IRC-Galleria

Minä uskon. Minä uskon rakkauteen, uskon rakkauteen vaikka nykyaikana se vaikuttaakin turhalta naivismilta, liialliselta sinisilmäisyydeltä. Vaikuttakoon, houkat, minä rakastan, en voi muuta kuin rakastaa, rakastaa sydämeni pohjasta.
Minä pysyn lujana, minun on pakko, ei saa luovuttaa, ei koskaan. Se on vaikeaa, vaikeinta, vaikeampaa kuin periksi antaminen, mutta jos luovuttaa, se tarkoittaa että on antanut petturien, valehtelijoiden ja murhamiesten voittaa.
Minä melkein luovutin kerran, olin jo reunalla, valmiina kävelemään sen yli, antamassa periksi. Mutta sitten, sitten näin Tulilinnun, vain vilaukselta, mutta Näin ja oi kuinka se olikaan kaunis, se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Missä se lentääkään, se jättää jälkeensä pienenpieniä onnen sirpaleita, niin pieniä niin pieniä. että silmä tuskin havaitsee niitä, tämän takia ne ovatkin niin harvinaisia, sillä harva löytää niitä, vaikka etsii, vaikka kävelisi tuhansien sellaisten päältä päivittäin, tästä johtuen ne ovat arvokkainta mitä on, jos sinulla on sellainen, vaali sitä, niin siitä kasvaa puutarha keskelle erämaata. Tiesin ettei minun tulisi luovuttaa, ei nyt, ei vielä, ei koskaan.

Siitä lähtien olen etsinyt onnea, vapautta. Vielä en saanut pitää Tulilintua kämmenelläni, vaikkakin lähellä se on ollut. Tosin tähän asti olenkin kutsunut sitä vain äänekkäästi tulemaan luokseni, vaatinut. Ei se silloin tule. Pitää vain ojentaa avattu kämmen. Olen ollut sokea, se kuuluu ihmisyyteen, mutta se ei tarkoita, että niin olisi oltava; on avattava silmät näkemään, pudotettava suomut, opittava katsomaan kaiken valheen ja tuskan hunnun läpi ihmistä itseään.

Tämä on minun neuvoni teille, Sinulle: tanssi, hymyile, naura, laula, puhu, iloitse, tanssi niin että jalkoisi sattuu, tuota iloa, onnellisuutta, kauneuttta ympärillesi ja kun ihmiset pilkkaavat ja heittelevät sinua kivillä, näin tulee varmasti käymään, ihmiset pelkäävät kauneutta, tassi kaksi kertaa enemmän, älä vain luovuta, älä hukkaa silmissäsi palavaa tulta, älä kadota sydämesi roihuavaa liekkiä, et saa luovuttaa.
Tämä on vain pisara, meitä on vähän, liian vähän, tiedän sen, mutta pisaroista syntyy puroja, jotka yhtyvät joiksi, jotka lopulta laskevat mereen, hitaasti mutta varmasti vesi kovertaa tiensä läpi graniitin, lopulta pisaroiden synnyttämää tulvaa ei pysäytä, ei pidättele enää mikään. Toki tähän on vielä aikaa, liian kauan, en tiedä, ehtiikö ihmiskunta nähdä uuden alun ennen loppuansa, toivottavasti. Haluan uskoa siihen.

En ole vielä saanut pidellä onnen Tulilintua kämmenelläni, mutta olen nähnyt sen, vilaukselta,
Tulilintu sitäpaitsi näyttäytyy vain harvoille, se pelkää, aivan kuin ihmiset pelkäävät sitä, pelkäävät olla onnellisia, pelkäävät avata sydämensä toiselle ihmiselle, pelkäävät olla niin lähellä toista, ettei ole kuin yksi iho, pelkäävät vapautta niin, että näinä vankiloiden, vankileirien ja kidutusten kuvien aikakautena he jäävät mieluummin vapaaehtoiseen vankeuteen kuin kävelevät avoimesta portista, joka on ollut auki jo kauan, mutta ajat muuttuvat; hitaasti mutta varmasti, kuin kiveä kovertava vesi, muistatko.

Minä uskallan rakastaa, rakastan kuin heikkopäinen, rakastan sydämeni pohjia myöten, rakastan kaikkia yksitellen ja yhdessä, ja kaikkea, en voi olla rakastamatta en anna liekkini sammua, en koskaan, älä sinäkään, sillä se on luovuttamista, annat petturien, raiskaajien ja murhamiesten voittaa, sitähän sinä et halua, ethän.

Lupaa minulle, että pyrit jonain päivänä pitelemään Tulilintua kämmenelläsi, lupaathan? Älä luovuta, älä anna hymysi kuolla, ole rohkea, rakasta, etsi onnea, vapautta, ole ihmiselle ihminen, enempää, muuta en vaadi, enempää ei voi vaatia, vähempää ei voisi pyytää.