IRC-Galleria

Sieltähän se tulee, sanoi toinen henkilö.

He katselivat lähestyvää raitiovaunua haikein silmin. Tiesivät tulevan, tiesivät sen peruuttamattomaksi. Eilen vielä kaikki oli niin hyvin. Mikä ajoi heidät tähän? Kuinka tähän päädyttiin? Sama kysymys eritavoin kirjoitettuna. He tiesivät senkin, mutta kysyivät jokatapauksessa. Kumpikaan ei tiennyt vastausta. Silti he tunsivat sen sisimmissään. Heillä ei aikaisemmin ollut ollenkaan kiire. Kaikki muuttui niin äkkiä.

Vaunu pysähtyi heidän eteensä. Hahmot päästivät irti toisistaan ja toinen astui puolitäyteen raitiovaunuun. Ovet sulkeutuivat ja kului hetki. He katsoivat toisiaan huurteisen ikkunan läpi. Kumpikaan ei nähnyt ympärillä pyörivää iloista elämää. He tunsivat toisin. Vaunun liikkellelähdön ja ovien sulkeutumisen välinen aika ei ollut pitkä, mutta heille tämä aika tuntui useilta tunneilta, mutta nämä tunnit kuluivat nopeasti... liian nopeasti. Laiturilla seisova hahmo yritti käyttää mieltään kuin kameraa. Hän otti useita kuvia ratiovaunussa istuvasta hahmosta, mutta ei ollut tyytyväinen yhteenkään. Mikään niistä ei vastannut hänen saamaa kuvaansa hänestä. Sitä ei voinut kuvin kertoa.

Vaunu lipui eteenpäin hidastettuna kuin toimintaelokuvien taistelukohtauksissa. Taustalta puuttui vain ammuskelu, mutta he tunsivat sen sydämessään, sillä jokin räjähti heissä tuon vaunun heilahdettua liikkelle. Se lipui varmasti eteenpäin. Pysäkillä seisova hahmo sulki silmänsä ja nielaisi.

Raiteet oli rakennettu kääntämään vaunun ja sen sisällä olevat ihmiset pois näkyvistä korttelin kulman taakse. Tämä vaunu seurasi uskollisesti sille määrättyjä reittejä. Käännösliike tapahtui normaalisti. Vaunu ehti häviämään näkyvistä melkein kokonaan, kunnes kuului äänekäs rysäys, vaunu heilahti ja pysähtyi. Siitä sinkosi palasia joka suuntaan. Punaisia ja oransseja valonvälähdyksiä, pysäkille jäänellä hahmolla oli yhä silmät tiukasti suljettuna. Kului muutama sekunti ja raitiovaunu oli ilmiliekeissä. Ympäröivät ihmiset juoksivat kauhuissaan ja katsoivat surullisin silmin palavaa joukkohautaa. Sisimmissään he eivät tunteneet myötätuntoa, eivät välittäneet. Totuus on aina tunteeton.

"Mennyt aika ei tule takaisin."

Mikä tämän kaiken aiheutti, kysyi pysäkillä seissyt hahmo itseltään, eikä tiennyt vastausta. Hän pisti pommin kaukolaukaisimen taskuunsa ja käveli pois.