IRC-Galleria

Niin... nyt pitää kirjoittaa lyhyt katkelma tässä.

Tässä vähän maistelen juomia ennen pikkujoului ja sillai. Ihmiset tietää varmaan. Alotteluksikin kutsutaan. Dokausta siis.

Olin tässä koneen äärellä tekemässä mitä lie. Äiti tulee tuohon taakse ja:

- Ootko pikkujouluihin menossa vai?
- Joo oonha mä.
- Laita joku villapaita päälle tohon.
- Eiku mä laitan hupparin.
- Eiku sen pitää olla siisti.
- Mitävarten?
- Ethän sä pääse ravintolaan sisään ees.
- Pääsenhän.

Tähän väliin sanon, että kyse on siis entisen taekwondoseurani pikkujouluista, eikä työpaikkani. Eli. Olin vaan laittanu kauluspaidan päälle ihan läpällä. Ei siinä mitään sellasta et nyt mä oon vitun siistin näkönen ja edustava. Minulle on oikeasti ihan sama. Sitten se äitini rupesi vielä avautumaan siitä, että ei ne tytöt itestään tule. Pitää olla hienosti pukeutunut. No sit ei tuu. Elämä on. Yleensäkin menen baariin hakemaan elämänkumppania. Vois täs ruveta viel meikkaa ja käyttää hameita nii huhhuh... eiks heti ala naiset juoksee perässä.

Mä mielummin vaan dokaan ja örvellän. Mauttomuus on oikeasti ihan hyvä asia. Ei kaikkea pidä ottaa tosissaan ja sillai.

Onko kukaan nähnyt kadottamaani juustohöylää?

Mitä oikeastaan teen juustohöylällä? Enhän minä edes syö juustoa sitten vuoden 1998 'katsokaa osaan kakkia oltermannia'-tapahtuman, mutta voisinhan olla ystävällinen ihminen ja leikata muiden ihmisten puolesta täydellisiä juustosiivuja. Olenhan harjoitellut tätä taitoa lähes koko elämäni ajan. Tätä väitettä täydentää myös minun erässää nimeltä mainitsemattomassa Pohjois-Norjalaisessa kylässä ansaitsema arvonimi 'tulehduskipulääke'.

Uuh... tulehduksia... tulehduksia kaikkialla.

Painovoima on ystäväni. Jättiläispandat eivät.

Juustohöylällä voi myös leikata kurkusta sopivan kokoisia palasia leivän päälle. Porkkanan kuoriminenkin helpottuu tämän mainion keksinnön myötä. Olen myös leiponut kalakukon juustohöylistä. Respeti on yksinkertainen: ota pala ruisleipää, aseta sen päälle juustohöylä, ota toinen pala ruisleipää ja aseta se juustohöylän päälle, toista kunnes hukut kalakukkoihin. Näin maailma pelastuu. Ydinvoiman kieltäminen on turha ja huono ratkaisu. Unohtakaa fuusiot ja muut shitit, muistakaa kalakukot.

Lähtiskö joku teistä lukioistani (ketkä? Jere elä kuvittele liikoja, sanoi ääni päässäni, eli salettiin Jumala tai jumala tai sitten se oli ehkä ainoastaan mato-onki) dokaamaan kanssani joskus. Sinäänsä se olisi aika outoa, että joku vaan sanoisi kyllä Jere ja sitten sanoisin "SELVÄ! Ota vain mukaasi jäätelöauton tunnaria banjolla soittava meriankerias ja tavataan [jokin paikka, jossa voi kuulla kimalaisten surinan].

Elän mielikuvitusmaailmassa ja uskon tähän. Toivossa on hyvä elää. Kunhan vain Toivo ei ole python-käärme.

Hullaannun usein harvalukusiin.

Lepakkomies-pornoa. Tahtoisin tuoda oikean minäni esille.

Keuhkorakkuloita... keuhkorakkuloita kaikkialla. Kuka tuijottaa minua tuosta pienestä kolosta seinässä?

NÄEN SINUN SILMÄSI! TULE ESIIN!

Eihän hän näe tätä tekstiä.

Vai näkeekö? Näenkö edes itse? Näkeekö kukaan?

Kertokaas minulle, kuinka ihmeessä pystyisin huomioimaan muita ihmisiä paremmin? Ei sillä, että haluaisin. On parempi taitaa asia, mutta samalla jättää se tekemättä. Vaikuttaisi ainakin jotenkin viisaalta... no jossei viisalta niin ainakin... öö... homopornonäyttelijältä. Siltä.

Toivottavasti ette silti pidä minua järkevänä ihmisenä. Se olisi mielen haaskausta. Haaskan mielekkyyttä.

Nekrofiliaa.

Nyt meni hauskaks.

Miksei kukaan ollu kommentoinu mun kuvii sitten eilisen? Mä odotan sitä, että kun tulee baarista nukkuu kotiin niin joku ois siinä nukkumisen aikana kirjottanu jotain tänne, mut ei. Ihmiset, mikä teitä vaivaa?

Mun sormet ei osu täysin oikein, ja ministi särkee päätä.

Aika siistii. Laittaa teeveen päälle jos vaik kattois jotain ohjelmaa, mut ei... sieltän tulee kolmelta kanavalta linnanjuhlia ja neloselta tulee mainoksii. Ei siinä mitään, mutta kun noi on ainoita kanavia mitkä näen nii joujou. Innosti ihan liikaa kattoo sit lopult teeveet.

Ton digiteeveen myötä vois tulla semmonen Kanava 345 - Linnanjuhlat. Ei sitäkään tarttis kattoa. Digin vois jopa sitten hankkiakkin.

NP: eläkeläiset - humppamedia... äiiijäät näääää...

Yleensähän ihmisilla on tapana jutella toisilleen ihan vaan jutellakseen, eli nk. smalltalkkia (smooltoolk). Sinäänsä ihan kaunis ajatus ja sillai, mutta eipä siinä mitään suurempaa järkeä ole. "Joo tosi hyvä sää nyt." "Niin on eilen sato vettä, mutta nyt ei sada."

Oujea. Sää puhut säistä.

Why do they allways send the poor, laulaa Systemi tossa.

Köyhillä ei vissiin ole mitään muutakaan tekemistä kun mennä sotiin. Niinhän se on tuolla Irakissa ja Ghanistanissa jenkeillä. Suurin osa niistä on tietääkseni semmosia rednekkejä jostain Teksasin peräkylästä. Mut hei, ne halus päästä ampuu ihmisii ja siin samalla saa mashia ja olla tosi mies (real man, joujou).

Mäkin voisin mennä ampuu kyl ihmisii jos siit sais rahaa. Kuoleehan ne kummiski joskus lopulta. Turha niiden tuskaa tässä pidentämään. Niinku joku on joskus sanonut tai kirjoittanut "Elämä on tauti, joka päättyy kuolemaan." Elämä on. Ce'st la vive baby. Kirjotetaankohan se noin. Lukiossani käydyt ranskan opinnot eivät pahemmin näy päälle päin (miinus päähän liimattu baskeri ja patonki, jota kannan mukanani kaikkialle).

Onneks muuten mun ien on tulehtunut tai jotain semmosta. Tuolta takaa vasemmalta päin. Aamulla se oli ihan jumissa kun pesin yöllä hampaat ja sitten vissiin se sai vähän damagee siinä lomassa. Toisaalt se voi olla mäsänä myös ton hammashuollon laiminlyönnin seurauksena. En varmaan ollut pessyt hampaita sitten... öö... sitten [TOSI PITKÄ AIKA].

Onneks on olemassa kaiken maailman proteeseja, jos nuo leegot onkin joku aamu herättyäni löystyneet ja pudonneet tyynylle. Saa niistä sitten ainakin hienon kaulakorun.

Nyt on aika...

Np: Verjnuarmu - Laolavat Jouset. Savometallia. Metallia parhaimmillaan. Tjsp. Housuja parhaimmillan, eli palavia housuja. Housut palaa ja kissat syö kalaa.

Aamu oli kuin muutkin sitä edeltäneet aamut. Heräsin, nousin, suolestin oravan, kampasin hiukseni ja odotin.

Tätä odottamista olikin ollut jo puolet kuluneesta elämästäni. Tiedättekö kuinka hauskaa on odottaa kuolemaansa, itseasiassa yllättävän hauskaa.

Ulkoa kantautui heinäsirkkojen siritys.

Mietin usein kuinka heinäsirkat pystyvät soittamaan viulua.

Kaijutinjärjestelmä puhui minulle: "TÄNÄÄN!".

Sellini ovi aukesi ja sisään astui alaston mies, jolla oli vihreä kaasunaamari. Hän oli isäni. Niin minulle ainakin kerrottiin. Mies asetti ranteisiini käsiraudat ja laittoin hupun päähäni estämään näkemiseni.

Minut vietiin viileään ja kosteaan huoneeseen, jossa minut painettiin makuulle jollekkin puiselle tasolle. Käteni sidottiin sivuilleni. Kuulin metallisen surinan. Vihlaisu. Huppuni otettiin pois. Makasin verisellä pöydällä kädettömänä. Kiitos. He sytyttivät hiukseni tuleen. Kiitos. Taisin pyörtyä.

Tiesin kuka olin.

Heräsin pyörätuolista. Lähestyimme liivateallasta. Hiukseni kärysivät yhä. Tiesin heidän pitävän minua vankina kunnes kuolisin. Tämä seikka ei haitannut minua. Olin jo sinut tulevaisuuteni kanssa.

Lahnat osaavat uida, minä en.

Astuin altaaseen ja suljin silmäni. Vajosin hiljalleen. Tulikuuma liivate poltti kehoani kokoajan korkeammalta. Ensiksi varpaat sitten polvet... sulauduin massaan.

Ollessani täysin pinnan alla he ottivat onkensa esiin ja alkoivat kalastaa altaasta. Lahnoja.

Lahnat osaavat uida, minä en. Tänään haluan leikkiä mustarastaiden kanssa.

Vadap!

Majakka on merkkinä.
Mun sormet on herkkinä.
Pitäsköhän tässä jotain duunaa,
ettei pitäs alkaa syödä ruunaa.
Vaikkakin on meetwurstikin ruokaa.
Niin ei ala vatsa huokaa.
Mul ei oo sukkia.
Korvassa vaan kukkia.

Mä saan oksentaa ihan millon mä haluan. Mä saan olla alasti jos mä haluun. Mä voin kaivaa nenää vaik koko päivän jos siltä tuntuu. Tosi siistii.

Onneks kukaan ei ahdistele mua vihjailevilla tekstiviesteillä, nimittäin sit mä hämmentyisin. Hämmentyisin, hämmentyisin, hämmentyisin, hämmentyisin. Olen vai pieni ihminen tässä maailmassa ja en tiedä mitä tekisin. Kukaan ei auta minua ja tässä vain pohdin ja mietin. Mitä tehdä tässä isossa maailmasssa, tälläinen pieni ja tyhmä ihminen. Tyhmä kun mikä, tyhmä kuin saapas, tyhmä kuin Jere, tyhmä kuin etana, tyhmä kuin kaikki muutkin.

Moi soita mulle. Numeron löydät paristonkeräsysastiasta.

Joo... pitäkee hauskaa, yrittäkää ainaki. Jou jou jou... moro.

Nyt poikkean normaalista tavastani ja kirjoitan päiväkirjamaisesti eilisestä. Ei niinkään siksi, että eilen olisi tapahtunut jotain erikoista. Melko normaalia.

Toinen Joulukuuta 2005, perjantai:

Aamulla heräsin herätyskellooni 6:45. Etsin kännykän pikaisesti käsiini ja sammutan tuon ärsyttävän äänen. Takaisin ihanaan petiin makaamaan. Siinä sitten sain hetkisen semi-nukkua, kunnes ajattelin, että nyt olisi hetki ruveta pukemaan ja suuntaamaan itseäni kohti bussipysäkkiä. Kiva juttu oli se kun olen noin 5 metrin päässä pysäkistä huomaan bussin nro. 75 kiitävän ohitseni takaa päin.

Töissä olin siinä kahteen asti ja Ilpo haki minut pois sieltä. Sieltä sitten periaatteessa himaan ja sillai...

Aika booring tämä, siirryn suoraan dokaukseen.

Ryypiskelin kotona aluksi samalla mesettäen (mesekännit).

Booring yhä... no kummiski mentii sitten aluks johonki Swengi kapakkaan, josta sit menin highlightiin joujou...

En sit kyl enää kirjota tämmösii elämän kuvauksia...

Sanojen merkitys muuttuu, kun ne kirjoitetaan tai lausutaan toisin. Esimerkiksi sana 'leppävaara' saa aivan uuden sisällön, jos se kirjoitetaan tyyliin 'umpisuoli'. Käsitättekö? Sanat ovat kuin pingviinejä, väriltään mustia, mutta silti valkoisia.

KÄSITÄTTEKÖ?!

Sanat ovat siis elämämme silmiä. Näyttävät tien, niin väärän kuin oikeankin. Emme koskaan voi tietää valehtelevatko sanat, tai niiden yhdistelmät. Ne ovat kuin junalipuilla täytetty uima-allas, josta pitäisi hakea bussilippu. Oikeaan osuu kunhan yrittää tarpeeksi kauan. Sanat voivat vahingoittaa ja parantaa, lopputulos riippuu vain vastaanottajasta.

Huiluilla voi soittaa monenlaisia sävelmiä, mutta vain haitari voi saada silmämme itkemään, sanoo vanha sisilialainen sananlasku.

Älkää ihmeessä katsoko ristiin. Uskonto on ihmisen oma asia, mutta tinasotilaat eivät. Risti on keltainen verestä. Ristillä voi tappaa vampyyreita. Anteeksi, mutta housuni paloivat. En enää koske paperimassaan.

Kuka sanoi tahdon?
Kenellä on tahto?
Kuka edes tahtoo?

Ei sitä kannata, menkää sinne mistä mikämikämaa alkaa. Sieltä voitte löytää kodin.

Koti on ruskea.

*
Tam-tam-tam, kuului kaapista.
Empien avasin keskimmäisen oven.
Peili peitti jälkeni.
En tiennyt kuuluinko tänne
vai sinne.
Silti astuin sisään ja suljin oven.
Huomasin hokevani:
"Tam-tam-tam"
Kuoromme lauloi
ja yhdeksi yhtyi.
Ei valoa tunnelin päässä.
"Tam-tam-tam"
*

Älkää ihmiset katsoko sisäelimiä omilla silmillänne. Siitä voi olla haittaa elolle.