mä revin haavat auki, vuodatan verta niist
mä puhun draamoista, en osaa pelkää niit
ku katon silmii niit, ne kattoo mua kans
yläasteen alamäki ku masennuin itse
en voinu luottaa, ku heikkoutta häpesin
mieles vaikka mitä, mut en sanonu näkemiin
en antanu periks, vaikka tuntu vaikeelta
mut kato mua, oon päässy siit kaikesta
ku päästin irti niistä ainoista ihmisistä joista välitin,
ajattelin itteeni kerranki, kai oli jo sen aikakin
en kadu niitä päätöksii, näin on parempi
mä runnoin näitte muurien läpi ja nyt
nään rehellisii ihmisii ja tosiystävii
paljo pahaa mut nii myös onneeki