Tai pikemminkin sointuhelinää.
Sopu Sointu 2007 on ohi. Rikoin mun kaulakorun mystisesti (en vieläkään tajua miten se hajosi). Soitin kovaa korkealta ja väärin ja valvoin myöhään. Mitä muuta voi leiriltä odottaa. No uimaan en mennyt etten kuolisi. Taas ymmärtää olla ylpeä siitä että on huilisti. Huilistille annetaan paljon anteeksi, vaikka soittaisi tärkeän tauon päälle...
Myös lasten ääniä sai kuulla. Kaikki ihanat lapsoset, joista ajanmyötä psyykataan meille soittajia, olivat riemukas näky. Tajusin miten yöunia sopii arvostaa ja mitä hauskaa on käsienpesussa.
Niin ja mää tajusin myös miten takkia pitää arvostaa (etenkin jos takki on ollut kaksi viikkoa tampereella ja heiluu yöllä pihalla kello 00:00)
Hei minua vähän ikävä painaa. Työ ootte kaikki taas niin kaukana! :(