Serkku7vee oli vielä tänään kylässä. Leikittiin autoilla kolarileikkejä ja sitten hyrriä pyöriteltiin (miten joistain muropakettihyrristä voikin olla niin paljon iloa?) Ulkona serkku hyppi trampoliinilla ja oli elämänsä onnessa. Huusipa hyppimisen lomasta: "Maiju sää oot kaikkein kivoin!" Tuli hyvä mieli.
Mutta kun koitti lähdön hetki niin serkku7vee ei oikein pitänyt ajatuksesta. Taisi tulla tippa linssiin melkein. "Me ei oltu edes tuntia. Me oltiin joku sekuntti vaan" Hän sanoi ja valui surullisena autoon.
Ja kyllähän he meillä tunnin olivat mutta se oli vain ohi ja jäljellä oli tunne sekuntista. Ja eikös se mene niin kaiken kanssa. Päivät menee ja niistä jää sekunnin pituinen muisto.
Ei me täällä elämässä olla edes tuntia. Sekuntti vaan.