IRC-Galleria

Pehmeät humanistin kädet heittävät kylmää vettä naamalle peilin edessä. Vasta Neptunuksen luona tuuli kohisuttaa ja uskallan itse piiloutua kohinaan. Näen vain toisen auringoista.

Toinen kaupunki iloisena veden takana, ja toivon, ettei kukaan kaipaisi minua tänään.

Menin sitte toivommaa,
että hommat menis joskus toisippäi.
Ei ois pitäny.

Tänään henkinen ikäni oli 40...

Nimeni on Petteri, olen Andy McCoyn hammas, ja asun vessassa, selkä seinää vasten. Olen biofyysinen olento, jonka ego on painoonsa nähden suhteettoman suuri, ja näytän paahtoleivältä, tunnun kakalta, mutta maistun mummon omenapiirakalta ja tuoksun nuorelta tytöltä. Minun kuuluisi olla sukkapuikko Enontekiöllä, mutta minut löytää sopivast kravun kääntöpiirin pohjoispuolelta, ja olen vanha kuin mitä, täytin pari vuotta sitten kymmenen. Sukupuoleni on hieman epäselvä, ja kaikkein tärkein minulle on se, no just se...

Sinu pilgule võin vastata ma...

Tyttö, kädessään samppanjapullo ja kukkapuska. Kyykyssä kaupunkimaasturin vierellä. Vihreä Jeep Grand Cherokee, punaisia ja vaaleanpunaisia kukkia.

Miehellä ikää parikymmentä vuotta enemmän, kaljamaha, valkoinen t-paita. On jo juossut seuraavan auton kohdalle.

Puna-asuinen nainen ikkunassa siirtyy toisaalle huoneessa, tyttö pinkaisee eteenpäin. Kohta mies ja tyttö ovat jo ovella, menevät sisään.

On äitienpäivä, kevään ensimmäinen vesisade.

tää vois ehkä haaveilla sängystä
tää ois äiti ja tää hoitas näitä lapsia.
tää ois se isä ja nyt se isä menis töihin ja aukaisis oven tiks auki.
sitten tää sais hermoromahduksen ku lapset vaan huutas ja tää veis lapset anopille
ja lähtis vetään lärvit vegasiin
mut sit tää isi tulis töistä bemarilla ja yrittäis ajaa sinne mut sit rosvot ryöstäis sen.
sit tää menis uudestaan naimisiin elvis-kappelissa dude-nimisen miehen kanssa
eiks se enää välittäis tosta miehestä?
eiku sen anoppi maksais niille rosvoille.
tää ois vaan ihan hirveen humalassa
ja se menis anoppinsa kanssa naimisiin
eikä aamulla muistas enää mitään
ja sit se anoppi tekis sille lihapullia ja tää kuolis tosi nuorena
tää kävis itkimässä sen haudalla joka perjantai kello kaks
mut ei se oikeesti tätä rakastais kun sillä olis se dude, joka esittäis country-lauluja
mutta ku dude jättäs tän heti ku se sais tietää että tää on nainen
sit se pystyttäis kojun tän haudalle
ja se asuis siellä sen anopin kanssa.
ja ne myis makkaroita kaikille, ketkä käy hautausmaalla
ja lapsetki pääsis hyvään kouluun
ja hyviin naimisiin
paitsi nuorimmainen luuseriparka
ja sit ne asuis koko loppuelämänsä siel kojussa
joo, siitä nuorimmaisesta tulis joku republikaani
ja sit myöhemmin kans amerikan presidentti
joo. ja öljy-yhtiön pomo
ja sit tää toivos vaan maailman rauhaa
sillois sellasii kukkii hiuksis
ja se nuorimmainen sais sen melkein aikaan
se lähettäis jonku kirjeen sille veljelle, presidentille
kuka?
eiku puhutsä amerikan presidentistä?
no joo
ehkä se on skitsofreenikko
se lähettää itelleen postia
nii, se luulis olevansa myös sovinistisika
joo. ja se keksis, et maailman vois pelastaa, jos pistää kirjeen amerikan presidentille
ja sit lähettäis itelleen kirjeen
(mistäköhän tuo lähti?)
noku se lähtis nukkumaan
ai niin. tää vois taas ehkä lähteekin. entä se?
tää ei lähtis vielä
kun ois vielä makkaroita myymättä
ne kattos ehkä naisia
ne iskis niille silmää
tää ois sit sen nakkivuoren kuningatar
ja ne kikattas
niin ne tekis
ja tää ois ihanan miehekäs niitten mielestä
tää ei ehkä olis.
tää ois vaan tosi supernainen. ja ne ois katkeria
katkeria neitsyitä
kitkeriä. tää ehkä perusti sellasen järjestön.
jossois yks jäsen.

(S&a)

Alepassa tuoksui lapsuuden keuhkoputkentulehdukselta sekä pullataikinalta. Bussiin istuin selkä menosuuntaan. Parvekkeella nainen ja mies, mies paidatta naisen ympärillä, nainen osoitteli ja kertoi juttuja. Vastapäätäni istui se, jonka olin usein ennenkin nähnyt busseissa ja raitiovaunuissa. Ylläni edellisenä päivänä sotkemani paita. Mäkelänkadun varrella vihersi jo ruoho.

Maltoin pitkään pitää katseeni kirjassa. Kun lopulta luovutin, huomasin hänen katselevan minua, ja hetken aikaa katsoimme toisiamme. Katsoin ulos, lapset keinuivat, en voinut estää kasvojani muotoutumasta hymyyn. Heijastuksesta näin, että hänkin katselee lapsia, ainakin siihen suuntaan. Hänellä on kaunis hymy.

Hän oli meistä uskaliaampi, kysyi mitä kirjoitan. Kirjoitan siitä mitä näen. Punastuin vaivihkaa, hän ymmärsi! Pysäkkini tuli liian äkkiä, kävelen ulos bussista ja liian myöhään huomasin, ettei kirja ollut mukanani.

Jonkin ajan päästä puhelin soi ja onnittelen itseäni nimiölehden täyttämisestä ja lahosta päästäni, tulevista ajoista.

Kuulostaa ehkä vähän banaanilta, mutta...

Suuri kevätvalo, pihan poikki lentävä varis, vastapäisen puutalon hilseilevä maali irtoaa seinästä kauniimmin. Nurmikko vihertyy hitaasti, puihin voi kuvitella lehdet, lapset hyppimään ruutua.

Kerrostalot välttävät erikoisuuksia hiljaa. Joissain ikkunoissa on tosin syvänpunaiset verhot iltaisin. Öisin ankeat betonikolossit muuttuvat katedraaleiksi, niiden tornit on katkaistu. Gargoilit päästävät nimensä mukaisia ääniä porttikongeissa.

Katse vangitsee perhosen saippuakuplaan, se on sisäänhengityksen muotoinen. Auringonpaiste oksien raossa, viileä ilma, kaksiosastoinen lähijuna tuo vieraita. Mutta katuasfaltti vasta odottaa vieraiden askelia, on aikaa istua ikkunalaudalla ja tuijottaa taivaanpalaa, jonka talojen katot leikkaavat.

Pian ovelta kuuluukin se kauan odotettu koputus. Ääni kutsuu minut takaisin, oven takana veljeni iskee silmää. Hän on tuonut mukanaan chilidippiä, nachoja ja älykkään komedian. Sisarusrakkauden hämäännyttämänä suljen oven ja kävelen huoneeseeni, siihen ainoaan.

Veljeni koputtaa uudestaan häkeltymättä, hän on niin hyvä, hän käsittää, hän ymmärtää. Hän on kokenut oman versionsa samasta. Häpeillen avaan oven ja kutsun hänet sisään. Kadotan itseni hetkeksi hänen syvän lempeisiin silmiinsä, ja kun havahdun sohvalta, edessäni on teekuppi, jossa on punainen sisäpuoli, lusikka ja höyryävyyttä. Televisio on auki, mutta hiljainen. Sieltä ryöppyää lumisade vaikka onkin alkukevät. Tarkastettuaan jalkapallotulokset veljeni käynnistää elokuvan.

Nojaan sohvan selkämykseen, veljeni rojahtaa viereeni. Ajattelen, kuinka molempien ruumiit painautuivat saman kohdun seinämiin. Aloitan kutitushyökkäyksen, koska se on lähes täydellinen yllätys ja ainoa keino osoittaa jotain.

Komedia esitetään silmiemme edessä, mutta meidän nauruamme se ei tavoita. Me nauramme kuiluille toisissamme, se on karmaisevan hauskaa. Veljelläni on mainio ja tehokas ongelmanratkaisukyky.

(a&S)