IRC-Galleria

Sinäänsä aika hiljaista, ajattelin itsekseni.

Taisin olla oikeassa.

Tänään on aika ohittaa välitavoite ja yrittää siirtyä kohti seuraavaa askelta. Oman päänsä sisällä sitä vain ajattelee, että mikä se on... jalka, askel, mitä tahansa.

Onneksi oma pää on tyhmempi kuin viereinen pää. Siinähän saattaisi saada vastauksen. Aivan turha pohtia mitään erikoisuuksia. Ihmiset ovat täynnä heikkouksia ja vajaavaisuuksia. Voi vain sulkea silmänsä ja olla. Istua tai maata paikallaan ja olla. Tyhmää stressata liikoja turhuuksillä, joilla ei ole käytännön merkitystä.

"Virtsaa mun päälle beibe ja katso kuinka valun alas viemäristä."

Emme me ole sokeria, mutta emme myöskään terästä. Se raja on hiuksenhieno. Mene liian alas ja turrut, mene liian ylös ja sorrut. Tuskimpa kukaan on kultaisella keskitiellä. Me olemme liian tyhmiä siihen.

"Sirkkelinterä pysähtyi äkkiä ja huomasin olevani valmis."

Elämä jatkuu katketakseen. Hyvää yötä...

Sieltähän se tulee, sanoi toinen henkilö.

He katselivat lähestyvää raitiovaunua haikein silmin. Tiesivät tulevan, tiesivät sen peruuttamattomaksi. Eilen vielä kaikki oli niin hyvin. Mikä ajoi heidät tähän? Kuinka tähän päädyttiin? Sama kysymys eritavoin kirjoitettuna. He tiesivät senkin, mutta kysyivät jokatapauksessa. Kumpikaan ei tiennyt vastausta. Silti he tunsivat sen sisimmissään. Heillä ei aikaisemmin ollut ollenkaan kiire. Kaikki muuttui niin äkkiä.

Vaunu pysähtyi heidän eteensä. Hahmot päästivät irti toisistaan ja toinen astui puolitäyteen raitiovaunuun. Ovet sulkeutuivat ja kului hetki. He katsoivat toisiaan huurteisen ikkunan läpi. Kumpikaan ei nähnyt ympärillä pyörivää iloista elämää. He tunsivat toisin. Vaunun liikkellelähdön ja ovien sulkeutumisen välinen aika ei ollut pitkä, mutta heille tämä aika tuntui useilta tunneilta, mutta nämä tunnit kuluivat nopeasti... liian nopeasti. Laiturilla seisova hahmo yritti käyttää mieltään kuin kameraa. Hän otti useita kuvia ratiovaunussa istuvasta hahmosta, mutta ei ollut tyytyväinen yhteenkään. Mikään niistä ei vastannut hänen saamaa kuvaansa hänestä. Sitä ei voinut kuvin kertoa.

Vaunu lipui eteenpäin hidastettuna kuin toimintaelokuvien taistelukohtauksissa. Taustalta puuttui vain ammuskelu, mutta he tunsivat sen sydämessään, sillä jokin räjähti heissä tuon vaunun heilahdettua liikkelle. Se lipui varmasti eteenpäin. Pysäkillä seisova hahmo sulki silmänsä ja nielaisi.

Raiteet oli rakennettu kääntämään vaunun ja sen sisällä olevat ihmiset pois näkyvistä korttelin kulman taakse. Tämä vaunu seurasi uskollisesti sille määrättyjä reittejä. Käännösliike tapahtui normaalisti. Vaunu ehti häviämään näkyvistä melkein kokonaan, kunnes kuului äänekäs rysäys, vaunu heilahti ja pysähtyi. Siitä sinkosi palasia joka suuntaan. Punaisia ja oransseja valonvälähdyksiä, pysäkille jäänellä hahmolla oli yhä silmät tiukasti suljettuna. Kului muutama sekunti ja raitiovaunu oli ilmiliekeissä. Ympäröivät ihmiset juoksivat kauhuissaan ja katsoivat surullisin silmin palavaa joukkohautaa. Sisimmissään he eivät tunteneet myötätuntoa, eivät välittäneet. Totuus on aina tunteeton.

"Mennyt aika ei tule takaisin."

Mikä tämän kaiken aiheutti, kysyi pysäkillä seissyt hahmo itseltään, eikä tiennyt vastausta. Hän pisti pommin kaukolaukaisimen taskuunsa ja käveli pois.

Ajattelin tässä suurissa kiireissäni tehdä semmoisen tyhmän galuppi-lista-homman. Mikä lie... eli siis ne mitä tämä koko paikka on ihan pullollan. Sitten tuli mieleen,että ne on aikaslailla tyhmiä. Ignorasin sitten sen idean.

Oikeastaan turhaa tännekkään mitään siis kirjoittaa. Ehkei ole ihan niin tylsää kuin silloin, jos ei kirjottaisi. Mabbe.

Elämälle sisältöä-systeemi. Budjettiesitys ja kaikkea.

Vissiin viinapullolla se tähän mennessä on hoidettu. Joo hei. Avaudu mun suuhun ja kerro kaikki syvimmät tunteesi syvältä sydämestäsi.

Kiinnostaa muuten iha pirusti. Vitusti siis anteeks, kirjoitan ihan liian lievästi. Vitun vitun vitusti.

Jee... mä kirjoitin pahoja ja kiellettyjä sanoja tuohon. Bannataankos minut nyt täältä galleriasta jos joku ilmiantaa vaikkapas? Se olisi hitsin mahtavaa. Mitäköhän sitten tekisin? Mabbe jotain. Alkaisin kutomaan kenties.

Olisi kyllä aika kivaa jos vaikka joku päivä huomaisi, ettei olekkaan enää tylsää ja keksisi jotain kivaa tekemistä (excluding partio ja dokaus). Sitten vielä pitäisi keksiä, että mitäköhän se on. Oikeestaan kaikista hauskinta olisi se, että yht'äkkiä vain huomaisin edessäni jotain tekemistä eikä sitä tarvitsisi etsiä/keksiä. Tulisi niinkuin nurkan takaa, kuten Gambiassa on tapana sanoa.

Miksei kukaan lähetä mulle viestei mesestä? Minähän en niitä aloita. HAHAAHHAHAHA! Voisi vaikka kuunnella mättöä.

Aika jännä juttu myös se, että kun tässä nyt olen aika pitkälti kirjoittanut kaiken kirjakielellä, niin oikeasti kokoajan sormet halajaa pistää puhekieltä sekaan. Sittenhän siitä tulisi enemmän semmoista kakkapissajuttua.

Tää oli kyl niin shitti juttu tännekkin jopa. Pakko kirjoitaa jotenkin muulla tavalla tän julkaimisen jälkeen. Jos joku nyt jostain syystä tän lukee niin, voisit vaikka tehdä jotain parempaakin. JOU!!"#¤Sgf

Tänään voisin kertoa teille matkastani erääseen karibialaiseen saarivaltioon. Olen jo kauan pohtinut kuinka ilmaisisin itseäni parhaalla mahdollisella tavalla ja tulin tulokseen, että käytän suomen kieltä. Kieltä, jonka ystävällinen Mika Akrikola meille kehitti taanoin. Hän on suuri mies.

Koko matkahan oli erilaisten epätodenäköisten tapahtumien summa. Kotoatani lähtiessäni olin matkalla ostamaan lähimarketista pesusieniä huonokuntoisen sikiövarastoni vielä huonokuntoisemman väliseinän uudelleen rakentamista varten. Koko reissu tuli ns. yllätyksenä ja unohdin pukeutua säänmukaiseen varustukseen, mikä lopulta osoittautuikin pelastavaksi tekijäksi. Matkassani oli siis vanupuikkoja n. 1000 kpl, lannevaate, 8-vuotias poika, karvanoppa ja sandaalit.

Suunnilleen keskivälissä matkaani (lähellä astianpesukoneiden hautausmaata) huomasin yläpuolellani taivaalla leijailevan suurehkon hahmon. Tapahtumaa ihmetellessäni havahduin maan läpi tunkevien hahmojen mielipuoliseen meluun. "Jättiläispandoja", huudahdin paniikinomaisesti. Onneksi he vastasivat lähes välittömästi olevansa jättiläispäästäisiä, jolloin verenpaineeni alkoi laskea ja adrenaliinitasoni hiipui melkein nk. 'älä tuijota minun poveani'-tasolle. Hetkisen hengähdettyäni sain kysyttyä heiltä pesusienistä. He valheellisesti ilmoittivat omaavansa kyseisiä "laitteita" ja pyysivät minua mukaansa päämajaansa, joka sijaitsee Unkarin pääkaupungissa, eli Norjassa. Lähdin tietenkin tyhmänä mukaan.

Jättiläispäästäiset kertoivat jo yhteisen matkamme alussa, että jonkin ajan päästä silmäni tulisi peittää, koska he eivät halunneet "päämajansa" sijainnin paljastumista ulkopuolisille, varsinkaan parmesaanikauppiaille, jotka kuulemani mukaan ovat jättiläispäästäisten pahimpia kilpailijoita kansainvälisillä elinmarkkinoilla.

"Nyt silmäsi on aika sitoa, ihminen!", sanoi yksisilmäinen jättiläispäästäinen.

Olin varautunut hieman yksinkertaisempaan tapaan silmieni peittämiseen ja kuinkas ollakaan yllätyin hieman... pelkäsin.

Hiki valui pitkin otsaani kun näin heidän esille otetut välineet tähän peitto-operaation. En haluaisi pelotella perheen pienimpiä yksityiskohdilla, mutta sanottakoon vain, että heidän tarkoituksenaan oli siis irroittaa silmäni ja sitoa ne yhteen, pakata elmukelmuun ja koristella kanelisokerilla. Onneksi tunsin heidän kehittyneen teknologiansa ja en pelännyt itse näköni menettämistä vaan enemmänkin kipua, jonka salaisuuden peittäminen tulisi tuottamaan. Enkä ollut ollenkaan väärässä. Kuvitelkaa, että päälenne kaadettaisiin n. 34-asteista vettä kastelukannusta ja puolittakaa sen tuottama kipu. Tärisen vieläkin ajatuksesta.

Tämän jälkeen kävelin sokkona kohti ääntä. Astuttuani n. neljä ja puoli askelta käskivät he minun pysähtyvän. Tunsin lämpimän aallon lävistävän vasemman munuaiseni ja kuinkas ollakkaan näköni palautui. Minun täytyi siis olla perillä.

"Lupaatko, että et kerro tästä muille?", kysyi ilmeisesti ryhmän johtajana toimiva jättiläispäästäinen.

Sanoin tarmokkaasti kyllä.

He sanoivat, että on aika mennä nukkumaan, osoittivat sänkyä. Oletin heidän tarkoittavan minua... siis, että olisin sänky. Menin lattialle makaamaan. Siitäkös he loukkaantuivat ja nousi yleinen epäjärjestys. Löin pääni ilmeisesti keinotekoiseen onkivapaan tämän kaiken keskellä ja menetin tajuni.

Heräsin eräässä karibialaisessa saarivaltiossa. Tässä oli eriskummallinen tarina sinne joutumisestani.

Voi kuinka siellä oli mahtavaa, mutta siitä kerron toiste.

Mä päätin, et meen nukkuu tänään. EIX OO JEES?!?!?!

UUU!!!

Kirjoitan kaikesta hienosta, olen aina tiennyt sen. Kaikkihan tietävät sen. Olen maailman paras kirjoittaja. Erikoisalaani on kaikkeus ja kaikki. Osaan kirjoittaa myös ruotsia. Jag kan också skriva på svenska, men jag har aldrig talat det. ALDRIG!!!!!!! E DE ALDRIG ELLER ALLDRIG, JA TYCKER AT DE E ALDRID, EFTERSOM ALDRIG SER BÄTRE UT. Aldrig är en ord som jag tycker om. Jag vet inte varför.

Kunde jag skriva bätre? Nej. Varför? Det vet jag inte. Vet någon? Vet DU?...

Min pippeli är så vackert och blå.

Det är kanske het här. Jag har öpnat fönster, men... men... men... ja vet inte.

Nåjå, jag måste vakna 6:45... de e eftersom mitt nalle ringer, eller det herätyskello ringer... de säger... PÖLÖLPLÖLPLPÖÖPLÖLÖLÖLPLPLPLÖLPLPLPLÖLÖLP.

Vakna, vakna, vakna.

Sova, sova, sova. Soffa, sohva. Mennää kaikki Linnanmäelle tanssimaan roskatynnyrin ympärille. Mä kutsun teijät kaikki. Kiitos ja kumarrus. Pieni semmonen, koska mun pää sano pöppöö. En tiedä mitä tuo pöppöön sanominen on, mutta niin se pää sanoo. Ehkä se yrittää kertoa jotain outoa. Sitä ne päät välillä tekee. Tanssivat... eiku siis kertovat. Kertovat erimoisia asioita. Niillä on vissiin asiaa, vaikkakaan ketään ei pahemmin kiinnosta niitten asiat.

"Varokaa päitänne!" Miksi ihmeessä mitä ne meille meinaavat tehdä, kenties kertoa jotain kamalaa. Siis varokoaa, älkää vaipuko niiden huijauksiin vaan toimikaa astienne varassa, nehän eivät ole kotoisin päästä vaan vasemmasta isovarpaasta. Se on päätekeskus nimeltä Jari.

Jari sanoo: "Nukkumaan Jere."

Ja niinhän Jere tottelee.

Guuuuuuuu naaaaaaaaaatttttttttttt.
Hyvää yötä pienet pässin kivekset.
Zum schafen gehen.

Ilmeisen kivaa nyt on kyllä. Noin tunti sitten pistin pään tyynyyn ja sen alle käteni. Peiton asetin jalkojeni päälle. Suljin silmäni.

Makasin ja tavallaan odotin. Päässä pyöri monenlaisia asioita. Vaihtelin asentoja. Kääntelin kylkeä. Ajattelin ja makasin. Yllättävän vaikeata nukkua. Senhän pitäisi olla yksi ihmisen taidoista, jota ei tarvitse opetella. Nukkuminen luonnistuu kaikilta automaattisesti... lopulta.

Loppua ei vaan näkynyt. Makasin ja ajattelin, kenties liikaa.

On myös aika turhaa ajatella turhuuksia. Asioita, joilla ei ole nykyhetken kannalta mitään merkitystä. Paras tapahtuma olisi uneen vaipuminen. Ei ajattelun tuloksella ole siihen mitään vaikutusta, pidentää vain tuskaa.

Ajatuksilla ei ole myöskään tässä mitään merkitystä. Ajattelin asioita, se siitä, mutta mitä enemmän ajattelee sitä vähemmän nukkuu... vaikka ajattelisi nukkumista.

Ajattele nukkuessasi.

Kääntele kylkeä ja tunne kuumuus. Hörppy vettä. Aivan liian kuuma. Kurkkuakin kuivaa. Hörppy vettä. Huulissa tuntuu kuivuus. Tekee mieli laittaa huulirasvaa. Hörppy vettä. Vesituoppi tyhjenee, että sen voisi taas täyttää. Hörppy vettä.

"He kääntävät tyynynsä saadakseen esiin sen viileän puolen. Mentyään illalla vuoteeseen heitä vaivaa unettomuus. Kääntävät itseään uudestaan." - Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä.

Kappale jatkuu tähän tilanteeseen sopimattomasti, joten en kirjoita.

NP: Samainen biisi.

eli oikeesti evvk

mut enivei, joko oon iha perskuleen darras tai sit viel kännis... meen sänkyyyyyyyyyn

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Tehtävän suoritus: toi ekavaan, eli siis excluding toi haastoshitti.

Vastaukset:

1. Pidän listaa henkilöistä, jotka aion tappaa. Järjestelen myös nimiä eri järjestyksiin. En ole keksinyt listaan muita nimiä kuin omani. Häpeällistä.

2. Pidän mansikoista.

3. Kerään käytettyjä tekohampaita. Usein varastan niitä vanhainkodeista.

4. Hipelöin sukupuolielimiäni teräsharjalla metrossa ollessani.

5. Virtsaan ruisleipää.

Jea. Oon nyt pop.

Ulkona on kylmä. Ei siitä sen enempää.

Olen aina tiennyt olevani ainutlaatuinen. Tänään mielikuvani murskaantui. En sitten tiedä onko se huono vai hyvä asia. Kenties jotain siltä väliltä.

Välikaasu konsanaan. En osaa käyttää pahemmin semmoista. Uazkin vaihtoi vaihteita ilman sitä, piti vaan työntää kepukkaa kovempaa. Runttaista kuten Latviassa sanovat.

Elämä on loppujen lopuksi ihan jees. Pitää vaan keksiä jokin merkitys sille. On nimittäin aika tylsää vain myöntää olevamme pelkkää kemiallisten reaktioiden "yhteistoimintaa". Toisaalta se voi olla ihan hyväkin ajatus. Riippuu ihan miten miettii. Ehkä on vain parempi olla miettimättä. Se sekoittaa vain ajatukset ja rupeaa pierettämään.

Voisin kertoa hieman eilisestä. Se kiinnostaa varmasti kaikkia. Tarinaan liittyy masokistisiä ajatuksia ja suolibakteereita.

Kävelin kauniissa talvimaisemassa rikkoen koskemattoman hangen. Jätin jälkiä luontoon. Takanani näkyi jalanjälkien jono. Jokainen askel jättäisi minusta jäljen maailmaan, ainakin hetkeksi. Tunsin olevani tärkeä. Tärkeä itselleni.

Aurinkon valo alkoi haihtua ja kylmyys täytti metsän. Alkoi tulla pimeää. Kompastelin yhä enemmän ja enemmän juurakossa. Puut kuiskivat minulle salaisuuksia tuntemattomilla kielillä. Onneksi en ruvennut puhumaan niiden kanssa. Ei siitä olisi viisastunut.

Puiden sijaan juttelin kohtaamani intiaanin kanssa. Hän oli asunut metsässä koko ikänsä. Aluksi minua hieman ihmetytti mitä intiaani tekee suomalaisessa metsässä - talvella. Hyväksyin asian lopulta, ehkei se nimittäin minulle kuulunut. Enhän minäkään kertonut hänelle aikaisemmista epäonnisista ulostusoperaatioistani... tai siis... yksityiskohtaisesti... kokonaan... öö... leivänpaahdin on siis liian iso vempain... tai siis... tuota... vispilä ja karhuntalja on... öö... ei mitään.

Söin intiaanin lopulta. Kyllästytti sen puheet.

Kaiversin silmäni päästäni ja leikin hyljettä. Piereskelin kangistuneen intiaanin päälle pieniä pökäleitä. Työnsin käteni sen peräsuoleen ja löysin sieltä omenoita. Kokeilin jonglöörata, mutta huomasin olevani aika huono siinä. Oli aika palata kotiin, joten asetin omenat hienosti taskuuni ja juoksin kohti lentokenttää. Siellä oli lentokoneita ja tulevaisuuteni.

Huomaisin olevani yksin ja kylmissäni.

Halusin vain olla leivänpaahdin.

Tänään on semmoinen päivä, että ihmiset tanssivat kotonaan tangoa. Onneksi en ole ihminen, en nimittäin osaa tanssia tangoa. Haluaisiko joku opettaa edes sen perusteet.

Tällähetkellä pääni on hieman sekava, tai sanoittaisiinko, että päätäni särkee ja suussa maistuu kissan kakalle. Jokainen voi summata nuo kaksi asiaa yhteen ja pohtia omassa pienessä päässään mitä on tapahtunut.

Harvemmin kukaan kyllä jaksaa mitään ilmaista.

Nyt puski mieleen semmoinen ajatus, että menisin suihkuun. Ei kovinkaan huono ajatus, vaikka itse sanonkin. Suihku on mukava piriste. Mielestäni se toimii joissain määrin parempana pirsteenä kuin kahvi. Ainoa miinus on se, että suihku ei varmaankaan piristä kuin aamuisin tai juuri herättyään. Onhan se kahvikupillinen nopeampi myös.

Huomasin elämässäni puutteen, mutta en tiedä mistä se löytyy.

[NP: Petri Nygård - Nylon love]