vaimonsa kanssa tekemä itsemurha. Myös poliittisiksi mielenilmauksiksi tarkoitetut polttoitsemurhat vakuuttivat. Upeaa, että jotkut ihmiset uskaltavat tehdä omiakin päätöksiä. Naurettavaa on, että itsemurhaa ja sen yrittämistä pidetään joissakin kulttuureissa syntinä tai rikoksena, sairaan ihmisen merkinä ja paheksuttavana asiana. Ihminen ei tosiaankaan saa päättää omasta elämästään, ellei kapinoi. Mielestäni on aivan jees viedä henki itseltään, jos ei tunne tarvetta elää. Tosin sitten ovat ne tapaukset, joissa ihminen sosiaalisella paineella pakotetaan tekemään itsari, esim. kunnian takia. Tai mafiaan viittaavat tapaukset, joissa ihminen pakotetaan hyppäämään itse jostakin korkealta. Jostakin kumman syystä mieleeni tuli merirosvotarinoiden fiilinki "lankulta alas ja haiden suuhun!". :O.

Kävin viime viikolla Helsingissä varsin kornissa baarissa, jossa oli pinkit seinät koristeltuina epämääräisen muotoisilla peileillä ja kukilla. Vaikea ymmärtää kyseisen baarin asemaa tämän hetken trendipaikkana. En totisesti halua astua sinne enää toistamiseen. Paskaa musiikkia ja fiilis oli samaa luokkaa, kuin olisi astunut Hemulin taloon, jossa ei ole itse Hemulia tai edes Muumipeikkoa. :'G Perhosenmuotoinen leima käteen tuikattuna oli aika jees näköinen, paitsi että heräsin aamulla sininen perhosläikkä poskessani. Iiihanaa.

Tällä hetkellä mieleni tekisi valmiiksi laitettuja lakanoita, Magnersia, "Amerikan gladiaattoreita", sipsejä ja uusinta "One Piece"- tai "Fullmetal Alchemist"-pokkaria. Mitä nämä mielihaluni kertovatkaan minusta? ^^' Tosin lenkillekin tekisi mieli. Ja sitä lihaskuntoa. Salibandya. Lääähhh, salibandya. <3 Kaksi kuukautta ilman ja olen jo nyt kestävyyteni äärirajoilla. :S

Theh. Kaveri muistutti, että lupasin leipoa kakun, jos pääsen yliopistoon. Nooh, teen sen sitten Oulussa. Lähetin muutes tänään allekirjoitetun vuokrasopimuksen kohti Oulua. Vielä opintotuen hakeminen (pahin kaikista), niin pääsen hetkeksi tästä paperimyrskystä. Kunnes sitten elokuussa joudun värkkäämään muuttoilmoituksen, kirjastokortin, työpaikan ja opiskelijakortin parissa. Ai niin. Muuttaakin varmaan pitäisi. :D

Kävi katsomassa "Brünon". Vuoroin nauroin ja punastelin, kun Sacha Baron Cohen (?) toi valkokankaalle mitä groteskimpaa läppää. Mielestäni oli oikein hauska leffa. x'D Harmi vain, että tekopyhät minnihiiret ovat ottaneet tuonkin elokuvan turhan tosissaan.

Animecon 2009 eletty. Lauantaina olin paikalla röyhelöisessä penkkaripuvussani, missä sain osakseni tapahtumassa positiivista huomiota ja Kampissa sitten jopa negatiivistakin ("Kummajainen!", mihin en ehtinyt tokaisemaan "Hupparihomo.", vaikka niin tyhmä jätkä sen olisi ansainnutkin :G). Kävimme kiinalaisessa syömässä, missä myyjä alkoi jututtamaan pidemmältikin, kun ei itse ollut raaskinut arkireleissä coniin lähteä. Itsekin perjantaina arastelin, kun olin aika peruskuteissa röyhelöhame ja jakku päällä, mutta loppujen lopuksi ei sillä ole mielestäni mitään väliä cossaako vai ei. Pukeuduin lauantaina kuin naamiaisiin, sillä en cossannut oikeastaan mitään - olin vain röyhelöissä. Joku varmaankin luuli lolitaksikin. ^^' Tosin, pakko myöntää, nautin huomiosta. Oli imartelevaa, kun ihmiset pyysivät valokuvaan (vaikka kuvasivatkin pukua eivätkä minua, mutta silti x'D). Animeconissa olikin sitten lolihtavia ihmisiä ämpäritolkulla (jestas, sitä vaaleansinisen ja -punaisen määrää...). Hienoja cosseja oli ilo katsella, kuten aina. Harmi, ettei tullut otettua kameraa. :S

Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta tortillat odottavat. <3