IRC-Galleria

Hahaa, hengissä selvittiin rökäksestä. Kymmenkunta kosken laskua takana, julmetun kipeät lihakset 30 km jälkeen ja 7 tuntia auringossa palanut iho. Voin sanoa että oli se sen arvoista. Ammattimaisuudesta en tiedä vaikka 90 osallistujasta seitsemänsiä oltiinkin maalilinjalla, pari koskea kun tuli vahingossa laskettua selkä edellä ihan vain sen takia kun kanootti kääntyi kiveen osuessaan nurinniskoin. No jokainen tallaa tyylillään, sairaan hauskaa meillä ainakin oli. Kannustushuutokin kantoi kauas aina kun kiven päälle satuttiin jumittumaan: Nylkytä, Nylkytä!
Ei mitään hajua että mistä me sekin keksittiin :)
Ajateltiinpa sitten että ensivuonna uudestaan lähdemme näyttämään muille mallia, että miten met melomma. Ja ei siitä kunniakirjastakaan loppujen lopuksi mitään sanomista tullut, enkä julkkikseksi päätynyt pärstän takia.
Suosittelen lämpimästi melomista kaikille hulluille jotka eivät ymmärrä elämisen arvoa ja ajattelevat osaavansa hoitaa homman kotiin tosta noin vaan. Hyötyä siitä on sen verran että kun teet kuukauden putkeen niin Arnold Svartsinikkari kalpenee kateudesta ja saat muuttaa afrikkaan ilman että kukaan haukkuu sinua valkoihoiseksi. Sen voin mainita vielä kosken laskujen varalle että älä nouse keskellä koskea pukkimaan kanootille vauhtia koska se on juuttunut kiviin se kun ei tarkoita että siinä ei olisi kaulaan asti vettä.
Nimimerkillä "Eihän tässä ole edes syvää...oho"

Herätys klo 11 ja tuntuu ku joku olis vetäny peiton pois klo 4 aamulla, eli väspyttää. Yritetään epätoivoisesti vaihtaa rytmiä.
Eilen oli pieni kuvaus sessio: ensin pellolla ja sitten järvellä.
Kukka kimppu joka toimi somisteena päätyi hyttyslätkäksi kun hivenen innostuin ja epätoivon kirkaisut kantoivat aina naapurin korviin.
Järvellä otettiin vielä kuvia sateessa, lopulta olin niin paleltunut että olisin lähtenyt kepoisasti uimaan tuossa raikkaassa kesä ilmassa. No saatiinpahan (ehkä) käyttökelpoisia kuvia.
Nakuilun jälkeen päädyimme Yliselle järvelle ihan muutenvaan karhuja kutsumaan. Ei vieläkään ole otsoa kiimaisen naaraan perässä näkynyt. Mutta kun takaisin tullessa päätimme poiketa uimarannalle ,niin kappaskappas, siellä meitä odotti monta karhua. Kun kauppaan net palautetaan saadaan taas karkkipussin verran. Viimeksi saatiin 5,30 joten tuo toisten krapula on ainakin mulle ja Merille kannattavaa hommaa.
Eilisen ruokapuoli jäi vähäiselle, joten päädyin makustelemaan lantakasasta kasvavia raparperejä, sillä aikaa kun tosimies Meri-mies hiittasi Maukasta makkaraa. Lukuisien valokuvaus yritysten jälkeen kun hevonen 100 tuulilasissa jäi puolikkaana kuvaruudulle päätin hivenen filmata tätä nopeaa ohitusta. Siitäkään tullut oikeen mitään kun käsi tärisi kuin vanhalla mummolla ja sopimattomat kommentit lentelivät edestakasin.
Että näin meillä täällä kärpässienen alla. Kun ilmat tuosta paranevat niin lähremme heposia uittamaan järvessä. Joten jospa tuo enkelten kushätä jossain vaiheessa rauhottuis.
Terveisin Heli täältä korvesta (naapurin nettiyhteyksillä)

Päädyin Kolariin viettämään lomaa kamuni Merin kanssa ja hubaa on ollu. Käytiin eka sukujuhlilla jossa ilma ei ollut kehuttava, mutta jonka humalassa toikkaroivat aikuiset korvasivat.
Päädyttiin lauantaina sieltä takaisin poikkijärvelle. Ollaan käyty tsekkaamassa Rökäs melonta reitti, joka katsauksesta päätellen hyvinkin saattaa jäädä viimeiseksi: kosket on kuivia ja nopeita, eli hidasta kuolemaa ei ainakaan ole luvassa. Unirytmikin on mukavasti perseelleen kun kalassa venähti yö 5:teen ja herätys oli puoli 4 päivällä. Pitäisi päästä kellon ympäri. Tänään uudestaan kalaan yöllä ja toivottavasti tulee kunnon saalis ettei tarvitse taas naapurin katiskalla käydä :D
Kissat on mukana ja niiden(kin) 2 tunnin matka meni mukavasti. Musse pasko housuun ja jätkä taas kusas koppiinsa. Että silleen, haju oli sanoin kuvattava.
Loppukevennyksenä voisin mainita kiitokset Merille, jonka ansiosta pärstäni päätyy Rökäsmelontaan osallistuvien kunniakirjaan A4 kokoisena ja pahoittelut omasta puolestani kaikille 75 henkilölle, itseni mukaan lukien.

Minä kuolin vuoksesi
mutta se unohdettiin
ja hauta sen vanhan tammen juurella
on jo kasvanut umpeen.
Sade huuhtelee harmaata marmoria,
koskettaa sanoja jotka siihen kirjoitettiin:
"Aina muistoissa",
voisin lisätä:
...tai ainakin poissa silmistä.
Auringon paistaessa tammen kylkeen
erotan aina kaksi kirjainta
ja kirjoituksen:
"kuulumme toisillemme ikuisesti".
Tuuli nauraa puolestani
kohauttelee tammen oksia
ja nauraa,
kunnes taas kyyneleet valuvat
pitkin taivaan kantta.
Totuushan on ettei minua enää ole
mutta sen unohtamiseen
voi minulla mennä tovi.