IRC-Galleria

Suomalaiset SS-sotilaat toisessa maailmansodassa


Wiking-Divisioonan tunnus

Waffen-SS:n suomalaiset vapaaehtoiset muodostivat eräät itsenäisen Suomen historian suurimmat vieraan valtion palveluksessa toimineet joukko-osastot. Vapaaehtoiset lähtivät keväällä 1941 saamaan sotilaskoulutusta ja he olivat samalla ensimmäiset suomalaiset sotilaat, jotka käyttivät nykyaikaisen sodankäynnin varusteita, kuten maastopukuja.

SS:n joukko-osastot

Germania

Wiking-divisioonan jalkaväkirykmentti Germania ssa palveli vuosina 1941-42 kaiken kaikkiaan yhdeksän suomalaista, he olivat upseereita.

Nordland

Vuonna 1940 perustetussa Norland -jalkaväkirykmentissä palveli suomalaisia eri aikoina seitsemän upseeria ja parisataa miestä. Varsinainen suomalaispataljoona, Finnisches Freiwilligen bataillon der Waffen SS , oli aluksi erillinen joukko-osasto, joka liitettiin rintamalla talvella 1942 Wiking-divisioonan Nordland -rykmenttiin neljänneksi pataljoonaksi. Suomalaispataljoonalle oli jopa vahvistettu oma hihanauha tekstillä " Finnisches FRW. Bataillon der Waffen SS ". Hihanauhaa ei koskaan jaettu eikä luultavasti valmistettu.

Westland

Wiking-divisioonan jalkaväkirykmentti Westland issa palveli 1941-1942 81 suomalaista,
joista 5 upseeria. Viimeiset suomalaiset kotiutuivat Westland ista keväällä 1942.

Suomalaisten SS-värväys

Suomalaisten SS-värväys muutamasta sadasta miehestä kasvoi hetkessä tuhansiin. Suomessa alettiin jo ennen "Operaatio Barbarossan" alkamista houkutella miehiä hakaristin palvelukseen. Heinrich Himmlerin komentama Waffen-SS tarvitsi Wehrmachtin rinnalla miesvoimaa, jota ei ollut riittävästi. Miesten keräys miehitetyistä ja Saksalle ystävällisistä maista oli edelleen kesken. Heitä varten oli perustettu Wiking-divisioona ja erityisesti täydennystä kaivattiin talvisodassa kuuluisaksi tulleelta Suomelta. (Suomessa ei ole kyetty selvittämään kenen ansiosta SS-värväys lähti liikkeelle). Luultavasti asialla oli omat oikeistopiirit ja presidentti Svinhufvudia lähellä ollut Erkki Räikkönen, joka oli ehdottanut Himmlerille suomalaisten kouluttamista Saksassa. Sitäkin suurempi vaikutus oli talvisodan aikana erotetulla Kannaksen armeijan komentajalla kenraaliluutnantti Hugo Östermanilla. Berliinissä vieraillut kenraali toi terveisinään, että siellä toivottiin "konkreettista osoitusta Saksaan suuntautumisesta eikä tähän riittäisi julkinen näyttö, vaan esimerkiksi sotilaiden lähettäminen Saksaan". SS:n värväystoimiston johtaja kääntyi 1.3.1941 Suomen lähettilään Kivimäen puoleen ja vakuutti, että "...vapaaehtoisapu tultaisiin palkitsemaan. Saksan aloitettua sodan Neuvostoliittoa vastaan Suomi ei saisi ainoastaan entisiä rajoja takaisin vaan sellaiset rajat kuin itse haluaa". Värväys päätettiin hoitaa salassa. Tehtävä uskottiin entisen salaisen poliisin päällikölle Esko Riekille. Riekin pohdittua asiaa 26.3. valitsemiensa asiasta kiinnostuneista piireistä (Akateeminen Karjala seura ja äärioikeistolaisia henkilöitä) joiden kanssa hän yritti asettaa hankkeelle ehtoja.

Ehdot olivat seuraavanlaisia:

- Suomalaisia ei saa käyttää muita ulkovaltoja kuin Neuvostoliittoa vastaan
- Heitä ei pitäisi liittää Wiking-divisioonaan ja miehitetyistä maista tulevien vapaaehtoisten yhteyteen
- Heitä ei saa pakottaa vannomaan valaa Saksan johtajalle Adolf Hitlerille

Riekin ehtoja ei hyväksytty Berliinissä. Waffen-SS asetti tavoitteekseen värvätä 60-70 prosenttia vahvuudesta kansallissosialistisesti ajattelevista suomalaisista. Huhtikuussa saksalaiset saivat tahtonsa läpi ja vaadittu uskollisuudenvala voitiin vannoa Saksan johtajalle Adolf Hitlerille. Ylipäällikkö Mannerheim sai selville hankkeesta jälkikäteen ja vaati miestemme palauttamista heti jos Suomi joutuisi sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Puolustusministeriö kieltäytyi tukemasta värväystä rahallisesti ja työnsi asian ulkoministeriölle. Tämän päällikkö oli Rolf Witting, tunnettu Saksan ystävä. Varsinkin kun saksalaiset hyökkäsivät Balkanille huhtikuussa, Witting halusi yhteentörmäystä Neuvostoliiton kanssa ja halusi päästä Himmlerin suosioon. Hän asettui tukemaan SS-värväystä ja Helsingissä alettiin leikillisesti puhumaan "Wittingin vapaaehtoisista".

Vapaaehtoisten lähettämisellä oli kiire, koska sitä vastustaneet SDP:läiset saivat vihiä värväyksestä ja nostivat siitä 14.5. metelin eduskunnassa. Saman päivän tietojen mukaan oli ehtinyt lähteä matkaan 140 miestä, lähtövalmiina oli n. 300 miestä ja ilmoittautuneita löytyi 800 miestä, ensimmäinen tavoite oli siis saavutettu. Kaikkiaan matkaan saatiin 1200 miestä. Vapaaehtoishankkeelle oli yritetty antaa loistoa siten, että vapaaehtoisistamme muodostettaisiin nimikkoyksikkö ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa koulutettujen suomalaisten Preussin jääkäripataljoona 27:lle. Yritys epäonnistui, koska suomalaisten jättämistä SS-joukkojen ulkopuolelle ajanut Saksan ulkoministeriö myöhästyi aloitteestaan. Pääosa suomalaisista sijoitettiin omaan SS-yksikköönsä, joka lähetettiin Venäjälle saksalaisen päällystön komennossa, niin etäälle Suomesta kuin Hitlerin armeijat pääsivät, nyk. Tshetsheniaan saakka. Raskaita tappioita kärsinyt joukko kotiutettiin 1943 kotimaahan, se hajoitettiin ja liitettiin Suomen armeijaan.