IRC-Galleria

Alepassa tuoksui lapsuuden keuhkoputkentulehdukselta sekä pullataikinalta. Bussiin istuin selkä menosuuntaan. Parvekkeella nainen ja mies, mies paidatta naisen ympärillä, nainen osoitteli ja kertoi juttuja. Vastapäätäni istui se, jonka olin usein ennenkin nähnyt busseissa ja raitiovaunuissa. Ylläni edellisenä päivänä sotkemani paita. Mäkelänkadun varrella vihersi jo ruoho.

Maltoin pitkään pitää katseeni kirjassa. Kun lopulta luovutin, huomasin hänen katselevan minua, ja hetken aikaa katsoimme toisiamme. Katsoin ulos, lapset keinuivat, en voinut estää kasvojani muotoutumasta hymyyn. Heijastuksesta näin, että hänkin katselee lapsia, ainakin siihen suuntaan. Hänellä on kaunis hymy.

Hän oli meistä uskaliaampi, kysyi mitä kirjoitan. Kirjoitan siitä mitä näen. Punastuin vaivihkaa, hän ymmärsi! Pysäkkini tuli liian äkkiä, kävelen ulos bussista ja liian myöhään huomasin, ettei kirja ollut mukanani.

Jonkin ajan päästä puhelin soi ja onnittelen itseäni nimiölehden täyttämisestä ja lahosta päästäni, tulevista ajoista.

Kuulostaa ehkä vähän banaanilta, mutta...

Suuri kevätvalo, pihan poikki lentävä varis, vastapäisen puutalon hilseilevä maali irtoaa seinästä kauniimmin. Nurmikko vihertyy hitaasti, puihin voi kuvitella lehdet, lapset hyppimään ruutua.

Kerrostalot välttävät erikoisuuksia hiljaa. Joissain ikkunoissa on tosin syvänpunaiset verhot iltaisin. Öisin ankeat betonikolossit muuttuvat katedraaleiksi, niiden tornit on katkaistu. Gargoilit päästävät nimensä mukaisia ääniä porttikongeissa.

Katse vangitsee perhosen saippuakuplaan, se on sisäänhengityksen muotoinen. Auringonpaiste oksien raossa, viileä ilma, kaksiosastoinen lähijuna tuo vieraita. Mutta katuasfaltti vasta odottaa vieraiden askelia, on aikaa istua ikkunalaudalla ja tuijottaa taivaanpalaa, jonka talojen katot leikkaavat.

Pian ovelta kuuluukin se kauan odotettu koputus. Ääni kutsuu minut takaisin, oven takana veljeni iskee silmää. Hän on tuonut mukanaan chilidippiä, nachoja ja älykkään komedian. Sisarusrakkauden hämäännyttämänä suljen oven ja kävelen huoneeseeni, siihen ainoaan.

Veljeni koputtaa uudestaan häkeltymättä, hän on niin hyvä, hän käsittää, hän ymmärtää. Hän on kokenut oman versionsa samasta. Häpeillen avaan oven ja kutsun hänet sisään. Kadotan itseni hetkeksi hänen syvän lempeisiin silmiinsä, ja kun havahdun sohvalta, edessäni on teekuppi, jossa on punainen sisäpuoli, lusikka ja höyryävyyttä. Televisio on auki, mutta hiljainen. Sieltä ryöppyää lumisade vaikka onkin alkukevät. Tarkastettuaan jalkapallotulokset veljeni käynnistää elokuvan.

Nojaan sohvan selkämykseen, veljeni rojahtaa viereeni. Ajattelen, kuinka molempien ruumiit painautuivat saman kohdun seinämiin. Aloitan kutitushyökkäyksen, koska se on lähes täydellinen yllätys ja ainoa keino osoittaa jotain.

Komedia esitetään silmiemme edessä, mutta meidän nauruamme se ei tavoita. Me nauramme kuiluille toisissamme, se on karmaisevan hauskaa. Veljelläni on mainio ja tehokas ongelmanratkaisukyky.

(a&S)

Olin unohtanut kuinka pidän tuulesta, joka ei palella juostessaan hiusteni lomasta. Siitä tietää, että on hyvä mieli ja kiva sää, kun mieluummin kävelee kotiin kuin menee ratikalla. Taivaalla oli taivaallinen liukuväri, kävelin epätavallista reittiä, mäellä tuuli.

Aina kun pesee pyykkiä, muistaa laittaa vaatteet kuivumaan vasta kun olisi jo pitänyt mennä nukkumaan. On sitä parempiakin tapoja käyttää aikaa. Voisi vaikka seisoa Helsingin keskustassa Rautatientorilla maanantain ja tiistain välisenä yönä. Eikä kotona nukuta vaikka nukuttaa. Minun oli jano, minun on nälkä. Sinä annat minulle ruisleivän.

Tänään tulin töistä kotiin bussilla, koska aurinko paistoi. Hakaniemen torin kohdalla bussissa tuoksui sisareni My Little Ponyiltä. Pilvet näyttivät tehdyiltä ympyrätalon yllä. Kesällä on helpompaa olla onnellinen.

Tikkupokeri on riskitöntä. Haluan taas pelata elämällä, vaikka viimeinen valkohai ei purenut. Kaksikymmentäkaksi kolmosta molemmille, puhdas elämä, minä sain golf-mailan. Se vastaa kahta, sanoi luvaton lainaaja. Luovun omista haluistani muilta melkein salaa, enkä pidä siitä.

Sänkyni leveys on tänään kahdeksankymmentä senttiä, ja sen jaan egoni kanssa. Käännyn, kuuluu natinaa ja tump. Kaikki peliin tiikerihailla, kohta saan taas uudet tikut ja kokeilen ilman marttyriaa ja muita tyhmyyksiä.

Minusta tuntuu, että Helsinki vaihtoi juuri paikkaa.

Kipu vatsassa, toinen mielessä. Suihkun viileä vesi huuhtoo kyyneleistä osan. Hienojen ihmisten lehti viihdykkeenä paikallaanpysyjällä. Hienon asunnon mies ei pidä mustista seinistä, koen muutaman tunteen uudestaan. Disainia on vähän liikaa, mutta silti haaveilen palkasta, säästöistä, asuntokaupoista. Samalla kaipaan mennyttä aikaa, ei sen kaukaisempaa kuin edellistä vuotta, kesää. Silloin mieli paistoi illallakin, eikä vatsaan koskenut, ja rakkaat ihmisetkin pidin vielä lähelläni.

Nuoria aikuisia houkutellaan monelaisiin toimiin. Minä kohtasin heidät kadulla. Kaiken sen loskan seassa pelokkaan näköinen mies poltti, vilkuili puun juurelle. Koitin pistää kaiken kohteliaisuuteni peliin, mutta ivallisuuteni ja välinpitämättömyyteni puskivat tyynen kuoreni läpi. Huomasin tyttörukan kasvoilta monta asiaa. Hänen nenänsä sanoi, ettei hänkään ollut aivan varma. Hänen silmänsä sanoivat, että hän näkee silmistäni suoraan sisään. Hänen suustaan kuului: "Haluaisin auttaa sinut eroon kyynisyydestä." Sitten hän käänsi huomionsa seuraavaan. Mies tuijotti meitä.

Illalla mietin tapahtunutta sängyllä istuen. Olin yllättänyt itseni sekoittamalla giniä ja mehukattia. Ihmiset puhuivat usein silmistäni. Oli varmaan vain ajan kysymys, milloin joku katsoisi niitten ohitse ja näkisi totuuden. Tiesin, että kello oli paljon. Mietin vain, mitä tyttö oikein oli nähnyt.

Toivoin, että yläkerran setä puuttuisi peliin. Tömistelisi jalkojaan sänkyni yläpuolella. Siirryin vaaka-asentoon, viimeinen jääpala suli hiljaa rinnallani. Presidentin miehen sukulainen tömisteli.