IRC-Galleria

http://www.adressit.com/kinotapiola

Pelastakaa Kino Tapiola

Maanantaina 18. 8. 2008 Espoossa toimiva yksityinen elokuvateatteri Kino Tapiola kärsi kovan takaiskun, kun vuonna 1955 valmistuneen teatterirakennuksen 200-paikkaisen salin katosta löytyi asbestia. Asbesti havaittiin, kun huoltoyhtiö tutki katosta edellisenä iltana kosteuden takia irronnutta maalia. Maalipinnan alta esiin tullut asbestipitoinen eristeaine on vaihdettava ennen kuin elokuvateatterin toiminta voi jatkua. Katon korjaustyöt ovat alkaneet, ja niiden arvioidaan kestävän vähintään useita viikkoja. Kattoremontin takia myös salin istuimet, äänentoistolaitteet ja valkokangas joudutaan irrottamaan.

Tämä takaisku tulee erityisen vaikealla hetkellä jo ennestään taloudellisista vaikeuksista kärsivälle Kino Tapiolalle, jonka toiminta uhkaa nyt päättyä lopullisesti, ellei remontin aiheuttamiin suoriin ja välillisiin kuluihin saada ulkopuolista apua. Siksi Kino Tapiola kääntyy nyt kaikkien kaikkien elokuvan ja kulttuurin ystävien puoleen teatterin toiminnan pelastamiseksi.

Pyydämme Sinua osallistumaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kino Tapiolan pelastamiseen allekirjoittamalla tämän Espoon kaupungille ja espoolaisille yrityksille suunnatun vetoomuksen.

Lisätietoja tilanteen kehittymisestä löydät osoitteesta http://www.kinotapiola.fi/

Kiitos tuestasi!

Jyri Hovila, Kino Tapiola (jyri@kinotapiola.fi)

Mä haluun puhu mun geeneist, tai meiän kaikkien
Ne tekee meist eri meit, ei esineit
Ku teevees vaik miten treenais,
nii meist kaikista ei sais samanlaisia ku vaik esim Jenkeis
Selaan eri esitteit, meenkö kesäl vesiteit
vai lentämällä etelään ku stressi ei helpota kallos
Ainoo paikka maapallos,
jossa geenit käskee erittää on ne estävii eritteit
Se on tää mun kotimaa, en eti kotii sopivaa muualt
Mut täält on välil pakko lähtee vittuun,
se on avohoitoon ku koppiin tai ulkomail on sisäpotilaan
Tai mä tuun hulluks ku tääl hukun tähän itkuun

kertosäe:
Tää on tuhansien murheellisten lainien maa,
jonka tuhansiin pallomeriin voi ittensä tukehduttaa
Katajainen kansa jonka itsesäälin määrää,
ei mittaa järki, eikä kilpailukyky määrää
Riimeissä hukkuvat elämän valttikortit,
ja kiinni pysyvät meille niissä taivaan portit
Ja vaikka onki epätoivonen einari se,
niin se einari ei narise

Kakskyt vuotta enää niin mä tarviin hiussiirteen,
se on perimässä mut mistä perin piirteen
Et elän ympäri vuoden marraskuuta
Tääl yhtä tuskan huutoo tääl, mutten haluu muuttaa täältä
Jos en pysty duuriinko, sit siirryn syrjään
Raiskasin göstan ja jiin, nyt siirryn syrjään
Annan lissun itelleni, kusen hautakivelleni
Pusken tuhat lainii mustaa, arkusta nousen siivilleni
Lauta lahos lakanal joka löytyy pakanalt
Mut ainaki ain jakajalt mut kirves ei vakan alt
Näyttää vakavalt, jälkikasvu lakanal
mut vaimo löyty saunan takaa tai mökin takan alt
Tän pohjosen taivaan al aivan joka vakan alt
Kun löytyy Lallin henki kysyn miltä vaan kapakalt
Luunappi tuntuu napakalt ku aamul kodin lattial
Uus akkaki on hakattu ja sen kakarat pakosal
Satuin syyttömänä syntymään, mut syytettynä syntyjään
Syntejäni syynäsin ku näin valon
Vaik se oliki vaan lentokone, päähän iski ukkonen
Jos kerran alan juomaan, loppupeleis juon talon

kertosäe

Jokainen arktinen artisti varmaan vartin harkitsi,
et vois karsii masennust ja ollakki vaan narsisti
Arkistost tarkistin, kurotin ja varvistin
mut ei ollu yhtään teost, jota ei vois lukee arvistki
Ei yhtään lauluu jos ei kuuluis nyyhkintää,
lapset kelaa kuka lohduttais Nyytiä
Ne on vaan tahroja paperilla, älä siis suutu
Ei meiän asiat niistä mikskään muutu
Oikein silmin ne on sankareit noi
Sanaa ne ei sano, ei voi kun ei voi
Päässä on hiljasta, vaik tahtosin kiljasta
Se saatana, perkele, vittu ilmaan taas
Voi onneton mikä nyt on, nyt sun suu vaan on sanaton
Mielessä hiljaa sanotaan lainaa,
miehen sanaisen arkun sisällä on vainaa

kertosäe

meidän uusin perheenjäsen <3 ihana lepponen kisumisu miauuuuu

Ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? "Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan." Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi.
2) Voit hävittää tämän viestin ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

jooo o.. sossussa tuli käytyä ja samalla selvis että ne on maksanu mulle viim. puol vuotta liian vähän tukia.. nyt korjaavat virheensä ja saan juhannukseks rahaa, rahahuolet ohi ihanaa :))
jäi mietityttää vaan että ne on varmasti enemmänkin velkaa, täytys vaan pyytää katsomaan kaikki päätökset mutta siitä en sitte tiiä huomioiko ne parin-kolmen vuoden takasia päätöksiä :D 60e jääny joka kuulta uupumaan, ja toisinaan sekin raha olis tullut tarpeeseen.. täytyy tastä lähtien olla tarkkana ettei käy samanlaista mokaa jos sossun luukulle täytyy syystä tai toisesta mennä
työtkin loppuu pian ja pääsen lomalle kuukaudeks tytön kanssa ja sitten elokuussa takas töihin.. 7 päivää enää jäljellä hui kun on nopeaa tääkin kk mennyt :D

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut!

Suomen luontaistuoteala on joutumassa Lääkelaitoksen omavaltaisen toiminnan uhriksi. Viranomainen on ryhtynyt kansallisella linjauksella luokittelemaan useissa muissa EU-maissa vapaasti kaupan pidettyjä rohdosvalmisteita vain apteekkien myytäväksi. On mahdollista, että jopa 40 vuotta vapaasti kaupan pidettyjä valmisteita katoaa kauppojen hyllyiltä.

LUE LISÄÄ JA ANNA NIMESI
http://www.luontaistuoteala.fi/page1001.aspx