IRC-Galleria

Olen tullut liian viisaaksi ja saanut siitä merkiksi erikipeän hampaan, joka valvottaa öisin ja hommasi itselleen lääkityksen. Se on kuin loinen, joka saa minut käyttämään kortsuja.
Saako ihminen loukkaantua vuosien takaisesta? Saa. Joskus kaikkea ei huomaa, ja sitten kynttilät syttyy ja talot palaa. Etenkin kirkot.
Enää viisi pitkää päivää, niin näen sen sotapyssyleikkien näivettämän ihmisen, joka makaa aina vain krapulassa. Mutta kun ihminen hukkuu kuseen, se on sitten menoa.
Kai pitäisi alkaa kirjoittamaan runoja tämän galsun päiväkirjan sijaan, tässä ei ole enää mitään järkeä. "Missään ei oo enää mitää järkee". Jospa luen vain tanka-runoja ja ratkon kryptoja, kasvatan hämähäkeillä kunnon verkon päälleni ja mätänen kuoliaaksi elävältä.
"I didn't know that this game we were playing even had a set of rules"

Muista: Lue tänään Mark Ravenhillin näytelmä "Shopping and Fucking" loppuun.

Elämän elämääni unelmoiden ja kulkien kuplassa.
Tänään piti kihisten päästä lenkille, juoksemaan katupylväältä katupylväälle. Aikaa olisi voinut käyttää paljon paremmin, kuten lukemalla Moliéren Saituria tai lukemalla Cohenin käsitystä näyttelemisestä, mutta ei. Minä askartelin nimipäiväkorttia, kokonaiset puolitoista tuntia. Kirjoitin typerää tekstiä Pink Floydin konsertin valaistuksesta ja luin Juice Leskisen runoja 70-luvulta. Poltin kynttilöitä yrittäen saada koko talon syttymään tuleen.
Olen tuhonnut vedenkeittimen ja hengittänyt myrkyllisiä kaasuja.

Enää 11 päivää, kultapieni.

Tänään päätin taas ajellessani ympäri aluetta joka tuntuu jokseenkin edes kodilta, että Testament on hyvin syksyistä autoilumusiikkia.
Taidan sulkea puhelimeni jottei ikävä purkisi pintaan aina sen soidessa tietyllä soittoäänellä, Alizé - Lolita (vai mikälie tuon kappaleen oikea nimi on). Olin ajatuksissaan tai en, haluaisin silti olla jossain aivan muualla.
Tämä ilta on erittäin tylsä verrattuna moniin muihin iltoihin tällä viikolla. Minulla on kaljaa, minulla on pikkuveli joka soittaa suhteellisen hyvää musiikkia jostain syystä (se on vihdoinkin oppinut tavoille), mutta minulla ei ole yhtään ystävää eikä mitään tekemistä. Kalja on ainoa asia mikä pitää minut hereillä.
Taidan nimetä ensimmäisen lävistykseni Nipeksi. Jukkapalmuni nimi on Soile, ja entisen kevytmoottoripyöräni nimi on Sepi. Jossakin vaiheessa sytytän koko porukan tuleen raamatulla.
Hip-hei kristinusko ja valtion uskonnot!

"Katseen joka ei jaksanut nostaa tähteä
takaisin taivaalle
Kaiun uupuneesta äänestä
joka kerran oli kesäisen tuore
jotta voisi värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa

Ja kostea lokakuinen päivä
olisi ihanampi toukokuuta
Muista minut, kalleimpani
ainakin ensilumeen asti"

Ultra Bra - Ero

Uskomatonta, miten hetken voi olla niin rauhallista tällä elämärintamalla kunnes kahden kolmen päivän sisällä pamahtaa ihan hirveästi kaikkea odotettavaa, pelättävää ja toimitettavaa. Keskiviikkona pitäisi mennä lääkäriin selittämään vakavana kuinka näytän ihan laamalta ja selässäni on kuollut kohta. Perjantaina menen ottamaan tähän mennessä ensimmäisen lävistykseni ja ai-perkele että pelottaa ja kutkuttaa.
Uudellevuodellekin löytyi jo suunnitelmallinen mahdollisuus. Kutsu Haminaan rakkaimpani tanssitettavaksi rukin tanssiaisiin-mihin-lie. Tästä syntyi vielä paniikki liittyen ilta-asuun mikä minulla tietenkin pitäisi olla. Löytynee vain vanha vanhojentanssimekko, jonka korsetti on jäänyt rintojen kohdalta aivan liian pieneksi. Alaosa taas ei sovi juhlaan ei ollenkaan, mutta olen jo kehittänyt asiaa selvittävän selityksen miksi minulla saa olla sellainen, hyvä minä! Siispä, pari kuukautta aikaa löytää sopiva korsetti tälle epäilyttävistä kohdista kumpuilevalle torsolleni.

"Like the naked leads the blind, I know I'm selfish, I'm unkind"

Tässä vieläkin rykiessä ja hengästyessä neljän kilometrin juoksemisen jälkeen jaksan kirjoittaa jotain tänne. Miksikö? En tiedä, kai tämä kuntoilevan ihmisen kusi on noussut päähäni. Kiloja on tullut lisää yksi, mutta ne eivät näy missään. Toisinsanoen se on kai vain muuttunut lihakseksi vatsaani ja reisiini. Ja perse on tiukempi kuin vastasyntyneellä. Olen ... kunnossa!
Tänään pukeuduttiin sanomalehdistä tehtyihin asuihin ja leikittiin ateenalaisia. Oli aika normipäivä siis.
Terveisiä Lottikselle, jos se vielä muistaa minut :(

Jälleen kerran kotona at VMÄC. Kaikki ihmiset on jossain. Jotenkin osuvaa kun kerrankin haluaisi ystäviä ja kavereita nähdä niin ne kaikki ovat sopineet jo valmiiksi jotain. No mutta, minkäs teet. Joku toinen kerta sitten, tai ei IKINÄ!
Seuraavat viikonloput vain tulevat menemään vähän "ginez", joten... Katukaa nyt, kun on vielä aikaa.
Sotkin tänään nahkatakkini valkoiseen maaliin. Onneksi isäpappa oli pelastamassa tilanteen, itku oli meinatessa aikamoisen lähellä. Sotkin myös mustat pahishousuni samaiseen pahaiseen maaliin. Toivottavasti se lähtee jollain tärpätin tapaisella tappoaineella jonka seurassa tukehtuu.

Luulen, että syysmasennus on tuloillaan. Sellainen kutina on nimittän jänteissä ja nivelissä.

Pitää vähentää radion kuuntelua. Siinä muuttuu jokseenkin typeräksi, istuvaksi ja möllöttäväksi korvilla eläjäkäsi.
Pitää myös vähentää ikävöintiä ja ajattelemista.
Tästä päädymmekin siihen, että on kuunneltava enemmän radiota.
Vihaan oravia ja niiden harrastuksia.

Ensimmäinen viikko pian takana uudessa koulussa. Asuntolassa asutaan ja huone on kuin sota-aikainen punkkeri. Yöt ovat kylmiä, mutta ainahan ne ovat kun yksin nukkuu.
Tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen nettiin sitten viime sunnuntain. Suorastaan ihmeellistä. Tosin kukaan ei ollut kaivannut minua poissaollessani. Mikä on sinänsä surullista. (Lue: laittakaa kaipaavaa kontaktia tähän suuntaan)
Olen sairastunut flunssaan ja tartutan kaikki siihen ympärilläni. Täällä väsyttää koko ajan ja syödään koko ajan. Joten jos näette minun näköisen XXL-kokoa olevan ihmisen, tarkistakaa olenko se minä. Se voi olla pian mahdollista.

Terveisiä isälle traktoriin.

Ps. Netin saan tänne joskus tämän kuun loppupuolella vasta, joten hang in there!

Eilinen oli Foster's päivä. Tämä päivä on iso Karhu päivä. Huomisesta ei vielä tietoa, turvaudumme ehkä poron kuseen, koska siinä on mukavampi jälkimaku.
Kuitenkin, viimeisiä päiviä VMÄ viedään. Osittain harmissaan, kaikki mikä tapahtuu tuntuu tapahtuvan viimeistä kertaa. Viimeinen työpäivä, viimeinen kerta kun käytän mummia kaupassa, viimeinen kerta kun käyn paikallisessa Spar-marketissa... Pian viedään viimeisiä kertoja kun näen ystäviäni kunnolla, tai istun tässä rakkaalla, koristellulla koneellani.
Osittain onnessaan. Pääsen tapaamaan uusia, ehkäpä jopa mielenkiintoisia ihmisiä, ihmisiä jotkeivät (noita kahta sanaa ei ehken pysty yhdistämään ranskalaisittain?) tunne minua tai eivät omaa erityisiä taka-ajatuksia minun suhteen. Ja pääsen kokemaan, miltä intohimoni opiskelu tuntuu luonnossa. Sain tuon edellisen lauseen kuulostamaan erittäin perverssiltä. Miksi sana "intohimo" tuntuu aina tarkoittavan vain yhtä ainoaa asiaa?

Banaanikärpäset tuntuvat lisääntyvän nopeammin kuin niitä ehtii tappaa.

Oi miksi ne ovat niin vikkeliä?

Alan kai herätä verbaalisen luovuuteni, ja tietenkin ajatuksellisen merelläkäyntini kulta-aikaan, "THE GOLDEN AGE", niin kuin Civilizaationeissa tästä puhutaan.
1. luokkalaiset lapset laulamassa onnessaan, hymyillen ja kurkku suorana "Se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen"... se oli jotain niin jumalan kädellä rankaiseman masentavaa kuultavaa. Äh, no kukaan ei osaa laulaa, lähinnä se, miten vanha ja kurppa itse olen. Pian nuokin lapset jättävät lapsuuden taakseen ja tajuavat miten paska paikka maailma on (*angstangstviilviil*). Sittenpä ei enää olekaan niitä iloisia päiviä. Olen kai itse jo kohdassa "Nyt se on jo eilinen".
Olen myös täynnä runonparsia. Pitää kai rueta kulkemaan pienen lehtiön ja pienen kynän kanssa ympäriinsä, jospa vaikka saisi niistä jotain ylös.

Elän elämääni kuin päiväkorento.