IRC-Galleria

Ironista sinänsä, että jouduin osastolle juuri karkauspäivänä. Paitsi siksi, että olisi tosiaan tehnyt mieli karata, myös siksi että karkauspäivää ei ole joka vuosi. Tuntui, että jos tämä olisi sattunut jonain toisena vuonna, koko tapahtuma olisi pyyhkiytynyt pois. Hoitaja tuli minua, äitiä (joka oli tullut mukaan henkiseksi tueksi) ja minut sisään kirjoittanutta lääkäriä vastaan, ja valkoinen, kalterinen ovi sulkeutui takanamme. Hoitaja vei minut ensin kierrokselle. Keittiössä oli keski-ikäinen nainen keittämässä kahvia mielisairaalamaisessa aamutakissa. Nainen näytti uupuneelta elamäänsä, kuin hän tietäisi ettei koskaan pääse ulos. Sitten menimme olohuoneeseen, jossa istuivat kaikki ne, jotka eivät surreet yksin huoneissaan. Huomasin nuoren pojan, jolla oli mustat pitkät hiukset, mutten ajatellut asiaa sen enempää. Hoitaja vei minut huoneeseeni ja otti minulta pois kaikki omat tavarani. Se oli yleinen käytäntö, meillä ei saanut olla mitään millä voi satuttaa itseään. Kaikki tavarat luokiteltiin tällaisiksi. Huonetoverini (2) lähtivat ulos huoneestamme, jotta hoitaja saisi selittää käytäntöjä rauhassa. Tavarani merkittiin omaisuudekseni ja sain aamutakin, pyjaman ja tossut (omat vaatteeni luokiteltiin vaarallisiksi, sillä minihameessani kulkee pitsien välillä satiininauha, jolla voisi kuristautua)... Jatkuu...