IRC-Galleria

En osaa kirjoittaa. En osaa lukea. APUA!

En osaa kakata. En osaa pissata. APUA!

APUA! APUA!

Olen melkein alasti. Jos olisin täysin alasti olisin vaatteetta.

Sinäänsä hauska ja miellyttävä mielikuva. Kielimuva.

Ei tässä ole mitään järkeä, ja en osaa kirjoittaa, lukea, kakata enkä pissata.

Haluaisin osata tehdä noita kaikkia hyvin ja mutkattomasti. Sormeni ovat tässä pelissä panoksena. Missä pelissä? Ehei... kukaan ei polta hiuksiaan.

Katsotaan huomenna, sanoi pellavapelto.

"SANOT ETTÄ JOSKUS VUOSIEN PÄÄSTÄ MEILLÄ ON AIKAAAAA AaaA aA44AA AAa...", sanoi PMMP

Vieritän ensimmäisen kiven ja karkaan. Menen viemäristöön piiloon, kuin kakkapökäle tekee poistuessaan.

Haluaisin olla kuin kakkapökäle. Haluaisin olla kakkapökäle.

"Halusin vain olla kakkapökäle", sanoo Jere vuosien päästä.

Moi mä olin just saunassa ja nyt tulin mesettää. Pienet sille siis. JOU!

Ajattelin tässä varmaan alkaa kittaamaan alkoholia kovemmalla tahdilla ja sillai. Pidän hauskaa. Pippelit on kivoja.

Hyvää kaihdinta kaikille!

Tänään kohtasin murhanhimoisen retiisin. Pelottava tilanne todellakin. Olin vain normaalisti kävelemässä metsässä. Etsin sieltä oravanpoikasia. Minun oli siis nälkä.

No... sitten aivan yht'äkkiä eräästä mustikkapuusta hyppäsi esiin jokin valkoinen ja kimalteleva. Hetken siinä pähkäiltyäni huomasin sen olevan Herra Retiisi. "IIIK!", huuhdahdin hypähtäen taaksepäin.

"Oletko tuonut minulle mahtipuuroa?", kysyi Retiisi.
"E-En... taskuissani on vain minttukarkkeja ja lumpeenlehtiä", vastasin pelokkaana.
"MIKÄ ON HOROSKOOPPISI?!", huuhdahti Retiisi melkein surullisena.
"Olen leijona, olen aina ollut. Paitsi syntyessäni olin konduktööri, mutta siitä on jo aikaa", vastasin hieman uhmakkaana.
"Jaa'a.", sanoi retiisi ja pisti kätensä taskuuni.

Olin tietenkin hieman hämmentynyt, mutta toisaalta myös helpottunut, kun Retiisi nappasikin taskustani pistoolin ja ampui itseään päähän.

"Toisaalta... elämä on outoa", sanoin itselleni ja nostin maasta kastemadon, jonka työnsin sieraimeeni.

"Huomenna tulet kuolemaan", kuiskasi jokin kaukaisuudesta.

Jatkoin elämää, touhujani.

Mahdoin olla hieman sekavassa mielentilassa laittaessani jakoavainkokoelmani esille Lahden moottoritielle. Ei sitä voinut arvata, että niiden vetovoima houkuttelisi paikalle norsunmetsästäjiä. Ole siinä sitten rauhassa kun sata eri väristä, kokoista ja muotoista raavasta miestä sihtaille omaa rakkainta aarettaan. Onneksi laukaustakaan ei ammuttu. Kiitos siitä kuuluu maksakirroosille. Vaikka niitä viinan haittoja hypetetään, niin ei se lopulta olekkaan niin paha asia. Muistakaa tämä yläasteen päihdekasvatustunneilla. NE VALEHTELEVAT SIAT! Pitäisivät vain huolen omista asioistaan.

Pahoittelen silmin huomattavaa päiväkirjamerkintöjeni tason laskua. En vain kykene ilmaisemaan itseäni tarpeeksi tasokkaasti. Alussa oli vain hyvä tuuri ja muutenkin nykyään imppaan paljon vähemmän liuottimia. Asioilla on monta erilaista tapaa kulkea. Polut haarautuvat ja sitä rataa.

Keskustelin juuri messengerissä hyvän ystäväni, joukkuetoverini "Puhiksen" kanssa. Hän sanoi, että kun menee meren äärelle yksin niin tulee ajateltua uusia asioita. Ottaa yhden sikspäkin ja tissuttelee hitaasti pari, kolme tuntia. Kuulemma voi ajatella tuleeko elävänä takaisin, mihin hän kyllä sanoi "noei".

Toisaalta elämästään saisi mukavampaa ja antoisampaa, jos joka paikkaan mennessään ajattelisi, että tuleeko elävänä takaisin vai ruumisäkissä. Voisi sanoa, että silloin elämä ehkä maistuisi paremmalle.

Pohdin yhä näiden merkintöjen tason laskua. Pitäisi varmaan vähemmän kirjoittaa oikeista asioista ja yrittää palata vanhalle hienolle sekavuudelle. Toivottavasti mieleni ei ole pysyvästi vaurioitunut.

Toisaalta ei näitä lue kukaan muu kuin minä. Tavallaan kirjoitankin näitä itselleni. Itselleni ja muille? Ei kannata olla liian itsekriittinen. Antaa muiden hoitaa haukkumiset ja tehdä mitä haluaa.

Soita mulle ja piere mun puhelimeen.

Terveisiä rakkailleni, eli varpailleni.

Otin noin 30s sitten housuni pois. Harmi vaan ainoastaan kyllä farkkuni.

Pettymys suuri.
Ihan kuin kiinan muuri.
Ei tähän auta kuin lääkekuuri.

Unohdetaan koko juttu.

Sinäänsä ahdistavaa, mutta hyväksyttävää. Pakko se on vain jatkaa elämää, vaikka banaanit putoisisivat niskaan. Niitä nimittäin tulee aina uusia. Banaaneita ainakin.

Ja niskojakin, muttei kyllä omia. Jonkun toisten. Niistä se sitten lähtee.

Pieruja, pieruja. Pitsan täytteenä.

Syön pitsaa nälkääni. Pylly on kakkaa varten. Myös vessanpönttö on.

Ne oli siellä kahdeksan tuntia kaivamassa matoja. Emmä sit tiiä mitä ne sen koko ajan teki. Niistä ainakin irtosi jäseniä. EMMÄ SIT TIIÄ!

Milloin viimeksi olette katselleet alastomia ihmisiä kaukoputkella? Kuutamo paistaa ja jänikset hyppivät. Toivottavasti miellyn piimään.

Älkää luulko, että pidän teistä. Tämä on vain yhteiskunnan hyväksymää käytöstä.

"Put your hands behind your ears."

"Put your ears behind your legs."

"Peel your legs and let it go. Spit it out and dream. Dream about fishing."

Kaikki bikinitytöt tietävät mistä puhun. Tytöt bikiineissä. Heille tulee kylmä talvella.

Tositoimissa olevat tietävät mistä puhun. Puhun pahkasioista. Tulkaa kanssani kylpyyn. Kylvyssä puhdistuu, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Kylpisin jos voisin.

Jäätävä hiljaisuus. Tunkekaa nenäänne risuja ja leikkikää hylkeitä. Äännelkää. NÖF NÖF. Siitä sen saa jos pihalle astuu.

Niin... nyt pitää kirjoittaa lyhyt katkelma tässä.

Tässä vähän maistelen juomia ennen pikkujoului ja sillai. Ihmiset tietää varmaan. Alotteluksikin kutsutaan. Dokausta siis.

Olin tässä koneen äärellä tekemässä mitä lie. Äiti tulee tuohon taakse ja:

- Ootko pikkujouluihin menossa vai?
- Joo oonha mä.
- Laita joku villapaita päälle tohon.
- Eiku mä laitan hupparin.
- Eiku sen pitää olla siisti.
- Mitävarten?
- Ethän sä pääse ravintolaan sisään ees.
- Pääsenhän.

Tähän väliin sanon, että kyse on siis entisen taekwondoseurani pikkujouluista, eikä työpaikkani. Eli. Olin vaan laittanu kauluspaidan päälle ihan läpällä. Ei siinä mitään sellasta et nyt mä oon vitun siistin näkönen ja edustava. Minulle on oikeasti ihan sama. Sitten se äitini rupesi vielä avautumaan siitä, että ei ne tytöt itestään tule. Pitää olla hienosti pukeutunut. No sit ei tuu. Elämä on. Yleensäkin menen baariin hakemaan elämänkumppania. Vois täs ruveta viel meikkaa ja käyttää hameita nii huhhuh... eiks heti ala naiset juoksee perässä.

Mä mielummin vaan dokaan ja örvellän. Mauttomuus on oikeasti ihan hyvä asia. Ei kaikkea pidä ottaa tosissaan ja sillai.

Onko kukaan nähnyt kadottamaani juustohöylää?

Mitä oikeastaan teen juustohöylällä? Enhän minä edes syö juustoa sitten vuoden 1998 'katsokaa osaan kakkia oltermannia'-tapahtuman, mutta voisinhan olla ystävällinen ihminen ja leikata muiden ihmisten puolesta täydellisiä juustosiivuja. Olenhan harjoitellut tätä taitoa lähes koko elämäni ajan. Tätä väitettä täydentää myös minun erässää nimeltä mainitsemattomassa Pohjois-Norjalaisessa kylässä ansaitsema arvonimi 'tulehduskipulääke'.

Uuh... tulehduksia... tulehduksia kaikkialla.

Painovoima on ystäväni. Jättiläispandat eivät.

Juustohöylällä voi myös leikata kurkusta sopivan kokoisia palasia leivän päälle. Porkkanan kuoriminenkin helpottuu tämän mainion keksinnön myötä. Olen myös leiponut kalakukon juustohöylistä. Respeti on yksinkertainen: ota pala ruisleipää, aseta sen päälle juustohöylä, ota toinen pala ruisleipää ja aseta se juustohöylän päälle, toista kunnes hukut kalakukkoihin. Näin maailma pelastuu. Ydinvoiman kieltäminen on turha ja huono ratkaisu. Unohtakaa fuusiot ja muut shitit, muistakaa kalakukot.

Lähtiskö joku teistä lukioistani (ketkä? Jere elä kuvittele liikoja, sanoi ääni päässäni, eli salettiin Jumala tai jumala tai sitten se oli ehkä ainoastaan mato-onki) dokaamaan kanssani joskus. Sinäänsä se olisi aika outoa, että joku vaan sanoisi kyllä Jere ja sitten sanoisin "SELVÄ! Ota vain mukaasi jäätelöauton tunnaria banjolla soittava meriankerias ja tavataan [jokin paikka, jossa voi kuulla kimalaisten surinan].

Elän mielikuvitusmaailmassa ja uskon tähän. Toivossa on hyvä elää. Kunhan vain Toivo ei ole python-käärme.

Hullaannun usein harvalukusiin.

Lepakkomies-pornoa. Tahtoisin tuoda oikean minäni esille.

Keuhkorakkuloita... keuhkorakkuloita kaikkialla. Kuka tuijottaa minua tuosta pienestä kolosta seinässä?

NÄEN SINUN SILMÄSI! TULE ESIIN!

Eihän hän näe tätä tekstiä.

Vai näkeekö? Näenkö edes itse? Näkeekö kukaan?

Kertokaas minulle, kuinka ihmeessä pystyisin huomioimaan muita ihmisiä paremmin? Ei sillä, että haluaisin. On parempi taitaa asia, mutta samalla jättää se tekemättä. Vaikuttaisi ainakin jotenkin viisaalta... no jossei viisalta niin ainakin... öö... homopornonäyttelijältä. Siltä.

Toivottavasti ette silti pidä minua järkevänä ihmisenä. Se olisi mielen haaskausta. Haaskan mielekkyyttä.

Nekrofiliaa.

Nyt meni hauskaks.

Miksei kukaan ollu kommentoinu mun kuvii sitten eilisen? Mä odotan sitä, että kun tulee baarista nukkuu kotiin niin joku ois siinä nukkumisen aikana kirjottanu jotain tänne, mut ei. Ihmiset, mikä teitä vaivaa?

Mun sormet ei osu täysin oikein, ja ministi särkee päätä.