IRC-Galleria

Kasvatetaan enkeleitä ongelmalapsista,
sideharsoon käärityistä ranteista,
näkymättömistä vanteista jotka päätä kiristää.
Lääkkeet kertoo millon väsyttää ja millon piristää

joskus tuntuu että murtuu
joskus tuntuu että kaikkeen puutuu
joskus tuntuu et mitä vittuu

tiesin etten enää pohjalta jaksa nousta
enkä jaksanut toivoo enää huomista
ja edelleen fiilikset on välil ihan nollassa
silloin tekis mieli huutaa, että antakaa mun olla.

oon kuunnellu huutoo, mitä tottunu kuulee
pitäny juttui sisäl ettei neki takois turpaa
mun sydäntä ei voi tahdistaa, eikä tätä vitun paskaa kestää
harva tietää mitä mullon sydämmel
mä lähden vaikken koskaa oo jääny
toivon teille hyvän lapsuuden mitä ite en oo koskaa eläny
oon nähny jatkoi ja liia kovaa vauhtii
sitä ootelles et hajoon oman faijan hautajaisis
kuullu turhaa valitusta, mitä kuulen edelleenki
oon jääny sinne mistä moni muu lähti juosten
pitäny sykkeen korkeel ettei tääki pääsis kuoleen
pidän järjen pääs, ku muut kääntyy selin
monil ei oo kaikki hyvin, ei oo koskaan mullakaan
pienet asiat ei sais mua tällee huutamaan.

Loukkaat tuhat kertaa vielä, ettet tiedä naista huonompaa..
Voit olla varma anteeksi saat aina, ei kai ole sulla sen helpompaa

teist ei puoletkaa oikeesti tiiä
ku masennus ottaa vallan ei sille mikää riitä
se koittaa alistaa, pää sisällä valittaa
se saalistaa mä tarvin olkapäille haarniskaa

sä saat niskaa paskaa, se silmäsi haalistaa
kyynel valuu vaivihkaa, yksinään vain splittaan
se kipu on menny pois, mut arvet pysyy sisällä
masennus vuodet oli mulle rankimpii ikinä

miten selviin täst, en ehkä mitenkää
tunnen pahaa, taas joudun yksin pimees itkemää
masennuksen polkuu en saa jätettyy viereen

en oo koskaa pyytäny apuu, en mä vaa ymmärrä
se masennus juttelee mulle niin pirun kylmään sävyy
et oikeen palelee, se mua pelottaa
mua pelottaa niin paljon et pian se mut telottaa

siihen tarvi henkistä voimaa, mitä käyn sen läpi
luotin ihmisiin, mut katoinki vaa käsien läpi
noin vuosi taaksepäi, mun elämä on lähel loppua
oon yksin ja ryyppään, en millää saa lohtua

mua ahisti ajatus et saisin onnellisuutta
koska nää ajat on mulle täyttä kurjuutta
mun on pakko purkaa tää vielä kerran pihalle
nykyää oon onnellinen, elämä on mulle ihanne

en nää mitää, en tunne mitää
mua vituttaa hymyillä tai nähdä sitä
oon katkera koska muut saa olla onnellisii

mullon tuhansii arpii sisällä, eikä ne katoo ikinä
mun oma lapsi ei saa kokee tätä ikinä
mä suojelen sitä en anna pahaa tapahtuu
otan kaiken muiden puolest, en haluu et teit sattuu

Mut luotiin tänne pallolle kulkemaan
kun välil yöllä mä en pysty silmii sulkemaan
kun mä jään mietii et onks joku tarkotus
onks toi sitä elämää, ja onks joku harjotus
tää mitä elän joka päivä sisälläni
kukaan ei välitä, sitä en kysy isältäni
kun mä kelaan että kaikki kuolee joskus
ehkä ajat on huonommat teillekin sitten joskus

En voi itkeä,
Koska tiedän että se on heikkoutta silmissäsi,
Minun on pakko esittää
Hymyä, naurua joka päivä elämässäni
Sydämeni ei voi mitenkään rikkoutua,
Koska se ei ikinä ollutkaan kokonainen

oon saanu paljon haavoi mut ne onneks myös kasvattaa,
tiedän paljon siitä mist en tienny ennen paskaakaan.

sä voit kysyy miks nauran,
kun mulla on mattoveitsi vasten mun kaulaa.

En oo tunteeton, kyl mul tunteet on,
mut sun jälkeen kaikki ihan sama mulle on.
Mä teen sen, mitä mun tehtävä on.
Mä meen, koska mun mentävä on.
Kaikki on sanottu, kyyneleet padottu,
silmistä säihke on kadonnut.
Mä teen sen, mitä mun tehtävä on.
Mä meen, koska mun mentävä on.